Miksei hallitus ja muu oikeisto iske leimakirvestään korkeakoulutettuihin työttömiin ?

Anonyymi-ap

Vain duunarit ja pienituloiset leimataan työhaluttomiksi. Oikeiston omituinen lähtöoletus on, ettei työtön haluaisi tehdä töitä. Suuri osa korkeakoulutetuista työttömistä lienee kokoomuksen äänestäjiä ? Heitä ei leimata.
Heinäkuun 2025 lopussa korkeakoulutettuja työttömiä oli noin 63 411,
mikä oli 18,6 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Samankaltaisia suuntauksia on havaittu myös muissa tilastoissa, ja akateemisesti koulutettujen työttömien määrä on kasvussa.

Tasapuolisuuden vuoksi sopinee ihmetellä ?
On se kumma, kun ei korkeakoulutetuille työt maistu, vai eikö korkeakoulutettuihin isketäkään samaa oikeiston leimakirvestä kuin duunareihin ?
Yhtä vaikea on muitten saada töitä, mutta heidät leimataan työhaluttomiksi,
korkeakoulutettuja ei.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Ei hallitus tietenkään omia äänestäjiään kepitä ja kyykytä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Eivät kaikki korkeakoulutetut ole kokoomuksen kannattajia,
      mutta selkeästi korkeakoulutetut työttömät saavat erilaista kohtelua
      laitaokeistohallitukselta. Heidät hallitus jättää rauhaan.

      Muut ovat hallituksen mielestä työtä laistavia pummeja.
      Hallitus syyttää aina muita epäonnistumisistaan.
      Missä ne 100000 luvattua työpaikkaa ovat, joita voi hakea ?

    • Anonyymi
      UUSI

      Korkeakoulutetuista suuri osa on kokoomukselle tuttuja sukuja ?
      Ei hallitus voi niitä kohdella yhtä ala-arvoisesti kuin tuntemattomia
      taviksia.

    • Anonyymi
      UUSI

      Tietääkö joku onko edelleen niin että ei tarvitse mennä kuin alansa töihin. Ja että jos oman alan töihin ei pääse, saa työttomyyskorvausta. Se laki tehtiin sdp:n ollessa hallitusvstuussa, mutta onkohan se vielä voimassa vai onko muutettu. Minä en muista lukeneeni. Se ei ole kovin hyvä päätös.

      • Anonyymi
        UUSI

        Sellaista lakia ei ole. Se on persujen puhetta vaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3113
    2. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      710
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      703
    4. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      581
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      567
    6. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      560
    7. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      501
    8. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      499
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      36
      495
    10. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      17
      495
    Aihe