Pienkeräys

Anonyymi-ap

PIENKERÄYS.
Pitkän harkinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että yritämme pyytää nyt teiltä apua hankalaan elämäntilanteeseen. Pienikin lahjoitus on meille suuri.

Välillä elämässä tapahtuu ikäviä ja arvaamattomia asioita, mitä kukaan meistä ei toivoisi sattuvan omalle kohdalle.

Mieheni, Jari, 61-vuotias, sairaseläkeläinen. Tuloina sairaseläke, takuueläke ja asumistuki. Perheen pää on sairastunut kurkkusyöpään viime vuoden maaliskuussa. Tehty muutamia leikkauksia, annettu sädehoitoa ja sairaalaöitä kertynyt, jonka takia myös mm. vanhempien maksuvalmiutta on tarvittu.

Nyt syöpä levinnyt hengityselimiin, jonka vuoksi on tarkoitus leikata äänihuulet kokonaan pois. Jari on viettänyt useita viikkoja sairaalassa, jotta ravintoarvot, sokeriarvot ja kunto saadaan kohdilleen jonka jälkeen vasta voidaan leikata. Ääni tulee tulevaisuudessa puheproteesin ja puhevibran kautta.

Harmiksemme joudumme luopumaan myös rakkaasta kodistamme ja etsimään uuden nykyaikaisemman asunnon, koska nykyisessä asunnossa on liian pienet WC-tilat, sillä tulevaisuudessa vessaan täytyy mahtua hoitotarvikkeita. Asunnossa täytyy olla hyvä sisäilmä ja kosteustasapaino, ja jatkossa täytyy olla erityisen varovainen, ettei reikään kulkeudu likaa, ja siten aiheudu lisäkomplikaatioita.

Leikkauskulut ja muut sairaalamaksut ja laskut, vanhemmilta saadut lainat, lääkkeet, tuleva vuokravakuus jne hankaloittaa tilannetta entisestään, joten siksi pyydämmekin nyt apua ja toivomme, että saamme talousasiat edes hieman parempaan kuntoon ja sitä kautta itsellemme paremman ja stressivapaamman olon.

Mahdolliset ylijääneet lahjoitukset käytämme perheen hyvinvoinnin tulemiseksi. Haluaisin myös piristää Jaria pitkän ja hankalan sairaalajakson jälkeen jollain pienellä piristyksellä. Tätä julkaisua saa jakaa ja kiitos jokaiselle joka jaksoi lukea tänne asti ja jokaista pientä euroakin arvostamme. 🙏🏻🤍
Toivottavasti jaat tätä, niin saadaan asiat järjestyyn. Myös Jarin vanhemmat, poika ja sisko perheineen, ystävät ja kaverit kiittävät. Pyydän jakamaan ilmoitusta. Kiitos!!!!

Pienkeräyksen tiedot: Jarin syöpäkuluihin.
Pienkeräyksen järjestäjät: Virpi Halttunen, Sami Kulmala, Irma Nikula
Pienkeräysnumero:: RA/2025/1550
Tilinumero: FI 75 3939 0053 9237 93 , Virpi Halttunen.
BICkoodi: SBANFIHH
Viestiksi: Jarin kulut.
Mobilepay 7328VB, Virpi Halttunen
Keräysaika 22.10.2025- 21.01.2026

22

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Te ette ole sitten lukenut sääntöjä . Täällä ei saa pyytää rahaa tai lahjoitusta.

    • Anonyymi
      UUSI

      Aloittaja jakanut esim facebookissa samaa ilmoitusta. Eikö ihmiset ole lahjoittaneet rahaa vai eikö ilmoitus ole saanut tarpeeksi näkyvyyttä?

      • Anonyymi
        UUSI

        Kuka edes tietää, ettei tuo ole huijaus ? Niitä kun nykyään tuppaa olemaan enenevässä määrin.
        Itse en tuollaiseen laittaisi yhtään mitään rahoja.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka edes tietää, ettei tuo ole huijaus ? Niitä kun nykyään tuppaa olemaan enenevässä määrin.
        Itse en tuollaiseen laittaisi yhtään mitään rahoja.

        Hän voisi kertoa täällä onko hakenut toimeentulotukea.vammaistukea tai hoitotukea ja miksi mies ei saa työeläkettä. Eikö ole ikinä ollut työelämässä jos työeläkettä ei ole kertynyt


    • Anonyymi
      UUSI

      Miksi ette hae toimeentulotukea sekä terveydenhuollon menoihin ja vuokravakuuteen?

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei huijarit saa rahaa sossusta tai kelasta. Netissä on helpompaa kusettaa...


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei huijarit saa rahaa sossusta tai kelasta. Netissä on helpompaa kusettaa...

        Jotkut voi oikeesti lahjottaa tolle rahaa . minä en tälläsiin haksahda. On ihmisiä jotaka haluu antaa rahaa huijareille koska heihin tälläset tarinat koskettaa


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut voi oikeesti lahjottaa tolle rahaa . minä en tälläsiin haksahda. On ihmisiä jotaka haluu antaa rahaa huijareille koska heihin tälläset tarinat koskettaa

        Sehän huijareilla juuri on, että he keksivät tarinoita, jotka vetoavat ihmisten tunteisiin.


    • Anonyymi
      UUSI

      Miksi ette hae vammaistukea tai eläkettä saavan hoitotukea vai onko molemmat evätty mieheltäsi ja miksi?

    • Anonyymi
      UUSI

      Kaikellaiset huijarit liikkellä jo.

    • Anonyymi
      UUSI

      Ikävä juttu. Mutta täällä on kyllä jokaisella jo omat kulut sellaiset, ettei muita voi auttaa taloudellisesti. Elämä ei aina ole kivaa eikä edes oikeudenmukaista. Voi jopa olla, että tässäkään tapauksessa raha ei edes auttaisi varsinaiseen ongelmaan.
      Toivotaan vaan parasta niin kauan kuin toivoa on!

      • Anonyymi
        UUSI

        ihmettelen miksi he eivät saa toimeentulotukea, vammaistukea tai hoitotukea. He voivat hakea toimeentulotukea terveydenhuollon kustannuksiin jos hoito on ollut julkisella puolella. Toimeentulotukea voi hakea vuokravakuuteen.


    • Anonyymi
      UUSI

      Eikö miehesi ole ikinä ollut työelämässä kun ei saa työeläkettä?

    • Anonyymi
      UUSI

      Eikö ne lapset ja läheiset voi antaa rahaa että saa sen vuokravakuuden kasaan vai millaseen kartanoon ovat vuokravakuutta keräämässä

    • Anonyymi
      UUSI

      Jos syöpä on tossa vaiheessa, ei päiviä ole montaa jäljellä.
      Eivät ehdi muuttaa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Pienkeräykset
      Pienkeräys on nimensä mukaisesti pieni rahankeräys, jolla kerätään rajallinen määrä rahaa lyhyessä, rajoitetussa ajassa. Pienkeräyksen järjestäminen edellyttää kirjallisen ilmoituksen tekemistä poliisilaitokselle.

      Lahjoituksia pyydettäessä tulee aina ilmoittaa pienkeräysnumero. Sen avulla yleisö saa tiedon, että keräys on ilmoitettu poliisilaitokselle ja keräyksen järjestäjä on sitoutunut noudattamaan lain säännöksiä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Mistä löytää oikeat tiedot oikeista luvallisista pienkeräyksistä?

    • Anonyymi
      UUSI

      Tolla numerolla löytyy ikkunanpesua

    • Anonyymi
      UUSI

      Aloittaja on facebookissa tehnyt englanninkielisen käännöksen We love USA sivulle . Eikö sitä taloudellista tukea todellakaan saa esim kelasta . Vaan epätoivosesti laittaa tuota samaa ilmoitusta eri paikkoihin pitkin facebookia.

    • Anonyymi
      UUSI

      Toimeentulotuki kattaa sairaudesta aiheutuneet menot, jos tulot eivät riitä niiden maksamiseen, lisäksi on maksukatot hoitojen ja lääkkeiden osalta joiden ylittyessä hoidot niihin liittyvät matkat ja lääkkeet saa ilman omavastuuosuuden maksamista. Summat löytyvät terveydenhuollon asiakasmaksukatto googlettamalla ja vuonna 2025 tämä maksukatto on 762 euroa vuodessa hoitojen osalta ja lääkkeiden osalta maksukatto on 633,17 jonka jälkeen tarvitsee maksaa vain 2,5 euron omavastuu.

      En tosin tiedä pitääkö hoitokatto erikseen hakea eli onko potilaan vastuulla maksukaton voimaan saattaminen, lääkkeistä maksukaton pitäisi tulla voimaan automaattisesti mikäli lääkkeet kuuluu korvauksen piiriin.

    • Anonyymi
      UUSI

      Kela tarjoaa myös lääkeluottoa.

      Kela myöntää lääkeluottoa pienituloisille henkilöille Kelan korvaamien lääkkeiden vuosiomavastuun maksamiseen. Voit saada luottoa tilanteessa, jossa lääkekulusi ovat niin suuret, että joudut maksamaan lääkekulujen vuosiomavastuun kerralla tai yhden kalenterikuukauden aikana.

      Lääkeluotto on laina, joka täytyy maksaa takaisin Kelalle 12 kuukauden kuluessa. Kyseessä on kolmivuotinen kokeilu, joka alkaa 27.10.2025. Kela voi myöntää lääkeluottoa kokeilun alusta alkaen.

      https://www.kela.fi/laakeluotto

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      123
      3912
    2. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      47
      3380
    3. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      209
      2673
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      36
      2667
    5. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      28
      2522
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      47
      1976
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      115
      1536
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      36
      1528
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      163
      1488
    10. Mikä vimma on Suomeen saada datakeskuksia?

      Eihän se tuo suomalaisille montaa työpaikkaa, tuskin edes rakennusvaiheessa rakentajat kaikki suomalaisia. Miksi tänne e
      Maailman menoa
      104
      1228
    Aihe