Uudempi silta Bratislavaan

Novy.most

Ahojte!

Bratislavaan näkyy rakentuvan vieläkin uudempi silta kuin lempparini Nový most... Starý mostin taakse kauemmas keskustasta tosin.

Nimipolemiikki on näemmä myös jo käyty ja nimeksi valittiin käsittääkseni äänestyksen tuloksena Most Apollo.

http://www.metroba.sk/sk/

Ymmärsinköhän oikein että tuo silta olisi niinku "kokoontaitettavaa" mallia, siis animoidussa kuvassa em. sivuilla silta kääntyy Tonavan yli. Osaisko joku ingenjööri selittää miulle vai mikä siinä kuvassa oikein vispaa?

Nový "ei vaihda nimmaria Most Apolloksi" most

12

941

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vulkan

      Silta on animaation perusteella avautuva joko siten että toinen pää kelluu ponttoonin varassa tai sitten se kulkee joen pohjassa jonkinlaisen kaarevan kiskon päällä.

      Vai kuvaako animaatio sillan asennustapaa? Jos se rakennetaan ensin maissa ja sitten siirretään paikoilleen kuvan mukaisesti kelluttamalla?

      Aika harvinaisia tuollaiset avautuvat sillat sisämaassa jokien varrella. Yleensä joessa on muitakin siltoja ja yhden sillan rakentamisen vähintään muitten korkeudelle ei luulisi olevan ongelma.

      Kaikkea ne slovakkipojat keksii.

      • Novy.most

        sain tosiaan nyt tarkemmin katsomalla vaikutelman että silta on rakennettu joen sivulla ja siitä sitten kellutettu paikoilleen...

        Aika valmiin näköinen se nimittäin oli nuissa kuvissa:

        http://www.metroba.sk/sk/index.php?page=otacanie

        Nový "humanisti joka ei ymmärrä insinööritieteistä mitään" most

      • gööör

        Tuota... aika hienosti olette keksineet, että sillasta tulisi tuolla tavalla avautuva malli! Kyseessä on todellakin vain tapa, jolla se silta saadaan käännettyä uittamalla paikalleen. Sillasta tulee tietenkin kiinteä rakenne, jossa vapaa korkeus on täysin riittävä jokilaivaliikenteelle.

      • 123
        gööör kirjoitti:

        Silta oli valmis, mutta liikennettä en siellä nähnyt, vanhalal sillala kun matkustin

      • Novy.most
        123 kirjoitti:

        Silta oli valmis, mutta liikennettä en siellä nähnyt, vanhalal sillala kun matkustin

        Taitaa olla ne avajaiset syyskuussa, mikäli tajusin oikein:

        http://www.bratislava.sk/vismo5/dokumenty2.asp?u=700000&id_org=700000&id=75163

        Oliko yhtä hieno kuin kuvissa näyttää? Haaveilen itse Bratislavan matkasta, toivottavasti unelmat toteutuvat pian... ;) Pari kamuakin odottelisi siellä tapaamista, jos vain, ah, pääsisi matkaan!

        Nový most

      • 123
        Novy.most kirjoitti:

        Oli hienon näköinen, kuvia ei ole retusoitu. tosin en siis käynyt ihan vieressä, ihailin vain vanhalta sillalta ja linnavuorelta.

      • amraam10
        Novy.most kirjoitti:

        Taitaa olla ne avajaiset syyskuussa, mikäli tajusin oikein:

        http://www.bratislava.sk/vismo5/dokumenty2.asp?u=700000&id_org=700000&id=75163

        Oliko yhtä hieno kuin kuvissa näyttää? Haaveilen itse Bratislavan matkasta, toivottavasti unelmat toteutuvat pian... ;) Pari kamuakin odottelisi siellä tapaamista, jos vain, ah, pääsisi matkaan!

        Nový most

        Kyllä se aika komia silta on - vaikka kyllä tuo sun nimimerkkisiltakin kelpaa :-) Ovat muuten uudelleenavanneet sinne huipulle UFO-nimisen ravintolan. Osuva nimi!

      • matkalta
        amraam10 kirjoitti:

        Kyllä se aika komia silta on - vaikka kyllä tuo sun nimimerkkisiltakin kelpaa :-) Ovat muuten uudelleenavanneet sinne huipulle UFO-nimisen ravintolan. Osuva nimi!

        Novy Most:kin oli remontissa. Siltaa pääsi yli vain linnan puolelta. Lähtee graffitit ja ruoste siitäkin tänä kesänä.

      • Utelias
        amraam10 kirjoitti:

        Kyllä se aika komia silta on - vaikka kyllä tuo sun nimimerkkisiltakin kelpaa :-) Ovat muuten uudelleenavanneet sinne huipulle UFO-nimisen ravintolan. Osuva nimi!

        Onko kukaan teistä ehtinyt käymään tässä Ufo-ravintolassa? Suositteletteko?

      • Novy.most
        Utelias kirjoitti:

        Onko kukaan teistä ehtinyt käymään tässä Ufo-ravintolassa? Suositteletteko?

        Ufossa en ole ehtinyt -valitettavasti- käymään, mutta silloin muutama vuosi sitten se oli vielä ns. tavallinen kaviáren´ tai saattoi sieltä ateria-annoksiakin saada.

        Kävin siellä vaan kaffella ja pullalla, ja näkymät olivat aivan mahtavat. Luulenpa etteivät he ole hävittäneet maisemia pois, sellainen vetovoimatekijä ja ainutlaatuisuus tuskin kannattaa poistaa ravintolan liikeideasta.

        Kaveri vaan hieman kauhisteli kun lattia tärisi aina silloin tällöin. Sillalla oli sen verran paljon liikennettä ainakin siihen aikaan. Hissin portieeri oli oikein mukava ja charmantti vanhempi mieshenkilö.

        Onkohan kellään UFOn nettisivuja tai jotain missä voisi käydä virtuaalimatkalla siellä?

        Nový most

      • matkalta
        Utelias kirjoitti:

        Onko kukaan teistä ehtinyt käymään tässä Ufo-ravintolassa? Suositteletteko?

        Ei käyty kuin juurella kun vaimo ei suostunut, kaikista taivutteluista ja lahjonnasta huolimatta, sinne lähtemään.

        Opas kertoili että siellä käyneet ovat olleet hieman pettyneitä paikan hinta -laatu suhteeseen.

        Kokemuksena varmaan ihan kiva ja voi olla että täriseekin, sillä silta tärisi liikenteen voimasta niin hyvin, että meinas jäädä vaimolta sekin ylittämättä. No, yli päästiin ja takaisinkin.

        Pitää korvata menetys ja käydä myöhemmin Laajavuoressa ;o|

      • Novy.most
        matkalta kirjoitti:

        Joo ei ollut Nový mostin kahvila muuten hääppönen kuin maisemiensa puolesta, josko Ufossa olisi nyt edes sisustus jonniimoinen...?

        Näkymät kyllä vetävät vertoja sata-nolla Laajavuoren maisemille: jos Jyppilään haluaa korkeelle niin menkää Harjulle ja näkötorniin. Mutta Laajavuoressa on sankempaa erämaata patikoida kuin Harjulla. ;) Oikeesti upeet maisemat Keski-Suomessa löytyy Hyyppään vuorelta Laukaasta (muistaakseni Lievestuoreen järven rannalla). Suosittelen! :o)

        Itse tykkään silloista ja ehkä siksi otin tän nimmarinkin... Mun kamu BA:ssa oli vaimosi lailla silta-foobikko. Ihme homma, yleensä se on korkean tai ahtaan paikan kammo, mutta sillat, miksi sillat? Sillathan on kuin yhteyksiä, kontakteja ja polkuja eri paikkojen, ihmisten, kulttuurien välillä! Rakastan siltoja!

        Nový "rikkinäiset riippusillat kyllä hirvittää" most

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1340
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      131
      696
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      92
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe