SÖÖTTI KOIRA

Koira mahtuisikin mutta ei se kaikki muu mikä voi tulla mukana. On eriskummallista kuinka yhden rodun ympärille mahtuu niin sekaista populaa.
Voisi sanoa että älä koskaan lähde tanssihin tanskandogin omistajan kanssa! Parisuhteet! Rodussa nusaillaan ristiin rastiin ja vaihdellaan naiset miehet kaveriporukan kesken, unohdetaan jälkikasvu, leikitään marttyyrina viatonta, syytellään rikollisesta pahoinpitelystä ja vihjaillaan muillakin sairailla asioilla. Onks eräskin x rouva unohtanu että hänen törkeä, alentava ja sairas käytös julkisilla paikoilla x miestään kohtaan on aiheuttanut inhoa ja oksennus reflektejä ihmisissä ympärillä jo vuosien ajan! Useiden vuosien!
Kuinka tällaiseen rotuun lähtee kukaan mukaan?

Mikä se on, joka kultaisella ongellaan vain syvintä virtaa kyntää
ja sieltä missä eniten hohtaa, se ahneena kotiin ryntää?
Mikä se on se tyhjä napa, jonka ympärillä aurinko ei kierrä,
mutta joka silti vaatii, että jokaisen polun täytyy sitä viertää?
Mikä se on, se peili, joka näyttää kaksi suuta,
yksi kuiskaa hunajaa ja toinen syöksee muuta?
Mikä se on, joka julkisesti toisen nahan nylkee,
ja heti perään oman pimeytensä muiden päälle sylkee?
Mikä se on, se silta, joka murtuu juuri kun siihen astuu,
ja se, jonka petturuuden maljasta vain muiden suut kastuu?
Se on se varjo, joka muiden valosta voimansa imee,
ja jonka jokainen sana on jo syntyessään tyhjä, pimeä ja nimeä vailla.

Kasvattamisessa on muuten paljon muutakin kuin söpöt pentukuvat ja hienot puheet vastuullisuudesta.
Joskus kiinnostavampia ne asiat, joita ei kerrota.
Vaikka että tiesikö kukaan ylipääntä pentuja olevan tulossa. Ensimmäinen signaali hyvästä kasvattajasta on informaatio. Jos nähdään ensimmäinen informaatio vasta viikkojen ikäisestä, mitä se kertoo?

Pääsikö pentua kukaan ulkopuolinen katsomaan normaalisti ennen luovutusta? Jos ei, miksi ei?
Ja emä. Siitäkin voi tietysti kertoa juuri sen verran kuin itse haluaa. Mutta joskus se, mitä ei haluta muiden näkevän, tai sanovan ääneen, herättää enemmän kysymyksiä, kuin yksikään hienosti kirjoitettu esittely.
Yksi asia kasvattajuudesta on silti ehkä kaikkein mielenkiintoisin,
Kuinka pitkälle vastuu ja kiinnostus oikeasti kantaa?
Kantaako se pennun koko elämän, myös silloin kun omistaja tekee ratkaisuja itse? Vai kestääkö kiinnostus tasan niin kauan kuin saa määrätä tahdin, ihmiset ja kuka saa sanoa mitäkin?
Siinä vaiheessa ei enää puhuta kasvattamisesta vaan alkaa muistuttaa nukketeatteria. Harvassa ne johon tämä ei sovi joten kannattaa harkita tarkkaan edes sen perusteella mitä SoMe-käytös puhuu puolestaan.
Ja nukketeatterissa on tunnetusti yksi ongelma: esitys loppuu melkoisen nopeasti, kun nuket katkaisee narunsa.