Määrä kuulostaa suurelta, mutta se lienee ainut keino saada toiminta vastaamaan niitä tavoitteita, joita hallitus edellyttää.
Vastaukset 12
- Anonyymi
Missä luuraavat Lappeenrantalaiset hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puh.johtajat Kopra ja Mäkelä.Eikö nyt olisi heidän astuttava esiin ja vaatia hallitukselta toimia tämän täysin järjettömän tilanteen korjaamiseksi.Nyt vaaditaan heiltä tekoja eikä vastuun pakoilua koko Etelä-Karjalaa koskevasta katastrofaalisesta tilanteesta. Perusteluja kyllä löytyy,nyt pitää toimia.
- Anonyymi
Nyt potkitaan porukkaa ulos ja parin vuoden päästä päivitellään pulaa väestön ikääntyessä vauhdilla. Osa kun ei palaa samoihin hommiin tämmöisen kohtelun jälkeen.
- Anonyymi
Juuri oli huutava pula hoitajista ja nyt annetaan kenkää aivan liian monelle. Mihin tämä perkeleen säästökuuri ajaa meidät?
- Anonyymi
Kansalliseen katastrofiin. Saat hoitoa, jos olet onnekas.
- Anonyymi
Ei hoitajapula ole mihinkään hävinnyt, tai työt hävinneet. Kyse on säästöistä eikä töiden vähenenemisestä. Pois potkittaville ei siis löydy enää palkanmaksajaa.
- Anonyymi
Syyttäsittä vaan oikeita syyllisiä marin nimistä akkaa ja tankki rytköstä .
- Anonyymi
Hah hah ja syytellään taas edellistä hallitusta vaikka velan oton piti loppua ja tämä nykyinen apinalauma vaan ottaa lisää velkaa ja työntää rahaa yksityisille ja varakkaille😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah hah ja syytellään taas edellistä hallitusta vaikka velan oton piti loppua ja tämä nykyinen apinalauma vaan ottaa lisää velkaa ja työntää rahaa yksityisille ja varakkaille😂
Demarit ja kokkarit ajaa samaa asiaa, eli tavoitteena Suomen velkaannuttaminen niin, että Suomen kansallisomaisuus siirtyy ylikansallisille suursijoittajille. Halvalla.
Elina Valtonen kertoi osallistumisestaan Bilderberg-kokoukseen 2018 näin: "On arvokasta, että pääsee rivi-ihmisenä kuuntelemaan oikeesti vaikutusvaltaisten ihmisten ajatuksia".
"OIKEESTI VAIKUTUSVALTAISET" ovat siis muualla kuin demokraattisesti valituissa parlamenteissa?
Demaritkin ovat osallistuneet näihin kokouksiin useasti (veronmaksajien rahoilla tietysti).
Noissa kokouksissa luodaan verkostoja ja suhteita, jotka ovat poikineet komissaarin virkoja (Liikanen, Urpilainen, Katainen) sekä muita hyväpalkkaisia tehtäviä (mm. Marin)
Persuja ei ole kokouksiin vielä kutsuttu.
Älkää hölmöt luulko, että poliitikot ajaisivat suomalaisten etuja. Kysymys on kansainvälisestä monopolipelistä, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Huomaat sen ehkä vasta sitten, kun pohjavetemme on myyty CocaColalle tai omaisuutesi on sosialisoitu Maailman Talousfoorumin ideologian mukaan: "Et omista mitään, mutta olet onnellinen". Avatkaa silmänne ja tutkikaa asioita!
- Anonyymi
Työt vähenee kun niitä vähennetään pakolla, komentotaloutta. Toimii ehkä hetken tempputyöllistämisen tavoin ja tuo säästöjä. Pitkän ajan vaikutus on oleva hyvin haitallinen.
- Anonyymi
Samat työt ne joutuu tekemää yyteitten jälkeenkin mut pienemmällä porukalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samat työt ne joutuu tekemää yyteitten jälkeenkin mut pienemmällä porukalla.
Ja tyhmempikin tajuaa mihin se johtaa…
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1451145Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1181032Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset214770En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58765- 63715
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä25706- 135696
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57612- 38588
Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss57541