Toisten lasten telepatia on hirvittävä

Anonyymi-ap

Olen suomalaisen lastensuojelun uhri.
En tiedä aikuisena mitä lapset oikein ovat.
Ihmettelen ääneen sen, mitä olen löytänyt vahingossa,
sillä aikaa kun lapseni ovat tuntemattomassa paikassa hoidossa.


Jotkut lapsista kuin näkisivät aivoni lävitse.
He puhuvat minusta kuin arkiasioista ääneen.
He ovat myös tietoisia asioista kavereiden kesken.


Mutta eivät kaikki lapset ole kuitenkin telepaattisia.
On erilaisia mielenlaatuja, mutta kuitenkin aika säännöllisesti tapaa läpivalaisimia.

En ole itse pitkään ollut lapsi, enkä silloin omannut elämän objektiivista näkökantaa telepatiaan, aikuisuuteen, aikuisen ja lapsen suhteeseen.

Naiset omivat kaikki maan lapset itselleen ja pitävät lapsitieto itsellään, jopa silloin kun voisivat kertoa siitä ääneen.
Naiset luovat itsestään ylimielisiä elämässä, jotka elävät pitkään.

Mies ei lannistu ja avaa portaaleja Suomi24:ään.

Miksi toiset ovat telepaattisia?
Eikö heitä satu tai ovatko he terveitä nyt ja jatkossa?
Mitä he tekivät, että ovat läpivalaisia?
Kuinka muut lapset suhtautuvat telepaattisiin lapsiin?

Huomasin yhdestä pojasta, että hän saa jonkinlaista arvostusta muiden lasten kesken. On pieni uskomaton hirmupää. Syntyykö Vesimiehessä hirmupäitä enemmän kuin ennen?

Kuinka vanhemmat selviävät kotona hirmupäiden kanssa?

Ovatko telepaattiset lapset onnellisia?

Jos lapset haistavat oudon ongelman aikuisessa, kuinka he ymmärtävät sen?

Lapset ovat aika tietoisia asioista kuitenkin.

Toiset lapset ovat myös julkeita, että he sanovat telepatiansa julki, vaikka totuus olisi rumaa.

Kuinka kouluissa älykkäitä lapsia voi opettaa?

Mihin telepaattinen lapsi kompastuu elämässään?

Lapset ovat telepaattisia koska ovat viattomia - yksi syy.
Oletetaan, että aikuistuminen voi muuttaa telepatian.

1

143

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Moottoripyöräonnettomuus

        Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
        Alajärvi
        62
        773
      2. haluatko lopettaa

        ihan lopullisesti
        Ikävä
        157
        743
      3. Ampuminen kylpylässä

        Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
        Naantali
        25
        740
      4. Jos oikeasti haluat mies

        Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
        Ikävä
        98
        712
      5. Uusi ruokapaikka

        Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
        Haapavesi
        27
        708
      6. Miten sinä voit?

        Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
        Ikävä
        93
        667
      7. Kerro minulle totuus

        Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
        Ikävä
        193
        626
      8. voi luoja kun uskaltaisin

        laittaa viestiä sinulle...
        Ikävä
        22
        582
      9. Miten yrität

        Vielä saada kaivattusi?
        Ikävä
        61
        572
      10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

        Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
        Iisalmi
        40
        539
      11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

        Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
        Suomussalmi
        34
        516
      12. 39
        455
      13. Muutto auto hakee sut tänään!

        Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
        Ikävä
        57
        445
      14. On todella ikävää

        Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
        Ikävä
        77
        443
      15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

        Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
        Ikävä
        25
        427
      16. Jos näkisimme vielä joskus

        ... mihin veisit miut treffeille? 😊
        Ikävä
        70
        423
      17. Useita poliisiautoja kunnantalolla

        Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
        Ähtäri
        9
        419
      18. sinulle....

        Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
        Ikävä
        74
        412
      19. Ottanet yhteyttä

        Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
        Ikävä
        54
        408
      20. On kyllä tosi surullista

        jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
        Ikävä
        68
        397
      Aihe