Hallitus on työllistänyt toisenkin henkilön

Veikko Niemi (PS) palkkasi myös oman poikansa avustajakseen.
Enää 339999 työtöntä työllistämättä.
10103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Upea ratkaisu.

Äänestä

Upeaa "työreformia".

Äänestä

Hallituksen työelämäuudistus alkaa tuottaa tulosta. Joko hallitus löysi
Satoselle hommia ? Jonkun päällikön paikan ?

Äänestä
  • Ehkä se pääsee jonkun persun eduskunta-avustajaksi.

    Äänestä

Persuille ei ole mitään pientä korruptiota vastaan.

Äänestä

Ettekö te sitten palkkaisi omaan työpaikkaanne lastanne? Minä ainakin tein niin kun olin töissä isossa organisaatiossa. Ehdotin oman lapseni palkkaamista kesätöihin ja hän pääsi. Ei kylläkään sitä alaa valinnut kun lähti opiskelemaan.

Äänestä
  • Itse en ollut yksityisyrittäjä enkä firman hallituksen jäsen. Silti se työpaikka missä työskentelin, työllisti myös lapseni kun olivat saaneet opiskelunsa päätökseen. Emme kuitenkaan työskennelleet samassa firmassa samanaikaisesti.
    Mutta, mielestäni kyllä tulisi eduskunnassa olevien kansanedustajien sekä ministerien avustajien olla vähintään valtiotieteitä ja juridiikkaa opiskelevia tai kunnanvaltuutettuja siitä kunnasta josta ministeri/kansanedustaja valittu eduskuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Itse en ollut yksityisyrittäjä enkä firman hallituksen jäsen. Silti se työpaikka missä työskentelin, työllisti myös lapseni kun olivat saaneet opiskelunsa päätökseen. Emme kuitenkaan työskennelleet samassa firmassa samanaikaisesti.
    Mutta, mielestäni kyllä tulisi eduskunnassa olevien kansanedustajien sekä ministerien avustajien olla vähintään valtiotieteitä ja juridiikkaa opiskelevia tai kunnanvaltuutettuja siitä kunnasta josta ministeri/kansanedustaja valittu eduskuntaan.

    Mitä, tarkoitatko ettei näillä palkatuilla sukulaisilla ollut kolutusta? Missä siitä mainittiin? Ei tullut mieleenikään, että olisivat kouluttamattomattomia jotain tee-se-itse-miehiä ja -naisia.

    Äänestä

PS:llä ei ole mitään korruptiota itse harjoittamaansa vastaan.

Äänestä

Kanan edustajien virkoja pitäisi lisätä monin kertsiksi ja kutsua niihin matuja
meillä on jo nytkin karmea puute kansan edustajista
ja taas matut ovat valmiitaa ihmisiä ei tarvi kouluttaa tipaakaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Veikko Niemi (PS) palkkasi myös oman poikansa avustajakseen.
Enää 339999 työtöntä työllistämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu