Neurokirurgisia potilaita leikataan Siltasairaalassa arkisin kuudessa leikkaussalissa. Joukko eurooppalaisia neurokirurgeja sai livekurssilla 30. tammikuuta läpileikkauksen tavanomaiseen leikkauspäivään.
“Tavoitteena oli esitellä vuosien saatossa kertynyttä osaamistamme ja tarjota opetuksellisesti kattava läpileikkaus neurokirurgian arjesta”, kertoo neurokirurgi, osastonylilääkäri Martin Lehecka Neurokeskuksesta.
Kurssilla esiteltiin monipuolisesti erityyppisiä neurokirurgisia leikkauksia , kuten syväaivoelektrodien asennusta Parkinsonin tautia sairastavalle potilaalle, vaativa kuulohermokasvaimen leikkaus ja mini-invasiivisillä tekniikoilla tehtäviä selkäleikkauksia. Mikroneurokirurgian osaamista esiteltiin vuotamattomien aneurysmien leikkauksissa sekä aivokasvainleikkauksissa.
Livekurssille osallistui joukko eurooppalaisia neurokirurgeja. Kun leikkausta seuraa polaroiduilla laseilla, ohjautuu polarisaation ansiosta vasempaan ja oikeaan silmään stereokamerasta hieman eri kulmassa oleva kuva, jolloin aivot pystyvät muodostamaan siitä kolmiulotteisen kuvan.
HUSin neurokirurgia kiinnostaa kansainvälisesti
Kurssi keräsi 50 osallistujaa 18 eri maasta. Osallistujat seurasivat leikkauksia leikkaussalien lisäksi luentosalissa, jossa neurokirurgi Rahul Raj taustoitti meneillään olevia toimenpiteitä.
“HUSin neurokirurgia on kansainvälisesti tunnettu tehokkuudestaan ja laadukkaasta hoidostaan, joka ei henkilöidy yhteen ihmiseen tai toimenpiteeseen, vaan vierailijat arvostavat kokonaisuuden toimivuutta. Tähän osallistuvat kaikki potilasta hoitavat ammattiryhmät niin leikkaussalissa, heräämössä kuin osastolla”, Lehecka korostaa.
Neurokirurgialla on pitkä perinne vastaavien kurssien järjestämisestä. Mikroneurokirurgian Helsinki Live -kurssia järjestettiin Töölön sairaalassa vuodesta 2001 koronapandemiaan saakka.
“Nyt tämän mittakaavan kursseja ei ole järjestetty Euroopassa vuosiin, sillä vain harvalla yksiköllä on järjestämiseen tarvittavaa osaamista, tiloja ja välineistöä. Kirurgien vierailut eri yksiköissä ja toimintatapojen jakaminen ovat tärkeitä hoidon kehittymiseksi”, Lehecka kertoo.
"HUSin neurokirurgia on kansainvälisesti tunnettu tehokkuudestaan ja laadukkaasta hoidostaan, joka ei henkilöidy yhteen ihmiseen tai toimenpiteeseen. Tähän osallistuvat kaikki potilasta hoitavat ammattiryhmät."
Kolmiulotteinen videokuva on Siltasairaalan erityispiirre
Leikkauskurssien toteutukseen varauduttiin jo Siltasairaalan suunnitteluvaiheessa. Leikkaussalien ja neurokirurgian leikkaussalilaitteiden, kuten eksoskooppien moderni tekniikka mahdollistaa videokuvan suoratoiston luentosaliin.
“Yhden luentosalin led-seinälle voidaan lähettää myös kolmiulotteista videokuvaa erikoislaseilla katsottavaksi. Kirurgille kolmiulotteinen kuva antaa merkittävästi enemmän informaatiota mikroanatomiasta kuin kaksiulotteinen kuva. En ole nähnyt missään maailmalla vastaavaa”, Lehecka kertoo.
Livekurssia edelsi Helsingissä 26.–29.1. ensimmäistä kertaa järjestetty Euroopan neurokirurgiyhdistyksen (EANS) erikoistuvien neurokirurgien koulutus, jossa Lehecka toimi myös pääjärjestäjänä.
Neurokirurgiaa helsingissä
Anonyymi-ap
1
292
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va691893Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661209- 140999
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu18919- 83667
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa104651Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 41638
- 49570
- 57547