VIHASUHDE VANHEMPII !

Sodan jälkeen heti oli kouluissa yhteiskunta oppi
jossa opetettiin konkreetisesti vastuuta esimerki luonnon muodossa
pitämään huolta omista vanhuksistaan,

nyky koiuluissa on karsittu rankalla kädellä oppiaineita aineita pois
opetusohjelmista.
seuraukset ovatki nyt karseita kuten nyt nähdään ihan konkreettisesti
vanhukset ovat nyt heikoin lenkki yhteikunassamme,
jokin helpotus tilanteeseen pitää keksiä,
ennenoli vastuulisia vanhain koteja,
neki on karsittu pois yhteiskunnastamme.

Kipeä aihe avuttomien vanhusten keskustelun aiheeksi
mutta hyvin ajankohtainen yksin jääneille vanhuksille,
joilla on ilmenny jo vaikeuksia ,

suuret ikäplvet ovat tottuneet omatoimiseen elämään itse huolehtimaan kaikista asioistaan,
nyt vanhuus yllättää
monet asiat onki outoja vanhuksen itsensä hoidettavaksi,
sairaus on saattanu yllättää
toiminta kyky äkisti muuttunu avun tarvitsijaksi,
ongelma on todellinen niille joilla ei ole hyvät suhteet jälkeläisiin, tai jälkeläisiä ei ole ollenkaan,

Ei ole harvinaista, että tyttäret ovat kylmän äitinsä vihan kohteita.
Varsinkin jos tytär on ensimmäinen lapsi.
Tytär alistetaan nöyräksi ja häntä syytetään vanhempien omista
virheistä. ja epäonnistuneesta avioliitosta.
Lopulta tytär alkaa puoliksi itsekin uskoa omaan syyllisyyteensä.

Eli voi tapahtua kuten kerroit:

"tytär pyyteli äidiltään anteeksi loputtomasti, vanhus ei vastannu tyttären anteeksipyyntöihin, oli lähinnä kylmä piittaamaton,
ei suostunu puhumaan"

Olisi varmasti hyvä jos jotenki alettaisiin tutkia
miksi jälkeläiset hylkää vanhat vanhuhuksensa mieluummin yhteiskunnan vastulle,
enne oli toisin vielä sotaveterrnit hoidettiin hyvin vastuulisesti,
saivat kuntoutus jopa viikon loman kerran vuodessa kylpylään,

ym, huolenpitoa yleisesti yhteiskunnassamme,

ei ollut yksinäisyyteen kuolevia vanhuksia,
hankin omillekki vanhemmilleni kotipalvelu ja käytin lääkärissä kaverina mukana
vaikka itsekki olin työelämässä,
mutta silloin oli paremmin,
minne ovat kadonneet sotaveteraanien rahastot,
niitä keräsi jopa armeija kerran vuodessa, niissä oli paljon rahaa sotaveteraanien hoivaan,

Etulohkodementia muuttaa persoonallisuuden kätevästi

Oli se vaikeaa aikaa. Äitivainaa alkoi heti sättimään ja riitaa haastamaan kun tapasimme. Hoidin pankki- ja kauppa-asiat. Joskus jopa pysäytin auton tienvarteen ja sanoin, että jos se suu ei pysy kiinni, saat kävellä loppumatkan. Eli neljä viimeistä kuukauttaan sairaalassa...ilman diaknoosia. Juosta kipitti portaat mennessään, jonkin ajan kulutua oli liikuntakyvytön.

En koskaan sanonut mitään äitiäni vastaan, vaikka hän oli ilkein ihminen mitä
olen ikinä tuntenut, mutta vain minua kohtaan, joka olin hänen ainoa auttajansa.

Meillä ainakin oli se, että äiti oli ilkeä ja inhottava. Nolasi aina kuin voi ja suosi vain yhtä meistä lapsista.

Sain lähtiäisiksi huonon itsetunnon ja ajattelin, että olen ruma ja epämuodostunut; äitin arvosteli myös vartaloani ja tietenkin muiden kuulleen

KUNNES tapasin mieheni, joka sai vahvistettua itsetuntoani ja sai minut ymmärtämään, että itseasiassa olin kaunis ja hoikka nainen sekä myös fiksu, olen ainoa akateemisesti koulutettu meidän sisarparvesta.

Äitiä ei käynyt katsomassa enää edes tämä lellikkilapsikaan kun ei saanut ihan kaikkea mitä halusi

Äitini synnytti minut mutta äiti hän ei koskaan ollut

Mun äiti oli maailman kiltein äiti,
silti me riideltiin,
kun aina tuntui että hän tietää kaikesta kaiken
kerran sanoin että huomaa minäki tiedän elämästä jotain ehkä jopa enemän kuin sinä,
ei hän pahuuttaa neuvounu päinvastoi luuli vain etten ole asioista niin perillä kuin hän, ssiii s minussa oli se vika minä olin se joka räyhäösi hänelle, '
ÄITINI OLI Maalman KILTEIN IHMINEN auttoi aina kun lapset oli pieniä, raksitin ja rakasta edeleen ÄITIÄNI ja kaipaan suuresti varsinki nyt vanhuksena vaikka hän on kuollu jo lähes neljäkymmentä vuotta sitten,
kaipaan molempia ÄITIÄNI ja ISÄÄ edeleen usein harmittaa kun eivät ole enään olleet pitkiin aikoihin maanpäällä, he olivat ja on edeleen minulla maailman tärkeimmät ihmiset kuten oli puolisoniki,
ym elämääni vaikuttaneet ihmiset olivat .

Minulla oli lestadion uskontoa tunnustava äiti ja täytyy myöntää, että en halua taivaaseen hänen kanssaan.

Manipulointia, valehtelua, keksittyjä syytöksiä jne. Monet kerrat selässä pitkät veriset kohoumat. Yleensä en tiennyt syytä mutta viattomien lasten päivänä kuului antaa selkäsauna, vaikka ei syytä ollutkaan. Kesisin monet yöt vietin lähimetsässä nukkumassa, kun en uskaltanut mennä kotiin.

13 v. lyöminen loppui, kun olin niin voimakas, että otin käsistä kiinni ja pakotin kontalleen. Siitä alkoi loputon valehtelu ja syyllistäminen kunnes muutin kotoa 16 v.

No, elämä on tullut elettyä ja 84 vuotta täytettyä mutta usko ihmisiin ei koskaan ole palautunut. Olen aina varuillani tuttujen ja tuntemattomien suhteen.

Henkisiä vaurioita on varmasti jäänyt mutta ei valiteta.

Vanhemmat voivat olla tosi hirveitä, vaikka täälläkin haukutaan
nykyajan vanhempia. Itse ollaan niin "hyviä", lähes pyhimyksiä.

Entisaikaan oli kasvatus uskonnollisella pohjalla.

Sanonnat: "Joka kuritta kasvaa kunniatta kuolee" ja "Tuska jalostaa ihmistä".

Nyt on ohjeena toisenlaiset oletukset. Onko nykytulos sitten se oikea, en tiedä.