Siitossonni.

Tuo tulee mieleeni kun luen tällä palstalla yhden elämän pyörien oman heppinsä ympärillä kaikista mahdollisista näkökulmista katsoen.

Ei tuo nyt aivan tervepäisen puuhaa ole matkailupalstalla julkaista elämänkertojaan aiheesta.
9208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pakonomainen seksikäyttäytyminen (ns. seksiriippuvuus)
Pakonomaisella seksikäyttäytymisellä tarkoitetaan mitä tahansa seksiin liittyvää pidempiaikaista hallitsematonta käyttäytymistä ja/ tai seksin jatkuvaa ajattelemista.
Taustalla voi olla monenlaisia syitä ja seksi voi olla tapa etsiä helpotusta erilaisiin tunnetiloihin.
Pakonomaisesta seksikäyttäytymisestä käytetään myös termejä seksiriippuvuus, seksiaddiktio ja addiktiivinen seksikäyttäytyminen.

Äänestä

Näkökulmamies. Seksi on se kaikkein luonnollisin ja normaalein terveen ihmisen vietti ja ilman sitä ei olisi ihmisiä. Se on osa terveen ihmisen elämää ja ihminen ei enää ole terve kun se vietti loppuu. Terveellä miehellä on sukupuolivietti vähintään 75 vuotiaaksi saakka. Ihmetellä täytyy että oman kyvyttömyytesi vuoksi alat väittämään terveitä miehiä sairaiksi, jos näillä on vielä sukupuolielämää olemassa. Ja kuten aina, niin suhteellisuudentajusi on aivan hukassa. Ei lasten tekeminen missään iässä tarkoita sitä että mies pyörii heppinsä ympärillä tai että hänellä olisi normaalista poikkeava vietti.

Sairasta on kuvitella että sukupuolivietti on sairasta tai että siihen olisi jokin ikäraja.
Sinähän olet ilmaissut että "kakarat tulee koulutuksineen aivan helvetin kalliiksi" ja siksi niitä ei mielestäsi kannata tehdä. Mutta kaikki eivät ajattele asiaa rahan kannalta ja kaikki eivät ole yhtä sairaita ja köyhiä kuin sinä, joka ajattelet kaikkea aina vaan omasta näkökulmastasi joka on sellainen ettei kellään toisella ole niin idioottimaista näkökulmaa.

Äänestä
  • Ei ole kyse vietistä.

    Pakonomaisella seksikäyttäytymisellä tarkoitetaan mitä tahansa seksiin liittyvää pidempiaikaista hallitsematonta käyttäytymistä ja/ tai seksin jatkuvaa ajattelemista.

    KOROSTAN sanaa ........ jatkuva ajatteleminen.

    Terve ihminen ei lataa heppitarinoitaan alituiseen PATTAYAN MATKAILUPALSTALLE.

    Seksiaddiktio ...... on olemassa myös muita addiktioita kyseisellä henkilöllä, ja niitä on paljon, lähes joka asiasta mistä oireilee.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei ole kyse vietistä.

    Pakonomaisella seksikäyttäytymisellä tarkoitetaan mitä tahansa seksiin liittyvää pidempiaikaista hallitsematonta käyttäytymistä ja/ tai seksin jatkuvaa ajattelemista.

    KOROSTAN sanaa ........ jatkuva ajatteleminen.

    Terve ihminen ei lataa heppitarinoitaan alituiseen PATTAYAN MATKAILUPALSTALLE.

    Seksiaddiktio ...... on olemassa myös muita addiktioita kyseisellä henkilöllä, ja niitä on paljon, lähes joka asiasta mistä oireilee.

    Ikävää että kyvyttömällä ottaa noin koville ettei enää pysty.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ikävää että kyvyttömällä ottaa noin koville ettei enää pysty.

    Yleensä helposti addektoituvat ihmiset vaihtavat riippuvaisuutensa asiasta toiseen, ja kyseessä on tuolloin vakava psyykkinen sairaus, ja yleensä mielenterveys ongelmat keskittyvät yhdelle ihmiselle 2010 on selvä osoitus tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Yleensä helposti addektoituvat ihmiset vaihtavat riippuvaisuutensa asiasta toiseen, ja kyseessä on tuolloin vakava psyykkinen sairaus, ja yleensä mielenterveys ongelmat keskittyvät yhdelle ihmiselle 2010 on selvä osoitus tästä.

    Ekassa liitossa pariteltiin noin 2 kertaa viikossa, toisessa aluksi useammin mutta lopussa noin kerta viikkoon ja nykyisessä noin kerta viikkoon.

    Kun oli oravanpyörässä kiireinen ja hoiti viiden ihmisen työt ja samalla piti huolehtia perheen tarpeista niin ei siinä ollut edes aikaa ja jaksamista aina edes miettiä koko asiaa.

    Viettelin Pattayalla kuukausitolkulla aikaa ilman yhtäkään panoa aina toisinaan. Olin jo niin kokenut ettei enää uutuudenviehätystä irronnut, enkä sitten etsinytkään muuta kuin vakituista kumppania.

    Olin varsin vähällä pärjäävä panomies jo jossakin tuossa 2011 paikkeilla. Pieni kiri oli siinä 2015, kun kesällä hoitelin Suomessa useamman vanhan heilan.

    Possokka ei ilmeisimmin ymmärrä laisinkaan että naisillakin on tarpeensa ja esimerkiksi toinen vaimoni oli paljon minua aktiivisempi.

    Olen seurustellut puoli vuotta suomalaisen nymfomaanin kanssa ja siitä ei tullut mitään enää, kun ei voinut mennä enää edes samaan aikaan nukkumaan kun oli hepissä kiinni.

    Kerran hän paistoi jauhelihaa kun menin keittiöön. Pyöritteli pyllyään siinä mainokseksi. Kun menin kutsusta siihen taakseen, niin hän pudotti housunsa kinttuihin ja pyllisti. Eihän siinä sitten mitään. Siinä sitten panin takaa samalla kun hän paistoi jauhelihaa.

    Liikkui sisätiloissa aina alasti ja oli upea kroppa. Ahdistui sitten jos vinkki ei mennyt perille että nyt pitäisi saada. Makuuhuoneeseen olin asentanut keinun pyynnöstään ja laatikot oli täynnä leluja. Tappia oli jokaiseen reikään mistä valita.

    Hän oli seksiaddikti, itse olen aika keskiverto.

    2010

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Piti sanomani että voi naisparkaa joka Posson kanssa elää kun ei toivoakaan saada minkäänlaista huomiota osakseen, vaan on omaishoitajan roolissa paitsi ei enää sitäkään.

    Normaali terve nainen ei olisi sekuntiakaan sellaisessa suhteessa, eikä suomalainen nainen varsinkaan. He haluaa sitä mitä Possolla ei ole. Ai mitäkö? Mynää.

    2010

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sulta menee Falleriina pohja pois noilta selityksiltäsi että et olisi addikti palsta-aktivisti ja höpöö juttus mikä olet ja miten elät, mutta jatka päivittäisiä oireitasi tällä palstalla joka on ainut kontaktisi ihmisiin ja elämäsi välttämättömyys.

    Äänestä

Posso voi vakuuttaa että panee yhtä huonosti talossa kuin puutarhassa. Ei seiso muu kuin järki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuo tulee mieleeni kun luen tällä palstalla yhden elämän pyörien oman heppinsä ympärillä kaikista mahdollisista näkökulmista katsoen.

Ei tuo nyt aivan tervepäisen puuhaa ole matkailupalstalla julkaista elämänkertojaan aiheesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu