Vasemmistonuoret

Hyvä että edes jotkut milleniumit käyvät taisteluun kurjistuneita elinoloja vastaan. Maailmanlaajuinen kapina on alkamassa mutta hyvä että myös Suomessa.
55537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Harhaanjohdettujen hölmöjen perseilyä.

Äänestä

Marxin mukaan sosialismin ensimmäisessä vaiheessa kaikki eivät voi saada tarpeidensa mukaan, vaan työnsä mukaan, joka on virheellinen hypoteesi, sen todetaan jo kristillisessä tasajaossa.

Aidossa sosialismissa siten ohitetaan kapitalistien juonittelijan Marxin kirjoitukset, ja kaikessa on tasajako sekä tarpeiden mukainen yhteiskuntapolitiikka.

Ensimmäinen askel on myytyjen valtion yhtiöiden, valtion omaisuuden sekä vastaavan kuntien pääoman pakkolunastus takaisin kansalle. Toinen on YK:n ihmisoikeussopimusten kaikkinainen täytäntöönpano kokonaisuudessaan. Ja kolman suunnitelmatalouteen siirtyminen.

Äänestä
  • Tosiaan. Kauppaan ei tarvita kuin yksi tuote kutakin, ja se on sitten kunnolla suunniteltu ja valmistettu. Myös luonto kiittää kun tavara ei mene suoraa kaatopaikalle ja kestää.

    Ennen kapitalistilla oli vielä moraalin rippeet, kuten suunniteltu vanhentuminen. Nyt kaikkea määrittelee suunniteltu käyttökelvottomuus ja uusien parempien tuotteiden katteettomat lupaukset.

    Eihän tässä ole mitään järkeä. Mutta sellaista nykykapitalismi on, moraalitonta voittojen maksimointia.

    Siksi sosialismin aika on nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Tosiaan. Kauppaan ei tarvita kuin yksi tuote kutakin, ja se on sitten kunnolla suunniteltu ja valmistettu. Myös luonto kiittää kun tavara ei mene suoraa kaatopaikalle ja kestää.

    Ennen kapitalistilla oli vielä moraalin rippeet, kuten suunniteltu vanhentuminen. Nyt kaikkea määrittelee suunniteltu käyttökelvottomuus ja uusien parempien tuotteiden katteettomat lupaukset.

    Eihän tässä ole mitään järkeä. Mutta sellaista nykykapitalismi on, moraalitonta voittojen maksimointia.

    Siksi sosialismin aika on nyt.

    aina joku uskoo

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    aina joku uskoo

    Kyllä tarvitaan yksi kunnollinen sinkkiämpäri joka ei vuoda. Ei tarvita 10 kpl pinoa ilmaisia muoviämpäreitä kaappiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kyllä tarvitaan yksi kunnollinen sinkkiämpäri joka ei vuoda. Ei tarvita 10 kpl pinoa ilmaisia muoviämpäreitä kaappiin.

    Yksi kenkämalli joka on käytännöllisesti, materiaalisesti sekä ortopeedisesti oikein suunniteltu sekä myös kulumiltaan korjattavissa, niin kengät ovat kengät; vähän kuin vehnäleipä, se on perusesine eikä mikään maailman kahdeksas ihme.

    Kaupan hyllyssä on joka tuotetta 50 erilaista, yhdellä tuotteella kaupan tilantarvekin pienenee 1/10 osaan, ja hävikki putoaa nollaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Okei. Tarkat laskelmat sulla. Luulisi jo jonkun fiksun kauppiaan tarttuvan tuohon.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Okei. Tarkat laskelmat sulla. Luulisi jo jonkun fiksun kauppiaan tarttuvan tuohon.

    Tarvitaan siirtymä sosialismiin. Sosialismissa ei ole kauppiaita, on vain tavaran jakelupisteitä.

    Äänestä

Tarkoititkohan sä milleniaaleja? Ei kannata käyttää vierasperäisiä sanoja jollei ymmärrä niistä mitään

Äänestä
  • Kuuleppas palstasaivartelija kommentoit täällä jokaiseen asiaan ja pilkkuvirheeseen tapasi mukaan jotain mukamas terävää ja koskaan sulla ei ole mitään varsinaista asiaa. Olen jo pitkään ilmoitellut viestejäsi ylläpidolle ja nyt kirjoitan kyllä niin pitkän valituksen susta että saadaan sut vihdoinkin pikku tauolle täältä. Ehkä rauhoitut vähän. Bannia kehiin ja pitkää kiitos!

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kuuleppas palstasaivartelija kommentoit täällä jokaiseen asiaan ja pilkkuvirheeseen tapasi mukaan jotain mukamas terävää ja koskaan sulla ei ole mitään varsinaista asiaa. Olen jo pitkään ilmoitellut viestejäsi ylläpidolle ja nyt kirjoitan kyllä niin pitkän valituksen susta että saadaan sut vihdoinkin pikku tauolle täältä. Ehkä rauhoitut vähän. Bannia kehiin ja pitkää kiitos!

    ihanasti osui&upposikin

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    ihanasti osui&upposikin

    No hyvä. Jos saatais edes pikkasen järkeä sunkin päähän.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    No hyvä. Jos saatais edes pikkasen järkeä sunkin päähän.

    Vasenlaita tunnetaan järjettömyydestään.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vasenlaita tunnetaan järjettömyydestään.

    No jos jotain hyvääkin heistä pitäisi sanoa niin eivät sentään koskaan velkaannuta Suomea niin pahasti kuin Kokoomus. Tällä kertaa tuhottiin sisämarkkinatkin. Lääkärit sai miljardin jotta tulisivat töihin perjantainakin. Onkohan työllisyystoimi toiminut.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    No jos jotain hyvääkin heistä pitäisi sanoa niin eivät sentään koskaan velkaannuta Suomea niin pahasti kuin Kokoomus. Tällä kertaa tuhottiin sisämarkkinatkin. Lääkärit sai miljardin jotta tulisivat töihin perjantainakin. Onkohan työllisyystoimi toiminut.

    Kuten muutkin Orpon työllisyystoimet. Työnteko väheni.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kuten muutkin Orpon työllisyystoimet. Työnteko väheni.

    Parissa vuodessa 60 000 uutta työtöntä. Ei huono.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kuten muutkin Orpon työllisyystoimet. Työnteko väheni.

    työnteko vasureille vierasta

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    työnteko vasureille vierasta

    Eikös ennemminkin persuille luulen nähneeni sellaisen tutkimuksen että persuissa olisi eniten työttömiä jopa enemmän kuin maahanmuuttajissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eikös ennemminkin persuille luulen nähneeni sellaisen tutkimuksen että persuissa olisi eniten työttömiä jopa enemmän kuin maahanmuuttajissa.

    Mitäs vikaa työttömyydessä on, vasureille työ sinänsä on kauhistus.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kuuleppas palstasaivartelija kommentoit täällä jokaiseen asiaan ja pilkkuvirheeseen tapasi mukaan jotain mukamas terävää ja koskaan sulla ei ole mitään varsinaista asiaa. Olen jo pitkään ilmoitellut viestejäsi ylläpidolle ja nyt kirjoitan kyllä niin pitkän valituksen susta että saadaan sut vihdoinkin pikku tauolle täältä. Ehkä rauhoitut vähän. Bannia kehiin ja pitkää kiitos!

    Kiitos. Valituksesi on varmaan vielä käsittelyssä koska kukaan ei ole tullut oven taakse

Hyvä milleniumit, käykäätten taistoon, kun rahaa ei tule taikaseinästä ja sossu ei maksa elämistä!

Istumalakkoon esim torille?

Äänestä
  • Mitäh? Nykyeläkkeistähän neljäviidesosaa tulee juurikin sieltä taikaseinästä. Jotka milleniumit käy täyttämässä. Vanhuksella nyt hieman vääristynyt maailmankuva. Malka omassa simmussa ei näy vai miten se vanhusviisailu menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitäh? Nykyeläkkeistähän neljäviidesosaa tulee juurikin sieltä taikaseinästä. Jotka milleniumit käy täyttämässä. Vanhuksella nyt hieman vääristynyt maailmankuva. Malka omassa simmussa ei näy vai miten se vanhusviisailu menee.

    Rintamalinja kulkee juuri nykyisten eläkeläisten ja nuorten välillä. Kääkät eivät tätä halua hyväksyä ja miksi hyväksyisivätkään, kun oma elintaso on turvattu hautaan saakka.

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Rintamalinja kulkee juuri nykyisten eläkeläisten ja nuorten välillä. Kääkät eivät tätä halua hyväksyä ja miksi hyväksyisivätkään, kun oma elintaso on turvattu hautaan saakka.

    Hoet yhtä ja samaa asiaa. Oisko dementiaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Hoet yhtä ja samaa asiaa. Oisko dementiaa?

    Ei kun junnu on liuottanut aivonsa pilalle ja pätkii.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ei kun junnu on liuottanut aivonsa pilalle ja pätkii.

    Eli Juha -56 ja alkoholidementia

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Eli Juha -56 ja alkoholidementia

    Ei kun vasurimilleniaali Touko-Tuukka -00

    Äänestä

Mutta kuka turvaisi virattomien nuorten toimeentulon, uliuli!

Menkää töihin, työssäkäynniksi ei lasketa toimeentulotukikupongib täyttämistä!

Äänestä
  • No niin nyt nuoret marssikaa lähinpään tehtaaseen tukka kammattuna suoraan johtajan huoneeseen ottakaa asento ja ilmoittakaa: Tulin teille töihin eläkeikään saakka ja saan kai jokaisesta lapsesta tonnin lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    No niin nyt nuoret marssikaa lähinpään tehtaaseen tukka kammattuna suoraan johtajan huoneeseen ottakaa asento ja ilmoittakaa: Tulin teille töihin eläkeikään saakka ja saan kai jokaisesta lapsesta tonnin lisää.

    Mitä mä sanon vartijalle, että se päästää mut sisään?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Mitä mä sanon vartijalle, että se päästää mut sisään?

    Sano että sulla on audienssi pääpomon kanssa ja että vartijan kannattaa painua v****n siitä edestä pyörimästä.

    Äänestä

  • Ei töihin "mennä". Pers-kokoomuslainen mielenvikainen politiikka on tuhonnut toimivan työllistymispolitiikan. Ei post-modernissa teollisessa maailmassa ole kaikille töitä, niitä pitää tehdä keinotekoisesti, ja sellaisia töitähän eritoten kokoomuslainen tekee, pyörittelee merkityksettömiä papereita, joiden keinotekoinen tuottaminen välttämättä myös merkitsee haittaa, vähän kuin hiekka toimivan auton jarruissa.

    Tuollainen "menkää töihin" hokema on juuri sitä vajaaälyistä harhaista pers-kokoomuslaista ideologiaa, jolla ei ole yhtymäkohtia todellisuuteen. Eli joukkopsykoottista koko yhteiskunnalle ja sen jäsenille tuhoisaa mölinää.

    Ei näin vaan pers-kokoomuspuolueet kielletään lailla, ei vain hyvien tapojen vastaisena, vaan poliittista koko yhteiskunnalle tuhoisaa väkivaltaa edustavana.

    Ellei kyse oli joukkoharhasta, olisi kyse yksilöiden kohdalla mielenterveyslain mukaisten pitkäaikaisten, jopa elinikäisten, pakkohoitoperusteiden täyttymisestä. Kyllä kokonainen kansanosa kuitenkin voidaan sulkea hoitoon, näinhän nazit tekivät, sulkivat kokonaisia kansanosia tuhoamisleireille, ja itse jäivät porskuttamaan pers-kokoomuksena.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ei töihin "mennä". Pers-kokoomuslainen mielenvikainen politiikka on tuhonnut toimivan työllistymispolitiikan. Ei post-modernissa teollisessa maailmassa ole kaikille töitä, niitä pitää tehdä keinotekoisesti, ja sellaisia töitähän eritoten kokoomuslainen tekee, pyörittelee merkityksettömiä papereita, joiden keinotekoinen tuottaminen välttämättä myös merkitsee haittaa, vähän kuin hiekka toimivan auton jarruissa.

    Tuollainen "menkää töihin" hokema on juuri sitä vajaaälyistä harhaista pers-kokoomuslaista ideologiaa, jolla ei ole yhtymäkohtia todellisuuteen. Eli joukkopsykoottista koko yhteiskunnalle ja sen jäsenille tuhoisaa mölinää.

    Ei näin vaan pers-kokoomuspuolueet kielletään lailla, ei vain hyvien tapojen vastaisena, vaan poliittista koko yhteiskunnalle tuhoisaa väkivaltaa edustavana.

    Ellei kyse oli joukkoharhasta, olisi kyse yksilöiden kohdalla mielenterveyslain mukaisten pitkäaikaisten, jopa elinikäisten, pakkohoitoperusteiden täyttymisestä. Kyllä kokonainen kansanosa kuitenkin voidaan sulkea hoitoon, näinhän nazit tekivät, sulkivat kokonaisia kansanosia tuhoamisleireille, ja itse jäivät porskuttamaan pers-kokoomuksena.

    Muuta Venäjälle tai Pohjois-Koreaan. Sieltä löydät niitä vasemmistolaisia ystäviäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Muuta Venäjälle tai Pohjois-Koreaan. Sieltä löydät niitä vasemmistolaisia ystäviäsi.

    Mikseivät he voi tulla tänne, ystävät ovat aina tervetulleita.

    https://www.youtube.com/watch?v=8wuCfZd4jVc
    Matkustan ympäri maailmaa

    70-luvun lapsille, NL:n naapurina, maailma oli solidaarinen, ja sitä oppia he kantavat vieläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Mikseivät he voi tulla tänne, ystävät ovat aina tervetulleita.

    https://www.youtube.com/watch?v=8wuCfZd4jVc
    Matkustan ympäri maailmaa

    70-luvun lapsille, NL:n naapurina, maailma oli solidaarinen, ja sitä oppia he kantavat vieläkin.

    Taistolainen kaupunginjohtaja etunenässä.

    Äänestä

Vielä ei ole kapina alkanut, mutta varmaan sitten ihan kohta heti pian alkaa?

1Äänestä

Vanhuskapina lienee alkanut kun kaikki skuutit oli kaadettu välillä koti - keskusta.

Äänestä
  • Vanhukset on pellejä.

    Äänestä

Elokapinaa juhlitaan vielä kansallissankareina, kunhan tietoisuus maailman tilasta leviää osin kantapään kautta.

Äänestä
  • Ekoapinoita juhlitaan siinä vaiheessa, kun anarkiasta ja pummilla elämisestä aletaan palkita.

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ekoapinoita juhlitaan siinä vaiheessa, kun anarkiasta ja pummilla elämisestä aletaan palkita.

    Heittele sä vanhus vaan skuutteja ojaan siinon sulle kapinaa

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Heittele sä vanhus vaan skuutteja ojaan siinon sulle kapinaa

    Osui ja upposikin

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Osui ja upposikin

    Heittelee nuoret siinä samalla ojaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Osui ja upposikin

    Ilmapatjasi uimarannan hiekkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Osui ja upposikin

    Näköjään et olisi muuten kirjoittanut noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Heittelee nuoret siinä samalla ojaan.

    Minne vasemmisto kuuluukin

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Minne vasemmisto kuuluukin

    Monet kääkät oli ennen demareita eli vassareita kunnes siirtyivät äänestämään persuja kun eivät tykkää maahanmuutosta. Vanhukset ei voi sietää eri näköisiä ihmisiä. Hoitokodissakin karjutaan että Mulle suomalainen hoitaja!!!!!!!!!!

    Äänestä

Rikos laki:

syrjintä-rikoksen motiiviperusta
"rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella"

rangaistuksen yleinen koventamisperuste
"rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta"

Ikä-rasismi ei ole rikoslain mukaan rangaistuksen koventamisperuste, mutta on syrjintä-rikos. Tämä tietenkin on seuraus lainsäätäjän yleisestä käsitteellisestä harjaantumattomuudesta, vaikka rikoslain pitää olla tarkkarajaista, ei se tarkoita että kaikesta on laadittava tarkka luettelo, syrjintä ja viharikos perustuu ihmisen ja yhteiskunnan osasten eroavaisuuksiin, niinkuin harmaan kaikkia sävyjä ei pysty eroittamaan, ei näitä ole syytä tarkemmin erotella, vaan kyse on rikoksesta ja syrjinnästä ihmisen ominaisuuksiin tai yhteiskunnalliseen eroavaisuuteen perustuen, ja näitä tekijöitä on niin paljon kuin niitä tarkemmin tarkastellaan.

Vanhusrasistia kehoittaisin lopettamaan mölinänsä ja ymmärtään oman päänsä eroavaisuus ihmisen tavanomaisista ominaisuuksista, joka ei oikeuta syrjintään, mutta saattaa promotoida haltijassaan rikosta.

Äänestä
  • On kyllä aivan kamalaa vanhusten syrjimistä tässä ketjussa!

    Äänestä

Huhhuh. Olipas pitkä teksti. En jaksanu lukea yhtään mutta varmaan täyttä asiaa

Äänestä
  • Nuorison haukkuminen on onneksi täysin sallittua ja laillista.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Nuorison haukkuminen on onneksi täysin sallittua ja laillista.

    Ja jonkin mielestä ojaankin heittäminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ja jonkin mielestä ojaankin heittäminen.

    Vanhusten maailmassa väkivalta on hyväksytty ratkaisu ja vaimotkin on oikeus pistää nyrkillä kuriin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvä että edes jotkut milleniumit käyvät taisteluun kurjistuneita elinoloja vastaan. Maailmanlaajuinen kapina on alkamassa mutta hyvä että myös Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu