Poliisipartio oli ajanut huoneiston välittömään läheisyyteen mattotelieen päähän.
Ovikello soi ja sen jälkeen oveen rynkytettiin vielä kädellä voimakkaasti niin, että sisällä ollut koira pillastui täysin. Kun sisälläolijat saivat irrallaan olleen koiransa kytkettyä ja katsoivat ikkanasta ulos nähtiin huoneistosta, että pihassa on poliisiauto.
Mies meni avaamaan ovea ja näki, kun naispoliisi oli istumassa jo takaisin poliisiauton kuljettajan paikalle ja miespoliisi partiosta kiersi vielä matkustajan paikalle.
Mies jäi odottamaan ovelle avattuaan sen ja poliisit tulivat takaisin autoltaan, jolla siis jo olivat poislähtöä tekemässä. Kun poliisit pääsivät ovelle, eivät he esittäytyneet eivätkä kertoneet asiaansa, vaan töksäyttivät heti tiukkasävyisesti miehelle, onko ajanut tänään Hämeenkyrössä.
Mies totesi siihen naurahtaen, kun poliisit sanoivat saaneensa Hämeenkyröstä ilmoituksen linja-autonkuljettajalta tietystä automerkistä tunnisteineen:
1. rekisterinumeron, 2. auton värin sekä 3. auton sijaintiosoitteen (kerrottu siis, missä auto on), että ilmoitettu auto ei ole ollut koko päivänä liikenteessä ja jos mies itse ei ole värisokea, ilmoitettu värikään ei täsmää. Tähän poliisi totesi, että he huomasivat kyllä jo samaisen asian (mutta eivät siis itse julkituoneet tätä automaattisesti miehelle).
Paikalla käyneen partion poliisilaitokselle ja päällystölle sinne kysymyksiä ohessa:
1, Noinko toimitaan yleisestikin tällaisten "hämysoittajien" soittojen kanssa?
2. "Hämysoittajan yhteystiedot ovat joko häke:n tiedossa tai poliisintiedossa; mihin toimenpiteisiin partio tai sen kenttäjohto ryhtyi todettuaan tilanteen?
3. Mitä poliisille kuuluu, mitä olen tehnyt lauantaina? Se on yksityisasia!
4. Tarvitseeko minun huomauttaa, että ilmoituksessa ei kaikki täsmää?
5. Toimitatteko käynnistänne ovella TURHAAN ns. S- ilmoituksen tms., mikäli tilaan sen?
Ihan tiedoksi, että vastaavassa tilanteessa seuraavalla kerralla KAMERA KÄY (otan puhelimeen videon). Pahoittelut turhasta vaivasta la:na sauna-aikaan miehelle, joka on tämän kirjoittaja, olisi ollut vähintä, mitä konstaapelit olisivat voineet edes esittää.
Hämysoitto poliisille on tehty ihan ilkeystarkoituksessa - ja oliko soittajakaan Hämeenkyröstä linja-autonkuljettaja? Tuskin.
Poliisin olisi sopinut myös tilateessa puhalluttaa, kun sauna-aikaan tulivat.
Voin kyllä kertoa, että minulle maistuu vain CORONA (0,0%) ja Jaffan HEDELMÄPOMMI (sokeriton) . Promilletilanne taisi olla kuitenkin "konstille" ihan selvä tilanteessa mutta sauna-aikaan moni ryyppää saunaoluita tai -siiderejä niin, että voisi viisari värähtää.
Minun kohdallani ilmoittaja teki siis perättömän vaarailmoituksen ja poliisipa käyttäytyi moukkamaisesti tilanteessa. Moniko oikeasti poliisia vaatinut tilanne meni partiolta ohi tuon turhan käynnin aikana? Ei partioautokaan pyhällä hengellä kulkene vaan veronmaksajat sen kustantaa.
Sopii myös hämysoittajan näkökykyä epäillä ja vaatia häneltä todistus sen suhteen lääkäriltä, kun D-kortillinen oikein mukamas. Seuraava LINSSIVAHVUUS ON HÄNELLE OPASKOIRA!
Syyskuun 13. päivä klo 17:00 jälkeen Ylöjärvellä
Anonyymi-ap
2
166
Vastaukset
- Anonyymi
Ap:n viesti tulostetaan ja tallentaan jatkoa varten.
- Anonyymi
"Paikalla käyneen partion poliisilaitokselle ja päällystölle sinne kysymyksiä ohessa"
En ole varma tiedostitko itse, joten kerron sinulle varmuuden vuoksi. Kirjoitit tämän tarinasi Suomi24:ään. Viestisi siis tuskin tavoittaa kyseistä poliisipartiota tai kyseisen poliisilaitoksen päällystöä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334169Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122634Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412382Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436- 481179
- 781087
- 59963
- 45946
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921