"Sota Ukrainassa on jatkunut jo yli kolme ja puoli vuotta. On kestämätöntä,

Anonyymi-ap

että edelleen käydään keskustelua siitä, mitä aseita länsi voi Ukrainalle antaa ja voiko uusien aseiden antaminen tai käyttörajoitusten poistaminen eskaloida sotaa entisestään.

Saksa ei ole edelleenkään suostunut antamaan Ukrainalle Taurus-ohjuksia, vaikka Olaf Scholzin yltiövarovainen hallitus vaihtui jo lähes puoli vuotta sitten.

Viime viikkoina on keskusteltu amerikkalaisten Tomahawk-risteilyohjusten antamisesta Ukrainalle, mutta sekään ei tätä kirjoittaessa ollut vielä edennyt.

Tomahawkin kantama on jopa 2 500 kilometriä, mikä mahdollistaisi iskut kauas linjojen taakse. Mitä kauemmaksi Ukraina pystyy ampumaan, sitä laajemmalle alueelle Venäjä joutuu ilmapuolustustaan hajauttamaan. Toivottavasti Ukraina saa Tomahawkit pian.

Venäjä on uhkaillut ydinaseillaan jo useamman vuoden ja onnistunut sen avulla viivyttämään lännen aseapua, mutta lopulta uhkaukset ovat jääneet toteuttamatta. On vaikea nähdä, että tilanne olisi muuttunut."


"Naton entinen pääsihteeri Jens Stoltenberg kirjoittaa tuoreessa muistelmakirjassaan Vahtivuoroni (Otava 2025) katuvansa sitä, etteivät länsi ja Nato ole auttaneet Ukrainaa enempää.

"Ukraina kävi elämän ja kuoleman kamppailua säilyttääkseen itsenäisyytensä, emmekä me pystyneet antamaan heille heidän tarvitsemaansa apua. Jos olisimme antaneet enemmän tukea aiemmin, monen ukrainalaisen henki olisi voinut säästyä."

Stoltenbergin mukaan Ukrainalle olisi pitänyt antaa laajaa sotilaallista tukea jo Venäjän miehitettyä Krimin vuonna 2014.

"Parhaassa tapauksessa olisimme voineet siten välttää invaasion kahdeksan vuotta myöhemmin."

Mikään yksittäinen asejärjestelmä tai kalustotyyppi ei tietenkään ole taikasauva, jolla sodan suunta kääntyy.

Parhaatkin läntiset taistelupanssarivaunut ovat rintamalla täysin turhia ilman ammuksia, polttoainetta ja varaosia. Lisäksi tarvitaan panssaroituja hinausajoneuvoja, liikuteltavia korjauspajoja ja niinkin yksinkertaisia asioita kuin ukrainaksi käännettyjä ohjekirjoja. Aseiden ja kaluston lisäksi tarvitaan koulutettuja joukkoja niitä käyttämään. Niistäkin Ukrainalla on pulaa.

Tämänhetkisten tietojen perusteella näyttää selvältä, ettei Ukraina ole saamassa lännestä joukkoja ennen tulitaukoa. Nyt sille pitäisikin antaa mahdollisimman paljon ja mahdollisimman hyviä aseita ja ammuksia.

Kuten Stoltenbergin kirjassaan siteeraama Naton asevoimien komentaja Christopher Cavoli toteaa: "Jos sodan toinen asepuoli ampuu ja toinen ei, niin yleensä se, joka ampuu, voittaa lopulta sodan."


Mikko Virta
Kauppalehti

9

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Euporukka siirteli papereita ja mietti maataloustukia

      Eu on täynnä Putinin ja Trumpin edessä matelevia

      Pakon edessä matelevia nyt

      Aikansa merkelit jahaloset pohtivat mus talaisten ihmisarvoa eivätkä satsanneet tietotekniikkaan ja aseistukseen

      Jakoivat rahaa köhille jamatuille
      Saatte wolt- lähettejä nyt
      Ja kremlinuhka voimistuu lisää

      Nyt tulee oikein kunnolla trumpiin ja putiniin teille taloudessa ja turvallisuudessa
      Heittopussi EU pitää kokouksia kyllä

    • Anonyymi
      UUSI

      EU vitkutteli ja myöhästyi. Saksa surkein.

    • Anonyymi
      UUSI

      Minä olin sitä mieltä jo alussa, että lännen pitäisi puuttua sotilaallisesti. Lähettää hävittäjiä ja pommikoneita lännen voimin. Nyt on vain tapatettu ukrainalaisia mieletön määrä, kun vähitellen on lisätty erilaista sotakalustoa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Halosen äämestäjät tukivat sekasortoa sotaa ja diktatuuria kuten lintmaanit nyt

      Jos merkelhaloset olisi jätetty valitsematta ja matupelleilyyn
      ja muille köhille tuhlatut rahat jätetty levittämättä ja rakennettu elekttoniikkateollisuutta ja ydinasearmeija liittoutuen Intian jne kanssa kuin Nokia

      ei Trump pystyisi kyykyttämään tap pajarysällä Eurooppaa kuten se nyt jatkaa

      Saatte maistaa nyt halonenlintman lääkettänne

      Nyt kannattaa jokaisen pitää huolta omista finansseistaan, koska on hysterian aika jossa leikataan niin, että tuntuu

      Juuri äsken Moody varoitti Ranskaa taloustuhosta https://www.reuters.com/business/moodys-revises-frances-outlook-negative-stable-political-instability-risks-2025-10-24/

    • Anonyymi
      UUSI

      Eurooppa ei ymmärrä omaa parastaan, vitkuttelu vain lisää Putinin tahtoa tuhota koko Ukraina ja sen jälkeen tulla muualle Eurooppaan asein. On käsittämätöntä miten eurooppalaiset päättäjät suostuvat kulkemaan Putinin narussa vuodesta toiseen, kyllä he puhua osaa, mutta teot puuttuvat.

      • Anonyymi
        UUSI

        Putin on fiksu ja älykäs. Hän ei ole tuhonnut Ukrainaa vaan on pelastamassa ja lopettamassa 2014 alkanutta sotaa.
        Putinille hatun nosto, että tuhoaa rikollisuuden maasta jota länsi on ruokkinut jo kauan.


    • Anonyymi
      UUSI

      Jos on aloittajalle kestämätöntä nii ei meille.
      Kestihän tuo koronaruiskehuijauskin siihe saakka ko tuo Ukrainan interventio alko !
      Humpuukia ja rikollisuutta. Meilläkin taas tuttu kuol ko oli joku pikkumuistisairaus ja otti uuden korroosiopiikin, män viikko ja kuoli sytänkohtaukseen.

    • Anonyymi
      UUSI

      Älä usko kaikkea mitä Mediassa kuulet tai luet.
      Se ei ole mikään sota vaan puhdistus rikollisista ja niiden bisneksistä.
      Totuuta ei löydy TV ei lehdistä. Asiat tulevat julki.
      Tee jotain muuta hyödyllistä omassa elämässä. Älä murehdi. KAIKKI ei ole totta mitä kerrotaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Venäjän ystävä persu asialla ?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      154
      3830
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      99
      3659
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3203
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2531
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      182
      2224
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      27
      1417
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      96
      1252
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1091
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1088
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1038
    Aihe