Niinistö olisi voinut kirjoittaa lasten kirjan, se olisi varmasti ollut hyödyllisempää.
Tämä on kuin tietokirja siis olevinaan.
Ilmeistä on kuitenkin hyvin nopeasti Saulin
Kirjoittavan täysin dollarin kuvat silmissä.
Vaikea arvata onko hän todella noin tietämätön vai tyhmä,
Ei kai hän tahallaan ole suomea ajanut
Näin huonoon taloudelliseen ja turvallisuuspoliittiseen tilaan.
Kirjan kirjoittaminen ilmentää kyllä ettei
Hän vieläkään tiedä mistä ollaan tultu ja mihin ollaan menossa.
Mutta kyllähän hän käyttäytyy arvokkaasti, sehän riittää kansalle joka pimeydessä vaeltaa
Niinistö ei tiedä mistä puhuu
4
294
Vastaukset
- Anonyymi
On turha tulla mollaamaan Niinistöä. Hän on ollut yksi suora selkäisemmistä henkilöistä koko ajan mitä on ollut politiikassa ja kaksi kautta presidenttinä. Niinistöä äänesti suurin osa presidentiksi ja hän on hoitanut toimensa hyvin.
On tietenkin selvää että hänen toimensa ei ole sossuille kelvannut mutta ainoa joka on käyttänyt järkeä päätöksiä tehdessään. Tuntuu hyvin ontuvalta arvostelut jonka kohteeksi hän on joutunut.
Niinistö tietää tasan tarkkaan "mistä on tultu ja mihin ollaan menossa. Muille se näyttää hyvin epä selvältä.
Niinistön arvoa ette pysty heiluttamaan, hän oli koko Suomen presidentti.- Anonyymi
BUAAHHAAHHAAAA. Ei jatkoon.
- Anonyymi
Kun nyt olemme huonossa tilanteessa Niinistön ajatusten, tai siis kun ei ole ajateltu.
Jos on noin kapeakatseinen kuin Sauli,
Niin eihän hänen olisi pitänyt ikinä hakea presidentin virkaa.
Tätä päivää kun on se niinkuin näemme yhhd. Valoissa on presidentti joka puhuu mitä sattuu, tekee mitä sattuu.
Sponsoroi kansanmurhaa 2 vuotta ja sitten
Saapuu hienolla koneellaan rauhan lähettiläänä.
Tätähän esitetään uutisissa normaali toimintana.
Jehuhan pistää vielä paremmaksi,
Tällaisen lapsimurhaajann mielipiteitä
Joutuu kuuntelemaan aamuisin uutisissa.
Kyllä kansa tietää, sen mitä kerrotaan.
Eli Niinistö otti liian vaikean tehtävän,
Koska kansa on saanut hänet luulemaan , että hän on fiksu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka892523- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841403EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta103799- 54783
- 30706