Emeritusprofessori Jouko Martikaisen avoin kirje arkkipiispalle: En voi enää pitää sinua pappis- ja

Näin seuraavista syistä:
Johtamasi piispainkokous ei ole sanktioinut pappeja, jotka vihkivät samaa sukupuolta olevia avioliittoon, vaikka se on kirkkomme avioliitto-opetuksen ja tunnustuksemme vastaista. Olette defaitistisesti taipuneet otaksumanne kehityskulun edessä, ja siten sekä välillisesti että suoraan tukeneet kirkolle turmiollista harhaoppia.
Piispanviran haltijoina teidän olisi pitänyt päättäväisesti nostaa Voittajan, eli Herran Jeesuksen Kristuksen ristilippu korkealla ja rohkaista kirkkomme paimenia olemaan uskollisia Herrallemme ja Hänen avioliitto-opetukselleen.
Johtamasi piispainkokous ei ole suositellut papeille ja seurakunnille pidättäytymistä sateenkaarimessujen järjestämisestä, vaikka sateenkaari-ideologia on poliittisena aatesuuntana ja uskomusjärjestelmänä kiistatta kirkkomme opin vastainen ja ilmeinen harhaoppi. Se on tunkeutunut, ja tuotu, kirkkoon sen ulkopuolelta.
Olet Seinäjoen kirkkopäivillä asettunut tukemaan kyseistä liikettä siellä pidetyissä sateenkaariseuroissa. Et tietääkseni ole moittinut sitä, että puhujakorokkeen rintapaneelin peitti sateenkaarilippu, johon oli yhdistetty kuva Jumalan Karitsasta. Jumalan Karitsalta oli kuitenkin riisuttu punaristinen voitonviiri ja Hänet oli puettu sen asemasta sateenkaariviittaan.
Pidän tätä blasfemiaan eli Jumalan pilkkaan rinnastettavana menettelynä.
Näin siksi, että ristinlippuaan kantava Jumalan Karitsa on keskeisin symboli ja tunnus siitä, että Herra Kristus on ristinkärsimyksellään voittanut kuoleman, synnin Saatanan ja helvetin ja sijaissovittajana uhrautunut meidän puolestamme.
Kun Jumalan Karitsa-tunnus riisutaan ristinlipustaan ja puetaan sateenkaariviittaan, tulee Hänestä kyseisen ideologian edustaja eli vale-Kristus. Hän ei silloin enää ole tunnustuksemme Herra Jeesus Kristus, todellinen ihminen ja todellinen Jumala.
Johtamasi piispainkokouksen äskettäinen pastoraalinen ohje samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta, vihkimisestä tai siunaamisesta on, ei vain defaitistista antautumista uskollemme tuhoisan ideologian edessä, vaan — sanoisinko — Trump-tyylistä kirkollista vallankäyttöä vastoin kirkkomme lukuisissa yhteyksissä vahvistettua kantaa avioliitosta yksinomaan miehen ja naisen välisenä liittona.
Sitä vastaan on aiheellisesti protestoitu monelta taholta ja ilmoitettu päättäväisesti, ettei tätä pastoraalista ohjettanne tule noudattaa.
Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan (Perusta 3/2025, s. 152) olet sanonut, että ”mikään ei saa tulla minun ja Kristuksen väliin, ei edes Raamattu”.
On ensiksikin vaikea ymmärtää tällaista Raamatun sivuuttamista ja suoranaista väheksyntää. Lisäksi on toiseksi todettava, että lausumasi on väistämättä dokeettinen.
Muuksi sitä ei voi tulkinta, koska loogisestikin on mahdotonta asettua Kristuksen ja Raamatun väliin. Näin siksi, että Jumalan Sana tuli lihaksi Nasaretin Jeesuksessa, Herrassa Kristuksessa, joka on samalla kertaa (simul) todellinen ihminen ja todellinen Jumala.
Lausumasi mukaan Herra Kristus voi olla jonkun kanssa, tässä siis Sinun kanssasi irrallaan siitä jättimäisestä kertomusaineksesta, joka Hänestä sisältyy Raamatun molempiin testamentteihin. Kun lausumasi irrottaa Herran Kristuksen näistä juuristaan, ei hän enää ole se sama Herra Jeesus Kristus, joka on samalla kertaa todellinen ihminen ja todellinen Jumala. Sen mukaan Hän on vain näennäisesti eli dokeettisesti Kristus.
Herra Kristus ei ole irrotettavissa Raamatusta, ei siis Vanhasta eikä Uudesta testamentista muuten kuin dokeettisesti. Kirkon historia tuntee paljon esimerkkejä lausumasi mukaisesta doketismista.
Lopuksi on aiheellista ottaa lyhyesti kantaa näkökohtiin, joilla puolustellaan samaa sukupuolta olevien oikeutta tulla vihityksi ”avioliittoon”. Ensiksi on kuitenkin torjuttava johtamasi piispainkokouksenkin käyttämä käsitehämäys:
Kahden samaa sukupuolta olevan henkilön liitto ei ole eikä voi olla oikea avioliitto.
Sitä voitaneen kutsua kumppanuusliitoksi tai juridiseksi kumppanuussopimukseksi. Sitä perustellaan paitsi liittoonsa sitoutuvien keskinäisellä rakkaudella, etenkin sillä, että kirkon harjoittama sielunhoito palvelee ihmistä ns. sukupuolisesta suuntautumisestaan riippumatta. Samoin kuin yleensä, piispainkokouskaan ei ole eritellyt tätä ongelmaa mitenkään uskonopillisesti eli teologisesti. Tämän johdosta on aiheellista todeta seuraavaa:
Homofilia on yksi ihmisen itseensä kiertymisen lukuisista muodoista. Sen sielunhoidollinen kohtaaminen edellyttää sielunhoitajalta suurta hengellistä kypsyyttä ja sitä, että hän tunnustaa Herran Kristuksen joutuvan kokemaan helvetin tulen hänen itsensä puolesta. Vain tästä eksistenttisesti koetusta ja uskonopillisesti reflektoidusta nöyrtymisestä avautuu sielunhoitajalle kyky kohdata lämpimästi ja samalla totuudellisesti homofiilisesti kiertyneitä lähimmäisiä ja auttaa heitä vapauteen ja iloon totuuden ja rakkauden täyteydestä käsin.

Jatkuu