Juutalainen kulttuuri: miksi älykkäät ihmiset tuottavat niin paljon päättelyvirheitä?

Anonyymi-ap

Melkoinen osa tieteestämme ja taiteestamme on juutalaisesta taustasta tulevien ihmisten tuottamaa. Yllättävän suuri osa politiikastamme tulee samasta lähteestä. Varsinkin politiikka, kuten lähes koko uskonto, rakentuu pitkälti päättelyvirheiden varaan.

Erityisen selvästi sekopäinen logiikka tulee esille Israelin väkivallan puolustajilla. Greta Thunberg heidän mukaansa "tukee Hamasia" ja hänen syytään on "Isrealilaisten lasten teurastaminen", jota ei pääosin edes tapahtunut.

Miten on mahdollista, että ihmisryhmä, jota aivan syystäkin pidetään hyvin älykkäänä, tuottaa aivan valtavan määrän puuta heinää? Yksi syy on tietenkin se, että hevonkukku uppoaa hyvin, kuten on nähty. Ihmiset, varsinkin uskovina itseään pitävät, rakastavat vihata ja inhota, se voimaannuttaa heitä ja kantaa läpi arjen. Sillä ei ole niin väliä, kuinka hyvin kohteet on valittu, kunhan ovat riittävän puolustuskyvyttömiä.

Voiko siis olla, että älykkäät ihmiset tuottavat tarkoituksella älyttömiä väitteitä, koska tietävät, että niitä uskotaan ja niiden avulla voi ohjata kehitystä haluamaansa suuntaan? He tietävät, että ihmiset haluavat vihata nimenomaan heikompiaan ja toisaalta ihmiset tarvitsevat jonkinlaisen yleisen moraalisen prinsiipin, jolla vihan voi perustella. Siihen kelpaa miten tökerö päättelyvirhe tahansa, kunhan se kuulostaa loogiselle.

Toinen mielenkiintoinen kysymys on se, miksi moraalinen hävynpeite tarvitaan? Eikö sitä voisi vain sanoa ihan suoraan, että on kiva katsoa palestiinalaisten kuolevan ja että nauttii heikompien ihmisten kärsimyksestä. Siitähän oikeasti on kysymys. Miksi perustavaa laatua olevalle tunteelle pitää yrittää keksiä joku hyvä syy tai selitys?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UUSI

      Siinäpä harvinaisen hyvä kirjoitus palstaa ajatellen.

      Nuo uskovaiset jotka suhtautuvat tuohon Gazan tilanteeseen kuvailemallasi tavalla tarvitsevat tietenkin sen hävynpeitteen oman itsensä vuoksi sekä tietenkin sitten julkisuuskuvaa varten. Oman itsensä vuoksi koska tavallaan pohjimmiltaan tietävät olevansa jotenkin väärällä asialla tanssiessaan kun Gazan lapsia surmataan. Siinä suhteessa he eivät kovin poikkea terroristeista jotka saattavat myös oikeuttaa tekojaan tai tuntemuksiaan uskonnolla. Toki sillä erotuksella, että nämä suomen ääriuskovat eivät nyt tekoihin sentään ryhdy. Konsepti on kuitenkin tavallaan sama ja niinhän se on, että oli se ääriajatus mistä uskonnosta hyvänsä on niillä enemmän yhteistä keskenään, kuin keskiverto tallaajien kanssa vaikka mentäisiin minne.
      Terroristilla on tietenkin se "etu" että hän voi olla avoimesti paha ja vihata mutta toista se on "kovasti uskovaisella" jotka toisaalta toisesta suupienestä puhuvat rakkaudesta ja armosta . Tuolloin päädytään väkisin tilanteeseen, jossa se oma luokaton reagointi pitää saada jotenkin oikeutettua , jolloin luodaan toinen toistaan uskomattomampia selityksiä sille kuinka tässä muka oltaisiin oikeudenmukaisuuden puolella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      418
      3523
    2. On ilmiselvää, että väärä maahanmuutto on Suomea pilannut jo paljon

      Väärä maahanmuutto tarkoittaa siis tulijoita Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisista maista, eli muslimeita. He ovat kiistat
      Maailman menoa
      126
      2635
    3. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      108
      2600
    4. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      2
      2397
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      36
      2183
    6. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      5
      2096
    7. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      13
      1743
    8. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1607
    9. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      62
      1515
    10. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      43
      1473
    Aihe