mutta seurasi kuitenkin miehiä vessaan.
”Eli jos riisuisit rintaliivit niin aloitetaan”
Sofia mietti päässään että ei tosiaankaan ole paljastamassa yhtä yksityisimpää aluetta noilla kahdelle miehelle, mutta ei kai tässä muutakaan ollut joten hän avasin rintaliiviensä hakasen ja asetti ne vessassa olevalle penkille. Samalla miehet olivat laittaneet tutkimushanksat käteensä. WC näytti ulkopuolelta pieneltä mutta todellisuudessa se oli aivan valtavan kokoinen, sieltä löytyi penkki, suihku, vessanpönttö, tutkimustuoli ja kaappeja. Sofia ei tiennyt mitä varten tutkimustuoli oli myös siellä, mutta hän toivoi ettei joutuisi siihen. Sofian ei tarvinnut arvailla mitä ruumiinosaa hoitaja ja lääkäri silmäilevät tällä hetkellä. Kun he olivat silmäilleet hetken rintoja niin lääkäri sanoi.
”Eli seuraavaksi laitan geeliä sormen päähäni ja kosketan nänniäsi niin älä säikähdä”
Lääkäri ohjasi Sofian istumaan penkille joka vessassa oli. Hoitajalla oli kädessään purkki mistä lääkäri otti geeliä sormen päähänsä ja kosketti sillä Sofian nännin päätä. Hänen nänninsä reagoi heti kosketukseen ja molemmat miehet tuijottivat tällä hetkellä juuri sitä nänniä. Lääkäri toisti saman myös toiselle bändille ja reaktio oli sama. Seuraavaksi lääkäri sanoi jotain mitä Sofia ei olisi koskaan arvannut.
” Sofia seuraavaksi sinun pitäisi riisua pikkuhousut, jotta pystyttäisiin ottaa ulostenäyte ja virtsanäyte”
Sofia ajatteli taas että ei todellakaan ole alasti noiden kahden miehen edessä. Siksi hän kysyi.
”Voiko nämä rintaliivit laittaa päälle?”
Johon lääkäri vastasi
”Rintoja pitää vielä tarkkailla joten siitä ei olisi hyötyä”
Sofia tajusi että peli oli hävitty hänen oli pakko riisua pikkuhousunsa pakonomaisestia.
Hän tarttui valkoisten pikkuhousujensa vyötärönauhaan josta häpykarvoitus tuli läpi ja laski pikkuhousunsa ja laittoi ne samaan kasaan kuin rintaliivit on. Nyt hän seisoi alasti terveyskeskuksesen vessassa kahden miehen edessä alasti. Hänen ei taaskaan tarvinnut miettiä mitä aluetta hänestä tuijotettaisiin tällä hetkellä. Kun lääkäri ja hoitaja olivat tarkastelleet Sofian alapäätä lääkäri sanoi.
”Jos nyt asettuisit tuohon tutkimustuoliin”
Sofian elämä musertui alta. Hän ei todellakaan haluaisi joutua tuohon penkille. No nyt hän kuitenkin joutuisi siihen.
Hän käveli tutkimustuolin eteen ja asettui siihen. Samalla lääkäri ja hoitaja olivat taas vaihtaneet hanskat. Lääkäri poistui huoneesta hetkesi ja samalla hoitaja valmisteli Sofiaa tutkimukseen.
”Jos levittäisit jalat oikein isolle”
Sofia yritti vastustella, mutta avasi kuitenkin jalkansa niin isolle kun saisi.
”Oikein hyvä, minun pitäisi nyt vähän putsata sinun alapäätä jos sopii?”
”Joo sopii, vastasi Sofia vapisevalla äänellään”
Hän ei todellakaan olisi halunnut että tuo hoitaja katsoisi tai koskisi hänen alapäähänsä mutta minkä asialle kyt voi.
”Puhdistan tälläisellä vanulla niin voi vähän kirvellä mutta älä välitä”
Hoitaja puhdisti Sofian alapäätä ja kun hän oli valmis hän sanoi sofialle.
”Odotellaan lääkäri takaisin mutta yritä pitää tuo sama asento”
Sofia ei vastannut mitään vaan jäi samaan asentoon odottamaan lääkärin tuloa.
Meni hetki ennen kuin lääkäri tuli. Lääkäri oli käynyt hakemassa tutkimusvälineitä ja palasi huoneeseen takaisin jossa Sofia ja hoitaja odottivat.
”Ootko Eetu tehnyt alkuvalmistelut?”
”joo puhdistettu on ja asento on hyvä”
”Hyvä juttu”
”Sofia mun pitäisi nyt tarkistaa tuolla vähän että ei tuu mitään erillistä vuotoa tai muuta joka haittaisi virtsanäytteen ottoa”
”Okei”
Sofia tunsi miten lääkäri istui tutkimuspenkille ja raotti ensimmäisen kerran Sofian häpyhuulia.
”Ulkoisesti kaikki näyttää ihan hyvältä katson nopeasti vain emättimen että ei tule mitään vuotoja niin asetan spekulan emättimeen niin saattaa tuntua vähän kylmältä”
Lääkäri alkoi työntämään spekulaa Sofian emättimeen ja käski tytön samalla hengitellä. Kun spekula oli paikoillaan sanoi lääkäri hoitajalle
”Eetu tuleepas osoittamaan valoa emättimeen niin nään”
Hoitaja tuli ja osoitti valoa emättimeen samalla kun lääkäri tutki puikoilla että tuleeko emättimestä jotain.
”emätiimestä ei tule mitään eritteitä hyvältä näyttää, eli voidaan ottaa virtsanäyte”
Hoitaja vetäisi kaapista astian joka näytti Sofian mielestä oudolta. Sofia oli istumassa vessanpöntölle kunnes hoitaja sanoi.
”Otamme näytteen kyykky asennossa,joten asettuisitko isoon haara-asentoon tähän lattialle”
Sofia mietti että mitä ihmettä täällä tapahtuu mutta uskoi kuitenkin hoitajaa ja asettui leveään haara-asentoon. Hoitaja asetti astian Sofian alapään alle.
Sofia jäi odottamaan lisä ohjeita. Lääkäri oli istuutunut penkille josta oli suora näkymä Sofian yksityisimpään paikkaan. Hoitaja oli kyykyssä Sofian vieressä.
”Nyt voit alkaa virtaamaan siihen alustalle niin me seurataan tästä vierestä”
Sofia katsoi kysyvästi ja odotti että miehet poistuisivat mutta he eivät vaan poistuneet, joten Sofia yritti virtsata. Hetken odottelun jälkeen lääkäri näki kuinka virtsarakko alkoi laajenemaan ja sieltä tuli suora virtsasuihku suoraan astiaa
Sofian lääkärintarkastus osa 2
Anonyymi-ap
0
350
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.1533541Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki113030Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma252761Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne512641Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv882517PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist492499Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest112300Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k831977Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle2021827- 1371759