Olisiko tää vaan ohimenevää, vai oonko todellakin valmis äidiksi?
Sairastuin keuhkokuumeeseen ja lekuri kertoi, että jos oisin tullu myöhemmin, mun mahdollisuudet ois ollu aika heikossa... Sain antibioottikuurin ja oon maannu sängyssä tuskissani... Ja mulla on ollu paljon aikaa ajatella lekurin sanoi ja sitä, mitä ite haluun tältä elämältä.
Haluun saada perheen... Haluun vakiintuu, mutta en seurustele tiiviisti täl hetkel, koska mä oon aika.... no vaativainen miesten suhteen, mulle ei kelpaa ketä tahansa, rakastan yhtä, mutta tämä ei ehkä enää mua, mutten ehkä haluiskaa sitä mun lasteni isäks. Mä tunnen sisälläni sellasen kaipuun, jonka tiiän, et voi korvata sillä, et vakiinnun ja perustan perheen. Mutta oonko aivan järkevä??
Oon 19 ja saanu tarpeeks kapakois juoksemisist, oon kunnon töissä, lopetan tänä vuonna opiskelun... En tiiä, oisko mulla TÄLLÄ hetkellä varaa lapseen, mutta pitäähän se isäehdokaskin löytää ja vaadin seurusteluu AINAKIN vuoden tai puoltoista, ennen ku voin kuvitellakaan meneväni naimisiin tai kihloihin tai hankkivani lapsen sen kanssa.
Mutta kertokaa mielipiteenne. Onko tää vaa sitä "kevät vauvakuumetta" ku kaikki on raskaana, vai voiko todellakin joku sairaus saada ajattelemaan niin paljon, et tietää tasan tarkkaan mitä haluu ja kaipaa elämäänsä ???
Sairastuin keuhkokuumeeseen ja lekuri kertoi, että jos oisin tullu myöhemmin, mun mahdollisuudet ois ollu aika heikossa... Sain antibioottikuurin ja oon maannu sängyssä tuskissani... Ja mulla on ollu paljon aikaa ajatella lekurin sanoi ja sitä, mitä ite haluun tältä elämältä.
Haluun saada perheen... Haluun vakiintuu, mutta en seurustele tiiviisti täl hetkel, koska mä oon aika.... no vaativainen miesten suhteen, mulle ei kelpaa ketä tahansa, rakastan yhtä, mutta tämä ei ehkä enää mua, mutten ehkä haluiskaa sitä mun lasteni isäks. Mä tunnen sisälläni sellasen kaipuun, jonka tiiän, et voi korvata sillä, et vakiinnun ja perustan perheen. Mutta oonko aivan järkevä??
Oon 19 ja saanu tarpeeks kapakois juoksemisist, oon kunnon töissä, lopetan tänä vuonna opiskelun... En tiiä, oisko mulla TÄLLÄ hetkellä varaa lapseen, mutta pitäähän se isäehdokaskin löytää ja vaadin seurusteluu AINAKIN vuoden tai puoltoista, ennen ku voin kuvitellakaan meneväni naimisiin tai kihloihin tai hankkivani lapsen sen kanssa.
Mutta kertokaa mielipiteenne. Onko tää vaa sitä "kevät vauvakuumetta" ku kaikki on raskaana, vai voiko todellakin joku sairaus saada ajattelemaan niin paljon, et tietää tasan tarkkaan mitä haluu ja kaipaa elämäänsä ???
Vastaukset 5
Vanhimmat
"ensin pitäs isäehdokaskin löytää ja vaadin seurusteluu ainakin vuoden tai puoltoista" HALOO jostain oppaastako sä noita ohjeita luet.Voi saatana lapsia hankitaan sitten kun parisuhde on vakaalla pohjalla, opiskelut suoritettu ja vakituinen työpaikka.Etsä voi vaan päättää että nyt alan seurustelemaan ja tasan vuoden päästä pamahdan paksuks.
Sairaus voinee aiheuttaa halun elämänmuutokseen, siinä ensimmäinen kirjoittaja on oikeassa.
"lapsia hankitaan sitten kun parisuhde on vakaalla pohjalla, opiskelut suoritettu ja vakituinen työpaikka"... Luetko sinä jotain opasta?
Totta kai lapsia voi hankkia jo ennen opiskelujen loppumista tai työpaikan saantia. Olen samaa mieltä siitä, että parisuhteen täytyy olla TODELLA vakaalla pohjalla, mutta noiden muiden kanssa se on sitten ihan oma valinta. Lapsellisen opiskelu on vaikeampaa kuin lapsettoman, muttei mahdotonta. Mutta kukaan ei voi kieltää työttömältä tai määräaikaisessa työsuhteessa olevalta lapsen tekoa!
Sen olen oppinut, että vain itse voit asioistasi päättää. Kun olet löytänyt sellaisen miehen jota todella rakastat, et varmasti enää ajattele kuinka kauan teidän pitää olla yhdessä, ennen kuin hankitte/saatte lapsen tms.
Itse seurustelin kolme kk ja sitten menimme kihloihin. Koulussa kaikki ihmetteli, että olenko muka tosissani (olin 17-v). Yhä olemme yhdessä (12-v tulee kesällä täyteen) ja meillä on ihana lapsi, jonka sain ollessani 22-v.
Tuollainen "kolahdus" kuin sinulla sairautesi, varmasti laittaa ajattelemaan asioita hieman vakavammin kuin ikäisesi yleensä ajattelevat.
Todellakin ajattele lisää! Vauva ei ole ikuisesti vauva! ja elämä ei ole todellakaan helppoa pienen lapsen kanssa ja jos pitäis vielä käydä töissä sen lisäks. Sulla taitaa olla vain keväinen vauvakuume. Vielä se sun menojalkaski alkaa vipattaa joten odottele vielä jonkin aikaa ja järjestä omat asias ensin kuntoon kyllä sä ehdit niitä lapsia myöhemminki hankkii vaikka koko legioonan. Älä pilaa nuoruuttas vaippoja vaihdellessa vaan nauti kun vielä voit.
Kuulostaa aika hurjalta, että voisit edes harkita lapsen hankkimista vuoden-puolentoista seurustelun jälkeen (olkoonkin että käytit sanaa "ainakin"). Huhuu..? Nuo ensimmäiset 1-2 vuottahan on vielä sellasta totuttelua toiseen. Sen jälkeen se arki sitten astuu vähitellen kuvioon kaikkine karikkoineen, jotka nekin on koettava ennen kuin voi ajatella suhteen olevan vakaalla pohjalla. Joten itse asettaisin 3 vuotta aivan ehdottomaksi minimirajaksi lapsen hankinnalle/naimisiin menolle oman ja ystäväpiirini kokemuksiin vedoten.
Epäilen, että sairautesi myötä ensimmäistä kertaa vakavasti aloit ajatella näitä perheen perustamiseen liittyviä asioita, mikä on kiva juttu. Mutta älä anna sen nyt alkaa liikaa ohjailemaan elämääsi, olethan vielä tosi nuori. Katsele vielä rauhassa ympärillesi ja jos jossain vaiheessa vakiinnut, mieti asiaa sitten uudestaan. Ota huomioon, että kyse ei ole vain siitä, milloin sinä olet valmis äidiksi, ehkä tämä tuleva seurustelukumppani ei ole sellaiseen kypsä vielä vuosiin..?