Israel jatkaa aloittamaansa kansanmurhaa estämällä avustustyöntekijöitä pääsemästä alueelle ja tekemällä ilma-iskuja puolustuskyvyttömiä palestiinalaisia vastaan ilman että palestiinalaiset voisivat tehdä mitään. Israel provosoi tapansa mukaan toivoen että edes lapsi erehtyisi heittämään kivellä, että Israel voisi ryhtyä täysimittaiseen ja ylimitoitettuun vastahyökkäykseen, jossa taas kymmenettuhannet, ja taas kymmenettuhannet palestiinalaiset saisivat surmansa.
Israel jatkaa Palestiinan pommittamista, silti tulitauko?
49
555
Vastaukset
Jumalan kansa tulee takaisin Pyhään Maahan. Profetiat toteutuvat. Kukaan ei voi sille mitään, tämä on Jumalan teko.
Sen takia, vaikka kuka yrittäisi mitä, tämä on toteutunut ja pysyy. Turha neuvoa Jumalaa, turha vastustaa Jumalaa.
Israelille tulee vielä vaikeata kun monet kansat yksimielisesti nousevat sitä vastaan, ja antisemitismi, rasismi taas leviää. Mutta lopulta Israel on ja pysyy siellä, kun Jeesus tulee takaisin.
Antisemitismi alkaa aina siitä, että juutalaisiin ei uskota ja sitten vaino koetaan oikeutetuksi. Tämä on taas näkyvissä Israeliin ja juutalaisiin suhtautumisessa. He puhuvat totta ja ovat viattomia siihen mistä heitä syytetään. Ja sanovat sen ja todistavat sen.
MUTTA HEITÄ EI USKOTA!
Ja vaino ja pogromi on valmis.
Näin selvä tilanne on taas pystyssä. Tämä on Saatanan työtä. Rasismi juutalaisia kohtaan on täysin irrationaalista, mutta ihmiset saadaan siihen helposti mukaan propagandalla ja Saatanan voimalla maailmassa. Viisaat, oppineet ja asiantuntijat. Ja demokraattiset maat ja poliitikot. Puolustajina vain muutama lahkolainen ja helluntailainen. Toisaalta koko kansa, ja persut ja Kristillinen liitto, eli oikeisto-populistit käyttävät tilanteen hyväkseen populistisesti ja saavat kansan ääniä.Israelissa ja Palestiinassa toteutuu Jumalan tahto, ja siellä huipentuu maailmanpolitiikan loppunäytös, ja Jeesus tulee takaisin. Jumala taistelee Israelin puolella, kukaan ei voi Toiselle Exodukselle yhtään mitään. Se tapahtuu myös kadonneille sukukunnille, ne kootaan Kristuksen Kirkkoon, kukin kotimaahansa seurakuntiin. Ja lopuksi lähtevät perintömailleen myös.
Tämä ei ole pelkkää maallista politiikkaa, vaan Jumalan työ. Israel kootaan perintömaihinsa. Kaikki näkevät Jumalan teon ja voiman. Selviää kuka on oikeassa, Jeesuksen oppi vai juutalaiset vai Islam. Ja mikä kirkko kristityistä jos mikään.
Maallinen politiikka loppuu ja kansat oppivat Siionin kaupungeista, Jerusalemista ja Uudesta Jerusalemista ym. miten maita ja kansoja hallitaan. Tulee Tuhatvuotinen Valtakunta Kuninkaan, Messiaan, Jeesuksen johdolla. Vaikka ihmisiä on jäänyt vähän jäljelle, he ovat onnellisia. Siioneissa asuu moni ylösnoussut pyhä. Tulivat takaisin Jeesuksen kanssa taivaasta.- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Israelissa ja Palestiinassa toteutuu Jumalan tahto, ja siellä huipentuu maailmanpolitiikan loppunäytös, ja Jeesus tulee takaisin. Jumala taistelee Israelin puolella, kukaan ei voi Toiselle Exodukselle yhtään mitään. Se tapahtuu myös kadonneille sukukunnille, ne kootaan Kristuksen Kirkkoon, kukin kotimaahansa seurakuntiin. Ja lopuksi lähtevät perintömailleen myös.
Tämä ei ole pelkkää maallista politiikkaa, vaan Jumalan työ. Israel kootaan perintömaihinsa. Kaikki näkevät Jumalan teon ja voiman. Selviää kuka on oikeassa, Jeesuksen oppi vai juutalaiset vai Islam. Ja mikä kirkko kristityistä jos mikään.
Maallinen politiikka loppuu ja kansat oppivat Siionin kaupungeista, Jerusalemista ja Uudesta Jerusalemista ym. miten maita ja kansoja hallitaan. Tulee Tuhatvuotinen Valtakunta Kuninkaan, Messiaan, Jeesuksen johdolla. Vaikka ihmisiä on jäänyt vähän jäljelle, he ovat onnellisia. Siioneissa asuu moni ylösnoussut pyhä. Tulivat takaisin Jeesuksen kanssa taivaasta.Ikävää että Yhdysvalloista maailmalle levinneet hurmoslahkot mieltävät judaismin Raamatun tarkoittamaksi juutalaiseksi ja Jumalan omaisuuskansaksi. Tuo tulkinta on paitsi virheellinen mutta se on myös valitettavan valheellinen.
Toisaalta Jeesusta, Jumalan poikaa, kutsutaan juutalaisten kuninkaaksi. Eli Jeesus ja kaikki häntä seuraavat kuuluvat Jumalan omaisuuskansaan ja ovat niin ollen Raamatun tarkoittamia todellisia juutalaisia, eli ihmisiä jotka pyrkivät elävänsä hyvyyden ja totuuden tiellä.
Jeesus sanoo: Kaikki jotka minua seuraavat ovat minun äitejäni, siskojani ja veljiäni. Tämän sanoessaan Jeesus kutsuu häntä seuraavat ihmiset Jumalan perheseen, liitettäväksi Jumalan omaisuuskansaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävää että Yhdysvalloista maailmalle levinneet hurmoslahkot mieltävät judaismin Raamatun tarkoittamaksi juutalaiseksi ja Jumalan omaisuuskansaksi. Tuo tulkinta on paitsi virheellinen mutta se on myös valitettavan valheellinen.
Toisaalta Jeesusta, Jumalan poikaa, kutsutaan juutalaisten kuninkaaksi. Eli Jeesus ja kaikki häntä seuraavat kuuluvat Jumalan omaisuuskansaan ja ovat niin ollen Raamatun tarkoittamia todellisia juutalaisia, eli ihmisiä jotka pyrkivät elävänsä hyvyyden ja totuuden tiellä.
Jeesus sanoo: Kaikki jotka minua seuraavat ovat minun äitejäni, siskojani ja veljiäni. Tämän sanoessaan Jeesus kutsuu häntä seuraavat ihmiset Jumalan perheseen, liitettäväksi Jumalan omaisuuskansaan.He jotka tunnustavat Jeesuksen kuninkaakseen, herrakseen, ovat Raamatun tarkoittamia juutalaisia jotka kuuluuvat Jumalan ja hänen poikansa Jeesuksen perheseen ja ovat myös näin ollen Jumalan omaisuuskansaa.
Lähi-idän judaismi voidaan lukea samoihin ismeihin muiden ismien kanssa. - Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Israelissa ja Palestiinassa toteutuu Jumalan tahto, ja siellä huipentuu maailmanpolitiikan loppunäytös, ja Jeesus tulee takaisin. Jumala taistelee Israelin puolella, kukaan ei voi Toiselle Exodukselle yhtään mitään. Se tapahtuu myös kadonneille sukukunnille, ne kootaan Kristuksen Kirkkoon, kukin kotimaahansa seurakuntiin. Ja lopuksi lähtevät perintömailleen myös.
Tämä ei ole pelkkää maallista politiikkaa, vaan Jumalan työ. Israel kootaan perintömaihinsa. Kaikki näkevät Jumalan teon ja voiman. Selviää kuka on oikeassa, Jeesuksen oppi vai juutalaiset vai Islam. Ja mikä kirkko kristityistä jos mikään.
Maallinen politiikka loppuu ja kansat oppivat Siionin kaupungeista, Jerusalemista ja Uudesta Jerusalemista ym. miten maita ja kansoja hallitaan. Tulee Tuhatvuotinen Valtakunta Kuninkaan, Messiaan, Jeesuksen johdolla. Vaikka ihmisiä on jäänyt vähän jäljelle, he ovat onnellisia. Siioneissa asuu moni ylösnoussut pyhä. Tulivat takaisin Jeesuksen kanssa taivaasta.Yli 300 palestiinalaista on kuollut tulitaukosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, ja samalla on jatkunut asuntojen purkamispolitiikka ja suljettu Rafahin rajanylityspaikka, mikä edustaa Israelin räikeää uhmaa amerikkalaisia ja alueellisia sopimuksen takaajia kohtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yli 300 palestiinalaista on kuollut tulitaukosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, ja samalla on jatkunut asuntojen purkamispolitiikka ja suljettu Rafahin rajanylityspaikka, mikä edustaa Israelin räikeää uhmaa amerikkalaisia ja alueellisia sopimuksen takaajia kohtaan.
Israelin ei tarvitse välittää koska judaistit hallitsevat USA:ta ja USA hallitsee Eurooppaa.
Anonyymi kirjoitti:
Israelin ei tarvitse välittää koska judaistit hallitsevat USA:ta ja USA hallitsee Eurooppaa.
Ei kenenkään pahoja tekoja pidä hyväksyä. Mutta Israelin pahuus on paljolti Hamasin propagandaa. Ja kun Israel pommitti takaisin Irania, kaikki hyväksyivät sen. Kyllä tämä Hamasinkin pommittaminen pitäisi hyväksyä.
Israelia vaan ei uskota, että se yrittää parhaansa mukaan välttää siviiliuhreja. Pitäisi uskoa, ainakin jonkin verran.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävää että Yhdysvalloista maailmalle levinneet hurmoslahkot mieltävät judaismin Raamatun tarkoittamaksi juutalaiseksi ja Jumalan omaisuuskansaksi. Tuo tulkinta on paitsi virheellinen mutta se on myös valitettavan valheellinen.
Toisaalta Jeesusta, Jumalan poikaa, kutsutaan juutalaisten kuninkaaksi. Eli Jeesus ja kaikki häntä seuraavat kuuluvat Jumalan omaisuuskansaan ja ovat niin ollen Raamatun tarkoittamia todellisia juutalaisia, eli ihmisiä jotka pyrkivät elävänsä hyvyyden ja totuuden tiellä.
Jeesus sanoo: Kaikki jotka minua seuraavat ovat minun äitejäni, siskojani ja veljiäni. Tämän sanoessaan Jeesus kutsuu häntä seuraavat ihmiset Jumalan perheseen, liitettäväksi Jumalan omaisuuskansaan.Vaikka Israel on käynnistänyt sotilasoperaationsa (jota myös palestiinalaisten kansanmurhaksi kutsutaan) uudelleen, ei media pukahda mitään? Huomio on pelkästään Venäjässä ja Ukrainassa mutta Israel voi jatkaa hirviömäisiä tekojaan kaikessa hiljaisuudessa. Läntinen media on totisesti vahvasti siionistien hallinassa!
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka Israel on käynnistänyt sotilasoperaationsa (jota myös palestiinalaisten kansanmurhaksi kutsutaan) uudelleen, ei media pukahda mitään? Huomio on pelkästään Venäjässä ja Ukrainassa mutta Israel voi jatkaa hirviömäisiä tekojaan kaikessa hiljaisuudessa. Läntinen media on totisesti vahvasti siionistien hallinassa!
Ei ole vielä käynnistynyt uudestaan. Mutta jos Hamasia tai Hizbollahia ei riisuta aseista, Israelilla on mandaatti käynnistää itse se aseistariisunta. Aseleposopimuksissa.
Nyt vaan vastaavat aselepo rikkomuksiin ja ilmoittavat näin, että jos aseleposopimusta ei noudateta, Israel itse riisuu nämä järjestöt aseista. Ei se ole kansanmurha vaan asianmukainen sotatoimi.
Oliko kansanmurhaa, on kiistakysymys, ei mikään tosiasia. Riippuu siitä, kenen propagandaa kukin uskoo. YK on pakotettu uskomaan Hamasin propagandaa. Ja Irlanti ja Etelä- Afrikka uskovat Hamasin propagandaa. Saksa esim. ei usko. Suomessa puolet uskoo ja puolet ei. TV7 ei usko. Minä en usko, ja olen vasemmistolainen ja vihreä.
- Anonyymi
Sota Israelissa loppuu, kun Netanhajusta päästään. Samoin Venäjän sota loppuu, kun Putinista päästään. Että silleen.
- Anonyymi
Sota loppuu, kun arabit tunnustavat juutalaiset Lähi-Idän kansaksi, jolla on oikeus omaan valtioon.
- Anonyymi
Israel jatkaa kaikessa hiljaisuudessa "vanhaan malliin" mutta siionistien hallitsema media käy mieluummin propagandaa Venäjää vastaan joka vie sopivasti huomiota pois juutalaisten alulle panemasta Gazan alueen palestiinalaisten kansanmurhasta. Salava Ukraine.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sota loppuu, kun arabit tunnustavat juutalaiset Lähi-Idän kansaksi, jolla on oikeus omaan valtioon.
Sota loppuu kun Israel vetäytyy laittomasti miehittämiltään palestiinalaisalueilta ja lopettaa säälimättömän tyrannian palestiinalaisia kohtaan.
Anonyymi kirjoitti:
Sota loppuu kun Israel vetäytyy laittomasti miehittämiltään palestiinalaisalueilta ja lopettaa säälimättömän tyrannian palestiinalaisia kohtaan.
Nyt on aselepo. Sota puhkeaa aina välillä kuitenkin, kun ristiriidat ovat niin sovittamattomia ja kärjistyneitä.
Israelin puolella tässä pitää olla, koska se taistelee islamistista terrorismia vastaan.
Ja juutalaiset tarvitsevat turvapaikkansa, juutalaisvaltion. Ja sen paikka on juuri tuolla, historiallisista syistä. Ja se on Jumalan teko, että Jumalan kansa on nyt siellä, vaikkei vielä uskokaan Kristukseen. Siellä ratkaistaan politiikan lisäksi lopulta, mikä uskonto on oikea, minkä uskonnon Messias sitten lopulta tulee. Ja nykyisenkaltainen maailmanpolitiikkakin loppuu siihen. Messias tulee hallitsemaan koko maapallolla tuhat vuotta. Näin on profetiat, saa uskoa tai olla uskomatta, tai uskoa toisella tavalla. Se nähdään sitten. Jeesus se on kristittyjen mielestä. Muut ovat vääriä profeettoja.
Palestiinalaisten kansallinen liike oman valtion saamiseksi, eli palestiinalaishallinnon tunnustamiseksi Palestiinan valtioksi on tietysti oikeutettu asia, ja maailman kansat ja Israelin oppositio tukevat sitä. Miten siitä saataisiin oikea valtio, ja mikä sen maa-alue olisi, ja miten estettäisiin ettei se tekisi terroritekoja Israeliin ja kuitenkin olisi palestiinalaiset johdossa, tämä on kaikki ongelmallista ja ratkaisematta.
Se pitää ratkaista Israelin ja palestiinalaisten keskinäisissä neuvotteluissa.
Holhoojahallituksen nyt vaan saavat Gazaan. Se on suuri edistysaskel, Hamasista pääsevät eroon palestiinalaiset ja Israel. Eli Hamas riisutaan aseista, eikä sillä ole valtaa Gazassa eikä Länsirannalla. Ei pääse vaaleihin osallistumaan. Yrittää varmasti pyristellä vastaan, mutta näin nyt kaikki oleelliset valtiot ja järjestöt ovat päättäneet. Hamas ei voi sille enää mitään.- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Nyt on aselepo. Sota puhkeaa aina välillä kuitenkin, kun ristiriidat ovat niin sovittamattomia ja kärjistyneitä.
Israelin puolella tässä pitää olla, koska se taistelee islamistista terrorismia vastaan.
Ja juutalaiset tarvitsevat turvapaikkansa, juutalaisvaltion. Ja sen paikka on juuri tuolla, historiallisista syistä. Ja se on Jumalan teko, että Jumalan kansa on nyt siellä, vaikkei vielä uskokaan Kristukseen. Siellä ratkaistaan politiikan lisäksi lopulta, mikä uskonto on oikea, minkä uskonnon Messias sitten lopulta tulee. Ja nykyisenkaltainen maailmanpolitiikkakin loppuu siihen. Messias tulee hallitsemaan koko maapallolla tuhat vuotta. Näin on profetiat, saa uskoa tai olla uskomatta, tai uskoa toisella tavalla. Se nähdään sitten. Jeesus se on kristittyjen mielestä. Muut ovat vääriä profeettoja.
Palestiinalaisten kansallinen liike oman valtion saamiseksi, eli palestiinalaishallinnon tunnustamiseksi Palestiinan valtioksi on tietysti oikeutettu asia, ja maailman kansat ja Israelin oppositio tukevat sitä. Miten siitä saataisiin oikea valtio, ja mikä sen maa-alue olisi, ja miten estettäisiin ettei se tekisi terroritekoja Israeliin ja kuitenkin olisi palestiinalaiset johdossa, tämä on kaikki ongelmallista ja ratkaisematta.
Se pitää ratkaista Israelin ja palestiinalaisten keskinäisissä neuvotteluissa.
Holhoojahallituksen nyt vaan saavat Gazaan. Se on suuri edistysaskel, Hamasista pääsevät eroon palestiinalaiset ja Israel. Eli Hamas riisutaan aseista, eikä sillä ole valtaa Gazassa eikä Länsirannalla. Ei pääse vaaleihin osallistumaan. Yrittää varmasti pyristellä vastaan, mutta näin nyt kaikki oleelliset valtiot ja järjestöt ovat päättäneet. Hamas ei voi sille enää mitään.Sota puhkeaa vain koska sota on Israelille eduksi. Puolustuskyvyttömät palestiinalaiset eivät voi mitään Israelin ylivoimaiselle, Yhdysvaltojen suojeluksessa ja tuesta nauttivalle ydinasevallalle.
Israel provosoi sotaa koska provosoituja palestiinalaisia voidaan käyttää tekosyinä Israelin ylimitoitetuille iskuille palestiinalaisalueille ja uusille palestiinalaisalueiden miehityksille. Anonyymi kirjoitti:
Sota puhkeaa vain koska sota on Israelille eduksi. Puolustuskyvyttömät palestiinalaiset eivät voi mitään Israelin ylivoimaiselle, Yhdysvaltojen suojeluksessa ja tuesta nauttivalle ydinasevallalle.
Israel provosoi sotaa koska provosoituja palestiinalaisia voidaan käyttää tekosyinä Israelin ylimitoitetuille iskuille palestiinalaisalueille ja uusille palestiinalaisalueiden miehityksille.Israeliin on taas hyökätty ja se on puolustautunut, ja lopputulos on että se taas laajenee. Hyökkääjien syy se Israelin laajeneminen silloin on, eikä niin, että Israel aina muka valloittaa lisää alueita hyökkäämällä. Nämä ovat sotien tuloksia, ja on vain aselepo. Rauhansopimuksilla voitaisiin rajat määrätä. Mutta sitä ei ole pystytty tekemään.
Riidassa on kaksi ja useampikin puoli, eikä Israel mikään syyllinen ole. Pikemminkin arabivaltiot ja palestiinalaiset kovasti tunnustetun valtionsa kanssa.
Äärijuutalaiset ovat kyllä syyllisiä moneen väkivallantekoon. Mutta Israelin hallituksen politiikka olisi suunnilleen sama, olisi siellä sitten vasemmisto, keskusta tai oikeisto vallassa. Kaikki siellä haluavat Hamasin vallan loppumisen Gazassa. Ja niin koko maailmakin, vaikka on tekopyhästi Israel-vastainen.
Islamistiterroristien vastainen sota on koko maailman yhteinen asia. Heillä on kaksi valtiota, Iran ja Afganistan, ja lisää tulee, ellei näitä kukisteta, kuten Isisin valta tuhottiin, ja nyt Hamasin.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel jatkaa kaikessa hiljaisuudessa "vanhaan malliin" mutta siionistien hallitsema media käy mieluummin propagandaa Venäjää vastaan joka vie sopivasti huomiota pois juutalaisten alulle panemasta Gazan alueen palestiinalaisten kansanmurhasta. Salava Ukraine.
Sunnuntaina antamassaan lausunnossa Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) Libanonin-joukkojen operaatio UNIFIL ilmoitti, että Israelin asevoimat (IDF) ampuivat Merkava-taisteluvaunusta seb henkilöstöä kohti. YK kutsui tapausta ”vakavaksi rikkomukseksi” Israelin ja Libanonin välisessä tulitaukosopimuksessa, joka päätti vuoden 2006 sodan, ja korosti, ettei se ollut ensimmäinen tämänkaltainen hyökkäys YK:n rauhanturvaajia vastaan.

Kaikissa otsikoissa kerrotaan ammutun "kohti", mutta tekstistä käy ilmi kyseessä olleen varoituslaukausten, jotka ammuttiin viiden metrin päähän. Sotilaat osaavat tähdätä.
Anonyymi kirjoitti:
Israel jatkaa kaikessa hiljaisuudessa "vanhaan malliin" mutta siionistien hallitsema media käy mieluummin propagandaa Venäjää vastaan joka vie sopivasti huomiota pois juutalaisten alulle panemasta Gazan alueen palestiinalaisten kansanmurhasta. Salava Ukraine.
Ukraina on oikeassa ja Israel oikeassa. Venäjä on Hamasin ja Irakin puolella. Israel tukee Ukrainaa.
Poliittisista syistä Israel ei halua olla nokakkain venäjän kanssa, eikä Ukraina voi asettua Israelin puolelle. Molempien on ajateltava ennenkaikkea omaa pärjäämistään. Oikeasti ovat samalla puolella.
Tätä ei sateenkaariväki, Greta ym. haihattelijat tajua.- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Ukraina on oikeassa ja Israel oikeassa. Venäjä on Hamasin ja Irakin puolella. Israel tukee Ukrainaa.
Poliittisista syistä Israel ei halua olla nokakkain venäjän kanssa, eikä Ukraina voi asettua Israelin puolelle. Molempien on ajateltava ennenkaikkea omaa pärjäämistään. Oikeasti ovat samalla puolella.
Tätä ei sateenkaariväki, Greta ym. haihattelijat tajua.Santtunen esittäytyy tietokirjailijana mutta hänen mielipiteensä ei perustu kuin valheellisiin huuhaa tietoihin ja väärän teologian luomaan valheuskoon. Hän on ottanut Israelin tekemän Gazan alueen palestiinalaisten kansanmurhan oikeutuksen puolustamisen päätehtäväkseen.
Anonyymi kirjoitti:
Israel jatkaa kaikessa hiljaisuudessa "vanhaan malliin" mutta siionistien hallitsema media käy mieluummin propagandaa Venäjää vastaan joka vie sopivasti huomiota pois juutalaisten alulle panemasta Gazan alueen palestiinalaisten kansanmurhasta. Salava Ukraine.
Slava Israel myös. Alas Putin! Alas islamismi!
- Anonyymi
NatsiSaksa, Israel ja Venäjä ovat kaikki samanlaisia fasistivaltioita jotka sodan keinoin haluavat ryöstää itselleen lisää elintilaa ja surmata heikommassa asemassa olevia saadakseen sekopäisille johtajilleen lisää valtaa.
- Anonyymi
Ei tarvitse ottaa kovin vanhaakaan karta kun huomaa että valtiot ja valtioiden rajat ovat muuttuneet ja useat valtiot ovat lakanneet olemastakin. Rajat muuttuvat koko ajan. Muistakaamme että itsenäinen Suomi on hieman yli satavuotta vanha. Sitä ennen Ruotsi ja Venäjä on hallineet Suomen alueella.
- Anonyymi
Miten Israelin terrori poikkeaa esim. natsien terrorista? Ei mitenkään. Joka päivä kymmeniä kuolleita Israelin valtioterrorin seurauksena Gazassa. Länsirannalla, Libanonissa, Syyriassa, Irakissa... Fasisti on aina fasisti, edusti hän sitten natseja tai siionistinatseja.
https://yle.fi/a/74-20196661 Anonyymi kirjoitti:
Miten Israelin terrori poikkeaa esim. natsien terrorista? Ei mitenkään. Joka päivä kymmeniä kuolleita Israelin valtioterrorin seurauksena Gazassa. Länsirannalla, Libanonissa, Syyriassa, Irakissa... Fasisti on aina fasisti, edusti hän sitten natseja tai siionistinatseja.
https://yle.fi/a/74-20196661Ei Israel ole samanlainen. Tuo on vain Israel-vastaista propagandaa. Se että monet levittävät sitä ja uskovat siihen ei sitä todeksi tee.
Israel käy oikeutettua puolustus sotaa terrorismia vastaan.
Ja kuten näemme, on taas menestynyt siinä sodassa, kuten aina ennenkin. Se on ihme! Minusta se on Jumalan ihme.
Jumalan kansa on palannut Jerusalemin Pyhään maahan, eikä kukaan voi sille yhtään mitään, vaikka kuinka yrittävät ja jättävät lapsensa kuolemaan nälkään ja ihmiskilpinä pelkän propagandan takia. Sotilaallisesti se julmuus ei heille voittoa tuonut. Vain pyrhoksen voiton propagandasodassa.
- Anonyymi
Israelilainen ( tais olla joku luutnantti)kuoli palestiinalaisten syystä. Silloin Israel vastasi.
- Anonyymi
Aika turhauttava keskusteluketju. Kuten kaikki, jossa johonkin uskontoon perustuvaa johtoajatusta pidetään faktana. Olen pahoillani juutalaisten puolesta heille kiistattomasti aikonaan aiheutuneista vääryyksistä, mutta en ymmärrä miksi yhtä Netanjahua arvostetaan siitä, että hän ei noudata mitään sopimuksia tappaessaan ihmisiä, joiden maille hänen "kansansa" on tullut ja jossa hän noudattaa pelkästään väkivaltaista voimapolitiikk.
Jumalan voisi unohtaa tkun tuosta rióistosta puhutaan.
- Anonyymi
Israel ei ole suorittanut eikä suorita kansanmurhaa.
Kun Hamas ei muuten saanut Israelia vastaamaan jatkuvaan rakettituleen, hyökkäsi se mm. Iranin ja Venäjän tukemana Israeliin 7.10.2023. Tavoitteena juutalaisiin kohdistuva kansanmurha.
Kuten oli odotettavissa, asettui vasemmisto tukemaan juutalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa mm. sinun tavallasi levittämällä valheita ja demonisoimalla juutalaisia.- Anonyymi
Noista väitteistä voi vaan todeta että yleisesti "tiedetään" että Likud puolue ja muut oikeistolaiset puolueet kanavoi Hamasille vuosien ajan rahaa Qatarin kautta ja niin että ne tiesi Qatarin rahoituksesta Hamasille, joka edelleen jatkuu. Siksi että Hamas torjuu neuvottelut Israelin kanssa, "2 valtion mallin ratkaisun" ja tällaiset vasemmistolaiset ideologiat. Israelin on pakko liittää Länsiranta, Gaza ja Golan ja osa Libanonista Israeliin. Koska Raamatun mukaan se on ainoa vaihtoehto että maailmalla ja ihmiskunnalla on mahdollista pelastua.

Muutoin ok mutta rauhanneuvottelut torjuu Israel milloin mihinkin syyhyn vedoten vaikka yleisesti tiedetään että Israel vastustaa kahden valtion mallia ja on valmis mihin vain estääkseen sen, vaikka sitten palestiinalaisten kansanmurhaan. Mitäåän rajaa Israelin toimille ei ole!

Hamasin kanssa ei ole ollut edes puhetta rauhanneuvoteluista vaan aselevosta. Se kun on yleisesti tiedossa, että Hamas ei milloinkaan solmi rauhaa Israelin kanssa. Korkeintaa aselevon, joka kestää enimmillään muutamia vuosia.
Hamas ei ole luopunut tavoitteestaan tappaa kaikki Lähi-idän juutalaiset ja valloittaa Israelin valtion alue kokonaisuudessaan pl. Golanin ylänkö.
- Anonyymi
Ukrainaan samanainen rauha . Elina ja Aurinkolasit
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 316262
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu343652Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533562Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu313457Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1243036Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod322737- 482688
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272435Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252408MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142215