juuri me, olemme avomieheni kanssa olleet 6vuotta yhdessä. Valmistuimme ammatteihin ja saimme työpaikat, perheenlisäyksen hankkiminen tuli ajankohtaiseksi. Molemmat olemme aina halunneet lapsia ja halusimme perheen jossa olisi ollut pari lasta ja eläimiä (eläimiä meillä jo on). Viime talvena aloimme yrittää perheenlisäystä ja ajatukseni pyörivät vain vauvassa ja siitä kuinka ihanaa on kun se syntyy jne...menin lääkärillä käymään, jos tehtiin kokeita ettei lapsen saamiselle ole esteitä. Kokeista selvisi ettemme voi saada lasta, se oli sellainen isku joka vei hetkeksi jalat alta ja sen jälkeen tuli kyyneleet. Tiedosta on jo kuukausi aikaa ja yritän jatkaa elämääni mutta tieto vaikuttaa edelleen. Kaduilla kävelee pariskuntia joilla on vauva ja raskaana olevia naisia on paljon. Mielessäni pyörii vain miksi me, minkä takia emme voi saada sitä mitä haluamme.
Miksi?
Rosmariini
91255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
miksi ette voi saada?
Toivon että totisesti tunne helpottaa jossain vaiheessa ja saatte voimia harkita muitakin vaihtoehtoja oman lapsen saamiseen.
En millään voi aavistaakaan mille teistä tuntuu. Voimia!
Voin vain kuvitella, miten paha olla sinulla ja teillä on. Meillä on vauvayritystä takana noin 1,5 vuotta eikä tilanne näytä yhtään paremmalta. Meillä syy on minussa ja oonkin tässä silloin tällöin aina pohtinut sitä ajatusta, että ehkäpä emme saakaan koskaan omia lapsia. Se tuntuu niin väärältä, etenkin, kun toiset tulevat raskaaksi vahingossa. Tiedän myös, miten kamalalta se tuntuu, kun joka paikassa näkee raskaana olevia naisia tai pieniä vauvoja.
Olemme mieheni kanssa päättäneet, että mikäli meille ei suoda omia lapsia, adoptoimme. Maailmassa on niin paljon kodittomia lapsia ja ainakin itse rakastaisin adotoituakin lasta varmasti yhtä paljon kuin biologistakin lasta.
Voimia sinulle ja miehellesi :)
tälläsenä herkkiksenä tippa tuli linssiin lukiessa tekstisi.Paljon voimia sinne.Mikään ei varmasti tunnu miltään, voin vaan kuvitella olosi tiedon jälkeen.Välillä oikeen suututtaa että ne jotka haluaisi ei voi saada toiset tulevat vahingosta ja sitten tehdään abortti tai jos synnytetään lapsi hoidetaan huonosti(ei tietenkään kaikki)ja kaiken laiset huume hörhöt ym.pilaavat lapsen terveyden jo kohdussa, se niin vi....taaa! suoraan sanottuna.En voi sinua ja miestäsi mitenkään lohduttaa toivotan kuitenkin hyvää kesää ja voimia teille yhteisessä elämässä.Ehkä se olo helpottaa vuosien kuluessa.
Voin vain kuvitella, että tuntuu varmasti tosi pahalta...itsellä on aina jäytänyt/jäytää pelko lapsettomuudesta.
Käytte läpi nyt suurta kriisiä ja se varmasti nostattaa pintaan paljon tu´nteita, surua ja varmaan myös kiukkua. Uskon kuitenkin, että pääsette tämän asian yli, vaikka tietysti se aina hieman koskee. Mutta niinkuin muutkin sanoivat, on paljon kodittomia lapsia, joka saa teistä halutessanne hyvät vanhemmat. Voimia ja jaksamista!
Lohduttavaa lukea vastauksia...voimia tarvitaan tässä vaiheessa ja sitä tuskaa jonka tunnen ei voi sanoin kuvata, mietin että mistäköhän se johtuu etten voi tulla raskaaksi. Kohdussani on vikaa, munasolu ei kiinnity siihen....se että olisinko hedelmöittynyt koskaan on epävarmaa. Mietin johtuuko tämä siitä että minut raiskattiin nuorena, voiko siitä jäädä jälkiä....mieheni on ihana, hän lohduttaa ja pikku hiljaa hän on alkanut ehdottamaan esim. aborttia...ei ihan vielä mutta ehkä myöhemmin.
Harmittaa todella paljon kun muutaman ystävääni ovat saanet vauvan, molemmat käyttävät huumeita ja lapsen huostaanotettiin jokin aikaa sitten.
Elämä ei ole aina oikeuden mukaista, se pitää hyväksyä. Olette ihania ihmisiä ja toivon kaikille plussa onnea.
Tarkoitat varmaan adobtiota et aborttia??!
eikö kyseiseen "vaivaasi" ole hoitoa?
miten ne tutki sut? Vaan ultrallako vai miten??
Ku tollaseen tulokseen tulivat?
Mitä se lääkäri sano syyks ettette voi saada lasta?? Pitäähän joku pätevä syy olla. Tuttuni ei pitäny myöskään saada lasta,mutta naps! sieltä se kuitenkin tuli. Muista ettei lääkäritkään ole jumalia. Eivätkä ennustajia..