Herännäisyys ja uusheräys

Anonyymi-ap

Mitä yhteisiä piirteitä näillä kahdella on.
Viitteitä niistä on ja vaikutuksista vanhoillislestadiolaisuuteen.

46

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      uusherätys on vlien uusi suuntaus jolla halutaan provosoida kristittyjä kiilaamaan ehtoollis jonossa

    • Anonyymi

      Herännäisyydellä ja vanhoillislestadiolaisuudella on yhteiset juuret, jotka ovat pietismissä. Pietistiset liikkeet oli voimissaan 1800-luvulla. Vaikka sekä körttiläisyyden ja lestadiolaisuuden juuret ovat pietismissä, ne eivät ole uuslukijalaisuudessa, josta lestadiolaisuus polveutuu. Pietistisiä liikkeitä oli useita ja herätysliikkeitä on tullut vuosien saatossa lukuisia ja niistä on lähtenyt paljon haaroja. Lestadiolaisuuskin on ehtinyt haarautua hemmetin moniin haaroihin. Suuren hajaannuksen aikaan lestadiolaisuus jakaantui esikoislestadiolaisiin, vanhoillislestadiolaisiin ja lestadiolaiseen uusheräykseen, eli uusherännäisiin. Herännäisyys, eli körttiläisyys ei ole olemassa olonsa aikana hajaantunut kuin joitamia kertoja. Pääuoma, eli herännäisyys laimeni yleishumaaniksi ja liberaaliksi elämäntapaliikkeeksi joka mukautuu kulloisenkin ajan henkeen. 1800 luvun körttiläisyys olikin paljon konservatiivisempaa ja ehkä ankarampaakin, kuin nykyinen körttiläisyys on kaiken salliva löyhästi kristillisyydessä kiinni oleva liike. Herännäisseuroissa voi kuka tahansa saarnata mistä vain, eikä kirjan tarvitse olla edes Raamattu. Lestadolainen Uusheräys on muuttunut myös, mutta ne ovat takuulla uskonnollisempia, mitä körtit.

    • Anonyymi

      Miten sotien jälkeisenä aikana nuo em. liikkeiden ihmiset tekivät yhteistyötä.

    • Anonyymi

      S ja K vaikuttivat vanhoillisuuden keskeisellä paikalla.

      • Anonyymi

        Tarkoittanet Saarta ja Kimpimäkeä. Täältä luetun perusteella Saarella oli taustaa uudessaheräyksessä ja Kimpimäellä herännäisyydessä. Saaren rooli hoitokokouksissa oli keskeinen. Kimpimäellä ei kai ollut kovin keskeistä roolia itse hoitokokouksissa, mutta hän oli SRK:ssa merkittävällä paikalla ko. ajanjaksona. Siitä päätellen hän tuskin erityisemmin vastusti niitä.

        Näihin liittyy erotettujen sillanpääläisen suunnan muodostaneiden teoria hoitokokousten synnystä Saaren taustasta johtuvana. Uudessaheräyksessä korostuvat pyhityselämä, uneliaisten herättely, katumuksen aitouden arviointi ja pidättyvä suhtautuminen synninpäästön antamiseen. Ei huono teoria, sillä Saaren "hengen saastaisuudessa" voi nähdä samaa kuin uudenheräyksen "uneliaisuudessa". Anteeksiannon kieltämisessä tehtäessä parannusta hedelmistä eli synneistä juurisyyn eli väärän hengen sijasta voi nähdä uusheräysmäistä katumuksen aitouden arviointia.

        Näistä huomioista on kuitenkin matkaa sellaiseen johtopäätökseen, että Jumalan seurakunta voisi sitoa ihmisiä virheellisesti. Se on mahdotonta, sillä Raamatun mukaan seurakunnan sitoma on sidottu taivaassa (Matt. 18:18) siihen asti, kunnes seurakunta päästää. Toiseksi elävää uskoa ei voi kieltää muiden päätöksellä, vaan pelkästään omalla päätöksellä, jolloin jos seurakunta on sitonut sanoillaan uskoaan kieltämättämän, sen on täytynyt sitoa teoillaan uskonsa kieltänyt. Kolmanneksi jos vaikkapa televisio tai Smp on ollut Kristuksen seurakunnan yhteydessä pysymistä tärkeämpää, niin kyllähän ne melkoisia epäjumalia ovat olleet. Ei sellaisista kynsin hampain kiinni pitäminen varsinaisesti viesti halukkuudesta vaeltaa Jumalan lasten matkasaatossa toisten uskovaisten pahentamista välttäen. Mieluummin se osoittaa piittaamattomuutta pahentamisen syntiä kohtaan.

        Ovet takaisin ovat aina avoinna niille, jotka haluavat käydä ahtaasta portista sisälle. Seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta, kannattaa siksi nöyryyttää sydämensä Jumalan puoleen ja rukoilla "jos tieni on vaivaan vievä, johdata minut oikealle tielle", vaikka kokisi tulleensa lihan käsivarrella hoidetuksi. Eräs puhuja joskus sanoi nöyrästi, että viallisten ihmisten kautta Jumala näki hyväksi puhdistaa seurakuntansa silloin. Tuskin siis hoitajat kokevat, että itsekään olisivat aina osanneet rakkaudella puhutella ja keskustella. Kun yksikin syntinen palaa, taivaan enkelitkin iloitsevat. Hyvä Paimen on kenties jättänyt 99 lammasta löytääkseen juuri sinut. Jos kuulet Hänen äänensä, älä paaduta sydäntäsi. Anna Hänen löytää itsesi, määkäise edes hiljaisesti merkiksi. Hän tulee irrottamaan kiven koloon juuttuneen jalkasi ja johdattaa takaisin tähän yhteen lammashuoneeseen. Hän eksyneen etsii ja tallelle tuo, ja sanallaan uudeksi luo!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et ole elänyt hoitokokouksia, et tiedä mitä siellä tapahtui, ne olivat aivan järkyttäviä. Minäkin olisin lähtenyt vl-liikkeestä, jos olisin ollut vanhempi ja ymmärtänyt, mitä ne aiheuttivat minulle. Jouduin tekojen tielle, noudattamaan SRK:n syntilistaa. Elämäni meni pilalle syntilistan noudattamisen takia.

        Tuntuu pahalta, että täällä on joku hoitokokousten puolustaja, joka ei ole edes elänyt niitä aikoja.

        Oletko yhä elävien kirjoissa? Jos olet, niin olen vakavasti huolissaan tilastasi kirjoittamasi perusteella:

        "Jouduin tekojen tielle, noudattamaan SRK:n syntilistaa. Elämäni meni pilalle syntilistan noudattamisen takia."

        Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen elää seurakunnan kautta tulleiden Pyhän Hengen neuvojen mukaan vapaaehtoisesti yrittämättä millään teolla ansaita autuutta. Pyhän Hengen neuvot suojelevat uskoa, mutta vanhurskaaksi ihminen tulee yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden. Jos siis olet yrittänyt ansaita autuutta teoilla, olet ollut lain alla. Se, että kirjoitat ivallisesti seurakunnassa annetuista Pyhän Hengen neuvoista "SRK:n syntilistana", viittaa lihanvapauteen lankeamiseen. Vuoroin langetaan oikealle, vuoroin vasemmalle, mutta elämään vievä tie on kaita!

        ei mene niin usko on henkulö kohtainen ja pyhä henki neuvoo tasan sydämmessä kuinka kuuluu tehdä siihen ei seura kuntaa tarvita jos se erehtyy hukassa ollaan

        keneen laittaa toivonsa jos seura kunta erehtyy jeesukseen vai

        jadtulla tunnon tilalla jeesus auta minua vai seura kunta auta minua

        jos sanot mielessä et seura kunta auta se ei auta mut sen sijaan on keräämössä sultaveroja ja pahimmassa tapauksessa heittämässä sua helvettiin ja vaatii sulta kaiken lisäksi kuulijaisuutta

        onko tämä kristittyjen joukko ei ole

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko tämä kristittyjen joukko ei ole

        vai

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vai

        anti kristillinen porukka joka vaatii aina porukan jeesuksen joka aina myötilee niitten elämää

        sun pitää anteeksi kun faija pani sua peppuun muuten joudut peppuun me vlimme tehdä mitä lystäämme kun olemme seurakunta kunhan yhteinen mieli piteemme säilyy ei tarvitse välittää muista tämä rikolkinen uskomne saa lisääntyä ja pidämme suroja jotta rikollis porukkaamme saadaan veron maksajia sillä kymmenyksethän ovat elin ehto siksi sytin rahat otettiin vastaan että saimme muokattua sen itselle sipivaksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko yhä elävien kirjoissa? Jos olet, niin olen vakavasti huolissaan tilastasi kirjoittamasi perusteella:

        "Jouduin tekojen tielle, noudattamaan SRK:n syntilistaa. Elämäni meni pilalle syntilistan noudattamisen takia."

        Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen elää seurakunnan kautta tulleiden Pyhän Hengen neuvojen mukaan vapaaehtoisesti yrittämättä millään teolla ansaita autuutta. Pyhän Hengen neuvot suojelevat uskoa, mutta vanhurskaaksi ihminen tulee yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden. Jos siis olet yrittänyt ansaita autuutta teoilla, olet ollut lain alla. Se, että kirjoitat ivallisesti seurakunnassa annetuista Pyhän Hengen neuvoista "SRK:n syntilistana", viittaa lihanvapauteen lankeamiseen. Vuoroin langetaan oikealle, vuoroin vasemmalle, mutta elämään vievä tie on kaita!

        Seuroissa kuuluu kahdenlaisia saarnoja: Toisissa kuuluu armo ja evankeliumi ja toisissa elämäntapa neuvot, joita pidät Pyhän Hengen neuvoina, minusta ne on SRK: n syntilista.
        Hoitokokouksia ei ole vieläkään selvitetty.

        eikä tulla selvittämäänkään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eikä tulla selvittämäänkään

        niissä oli hyvä paimen mukana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niissä oli hyvä paimen mukana

        keskustelut käytiin lempeällä kaanaan kielellä eikä niistä puuttunut armo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        keskustelut käytiin lempeällä kaanaan kielellä eikä niistä puuttunut armo

        ja hyvä tahto

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja hyvä tahto

        nusta jotenjin tuntuu et goito koukseen jourunwwt esitti pukku lasta jotka yritti paeta vastuuta ettei tarvinnut nötrtyä parannukseen

        ihan yksi lysti pidettiinkö niitä täöllä netissä ne "uhrit" leikkii marttyyriä ja ne toselliset jotka ehkä kärsi ovat hiljaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuroissa kuuluu kahdenlaisia saarnoja: Toisissa kuuluu armo ja evankeliumi ja toisissa elämäntapa neuvot, joita pidät Pyhän Hengen neuvoina, minusta ne on SRK: n syntilista.
        Hoitokokouksia ei ole vieläkään selvitetty.

        Pyhän Hengen neuvoistakin saarnattaessa keskeisin sanoma on syntien anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä. Ettet vain jo valikoi puhujia näin: "Sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan omain himoinsa jälkeen kokoovat itsellensä opettajat, että heidän korvansa syyhyvät, Ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat." (2. Tim. 4:3-4.) Mikä maailmassa himottaa niin paljon, että Pyhän Hengen neuvot tuntuvat syntilistalta?

        En koe jääneeni mistään tärkeästä paitsi, vaikka pyrin ojentautumaan Pyhän Hengen omassatunnossa ja seurakunnassa antamien neuvojen mukaan. Sinä taas koet pilanneesi elämäsi noudattamalla "SRK:n syntilistaa". Kyllä on joillakin jumalia...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ihan yksi lysti pidettiinkö niitä täöllä netissä ne "uhrit" leikkii marttyyriä ja ne toselliset jotka ehkä kärsi ovat hiljaa

        ovat keksineet synti listan kun eivät sitä voi toteuttaa kosta keksivät pedofiili juttuja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ovat keksineet synti listan kun eivät sitä voi toteuttaa kosta keksivät pedofiili juttuja

        kohta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyhän Hengen neuvoistakin saarnattaessa keskeisin sanoma on syntien anteeksiantamus Jeesuksen nimessä ja veressä. Ettet vain jo valikoi puhujia näin: "Sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan omain himoinsa jälkeen kokoovat itsellensä opettajat, että heidän korvansa syyhyvät, Ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat." (2. Tim. 4:3-4.) Mikä maailmassa himottaa niin paljon, että Pyhän Hengen neuvot tuntuvat syntilistalta?

        En koe jääneeni mistään tärkeästä paitsi, vaikka pyrin ojentautumaan Pyhän Hengen omassatunnossa ja seurakunnassa antamien neuvojen mukaan. Sinä taas koet pilanneesi elämäsi noudattamalla "SRK:n syntilistaa". Kyllä on joillakin jumalia...

        Omantunnon ääntä kuuntelen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omantunnon ääntä kuuntelen.

        Jos omatunto poikkeaa niin olennaisesti vl-uskovaisen omastatunnosta, että Pyhän Hengen neuvot seurakunnassa tuntuvat elämän pilaavalta "SRK:n syntilistalta" ja niistä saarnaamisen kokee jopa saastuttavan saarnan, niin kovin on nämä maailmalliset asiat käyneet tärkeiksi. Elävässä uskossa oleville ne ovat turhuutta sen kalleimman asian rinnalla. On päässyt käymään niin, että on tullut muita jumalia. Jos on kuollut, on synnyttävä kokonaan uudesti kivulla ja kylvettävä, jotta kaikki maailmasta tarttunut saasta puhdistuu. Jos on kuolemaisillaan, pitää mennä jalkojenpesulle, ettei synti pääse kasvamaan täyteen mittaan synnyttäen kuolemaa.

        Armo on tullut suureksi, olen päässyt eroon SRK:n syntilistan noudattamisesta, Kiitos siitä Jumalalle.

        Armo on anteeksiantamusta synneistä, ei maailmallista elämää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et ole elänyt hoitokokouksia, et tiedä mitä siellä tapahtui, ne olivat aivan järkyttäviä. Minäkin olisin lähtenyt vl-liikkeestä, jos olisin ollut vanhempi ja ymmärtänyt, mitä ne aiheuttivat minulle. Jouduin tekojen tielle, noudattamaan SRK:n syntilistaa. Elämäni meni pilalle syntilistan noudattamisen takia.

        Tuntuu pahalta, että täällä on joku hoitokokousten puolustaja, joka ei ole edes elänyt niitä aikoja.

        "Sinä et ole elänyt hoitokokouksia, et tiedä mitä siellä tapahtui"

        En ole elänyt Suomen sisällissotaa, mutta se ei tarkoita, että en silti tietäisi, mitä siinä tapahtui. Olen lukenut vl-liikkeen hoitokokouksista enimmäkseen juuri tältä palstalta. Huomioni on aina kiinnittynyt siihen, että hoitokokouskritiikki tulee samoilta ihmisiltä, joiden mielestä Pyhän Hengen seurakunnassa uskon suojelemiseksi antamat neuvot ovat "SRK:n syntilista", "säännöt", "höpösynnit" tms.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ovat keksineet synti listan kun eivät sitä voi toteuttaa kosta keksivät pedofiili juttuja

        Pedofiilejä on kiistattomasti tuomittu myös vl:ista, mutta he ovat niitä Jumalan valtakunnan verkkoon jääneitä mädänneitä kaloja. Vaan miten maailma reagoi asiaa: käyttää näitä verkossa olevia mädänneitä kaloja hyväkseen leimatakseen, että sellaisia ne ainoat oikeat uskovaiset todellisuudessa ovat. Tämä johtuu siitä, että kirjoitusten on käytävä toteen: "Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa" (Matt. 5:11). Tämä täsmää maailman puheisiin vl-seurakunnasta - vaikuttaisi siis olevan Jeesuksen seuraajia se porukka, vaikka mädänneitä kaloja on joukossa (sekin täsmää).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittanet Saarta ja Kimpimäkeä. Täältä luetun perusteella Saarella oli taustaa uudessaheräyksessä ja Kimpimäellä herännäisyydessä. Saaren rooli hoitokokouksissa oli keskeinen. Kimpimäellä ei kai ollut kovin keskeistä roolia itse hoitokokouksissa, mutta hän oli SRK:ssa merkittävällä paikalla ko. ajanjaksona. Siitä päätellen hän tuskin erityisemmin vastusti niitä.

        Näihin liittyy erotettujen sillanpääläisen suunnan muodostaneiden teoria hoitokokousten synnystä Saaren taustasta johtuvana. Uudessaheräyksessä korostuvat pyhityselämä, uneliaisten herättely, katumuksen aitouden arviointi ja pidättyvä suhtautuminen synninpäästön antamiseen. Ei huono teoria, sillä Saaren "hengen saastaisuudessa" voi nähdä samaa kuin uudenheräyksen "uneliaisuudessa". Anteeksiannon kieltämisessä tehtäessä parannusta hedelmistä eli synneistä juurisyyn eli väärän hengen sijasta voi nähdä uusheräysmäistä katumuksen aitouden arviointia.

        Näistä huomioista on kuitenkin matkaa sellaiseen johtopäätökseen, että Jumalan seurakunta voisi sitoa ihmisiä virheellisesti. Se on mahdotonta, sillä Raamatun mukaan seurakunnan sitoma on sidottu taivaassa (Matt. 18:18) siihen asti, kunnes seurakunta päästää. Toiseksi elävää uskoa ei voi kieltää muiden päätöksellä, vaan pelkästään omalla päätöksellä, jolloin jos seurakunta on sitonut sanoillaan uskoaan kieltämättämän, sen on täytynyt sitoa teoillaan uskonsa kieltänyt. Kolmanneksi jos vaikkapa televisio tai Smp on ollut Kristuksen seurakunnan yhteydessä pysymistä tärkeämpää, niin kyllähän ne melkoisia epäjumalia ovat olleet. Ei sellaisista kynsin hampain kiinni pitäminen varsinaisesti viesti halukkuudesta vaeltaa Jumalan lasten matkasaatossa toisten uskovaisten pahentamista välttäen. Mieluummin se osoittaa piittaamattomuutta pahentamisen syntiä kohtaan.

        Ovet takaisin ovat aina avoinna niille, jotka haluavat käydä ahtaasta portista sisälle. Seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta, kannattaa siksi nöyryyttää sydämensä Jumalan puoleen ja rukoilla "jos tieni on vaivaan vievä, johdata minut oikealle tielle", vaikka kokisi tulleensa lihan käsivarrella hoidetuksi. Eräs puhuja joskus sanoi nöyrästi, että viallisten ihmisten kautta Jumala näki hyväksi puhdistaa seurakuntansa silloin. Tuskin siis hoitajat kokevat, että itsekään olisivat aina osanneet rakkaudella puhutella ja keskustella. Kun yksikin syntinen palaa, taivaan enkelitkin iloitsevat. Hyvä Paimen on kenties jättänyt 99 lammasta löytääkseen juuri sinut. Jos kuulet Hänen äänensä, älä paaduta sydäntäsi. Anna Hänen löytää itsesi, määkäise edes hiljaisesti merkiksi. Hän tulee irrottamaan kiven koloon juuttuneen jalkasi ja johdattaa takaisin tähän yhteen lammashuoneeseen. Hän eksyneen etsii ja tallelle tuo, ja sanallaan uudeksi luo!

        Milloin S teki parannuksen uusheräyksestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedofiilejä on kiistattomasti tuomittu myös vl:ista, mutta he ovat niitä Jumalan valtakunnan verkkoon jääneitä mädänneitä kaloja. Vaan miten maailma reagoi asiaa: käyttää näitä verkossa olevia mädänneitä kaloja hyväkseen leimatakseen, että sellaisia ne ainoat oikeat uskovaiset todellisuudessa ovat. Tämä johtuu siitä, että kirjoitusten on käytävä toteen: "Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa" (Matt. 5:11). Tämä täsmää maailman puheisiin vl-seurakunnasta - vaikuttaisi siis olevan Jeesuksen seuraajia se porukka, vaikka mädänneitä kaloja on joukossa (sekin täsmää).

        Haluat nyt selittää sitä, koska vl-liikkeen mukana kulkee pedofiilejä, että se olisi jumalanvaltakunnan merkki (mätiä kaloja verkossa). Onpa Karsee esimerkki sinulla.
        Minusta se on kauheaa, että pedofiilit uskovat sunnuntaisin evankeliumin rikostensa peitoksi, he uskovat, että pedofiliankin voi uskoa anteeksi, koska seuroissa saarnataan KAIKKI synnit anteeksi.

        Eikö tosiaan ole mitään keinoa saada näitä pedofiilejä kiinni, onko sitä edes mietitty.
        Ne ovat rikoksia, jotka tuhovat uhrit, joista jotkut päätyvät jopa itsemurhaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et ole elänyt hoitokokouksia, et tiedä mitä siellä tapahtui, ne olivat aivan järkyttäviä. Minäkin olisin lähtenyt vl-liikkeestä, jos olisin ollut vanhempi ja ymmärtänyt, mitä ne aiheuttivat minulle. Jouduin tekojen tielle, noudattamaan SRK:n syntilistaa. Elämäni meni pilalle syntilistan noudattamisen takia.

        Tuntuu pahalta, että täällä on joku hoitokokousten puolustaja, joka ei ole edes elänyt niitä aikoja.

        Totta, oli se järkyttävää aikaa. Pakkoparannusta teettivät seurakunnan edessä, mikrofooniin puhuen piti pyytää anteeksi jotain josta ei kukaan käsittänyt yhtään mitään. Empä ole sen jälkeen ottanut mihinkään ns. uskonasiaan kantaa missään keskustelussa. Enkä mieti yhtään mitään uskonasioita. Käyn vaan seuroissa mutta sepä on siinä. Näkeehän siellä aina jonkun tutun.

        "Empä ole sen jälkeen ottanut mihinkään ns. uskonasiaan kantaa missään keskustelussa. "

        Tälläinen pelko tuli vl-ihmisiin hoitokokousten seurauksena, kukaan ei uskaltanut enää puhua uskonasioista, koska niistä saattoi tulla hoito.

        Se näkyy myös siinä, että vl- liikkeen ulkopuolisille ei puhuta uskomisen asioista.

        Voisi sanoa, että SRK hoiti vl-liikkeeseen mykkyyden hengen. Vitsi, vitsi.

        Tietysti puhumattomuus johtuu pelosta, koko ajan on pelko, jos en puhukkaan oikein, niin kuin SRK määritteli, miten ja mitä saa puhua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluat nyt selittää sitä, koska vl-liikkeen mukana kulkee pedofiilejä, että se olisi jumalanvaltakunnan merkki (mätiä kaloja verkossa). Onpa Karsee esimerkki sinulla.
        Minusta se on kauheaa, että pedofiilit uskovat sunnuntaisin evankeliumin rikostensa peitoksi, he uskovat, että pedofiliankin voi uskoa anteeksi, koska seuroissa saarnataan KAIKKI synnit anteeksi.

        Eikö tosiaan ole mitään keinoa saada näitä pedofiilejä kiinni, onko sitä edes mietitty.
        Ne ovat rikoksia, jotka tuhovat uhrit, joista jotkut päätyvät jopa itsemurhaan.

        Tälläkin palstalla on muiden kristillisten suuntien kirjoittajia, joiden mukaan uskomalla Jeesukseen saa synnit anteeksi. Siinä ei pedofiilin tarvitse kuulla synninpäästöäkään, sen kuin uskoo vain Jeesukseen lasta raiskatessa. Mutta koska muut kristilliset suunnat eivät ole Kristuksen seuraajia, maailma ei samalla tavalla leimaa näitä omiaan heidän piiristään tulevilla pedofiiileillä.

        Synninpäästön lisäksi seuroissa saarnataan myös mm. : "...joka hekumassa elää, se on elävältä kuollut" ( 2. Tim. 5:6) ja "tehkää parannuksen soveliaita hedelmiä".

        Pedofiilien paljastamiseksi voi ainakin rohkaista lasta kertomaan mieltään painavista asioista, mutta eihän heitä helppoa ole narauttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        anti kristillinen porukka joka vaatii aina porukan jeesuksen joka aina myötilee niitten elämää

        Liittyykö tuo anti kristillinen anti Kristukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin S teki parannuksen uusheräyksestä.

        V S on kysynyt " Miksi kielsit uudenheräyksen opin joka sinulla oli?:"

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko yhä elävien kirjoissa? Jos olet, niin olen vakavasti huolissaan tilastasi kirjoittamasi perusteella:

        "Jouduin tekojen tielle, noudattamaan SRK:n syntilistaa. Elämäni meni pilalle syntilistan noudattamisen takia."

        Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen elää seurakunnan kautta tulleiden Pyhän Hengen neuvojen mukaan vapaaehtoisesti yrittämättä millään teolla ansaita autuutta. Pyhän Hengen neuvot suojelevat uskoa, mutta vanhurskaaksi ihminen tulee yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden. Jos siis olet yrittänyt ansaita autuutta teoilla, olet ollut lain alla. Se, että kirjoitat ivallisesti seurakunnassa annetuista Pyhän Hengen neuvoista "SRK:n syntilistana", viittaa lihanvapauteen lankeamiseen. Vuoroin langetaan oikealle, vuoroin vasemmalle, mutta elämään vievä tie on kaita!

        Olet oikeassa, sitähän se on koko lahkolla, kun johtajat ottivat vastuun, kuka uskoo "oikein, ja kuka väärin", sillä valittiin tie kadostukseen, eikä sen päättymiseen ole tehty parannusta.

        Jotka olette vielä mukana, katsokaa peiliinne, oletteko ihmisen vai Jeesuksen seuraajia, Jumala ei pelasta ketään vaan katsoo aina ihmistä Jeesuksen läpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin S teki parannuksen uusheräyksestä.

        Wikipedian mukaan hänet on asetettu puhujaksi 1930, joten jos tausta uudessaheräyksessä pitää paikkaansa, niin joskus sitä ennen.

      • Anonyymi
        pinnasänky kirjoitti:

        Olet oikeassa, sitähän se on koko lahkolla, kun johtajat ottivat vastuun, kuka uskoo "oikein, ja kuka väärin", sillä valittiin tie kadostukseen, eikä sen päättymiseen ole tehty parannusta.

        Jotka olette vielä mukana, katsokaa peiliinne, oletteko ihmisen vai Jeesuksen seuraajia, Jumala ei pelasta ketään vaan katsoo aina ihmistä Jeesuksen läpi.

        Jumala armahtaa Kristuksen ansion tähden sen, joka uskoo. Tämä seurakunta on maailman vihan ja panettelun kohde, mikä on elävän seurakunnan tuntomerkki. Sen sijaan sinun seurakuntaasi maailma ei erityisemmin vihaa - eihän Raamatun mukaan maailma omiaan vihaa: "Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä." (Joh. 15:19.)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wikipedian mukaan hänet on asetettu puhujaksi 1930, joten jos tausta uudessaheräyksessä pitää paikkaansa, niin joskus sitä ennen.

        Oliko se sellainen parannus, että sydän uudistui..

        10. Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko se sellainen parannus, että sydän uudistui..

        10. Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.

        Mahdollisesti jotain uudelleheräykselle tyypillisiä ajattelutapoja on voinut jäädä, tai mikäli ei ole jäänyt, on saattanut myöhemmin aktivoitua hoitokokouksissa. Ihmisen psyyke on sellainen, että välttämättä kaikki aiemmin omaksuttu ei täysin pyyhkiydy pois uuden ajattelutavan omaksumisen yhteydessä. Ainakin tämä teoria on huomattavasti uskottavampi kuin se, että lailliset SYT-rahat olisivat turmelleet muiden niiden vastaanottamisesta päättäneiden tunnot paitsi rovasti Sillanpään, joka tuli huomanneeksi niissä ongelmia vasta vuosien päästä ajauduttuaan
        riitoihin SRK:n johtokunnan kanssa.

        Lestadiolainen uusheräys sai 1800-luvun lopulla hyvin myönteisen vastaanoton papeilta ja piispoilta. Esim. Kuopion piispa ja sittemmin Turun arkkipiispa Gustaf Johansson kirjoitti vanhoillisista yksinomaan negatiivisesti ja vainosi mm. A. L. Heidemania onnistuen lopulta ajamaan hänet Amerikkaan vl:ten papiksi. Uudessaheräyksessä Johansson näki positiivisena juuri vanhoillisuutta avaramman seurakuntakäsityksen. Ei siis haitannut, vaikka uudenheräyksen saarnamiehet saarnasivat lestadiolaisille unettomia öitä helvetinpelossa uudenheräyksen vaatimuksineen ja pihtaamalla synninpäästöä, jos katumus ei vaikuttanut riittävän syvältä. Tärkein eli Gustafssonin ja muiden liikkeen ulkopuolisten näkeminen mahdollisesti elävässä uskossa olevana oli kuitenkin kunnossa, jolloin maailman ei tarvinnut vihata omiaan.

        Saari taas omaksui vl-liikkeen raamatullisen seurakuntakäsityksen, mikä on maailman lasten mielestä se pahin mahdollinen synti. Kun tähän yhdistyi ajatus seurakunnassa vaikuttavista vääristä hengistä, joita vastaan tuli taistella, syntyivät hoitokokoukset väärien henkien vaikutuksesta nukahtaneiden herättämiseksi/puhdistamiseksi kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta. Järjestelmällinen nyppiminen ei ole Jeesuksen opetuksen mukaista, pitäisi seurailla hedelmiä ja reagoida synteihin Kristuksen kirkkolain opettamalla tavalla hoitamalla niitä eikä kaivella sitä väärää henkeä. Kaikki synnithän viime kädessä ovat väärien henkien vaikutusta, joten tavallisista matkanvioista ei ole tarpeen tietää, mikä sielunvihollisen vääristä hengistä sai lankeamaan syntiin. Jeesus on kuitenkin onneksi luvannut päättää alkamansa hyvän työn Kristuksen päivään, minkä vuoksi on onneksi mahdotonta, että ihmisiä olisi mahdollista sitoa väärin perustein, vaikka väärä nuhtelu onkin mahdollista. Vaikka televisio itsessään ei olekaan synti, niin sillä pahennuksen aiheuttaminen seurakunnassa on kiistatta Raamatun mukaan synti. Jos tästä epäjumalasta on mieluummin pitänyt kiinni kuin luopunut siitä pahennuksen synnin aiheuttamisesta huolimatta, se on tulkittu väärän hengen vaikutukseksi.

        Kyllä tuo hoitokokousjaksokin pikkuhiljaa rupeaa jäsentymään paremmin käsiteltäväksi kokonaisuudeksi. Opillista harhailua oli, mutta Jumala varjeli valittunsa seurakunnassaan siitä huolimatta.

        Maailman kiitoksen ja myötätunnon saaneet erotetut ja heidän väärin kohtelustaan eniten kirjoittavat sisällä olevat vl:t elävät maailmallisemmin kuin mihin esim. itseni on kasvatettu. Kun he eivät mielestään ole ainoita oikeita, ei maailma vihaa heitä ja maailma saa heidän elämästään myös vääriä pehmikkeitä. En koe paljonkaan menettäneeni elämällä pääosin Pyhän Hengen seurakunnassa antamien neuvojen mukaan, mutta osa kertoo pilanneensa elämänsä niin. Miten voi olla joku televisio jollekin sellainen epäjumala, että epäjumalansa pitääkseen on valmis vaikka pyyhkimään nimensä elämän kirjasta? Näitä on vaikeaa käsittää, mutta kai se on niin, että jos maailmalliset himot ovat täyttäneet sydämen, niiden tyydyttäminen on tärkeämpää kuin se, että pään tyynyyn painaessa illalla on valmis lähtemään, jos viikatemies vierailee tai Jeesus tulee toisen kerran.

    • Anonyymi

      Täyttä valetta, hoitokokouksista puuttui armo ja evankeliumi. SRK vei vl-liikkeen tekojen tielle.

      • Anonyymi

        tekevät kovasti rahaa firmoillaan kyllähän se harmittaa jos on pyrkyri eikä viitsi itse lähteä tekojen tielle

    • Anonyymi

      Mää oon moniherräyksesä. Joka yö herrään ainaki 5 tai 6 kertaa. Ei oo heleppua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      210
      11991
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8228
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      60
      6388
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      178
      5319
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5010
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      51
      4533
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      120
      4460
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      122
      3982
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3472
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      59
      2051
    Aihe