Pääsin opiskelemaan sosionomiksi, en mahtavilla pisteillä mutta yllätyksekseni en ollut kuitenkaan ihan häntäpäässä hakujonossa.
Ongelma on se, että mitä jos en sovikaan alalle ollenkaan ja minun pitäisi vain suosiolla jättää paikka jollekin toiselle..?
Kärsin sosiaalisesta jännittämisestä ja arkuudesta; syön mielialalääkettä ja käyn ryhmäterapiassa. Käytän myös beetasalpaajia ja rauhoittavia. Tässä on siis ilmeinen ristiriita - voiko sosiaalisia tilanteita pelkäävä opiskella sosiaalialaa?
Olen yrittänyt etsimällä etsiä mielenkiinnonkohteita muualla kuin sote-alalla mutta en vain löydä niitä. En vain voi sille mitään, että minua kiinnostaa tämä ala.
(Mielenterveystyö minua ei varsinaisesti kiinnosta, koska en usko että minusta ainakaan tässä tilanteessa olisi kenellekään kovin paljon hyötyä. En myöskään ainakaan tiedosta haluavani alalle siksi, että voisin sillä tavoin hoitaa tai hoidattaa itseäni.)
Ongelma on se, että mitä jos en sovikaan alalle ollenkaan ja minun pitäisi vain suosiolla jättää paikka jollekin toiselle..?
Kärsin sosiaalisesta jännittämisestä ja arkuudesta; syön mielialalääkettä ja käyn ryhmäterapiassa. Käytän myös beetasalpaajia ja rauhoittavia. Tässä on siis ilmeinen ristiriita - voiko sosiaalisia tilanteita pelkäävä opiskella sosiaalialaa?
Olen yrittänyt etsimällä etsiä mielenkiinnonkohteita muualla kuin sote-alalla mutta en vain löydä niitä. En vain voi sille mitään, että minua kiinnostaa tämä ala.
(Mielenterveystyö minua ei varsinaisesti kiinnosta, koska en usko että minusta ainakaan tässä tilanteessa olisi kenellekään kovin paljon hyötyä. En myöskään ainakaan tiedosta haluavani alalle siksi, että voisin sillä tavoin hoitaa tai hoidattaa itseäni.)
Vastaukset 12
Vanhimmat
joukkoon hoidattamaan itseäsi.Hih
Voit opiskella aivan hyvin, jos minäkin pystyin alittamaan psykan opinnot tuossa tilassa. Nyt sosiaalinen paniikki poissa
No älä pahastu edellisestä, tuo tyyppi ei ole ollut sosiaalialalla.
Jännittämisestä ja sos, peloista voi päästä eroon ja kokemuksesta rikkaana ymmärrät myös läheisiäsi paremmin.
Voithan ainakin kokeilla , päätät vaikka yrittää vuoden ja katsot miten menee. Jos jätät tilaisuuden käyttämättä, et tiedä miten olisit selviytynyt.
Tämä yrittäminen lisää itsetuntoasi ja voit hyödyntää ryhmässä oppimaasi.
Älä jätä tilaisuutta kokeilla siipiäsi, lämpimin ajatuksin ja onnea opintoihisi : )
Älä ihmeessä peru opiskelupaikkaa, jos et millään pysty vielä aloittamaan, voit siirtää opintojesi alkua vuodella max , ilmottaudut poissaolevaksi.
Kiitos paljon vastauksistanne. :)
Täytyy nyt ehkä sitten yrittää kaivaa itsestä niin paljon rohkeutta, että uskaltaisin ainakin kokeilla opiskelemista..? Ei kai sitä voi oikeasti tietää mitään ennen kuin kokeilee...
Mutta lisääkin mielipiteitä saapi kirjoitella. :)
Tuli muuten mieleen, että miten suuressa roolissa sosionomi-opinnoissa on "ihmisenä kasvaminen"? Tarkoitan siis sellaista..kehittymistä. Hmm. Ymmärrätteköhän?
Vai onko painopiste pelkästään muissa ihmisissä ja siinä, miten heitä tuetaan kasvamaan ja kehittymään?
Oletteko törmänneet sosionomi-opiskelijoihin, joilla olisi samankaltaisia ongelmia kuin minulla? Jos, niin ovatko he pärjänneet ongelmista huolimatta?
itse asiassa se on aika yleistä, että sosiaalialalle hakeutuu ihmisiä, joilla on tai on ollu tai sit lähipiirissä on ihmisiä jotka kärsii jostain jutuista a:sta Ö:hön. Asettuminen toisen asemaan tosiaan helpottuu, kun tietää mistä on kysymys ja omakoht.kokemusta jotenkin. Ja opiskelussa on niin paljon ryhmätöitä yms. että itsensä joutuu laittaa alttiiksi niin monia kertoja että vuoden kuluttua olet jo vanha tekijä ja sosiaalinen jännitys vähentynyt. Älä ihmeessä jätä opiskelupaikkaa sen takia väliin. Siellä on muitakin, jotka kärsivär samoista asioista, vaikka ei aina uskoisi.Vain itsesi alttiiksi laittamisella erilaisissa tilanteissa auttaa sua pääsemään yli sua haittavista sos-jutuista. Tsemppiä opintoihin T.sosionomi to be
Sinä reetta, joka kirjoitit, että älä pahastu tuosta edellisestä kirjoituksesta(toivottavasti et tarkoittanut viestiäni.) Todellakin, ennen psykologian opintojani sain vaikeita paniikki kohtauksia ja kärsin sosiaalisesta pelosta. Lapsena olin hyvinkin sosiaalinen (tilanteet vain muuttuvat.) Ennenkuin pyrin yliopistoon, niin en voinut kuvitellakaan meneväni pääsykokeisiin tai edes harkita opiskelua. Oman "sairauteni" takia melkein jätin opiskelu kortin käyttämättä. Alalle en suinkaan hakeutunut oman tilani takia, vaan se oli ollut jo ennen sitä haaveena.
Opintojen alussa huomasin, että kuinka hyvin (vaikkakin pikkuhiljaa)huomasin ylittäneeni itseni. Tilani vakavuudesta kertoo myös se, että jouduin useamman vuoden ajan syömään lääkkeitä.
Nyt useamman vuoden opiskelleena voin pitää esitelmää (uskomatonta) jännittäminen on hallinnassa ja muutenkin menee aivan kivasti. Välillä olen ollut alan töissä, jotka ovat tuoneet vain lisää itsevarmuutta.Olen pärjännyt niissä hyvin ja ymmärrän paljon paremmin itse kokeneena psykologisia prosesseja joita ihmiset joutuvat käymään läpi eri tilanteissa, jolloin myös läsnäoloni välittyy paremmin.
Sinun täytyy muistaa se, että sosiaalinen jännittäminen on aivan yleistä, eikä sitä tarvitse hävetä! Voit esim keskustella opettajan kanssa asiasta. Uskon että he ymmärtävät todella hyvin. Siellä tulevassa koulussasi teitä on siellä enemmänkuin uskoisitkaan.
Ja sulle Reetta joka epäilet toisten kirjoituksia, niin kannattaisi hiukan mietiskellä ennenkuin alkaa tollaisia hopö hopö juttuja puhumaan.Saisit hävetä oikein kunnolla!
Katsoppa aurinko meidän ensimmäisiä vastausaikojamme, eli vastattiin liki samaan aikaan ja vastasin tuohon ihan ekavastaukseen," tänne hoidattamaan...."
siksi tuli väärinkäsitys, minulla ei ole mitään sinun kommenttejasi vastaan, ne ovat erinomaiset.
Aurinkoa sinulle ja alkuperäiskysyjälle.
Hyvä, että tuli selville!
Opiskelin sosionomiksi ja jokunen vuosi sitten. Yhdellä opiskelukaverillani oli masennusta ym. mielenterveysongelmaa. Kun hänelle sattui henk. koht elämässä yksi vastoinkäyminen, hän ei jaksanut paneutua enää opintoihin. Suoritti ensin kyllä joitakin opintoviikkoja, kun olin hänen kanssaan samoilla tunneilla ja yhdessä luettiin tentteihin. Mut paljon se oli poissa koulusta ja ne poissaolot vaan lisääntyivät. Vuoden verran roikkui koulun kirjoissa, sitten lopetti kokonaan. Nykyisin on työttömänä, välillä ollut jossain hanttihommissa, jos on jaksanut.
Jos terveys ei ole kunnossa, ei kannata ottaa mitään pitkäkestoista vaativaa opiskelua. Tutkinto on sellainen, että koettelee ns. terveenkin henkistä kestävyyttä.
Hei
Olen täysin eri mieltä. Tässähän oli kysymys sosiaalisesta pelosta/arkuudesta. Jos jättäyy koulumahdollisuuden käyttämättä ja heittäytyy täysin esim työttömyyteen. Luuletko että se auttaa tilannetta? (on er tilanne jos ihminen on vakavasti masentunut eikä kykene mihinkää, mutta silloin on tod.näk, että ihminen ei voi edes mennä töihin.
Tämä koulu mahdollisesti katkaisee ns noidankehän, jolloin ihminen vain pyörii omassa arkuudessa pääsemättä siitä pois. Koulu tuo varmasti itsevarmuutta, koska huomaatkin pikkuhiljaa, että ei tää oo sen kummempaa. Koulussa sä et kerkee pohtimaankaan enää omaa arkkuuttasi.
Eli kouluun vaan ja eihän sitä kannata niin vakavasti ottaa. Suorittelee kursseja siltä täältä, jos väsymys iskee. Tämmöiset uudet rutiinit ovat parasta terapiaa!!!!!!
Itse olen ollut pahimman luokan jännittäjä peruskouluaikana, mutta näin sitä vain opiskellaan sosiaalialaa ja mukavasti menee. Opiskelujen edetessä tuo sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on minulla pienentynyt huomattavasti ja tiedän olevani tulevaisuudessa hyvä alani työntekijä. Minun tosin ei tarvitse käyttää beetasalpaajia jännittämiseeni, vaikka sekin kävi joskus mielessä. Kuitenkin yleisön edessä esitelmöiminen jne. ei tuota ongelmia enää, vaikka tietenkin vielä tuntuu että sydän jyskää, jne. Mutta kaikkihan jännittävät.
Se meidän koulutuksessamme on erilaista (en tiedä kuinka koulukohtaista on), että jännittämisestä puhutaan. Peruskouluaikana ohjeet kirjaesitelmään tms. oli "puhu kuuluvalla äänellä", "katso yleisöön", jne. Ei puhettakaan siitä että kaikki jännittää. Täällä taas aloitimme pitämällä muutaman sanan "puheita" ja sitten kerroimme miltä tuntui, jne. Suurin osa sanoi "sydän hakkasi kovasti", "oli perhosia vatsassa", "tuntui että puhe puuroutuu", jne. Pikkuhiljaa "puheiden" kestoa pidennettiin, ja taas keskusteltiin esiintymisjännittämisestä, jne.
"miten suuressa roolissa sosionomi-opinnoissa on "ihmisenä kasvaminen"? - - Vai onko painopiste pelkästään muissa ihmisissä ja siinä, miten heitä tuetaan kasvamaan ja kehittymään? "
Tietenkin täytyy myös itse kasvaa ihmisenä ennen kuin pystyy auttamaan muita. Tästä on meilläkin jonkin verran ollut joillain luennoilla, lisäksi harjoitteluihin liittyviin tehtäviin kuuluu yleensa oman ammatillisen kasvun pohtimista, jne. Ja esim. oman elämän luurangot on hyvä selvitellä itselleen pikkuhiljaa, ettei mikään jää kalvamaan. Mutta älä huoli, ei niitä luurankoja siellä opinnoissa aleta kaivamaan, tarkoitin vaan että itselle on hyväksi olla sinut itsensä kanssa :)
Onnea opintoihisi :)