Metsäparkouria

Tämähän on kuin pyörän keksimistä uudelleen, juuri tuotahan me maaseudun lapsena teimme. Pojilla oli sotaleikit, ja kyllä pum-sotaan saivat tytötkin osallistua, siinä oppi maastoutumaan. Hippaleikistä kehiteltiin eri versioita, puiden rungot esimerkiksi turvapaikkoja. Kiipeily taitaa olla kaikkien lasten verissä, puut, kivet, kalliot kohteina. Ojien ja esteiden yli loikkiminen, kaatuneiden puunrunkojen ali ja ahtaisiin onkaloihin ryömiminen. Juoksu , hiipiminen, takaperin eteneminen , pituus- ja korkeushyppiminen, seipäät välillä apuna, kivien, käpyjen ja keppien viskely mahdollisimman kauas tai tiettyyn kohteeseen osuen.

Jos metsässä oli vesioja tai puro, se laajensi mahdollisuuksia, varsinkin keväällä purojen virratessa. Lajeja oli melkein kun olympialaisissa. Talvilajit erikseen, siinä temppuvalikoima laajeni, kun lumi pehmusti. Hyppyreissä pääsi todella näyttämään rohkeuttaan.

Harvemmin loukattiin itseämme, naarmuja ja mustelmia lukuunottamatta. Repeytyneet, pihkaiset ja mutaiset housut äitien harmina. Vastustuskyky oli hyvä, metsässä on hyvä pieneliökanta.