Onhan se ihanaa haaveilla jostakin yltiöromanttisesta kosinnasta...
Mutta oma mieheni sai minut onnenkyyneleihin kosiessaan minua muuton keskellä olohuoneen sohvalla kynttilän valossa...siinä makoiltiin sylitisten ja hän kysyi haluaisinko tulla hänen vaimokseen. Tämä tapahtui viime marraskuussa.
Nyt mieheni lähti armeijaan...ja lähtöpäivien haikeudessa ehdotti, että voitaisiin alkaa suunnitella häitämme ensi vuodelle. Uskon pärjääväni paremmin tämän armeija-ajan, kun näin ihana asia järjestettävänä. Ihanempaa miestä en voisi kuvitellakaan ja olen kultani kanssa todella onnellinen. Toivon samanlaista onnea teille kaikille muillekin ja rakkauden täyteisiä hetkiä oman kullanne kanssa!!
Astuessamme alttarille olen 19v ja mieheni 21v (nyt 18v ja 20v), olen onnellinen löydettyäni elämäni rakkauden nuorena, jää enemmän yhteisiä vuosia :)
Mutta oma mieheni sai minut onnenkyyneleihin kosiessaan minua muuton keskellä olohuoneen sohvalla kynttilän valossa...siinä makoiltiin sylitisten ja hän kysyi haluaisinko tulla hänen vaimokseen. Tämä tapahtui viime marraskuussa.
Nyt mieheni lähti armeijaan...ja lähtöpäivien haikeudessa ehdotti, että voitaisiin alkaa suunnitella häitämme ensi vuodelle. Uskon pärjääväni paremmin tämän armeija-ajan, kun näin ihana asia järjestettävänä. Ihanempaa miestä en voisi kuvitellakaan ja olen kultani kanssa todella onnellinen. Toivon samanlaista onnea teille kaikille muillekin ja rakkauden täyteisiä hetkiä oman kullanne kanssa!!
Astuessamme alttarille olen 19v ja mieheni 21v (nyt 18v ja 20v), olen onnellinen löydettyäni elämäni rakkauden nuorena, jää enemmän yhteisiä vuosia :)
Vastaukset 33
Vanhimmat
Paljon onnea teille! :) Itse löysin oman elämäni miehen kun olin 16v, naimisiin mentiin juuri 19v täytettyäni, mies oli 27v. Vaikeitakin aikoja on ollut, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Vielä monen yhteisen vuodenkin jälkeen tuntuu että rakkaus
toista kohtaan kasvaa yhä vaan suuremmaksi, olemme todella onnellisia. Kaikkea hyvää ja mukavia hääjärjestelyitä! Toivottavasti tulette oikein onnellisiksi!:)
Kiitos paljon viestistäsi!
Ihanaa lukea noin positiivisia ajatuksia tuntemattomalta ihmiseltä. Ei meilläkään aina helppoa ole ollut, mutta yhdessä jaksetaan kulkea eteenpäin.
Saisi vain oman kullan kotiin tuolta armeijasta, niin pääsisin näyttämään kaikki alustavat suunnitelmat... Jää varmasti järjestelyt enemmän minun vastuulleni, mutta kokoan hyvät apujoukot itselleni. Ja sovittiin, että hänen tärkein tehtävänsä on kotiutua pian :) se on tärkeintä...
Jännittää, kun ensi viikolla varmaankin kerromme lähisuvullemme suunnitelmista.
Oikein aurinkoista kesää Sinulle!!
täällä lähes sama tilanne mutta itse olen 16 ja ukkelini 19:D kihlat ollaan suunniteltu nyt parin viikon päähän, ja häät on sit keväällä. ukkeli on nyt armeijassa pääsee tammikuussa pois. eli oon sit 17 mies 20 ja täytän vasta syksyllä 18 :D ei paha mutta mitä sitä turhia vitkuttelemaan. äiti varotti et tämän vuoden puolella ai häitä järjestetä mutta heti keväällä tietenkin:)
Oikein paljon onnea teille, ihanaa että olette löytäneet toisenne.
Mutta onko teillä sitten presidentin lupa mennä naimisiin, kun et ole silloin täysikäinen?
muuten se kysymys mua on vaivannu jo pitkään. tarviiko sitä lupaa jos toinen on täysikäinen? mulla on semmonen mielikuva et jostain oon lukenu tai kuullu et enää ei tarvis kysyy lupaa ku menee esim. just 17 vee naimisiin. tiedättekö?
Avioliittolaista:
"Avioliittoon ei saa mennä alle kahdeksantoistavuotias. Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon."
Näin sanoo ainakin tuo versio laista, jonka netistä löysin, taitaa olla uusinta mallia. Jos naimisiin on menossa, niin ei kannata luottaa mielikuviin, vaan ottaa asioista selvää.. Mikä kiire teillä muuten on, kun ette voi odottaa kunnes täytät 18?
Olen kyllä vahavasti sitä mieltä ettei naimisiin voi mennä ellei ole täysikäinen tai lain vaatimaa lupaa. Ihan sama onko toinen täysikäinen...tai oletko jo 17. Mutta vihkilupaa ei voida antaa muuten. Tutkitaanhan aina onko avioliitolla esteitä ja tuo on este...
Ota asiasta selvää. Ja onnea teille kuitenkin...
Ja onhan syyshäätkin ihanat tai vaikka seuraavana kesänä..
ei meidän tapauksessa ainakaan ole järkeä odottaa sitä että 18 ollaan sis mä olisin. jos sen oikean löytää niin sama se on mennä naimisiin kun ei muutakaan tekemistä ole ja toivottavasti kotiäitiksi sitten lapsia hoitamaan. ja mä tiedän sen että kun naimisiin päästään niin ero on semmonen juttu mistä ei etes puhuta. että kerralla mennään naimisiin sen kanssa ketä rakastaa ja ketä jaksaa katella. että ei sita ongelmaa ainakaan tule :) ja vanhemmat puolin ja toisin on hyväksyny ja onnellisia nuoren parin puolesta. ja kaikki ihanat sisarukset ;)
"Kun ei muutakaan tekemistä ole"? Onhan sekin syy...
Siihen ei ole pitkä aika kun täytät 18. Jos et saa lupaa niin pitänee kyllä odottaa. Mutta jos todella rakastatte niin ette kyllä siinä ajassa eroa vaikka ette olisikaan naimisissa! Haluattehan te nytkin jo elää loppuelämänne yhdessä?
Pakko se on odottaa, sillä alle 18-vuotias ei naimisiin voi mennä. Tietenkin se erityistapauksissa on mahdollista oikeusministeriön luvalla, mutta syyksi ei riitä että "mä haluun mennä ton kanssa naimisiin, koska en jaksa odottaa eikä mulla ole muutakaan tekemistä", myös alaikäisen vanhempia kuullaan asiassa. Odottakaa nyt rauhassa ja miettikää asioita, naimisissa kerkeätte vielä olemaan vaikka kuinka kauan. Asutteko edes yhdessä? Kuinka kauan olette seurustelleet?
tuli vielä mieleen miten te nuoret aiotte pärjätä taloudellisesti, elättää itsenne? Oletettavasti ette
kuitenkaan töissäkäyviä vielä ole, koulut kesken? Ja jos kotiäidiksi heti haluat, miten elätätte lapsenne? On hienoa että olette teillä on toisenne, mutta oletteko kuitenkaan kaikkea loppuun asti miettineet? Elämä ei kuitenkaan aina ole niin helppoa ja yksinkertaista.
Ukellilla on työpaikka armeijan jälkeen, siinä on vakituinen tulo. ja mun omat työt siihen, kyllä lapset sais elätettyä. eikä niitä heti etes välttis tulis koko lapsia, jos tulee ollenkaan. mistä sen luvan voi hakea?
mä vaikkaisin et suurin osa mulle vastaajista on täysin eriasemassa mun kans, että ette välttämättä ymmärrä. enkä koko elämäntarinaa jaksa kirjottaa. paljon ollaan mietitty, ja puhuttu asioita. nuoriapareja mitä tiedän alaikäisinä naimisii, on pärjänny hyvin. ystäväpsariskunnalla lapsi tulossa ja toisella vain työ. yks esimerkki viel 15 vuotiaana meni naimisiin kaverin serkku ja toinen lapsi jo tulossa on 16v. ei siinä niilläkin onnellista auvoa elämä :) eihän sitä tiedä mitä tapahtuu jos vaikka kuolen, mutta kyllä jos ei saada naimisiin mennä niin odotetaan ei muu auta.
Anteeksi nyt vaan mutta et kyllä kovin kypsältä vaikuta..
Elämäsi suuri haave on päästä kotiäidiksi? Jo on... Vähän kunnianhimoa pitäis olla..
Mitäs sitten kun lapset on koulussa ja sulla ei mitään koulutusta ym? Kaupan kassalle tai siivoojaksi... Voi siinä vaiheessa hiukkasen vituttaa..
Noh jokainen tekee omat ratkaisunsa. Toivompa vaan ettei sitä lupaa teille heru että saisitte vähän kypsyä ja miettiä ensin...
Minkä ikäisiä nämä tietämäsi nuoret pariskunnat ovat jotka on pärjänneet hyvin ja kuinka kauan he ovat olleet yhdessä ja naimisissa?
Olisi parempi jos olisi esimerkkejä, että jotkut ovat olleet vaikka 5 vuotta yhdessä tai enemmän ja hyvin menee edelleen.
15 vuotiaana meni naimisiin? Minkä ikäisinä oikein aloittivat seurustelun?! (ja minkä ikäisenä ensimmäinen lapsi tuli?)Ja saivatko he luvan mennä naimisiin?
Onkohan nämä ihan totta...? No voi tietysti olla. Minun mielipiteeni kyllä on, että tuon ikäinen on yleensä vielä itsekin lapsi ja ei kannata hoppuilla ainakaan lasten kanssa.
"Oikeusministeriön luvalla" luki jossakin, mutta varma en ole. Tietäisikö maistraatissa tai kirkkoherran virastossa tai vastaavassa asiasta? Ja jos sinulla on paljon alaikäisenä naimisiin menneitä tuttuja niin he varmasti tietävät. Nimittäin alle 18 vuotias ei tietääkseni voi mennä ilman lupaa naimisiin joten jostain he ovat luvan saaneet.
Ja joku syyhän siihen on, että ilman lupaa alle 18 vuotias ei voi mennä naimisiin. Ja ei riitä, että on vanhempien lupa...
Säästyt ainakin paljolta vaivalta, jos odotat siihen asti, kun täytät 18. Mitä siinä menettää? Itsekin olen menossa ensi vuonna naimisiin ensirakkauteni kanssa (Olen silloin 21, mies täyttämässä 19), joten ymmärrän halun mennä naimisiin nuorena. En kuitenkaan ymmärrä sitä, ettei voi odottaa muutamaa kuukautta. Oletteko kenties ei-seksiä-ennen-avioliittoa -linjalla. Itse olen, mutta ei se saa meitä menemään naimisiin, kun mieheni on vielä alaikäinen.
joo. ollaan sillä linjalla, MUTTA se ei mua ainakaan vedä naimisiin. haluan elää yhdessä ukkelini kans, emme siis sen takia että pakko saada... se tietenki miehiä kiinnostaa ja osittain senki takia ukkeli haluaa, mutta ei todellakaan VAIN sen takia. ukkelillani on ammatti ja intti takana sitten kun ollaan naimisiin menossa, kaikki ns"pakollinen" takanapäin. eli ei esteitä mennä naimisiin. itselläni ei ole ammattia, enkä tarvi. on töitä ilman sitäkin, työpaikkakin tiedossa jos ei lapsia tule tai muute pitää lähteä töihin. olen ajatellut myös aikuisiällä hankkia ammatin sitten jos on tarvis. nimittäin nyt erinäisistä syistä en alota enää koulua. on mulla koulutus lastenhoitoon ja kaikkee tällasta pientä olen ehtinyt tehdä. mutta ei siis mitään merkonomia tyyliin. ei siinä mitään menetä että odottais 18, mutta ne jotka ymmärtää niin ymmärtää. jos sen luvan sais jostain niin kyllä mennään ja varmasti. en siinä tapauksessa odota. mistä sen tietää...ehkä odotamme sen aikaa että olen 18.
kuinka kauan olette miehesi kanssa seurustelleet ja asutteko yhdessä?
ei asuta yhdessä. kumpikin kotonamme. ollaan seurusteltu vuoden päivät, vähän yli.
sinähän sen tiedät kuka on kypsä ja kuka ei. minusta ainakin olet juuri oikea henkilö täällä kertomaan onko joku kirjottaja kypsä.
Tuon tiedon perusteella vahvasti suosittelen että odotatte vielä ennenkuin olette naimisiin ryntäämässä. Kokeilkaa nyt vaikka yhdessä asumista sitä ennen. Teillä on niin paljon aikaa vielä edessänne, miksi turhaan kiirehtiä? Vaikka tietäisittekin olevanne toisillenne oikeat, eihän se
odottaminen mitään muuta? Vaikka itsehän sinä päätksistäsi vastaat, ei se meille muille kuulu. Onnea jokatapauksessa, miten ikinä sitten käykin.
Aika vähän aikaa olette kyllä seurustelleet, vaikka ei se pitkä seurusteluaikakaan mitään takaa. Tuosta yhdessä asumisesta olen sitä mieltä, että ei sitä tartte kokeilla, jos muuten tuntee toisen hyvin. Kehottasin ainakin käymään jonkun nuorille tarkotetun parisuhdekurssin ennen naimisiinmenoa. Ongelmia nimittäin tulee, ja ne täytyy osata ratkoakin. Onhan teillä tietty voinut olla niitä jo, mutta harvoin vuoden mittaiseen seurusteluun suurempia kriisejä sattuu.
Me ollaan seurusteltu kolme vuotta, naimisiin mennessä neljä. Tietysti TRO-kanta vaikuttaa naimisiinmenoon sillälailla ettei nyt kymmentä vuotta viitsi odottaa, ja toisaalta ei tarttekkaan. Mun mielestä kolme vuotta alkaa olla jo semmonen aika, että jos silloin ei tiedä haluaako jakaa elämänsä toisen kanssa, niin en enää tuhlaisi elämääni jatkamalla seurustelua. Meillä ei muuten ole kummallakaan ammattia eikä miehellä edes inttiä takana, kun naimisiin mennään. Tosi nuoria siis, mutta yhdessä on kiva vanheta.
Edelleenkin kehotan odottamaan edes siihen asti kun täytät 18, sitten olette tunteneet toisenne jo pari vuotta ja olette varmasti varmempia päätöksestänne. Mekin "päätimme" jo viikon seurustelun jälkeen, että menemme naimisiin keskenämme. Niin vain tuli kuukauden mittainen ero (tai miettimisaika), jolloin jouduimme miettimään koko asiaa uudestaan. Nyt alamme taas olla varmoja yhteisestä loppuelämästä.
Menittepä naimisiin milloin tahansa, onnea ja siunausta liitollenne!
Onneksi olkoon!
Näitä juttuja lukiessa haluan sanoa, että kotiäiti tulevaisuudensunnitelmana kertoo mielestäni paljon kyspyydestä. Halu antaa lapsille aikansa ja elämänsä on kunnianhimoa tarpeeksi. Ja vaikka arki olisikin raskasta, jotenkin sitä aina pärjää, kunhan jaksaa yrittää.
Presidentin erikoislupa käsittääkseni myönnetään melkein kaikille, jotka sitä hakevat. Yleensä tilanne on kyllä se, että alaikäinen tyttö on raskaana.
Olipas mukava saada piristävä kommentti. kiitos todellakin :) olet oikeassa. omien sisarusten kans on kasva´nu siihen että rakastaa lapdsia ja haluu tehdä kutenm oma äiti;) nytkin uskomaton vauvakuume. pikkuveli on vähän päälle vuoden uskomattoman suloinen harmi ettei kuitenkaan mun. semmosi mä haluun hoitaa :) mutta ollaan päätetty vähän sillee et kuitemki ku opon täyttäny 18 ni sitten. ehtii vähän tienata kumpiki, ja muutenki viel vähäsen kasvaa. ja niin ne näyttää kotiäidit pärjäävän. jotenkin ne vaan jaksaa.
olet oikeassa eihän me siinä muutamassa kuukaudessa mihinkään erottais :) ja kyllä halutaan oll aloppuelämä mummoihin ja pappoihin yhdessä. päätetty on jo että odotellaan se 18 ikä ensin.
Jossain vaiheessa vähintään miehelle iskee se että on jäänty elämä elämättä ja nuoruus kokematta kun on tullut pallo jalkaan jo nuorena. Siinä jää sitten kotiäiti ja lapset äkkiä yh:ksi kun mies 30v villityksessä etsii itseään.
Nimim. Kokemusta on, 4 ko paria jo rikkonut :-)
Siis mieheni kosi minua ja suostuin. Halusin vain kertoa onnestani positiivisessa mielessä täällä. En mielestäni pyytänyt mitään kommentteja. Mutta nyt kun niitä tuli niin selvitetään tilannetta...
Mieheni kosi minua koska tietää haluavansa viettää lopunelämäänsä kanssani (ja aikuinen ihminen tietää mitä haluaa ja on oikeutettu sitä pyytämään) ja minä suostuin samasta syystä ja myös tiedän mitä haluan. Kumpikin on tässä onnellisessa elämäntilanteessa omasta tahdostaan ei kenenkään pakottaman ns "pallo jalassa". Mielestämme ei ole mikään haitta jos on löytänyt elämänsä rakkauden "nuorena" vaan ainoastaan ihana asia. Ehkä joillakin on noin päässyt käymään, mutta uskon että onnellisia tapauksia on enemmän kuin nuo sinun tietämäsi neljä surkeaa. Ja tulee eroja ihan 50-60:kin, ei se aina ole kiinni mistään 30-villityksestä.
Kuitenkin olemme onnellisia mieheni kanssa ja tiedämme mitä haluamme. Toki muiden mielipiteitä voimme lukea, mutta ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Olemme molemmat aikuisia ja meille on suotu onni olla yhdessä. Läheisemme hyväksyvät suhteemme täysin (tuntiessaan meidät toisin kuin nämä ventovieraat). Ja hääpäivämme on päätetty :)
Joten onnea Sinullekin, toivottavasti sen löydät ja annat muidenkin nauttia omastaan. Vai harmittaako että joku muu on valmis sitoutumaan täysin rakkaaseensa jo nuorella iällä?
Ja olemme molemmat luonteeltamme koti-ihmisiä. Eikä kummallakaan ole ollut missään vaiheessa hinkua viettää riehakasta nuoruutta...ei edes ennen kuin tapasimme.
Ja elämä ei jää elämättä...vaan vietämme yhteistä elämää joka on täydempää kuin elämä yksin. Rakkaus se vasta on oikeaa elämää...
Ei millään pahalla "Madikkenia" kohtaan, mutta sinä kyllä kirjoitustyylistäsi päätellen vaikutat kyllä kypsemmältä. Ja ikääkin on jo hieman enemmän.
En tietysti tunne teitä kumpaakaan.
Ja kommenttejahan täällä saa pyytämättäkin ja keskustelua vartenhan tämä paikka on. Mutta ei kannata ainakaan pahoittaa mieltänsä, mielipiteensä kullakin.
rakkaus se vasta elämää on.. verrattuna mihin? Sinullahan ei ole yksin elettyä elämää vertauskohteena pystyäksesi sanomaan noin..?
Minä en erittelisi, olin vapaaehtolisesti "yksin" eli monien kanssa 26- vuotiaaksi jolloin jaoin elämäni mieheni kanssa. Elämä yksin oli ihanaa elämää, elämä miehen kanssa on ihanaa elämää. Kumpikaan ei ole parempi sillä niitä ei voi verrata; olen nyt kolmekymppisenä joka tapauksessa liian vanha tekemään niitä juttuja mitä kaksikymppisenä tein, ja silloin taas olin liian nuor tekemään näitä juttuja mitä nykyään.
Sulla on kokemusta korkeintaan huoraamisesta...
alkoivatko omat vanhempasi kuinka vanhoina perustamaan perhettä, kun on noin jälkeenjäänyt lapsi siunaantunut?
Itselläni on kokemusta kohta 40 vuotta kestäneestä avioliitosta eikä nuorena naimisiin menemisellä ole mitään tekemistä vieraissa hyppäämisellä vai mihin ikinä jutullasi viittaatkin. Yhdessä on pysytty tuulet ja tuiskut eikä ole elämä taatusti jäänyt elämättä! Se on paljon asenteestakin kiinni kokeeko avioliiton "pallona jalassa" vai onko se sitä, että saa viettää loppuelämänsä rakastamansa ihmisen kanssa. Ja sitä asiaa tulisi miettiä jo ennen avioliiton solmimista... toki mielellään muutaman vuoden katsastelulla ettei ihan vierasta vihille vie rakkauden huumassaan.
Ihana kuulla/lukea, kun ihmiset kertovat onnellisina hyvistä kokemuksistaan. Onnea teille myös jatkossa!! Kyllä aito rakkaus kestää nuo tuulet ja tuiskut sekä paljon muutakin :) Aurinkoista kesää...
Ymmärtääkseni ennen avioliiton sai solmia nainen 17- ja mies 18-vuotiaana. Nykyisin ikäraja molemmilla varmaankin 18-vuotta. Ja erikoisluvalla saa nuorempikin mennä naimisiin (ikäraja siinä 15- tai 16-vuotta), erikoisluvan saa helposti jos esim. yhteinen lapsi. Näin muistan jostakin lukeneeni:)
Ihmiset on erilaisia. Kaikki ei koe avioliittoa "palloksi jalassa". Ja jos kokee niin ehkä oli parempi olla menemättä naimisiin. Minulle se ei ole suinkaan mikään riippakivi (ja "elämän loppu"), eikä rajoita elämääni mitenkään. Tosin ehdin kyllä "elää nuoruuttani" 22 vuotiaaksi saakka joten en ihan teininä tulevaan mieheeni törmännyt. Mutta mielelläni olisin törmännyt vaikka aiemminkin! Siitä se elämä vasta minulla alkoikin! Paljon onnellisempi olen ollut. Mutta ihmiset on erilaisia. Minä en kaipaa irtosuhteita tai baareissa pyörimistä. En kaivannut nuorempanakaan, mutta ei sitä viitsinyt aina kotonakaan nyhjätä yksinään.
Tietysti se voi joitakin mietityttää, että jos ei ole ollut kuin yhden kanssa, että onko tämä se oikea ja mitä jos ruoho on aidan takana vihreämpää.
Yhdessäkin saa kyllä kokemuksia. Me olemme matkustaneet (ei ole lapsia) kerran vuodessa ja tehneet kaikennäköistä mukavaa. Ihmiset kuten jo sanoin ovat erilaisia, joku kaipaa parin vuoden maailman ympäri matkustelua, mulle riittää vallan hyvin parikin viikkoa reissussa. Nuorena en matkustanut ollenkaan... kun ei ollut rahaa. Ja en pidä yksin matkustamisestakaan.