Sopisivat paremmin sinne hautausmaan viereen. Jotain värikästä kaunista pitäisi saada nyt siihen Assin seinään pikaisesti. Kun nyt se on Hämeenlinnalaisten niin olisi ollut suotavaa että olisi ollut muutamia vaihtoehtoja ja olisi sitten äänestyksellä valittu. Ei valinna tehneellä tietenkää voi olla ajatusta muuta kuin omasta taiteellisesta näkemyksestään ja sehän saattaa olla suuren yleisön kannalta ihan erillainen. Pökäle tarvii jotain piristävää seinälle.
Assin taideteokset.
51
461
Vastaukset
- Anonyymi
Voi kuule ei sun tarvi niitä kattella jossei taiteellinen silmä riitä.
- Anonyymi
Julkiset hankinnat johtuvat aina jokaisen omasta äänestyspäätöksestä. Ketä sinä äänestit aloittaja? Vai etkö äänestänyt ollenkaan? Mietippäs sitä!
- Anonyymi
Kyllähän sinne olisi voinut laittaa jotain iloisempaa ilmettä kun muutenkin on ankea paikka. Johan tuossa järkyttyy kun näkee kuvat. Lähiasukas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän sinne olisi voinut laittaa jotain iloisempaa ilmettä kun muutenkin on ankea paikka. Johan tuossa järkyttyy kun näkee kuvat. Lähiasukas.
Ai nyt se selvis miksi tämmöinen. Seinä peilaa Jukolan asukkeja.
- Anonyymi
Väkisinkin näkee. Mikä ihme on, että tuhlataan kymmeniä ellei satoja tuhansia paskaan, jota nykyään kutsutaan "taiteeksi" veronmaksajien rahoja??
Toi Assin "taide" on oikeesti aika karmaisevan näköistä, mutta sopiihan se siinä mielessä "imagoon", kun hautausmaa on vieressä.
En ymmärrä, miksfi noita maalaushommia anneta lapsille tai graffit-taiteilijoille. Tekevät paljon kauniimpaa jälkeä, kun noi ns taidemaalarit.
Assin tekeleet on ihan helvetin rumia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väkisinkin näkee. Mikä ihme on, että tuhlataan kymmeniä ellei satoja tuhansia paskaan, jota nykyään kutsutaan "taiteeksi" veronmaksajien rahoja??
Toi Assin "taide" on oikeesti aika karmaisevan näköistä, mutta sopiihan se siinä mielessä "imagoon", kun hautausmaa on vieressä.
En ymmärrä, miksfi noita maalaushommia anneta lapsille tai graffit-taiteilijoille. Tekevät paljon kauniimpaa jälkeä, kun noi ns taidemaalarit.
Assin tekeleet on ihan helvetin rumia.Totut niihin kyllä ja ne muodostuvat sinulle rakkaiksi kun alat ravata sairaalassa syöpä tai munuaishoidoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totut niihin kyllä ja ne muodostuvat sinulle rakkaiksi kun alat ravata sairaalassa syöpä tai munuaishoidoissa.
Sinulla tuntuu olevan sana hallussa. Voisit vähän ajatella mitä kirjoitat. On muuten typerää
- Anonyymi
Itse olen enepi huolissani kun on roustunut koko ulkoseinä onko ihan hyvä juttu kun uusi rakenus?
- Anonyymi
Kyllä olen samaa mieltä
- Anonyymi
Onko seinä konekiväärin kestävä? Sekin alkaa olla oleellinen kysymys.
- Anonyymi
Onko tämä jokin uhkailu? Teen ilmoituksen varmuuden vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tämä jokin uhkailu? Teen ilmoituksen varmuuden vuoksi.
Älä viitsi olla idiootti. Huomaatko että tässä ollaan kohta sodassa Venäjän kanssa. Ja sairaala mahdollinen sotilaskohde. Ymmärrätkö? Samalla perusteella sairaalaa ei tehty radan viereen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viitsi olla idiootti. Huomaatko että tässä ollaan kohta sodassa Venäjän kanssa. Ja sairaala mahdollinen sotilaskohde. Ymmärrätkö? Samalla perusteella sairaalaa ei tehty radan viereen.
Ai sodanko takia ei tehty sinne. Anteeks en tiennyt olin tyhmä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai sodanko takia ei tehty sinne. Anteeks en tiennyt olin tyhmä.
Turvallisuus ennen kaikkea. Jos radalla tapahtuu jotain tuhoisaa, niin sairaala olisi pahassa paikassa. Ja sairaalat pitää suojata hyvin myös.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turvallisuus ennen kaikkea. Jos radalla tapahtuu jotain tuhoisaa, niin sairaala olisi pahassa paikassa. Ja sairaalat pitää suojata hyvin myös.
Eli siksi sairaalaa ei rakennettukaan radan varteen. Koska sota on tulossa. Luulin että siihen oli joku muu syy. Hyvä kun kerroit
- Anonyymi
Miten niin on Hämeenlinnalaisten?
- Anonyymi
Palstavanhuksen ulosanti on kieltämättä vaikeaselkoista. Kansakoulupohjalla kun vetää. Tarkoittanee, että kun ne taideteokset näkee keskimäärin useammin juuri hämeenlinnalainen, olisi ollut syytä järjestää sairaalan seinistä kansanäänestys juuri heidän kesken, koska joutuvat keskimäärin useammin sitä tuijottamaankin. Huh kyllä onkin raskasta tekstiä tulkata, kun sekä ulosanti että faktat on pielessä.
t: vanhustulkki - Anonyymi

t: vanhustulkkiEn tiedä kuinka korkeasti koulutettu olet, kun olet noin harvinaisen tyhmä, mutta koulutuksella ei ole mitään tekemistä ns taiteen tuntemisella. Lienet itse taiteilija, kun et kestä kritiikkiä?? Helvetin rumia on. Halloween oli ja meni, mutta sairaalanmäellä se jatkuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä kuinka korkeasti koulutettu olet, kun olet noin harvinaisen tyhmä, mutta koulutuksella ei ole mitään tekemistä ns taiteen tuntemisella. Lienet itse taiteilija, kun et kestä kritiikkiä?? Helvetin rumia on. Halloween oli ja meni, mutta sairaalanmäellä se jatkuu.
Tyhmäkin voi olla korkeasti koulutettu. Sen täytyy vaan lukea enemmän tai sitten saada tutkinto jotenkin muuten kuten esim. Trump.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä kuinka korkeasti koulutettu olet, kun olet noin harvinaisen tyhmä, mutta koulutuksella ei ole mitään tekemistä ns taiteen tuntemisella. Lienet itse taiteilija, kun et kestä kritiikkiä?? Helvetin rumia on. Halloween oli ja meni, mutta sairaalanmäellä se jatkuu.
Mistä päättelet ettei teosten tekijä sietäisi kritiikkiä?
- Anonyymi
Ankeaa lesbotaidetta kaverilta.
- Anonyymi
ei ne hirviöhahmot kyllä lesboilta vaikuta...
- Anonyymi
Lepakot yleensäkin ankeita
- Anonyymi
Jos joku nuo "teokset" varastaisi, niin mua ei harmittaisi.
- Anonyymi
Millä perusteella valitset minkä yhteisen omaisuuden saa tuhota ja mitä ei?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä perusteella valitset minkä yhteisen omaisuuden saa tuhota ja mitä ei?
Olen varmaan sellainen hetken mielijohteesta toimiva kaveri. Myönnetään että mielipiteeni on jo vaihtunut näiden kuvien suhteen kunhan silmä tottuu päivittäin kun näitä katselee kuparinhakumatkalla niin kyllähän ne alkaa sopia maisemaan pikkuhiljaa.
- Anonyymi
Komeita ovat. Sopivat oikein hyvin siihen tylsään seinään.
- Anonyymi
Miksi se seinä muuten on ruosteessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi se seinä muuten on ruosteessa?
Se on maailman inhimillisin sairaala. Virheitä sattuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi se seinä muuten on ruosteessa?
Ruoste on edullinen metallinsuoja, maalaaminen maksaa.
- Anonyymi
Todella hienoa taidetta. Ei voi olla ihailematta.
- Anonyymi
Näin on. Rahvaalle tuntuu olevan kuitenkin liikaa.
- Anonyymi
Kaikilla on oma käsitys taiteesta kysymys kuuluu mikä on sopii sairaan seinään. ??? Kyllä siellä on iloisia asioita vauvan syntymä ja monen paraneminen. Omasta mielestä kuvat eivät sovi.

No millaista taidetta sinun seinilläsi sitten on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No millaista taidetta sinun seinilläsi sitten on?
Pitkäkyntinen päätön hirviö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkäkyntinen päätön hirviö.
Tuollaisten katselusta pian on kellarissa päätön pitkäkyntinen, ota se heti pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Rahvaalle tuntuu olevan kuitenkin liikaa.
Jukolalaiset juntit eivät ymmärrä taidetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jukolalaiset juntit eivät ymmärrä taidetta.
Huumepäissään ovat peloissaan vähän kaikesta
- Anonyymi
Ovat kuin aaveita tai pikkupiruja. Pahoja henkiä.
Tuonpuoleinen tulee mieleen mutta manala!
Aivan kammottava valinta, ei edistä paranemista.
Pelottavia hiippareita alisesta..
Miksi ei värejä. Aurinkoa. Kukkia, lintuja.
Kivoja eläimiä.
Eikä deliriumin ukkoja..- Anonyymi
Ai nythän se selvis miksi ne pelottaa sua niin kovin.
- Anonyymi
Ei tsiisus, ", värejä, aurinkoa, kukkia, lintuja". Voisiko hölmömpää olla? Voiko joku tosissaan olla noin tyhmä ja lapsellinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tsiisus, ", värejä, aurinkoa, kukkia, lintuja". Voisiko hölmömpää olla? Voiko joku tosissaan olla noin tyhmä ja lapsellinen?
Annetaan päiväkotilapsille spraymaaleja niin syntyy kivoja eläimiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tsiisus, ", värejä, aurinkoa, kukkia, lintuja". Voisiko hölmömpää olla? Voiko joku tosissaan olla noin tyhmä ja lapsellinen?
Ikä synnyttää tuollaista käytöstä. Taannutaan. Kohta aletaan imeä peukaloa nalle kainalossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tsiisus, ", värejä, aurinkoa, kukkia, lintuja". Voisiko hölmömpää olla? Voiko joku tosissaan olla noin tyhmä ja lapsellinen?
Tyhmiä riittää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmiä riittää!
Tyhmät tollot eivät ymmärrä taidetta: "kukkia, lintuja, värejä", voi herranjestas sentään, ei voisi kamalampaa olla julkisen rakennuksen seinässä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmät tollot eivät ymmärrä taidetta: "kukkia, lintuja, värejä", voi herranjestas sentään, ei voisi kamalampaa olla julkisen rakennuksen seinässä!
Sairaala ei ole mikään hippikommuuni.
- Anonyymi
En ymmärrä mikä noissa kuvissa on ongelmana? Hahmo näyttää hieman Hessu Hopolta. Toki voi sekin jotain hieman pelottaa
- Anonyymi
Ei niissä kuvissa mitään ongelmaa ole. Hienoja ovat, ei yhtään pelottavia. Nautin näkymistä aina kun siitä ohi kuljen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niissä kuvissa mitään ongelmaa ole. Hienoja ovat, ei yhtään pelottavia. Nautin näkymistä aina kun siitä ohi kuljen.
Saisiko jostakin selville kuka taiteilija kuvat on tehnyt? Kai siitä joskus uutisoitiin, mutten muista. Kiittelisin taiteilijaa lopputuloksesta. Ovat mielestäni erittäin onnistuneita ja tavallisesta poikkeavia. Herättävät huomiota - mahtavaa!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saisiko jostakin selville kuka taiteilija kuvat on tehnyt? Kai siitä joskus uutisoitiin, mutten muista. Kiittelisin taiteilijaa lopputuloksesta. Ovat mielestäni erittäin onnistuneita ja tavallisesta poikkeavia. Herättävät huomiota - mahtavaa!!!
Eivät edistä paranemistani. Pirunpolska alkaa pyöriä päässäni ja demonit huudella.
- Anonyymi00052UUSI
Tsekkaa täältä parhaat deitti- ja seuranhakupaikat! https://Neha.hoty.lat/Neha#/?/?/0ykjot4lm
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1895109- 181812
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101507Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511185Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840