Puhelinmyyntityön kannattavuus

Anonyymi-ap

Se on kai selvää, että myyjän, eli sen työn suorittajan kannalta kyseinen työ on harvemmin kannattavaa, varsinkaan jos ei ole edes pohjapalkkaa, vain pelkät provisiot. Eli näin alaa harkitseville pro tip, älä ainakaan pelkällä provikalla lähde kokeilemaan.

Kysymys kuuluukin, että kenelle ja miten kyseisen työn teettäminen on kannattavaa? Toisin sanoen, kuka sillä tienaa?

Ilmeisesti on olemassa huonoja soittolistoja, joihin osa myyjistä laitetaan soittamaan, ne hyvätkin myyjät. Tai näin näissä täällä olevissa ketjuissa väitetään. Miksi? Ketä se hyödyttää? Eikö hyvät myyjät kannattaisi laittaa soittamaan vain hyviä listoja? Ja mitä niitä huonoja listoja kannattaa soitattaa kenelläkään, jos jo tietää ettei niistä voi tulla kauppaa? Mitä hyötyä siitä kellekään on?

Kokeilin hetken tuota työtä, eikä mulle oikein avautunut mikä järki siinä on, kun kaupattiin jotain ihan kummallista juttua, joka ei kiinnostanut ketään. Turhaa soittelua päivät pitkät.

On helppo myös uskoa, että listoissa on eroja, kun itse sain välillä ihan kohtuu hyvin myytyä ja välillä mikään onnistunut, vaikka täysin samalla tyylillä koko ajan tein töitä. Välillä myös kuulin, kun ne pitkään talossa olleet tosi hyvin puhuvat myyjät ei saaneet kauppaa aikaan ollenkaan, ja kaikki aloittelijat yms. teki kauppaa. Joko kaikki oli täysin tuurista kiinni, ja työssä ei oikeasti voi olla hyvä, vaikka kuinka kivan kuuloisesti osaisi jutella ja lukea sen spiikin, tai tosiaan on näitä paskoja listoja joista jo tiedetään ettei niistä kukaan saa kauppaa tehtyä.

Työnantaja naputti "asenteesta" ja antoi ymmärtää, että kaikki muut tekee sitä kauppaa niin maan perkeleesti, ja itse se ainut jolla mikään ei onnistunut, vaikka kyllähän mä kuulin siellä ettei ne muutkaan saaneet välillä kauppaa aikaan sen kummemmin.

Jäi lähinnä hämmentynyt olo koko työstä, ja ihmetys, että kenelle se on kannattavaa.

3

274

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän ihmiset enää vastaa tuntemattomiin numeroihin.

      • Anonyymi

        Totta, ei tosi moni vastannutkaan, ja jos vastasi, löi heti luurin korvaan kun tajusi, millä asialla soitetaan. Tuosta sitten varmaankin johtui se, että soittolistat oli monesti ihmisten työnumeroita, joihin on kai pakko vastata vaikka ei numeroa tunnistaisikaan. Eipä he kyllä suurin osa ilahtuneet, kun joku lehtikauppias rimpauttaa kesken työpäivän. :D No tuokin, että sitä välillä istui ties kuinka pitkään ja odotti vaan et joku vastaa, sekä jos joku viimein vastasi ja löi luuria korvaan, niin kun ei kauppaa tullut, oli siihenkin pomon mukaan syynä paska asenne. :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1413
    2. 72
      1214
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      82
      1118
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      269
      903
    5. 95
      899
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      820
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      777
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      79
      727
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      713
    10. 45
      645
    Aihe