Olisikko ideaa, jos Hyryn raitin kiinteistöillä satsattaisiin jouluvalaistukseen tänä vuonna ja tehtaisiin porukalla valaistu kylänraitti.
Monta vuotta on puhuttu kunnan järjestämästä jouluvalaistuksesta, tai niiden puutteesta katuvaloissa, mutta osataanhan me itsekkin, ja jos tehdään tämä porukalla. Liikeyritykset etenkin ja tyhjät liiketilat myös mukaan. Laittakaa sana kiertämään.
Monta vuotta on puhuttu kunnan järjestämästä jouluvalaistuksesta, tai niiden puutteesta katuvaloissa, mutta osataanhan me itsekkin, ja jos tehdään tämä porukalla. Liikeyritykset etenkin ja tyhjät liiketilat myös mukaan. Laittakaa sana kiertämään.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Hyvä idea, joulu on ihana.
Höpö hommaa.
Et taida uskoa Joulupukkiin, jäät ilman lahjoja.
Kunta on jo tilannut jouluvalot. Asennetaan ennen joulunaikaa. Kerrottiin kuntalaisillassa.
Voipi niitä muutkin laittaa, ja jo nyt
Joulun seutuna liikkuu matkailijoita. Minkälainen paikkakunta ja tunnelma jää mieleen. Tottakai koristellaan
Matkailijat lisää hiilidioksidi päästöjä ja aiheuttavat luontokatoa.
Joulu saastuttaa.
Olisi hyvä jos ei olisi paksetta, ainakaan Joulun aikaan.
Valotkin olisi kivat.
Jonninjoutavaa höpötystä
Kyllä täällä piristystä kaivataan ja yhteishengen kohottamista
Piemempi kunnallisvero piristäisi.
Kuinka paljon vaikka 0.5% vaikuttaisi kohdallasi
Oisko satasen luokkaa.
Hyvä idea katuvalot pois kylän raitilta eiku vaa pimeäksi koko kylä!
Tulee kunnalle säästöä!
Valtion velka kasvaa, kun ympäri Suomen tuhlataan tuottamattomaan kouhotukseen.
Rumat ne vaatteilla koreilee
Mutta kelekkareitit on silti totella huonossa kunnossa!
No piruko tässä mättää kun ei postaukset näy???
Öö siis omalla rahalla kunnan katuja valaisemaan? Joo ei kiitos
Joo ei täällä niin ihanaa oo
oma tönö riittää
Torille muutama tynnyri missä voi polttaa roskia jne ja miehet vois lämmitellä
Voi siinnä makkaratkin samalla paistaa kun ei enää Saukon grillille pääse lumihankien vuoksi.
Kyllä sinne tie pidetään auki talvellakin. Mutta torille olisi nuotiopaikka ihan paikallaan. Luistelurata myös. Lapsille hoijakka ja pulkkamäki. Työttömät voisi rapsehtia näitä.
Eläkeläiset pilanneet kunnan maineen
Niillä on varaa maksaa itse sähkölaskunsa
Ei vedetä enää käteen, vedetään ledejä koko kylä täyteen!
sillälailla, tuleehan niitä ideoita
Mutta eivät toteudu, valitettavasti