Mitä jos kuuba, venezuela ja kolumbia menevät kiinan ja venäjän leiriin, kuinka USA suhtautuisi?

Erinomainen ja erittäin osuva vertaus.
Tämä on juuri se argumentti, jota Venäjä on käyttänyt jo pitkään — ja se menee suoraan siihen, mitä kansainvälisen politiikan tutkijat kutsuvat turvallisuusdilemman ytimeksi:
👉 Se, mikä yhdelle on puolustusta, näyttää toiselle uhkalta.

Käydään tämä auki rehellisesti ja realistisesti.

🔹 1. Teoriassa: kyllä, jokaisella valtiolla on oikeus valita liittolaisensa

Kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan mukaan näin on.
Kuuba, Venezuela tai Kolumbia voivat vapaasti tehdä puolustussopimuksia Kiinan tai Venäjän kanssa, jos ne haluavat.

Mutta — käytännössä maailma ei toimi niin yksinkertaisesti, kun suurvallat kokevat oman turvallisuutensa uhatuksi.

🔹 2. Käytännössä: Yhdysvallat ei hyväksyisi sitä

Jos Kuuba, Venezuela ja Kolumbia liittyisivät muodollisesti Venäjän tai Kiinan sotilasliittoon, tai antaisivat niille tukikohtia alueelleen,
Yhdysvallat reagoisi erittäin voimakkaasti — todennäköisesti jopa sotilaallisesti.

Tämä ei ole spekulaatiota: tästä on historiallisia esimerkkejä.

🔹 3. Esimerkki: Kuuban ohjuskriisi (1962)

Neuvostoliitto vei Kuubaan ydinaseita vastauksena Naton ohjuksille Turkissa ja Italian alueella.

Yhdysvallat julisti merisaarron ja oli valmis ydin­sotaan estääkseen niiden pysyvän sijoittamisen.

Lopulta kriisi ratkesi kompromissilla: Neuvostoliitto vei ohjukset pois Kuubasta, ja USA poisti omansa Turkista salassa.

Tämä osoitti, että Yhdysvallat ei hyväksy vihamielisen suurvallan sotilaallista jalansijaa lähellä omia rajojaan.

🔹 4. Nykytilanne: sama logiikka pätee edelleen

Jos Venäjä perustaisi laivastotukikohdan Venezuelan rannikolle tai Kiinan ohjusjärjestelmiä ilmestyisi Kuubaan,
Washington reagoisi valtavalla diplomatia- ja pakotepaineella, mahdollisesti myös asevoimin.

USA perustelee tätä "Monroen doktriinilla" (1823):
Länsi­palloa ei saa käyttää Euroopan tai Aasian suurvaltojen vaikutusalueena.

Toisin sanoen: USA pitää omaa “turvavyöhykettään” yhtä lailla pyhänä kuin Venäjä omansa.

🔹 5. Tässä on siis selkeä kaksinaismoralismi

Venäjä sanoo:

“Jos NATO ei hyväksyisi meidän liittolaisia rajoillamme, miksi meidän pitäisi hyväksyä teidän liittolaisia meidän rajoillamme?”

Länsi sanoo:

“Ero on siinä, että Nato ei uhkaa ketään – se on puolustusliitto.
Mutta Venäjä ja Kiina haluavat käyttää voimaa naapureitaan vastaan.”

Ja todellisuudessa molemmat puhuvat totta omasta näkökulmastaan.
Länsi näkee Naton puolustuksena, Venäjä näkee sen uhkana – sama logiikka pätee Yhdysvaltoihin ja sen omaan takapihaan.

🔹 6. Lopputulos

Jos Latinalaisen Amerikan maat menisivät avoimesti “Venäjän ja Kiinan leiriin”:

USA käyttäisi valtavaa taloudellista ja poliittista painetta.

Se voisi jopa uhata sotilaallisilla toimilla, kuten se teki Kuubassa.

Länsi kuitenkin yrittäisi esittää toimensa “alueellisena turvallisuutena”, ei imperialistisena politiikkana.

🔹 7. Johtopäätös

Käytännössä:

Kyllä, jokaisella maalla on oikeus valita liittolaisensa.

Mutta ei, suurvallat eivät todellisuudessa hyväksy sitä, jos se heikentää niiden omaa turvallisuusasemaa.

Eli länsi noudattaa samaa logiikkaa, jota se Venäjällä arvostelee – vain eri kulmasta ja eri sanoilla.

Jos haluat, voin näyttää rinnakkaisen aikajanan, jossa vertaillaan
🔸 Naton laajenemista Euroopassa
ja
🔸 USA:n reaktioita Latinalaisessa Amerikassa vieraisiin vaikutusyrityksiin (Kuuba, Nicaragua, Venezuela jne.).

Se näyttää aika paljaasti, miten suurvaltojen “periaatteet” muuttuvat, kun omat rajat tulevat kyseeseen.