jälkitunnelmia...

Hain Jyväskylän OKL:lään ja tiesin sisäänpääsyn olevan vaikeaa. Olin lukenut melko huonosti (tai ainakin siltä tuntui) ja syykin löytyy, sillä perheessäni tapahtui juuri silloin yksi traumaattinen tapaus. Kuitenkin sain pisteitä 3,5/5.Ryhmäkeskustelusta sain 3/5. Olin hämmästynyt kirjallisen osion pisteistä, mutta vielä hämmästyneenpi oli haastattelu pisteistäni. Sain 1/5!!! En ymmärtänyt. Lähes kaikki ovat sanoneet (jotka tietävät että halusin opettajaksi), että minusta voisi tulla opettaja ja että olen juuri sopiva siihen hommaan. Omasta mielestäni myös. Tiedän että nauttisin työstä ja pidän lapsista. Kerroin nämä asiat haastattelussakin. Lisäksi kerroin paljon itsestäni, harrastuksistani ja luonteestani. Olen avoin, ahkera ja reipas sekä harrastan paljon monenlaista (musiikkia, urheilua jne.). Nyt olen lannistunut täysin. Tuli sellainen olo ettei minusta ole opettajaksi. Luulisi nyt ammattilaisten tietävän. En ymmärrä mitä sanoin/tein väärin. Ennen tuloksia olin lähes varma, etten pääse sisään, koska kirjallinen osio meni huonosti. Nyt en tiedä mitä ajatella. Onko minulla vielä mahdollisuuksia?
51023
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kävin vuosi sitten Joensuussa luokanopettaja pääsykokeissa. Yllätyksekseni sain haastattelusta täydet. Myöhemmin mietin, mistä nuo pisteet tulivat ja tulin siihen tulokseen että realistisuudestani ja rehellisyydestäni.
Sanoin, että tiedän, että tulee hetkiä, jolloin olen väsynyt opettaja, perään kerroin, miten selviän sellaisesta tilanteesta.
Sanoin, että tiedän, että nykypäivänä yhteiskunnan nopeasti muuttuvissa tilanteissa lapset ovat monesti hankalia. Perään kerroin mahdollisia keinoja selvitä tulevista hankaluuksista.
Kun minulta kysyttiin, onko tämä ammatti ollut pienestä asti kutsumukseni, naurahdin spontaanisti ja sanoin vahvasti ei todellakaan Sen jälkeen kerroin, mitä hyviä puolia siinä on.
Kaiken sanoin niin kuin ajattelen ja luulen että se on valttikortti. Joko et osaa sanoa niin kuin ajattelet tai sitten ajatustapasi on harmittavan lapsellinen niin kuin monella ko. koulutukseen hakevilla. Tällä viittaan juuri tuohon"nauttisin työstä ja pidän lapsista."
Tämä mielipiteeni oli nyt hyvin kärjistetty, toivottavasti et ota näistä sanoista itseesi. Mutta mietipä, mitä ihan oikeasti ajattelet opettajan työn olevan!

Äänestä
  • Hämeenlinnassa ei tuo relistisuus oikein toiminut. Minulta kysyttiin esimerkiksi, mitä kuvittelen opettajan työn olevan. Ensinnäkin kysymys nyt oli jokseenkin laaja, mutta sanoin että ihan ns tavallista rankkaa työtähän se on, en lähtenyt siis maalailemaan mitään vaaleanpunaisia taivaanrantoja. Toki vastaukseni nyt piti muutakin sisällään, mutta pointtina se, etten kuvittele liikoja. Ja onhan oma työn kautta tuoma kokemuskin antanut käsitystä ja tuntumaa työstä. Itse koin olevani enemmän kuin valmis opiskelemaan juuri nyt, ja kerroinkin sen..mutta ne puuttuvat miinuspisteet kuulemma olivat juuri motivaation puute ja käsitys itsestä opettajana..?? Kummastuttaa ja ihmetyttää. Ja ennenkaikkea sapettaa suunnattomasti. Miten tuollaisetkin asiat nyt pystyisi paremmin haastattelussa ilmaisemaan? Ylipäätään omien asioiden ollessa kyseessä ei tapanani ole kiekua ja hihkua, vaan tuoda esiin rauhallisen persoonallisesti. Ja se ei miellyttänyt raatia.

    Äänestä

  • Itse vastailin aikalailla samalla tavalla tänä vuonna hakiessani Lapin Yliopiston luokanopettajan koulutusohjelmaan ja sain täydet pisteet haastattelusta (pääsin sisällekin) :) Ittelle jäi sellainen mielikuva, että haastattelijat arvostivat enemmän sitä, millaisia mielikuvia ja ajatuksia oli opettajan työstä, kuin sitä että kertoili itsestään sitä sun tätä. Ehkä se osoitti, että haastateltava oli todellisella mielellä lähdössä koulutukseen, eli jonkinlaiset realiteetit olivat jo hallussa..

    Äänestä

Mielestäni oma valttini yksilöhaastattelussa Kajaanissa oli rauhallisuus. Yritin olla jännittämättä ja olin miettinyt yleisimpiä kysymyksiä ja niiden vastauksia jo valmiiksi (esim. miksi halusin opettajaksi, miksi juuri minusta tulisi hyvä opettaja, "onko sinulla vielä vastaus johonkin kysymykseen jota emme ole hoksanneet kysyä?"). Toisekseen kokemus puhuin jo puolestaan; olin koko talven ollut kouluavustajana ja samalla suorittanut kasvatustieteestä 15 ov avoimessa. Minulla oli siis jo käsitys sekä ammatista että tieteestä. Pyrin olemaan rehellinen enkä miettimään mitä haastattelijat haluaisivat kuulla. Pyrin tuomaan esille sen, että olin miettinyt vakavasti tätä hommaa ja että tiedän mihin olin pääni pistämässä.

Tsemppiä sulle kuitenkin ensi vuotta varten :) Vaikka se uskomattomalta kuulostaakin, niin kyllä pääsykoekirjat täytyy osata aivan kannesta kanteen. Opuksissa on paljon sellaista asiaa, mitä ei pysty noin lonkalta päättelemään ja kirjallisessa voidaan kysyä mitä vain. Jos olet tämän kevään ylioppilas niin eikun lisäpisteitä vain keräämään, kyllä sinusta hyvä ope vielä tulee kunhan uskot siihen ja olet varma että todella haluat sitä. Haastattelussa älä jännitä ja ole oma itsevarma itsesi.

Itse halusin tehdä kouluavustajan töitä ihan vain nähdäkseni olisiko minusta opettajaksi. Ainahan se ammatti oli ollut mielessä, mutta varsinaista pitkäaikaista kokemusta 'kentältä' minulla ei ollut (yläasteen TET -harjoitteluja ei voida mielestäni edes laskea) ainakaan opettajan roolista, kyllähän jokaisella nyt kokemuksia oppilaana olemisesta on. En halunnut huomata jossain vaiheessa opiskelua, etten minä oikeastaan haluakaan tälle alalle (vaikka vielähän sekin on mahdollista).

Äänestä

Sain tänään helsingin okl:n pisteeni ja vaikka olen todella iloinen sisäänpääsystäni ja nyt pisteillä ei ole siten enää mitään merkitystä, niin kyllä kummastelelen hieman yksilö- ja ryhmähaastattelusta saamiani alhaisia pisteitä. On kyllä varmasti ihan raadista kiinni, minkälaisia vastauksia he haluavat. Sinäkin saatat ensi vuonna päästä sisälle vastaamalla samoin kuin tänä vuonna, who knows.

Uskon, että on tärkeintä olla realistinen, eikä selittää liian itsevarmasti, kuinka opettajan ammatti on lapsuuden haave ja tätä minä haluan tehdä loppuikäni, jos ei ole mitään kokemusta koulumaailmasta edes yhden sijaisuuden verran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lannistunut kirjoitti:

Hain Jyväskylän OKL:lään ja tiesin sisäänpääsyn olevan vaikeaa. Olin lukenut melko huonosti (tai ainakin siltä tuntui) ja syykin löytyy, sillä perheessäni tapahtui juuri silloin yksi traumaattinen tapaus. Kuitenkin sain pisteitä 3,5/5.Ryhmäkeskustelusta sain 3/5. Olin hämmästynyt kirjallisen osion pisteistä, mutta vielä hämmästyneenpi oli haastattelu pisteistäni. Sain 1/5!!! En ymmärtänyt. Lähes kaikki ovat sanoneet (jotka tietävät että halusin opettajaksi), että minusta voisi tulla opettaja ja että olen juuri sopiva siihen hommaan. Omasta mielestäni myös. Tiedän että nauttisin työstä ja pidän lapsista. Kerroin nämä asiat haastattelussakin. Lisäksi kerroin paljon itsestäni, harrastuksistani ja luonteestani. Olen avoin, ahkera ja reipas sekä harrastan paljon monenlaista (musiikkia, urheilua jne.). Nyt olen lannistunut täysin. Tuli sellainen olo ettei minusta ole opettajaksi. Luulisi nyt ammattilaisten tietävän. En ymmärrä mitä sanoin/tein väärin. Ennen tuloksia olin lähes varma, etten pääse sisään, koska kirjallinen osio meni huonosti. Nyt en tiedä mitä ajatella. Onko minulla vielä mahdollisuuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu