.Mieheni pikkuveli

.Laura23

Mieheni oli ulkomailla toista kuukautta ja tulisi kotiin vasta toisen mokoman jälkeen. Mieheni pikkuveli Jani oli käynyt auttelemassa mua askareissa joihin en enää kyennyt. Raskaus oli edennyt jo niin paljon, etten uskaltanut enää rehkiä entiseen malliin.

Jani oli auttanut mua myös seksielämässäni, tietämättään. Olin katsellut tuota hyvännäköistä miestä joka paidattomana sortseissaan leikkasi nurmikkoamme. Olis saanut monet orkut sormieni kautta.

Heräsin aamulla auringonsäteisiin vartalollani. Ihanan lämmin aurinko sai aikaan väristyksiä ja kiihotusta.
Nousin pienessä yöpaidassani ylös ja keittiöön. Paita peitti juuri ja juuri alapääni, kasvaneet tissini tahtoivat ulos paidan sisältä.

Vahdoin aamupalan jälkeen yöpaidan bikineihin ja menin ulos talomme pihamaalle askareihin. En raaskinut ostaa uusia bikineitä vaikka yläosa oli jo liian pieni. Peppu oli pysynyt kylläkin yhtä pienenä. Keräsin grillin ja muita tavaroita pois nurmikolta, koska Jani oli tulossa lomillaan leikkaamaan nurmikkomme.

Jani oli armeijassa viimeistä kuukauttaan.

Jani ilmestyikin pihaamme jo aamupäivällä ja oli jälleen upea ilmestys. Urheilijan vartalo, jänteikäs ja ruskettunut. Päällään ainoastaan uimahousut ja pyyhe pyöräntarakalla.

Päivä meni mukavasti ja työt tuli tehtyä. Katselin ikkunasta Janin touhuja ja uimahousujen pullotusta. Taisi Janikin tykätä vartalostani.

Menin vaatekaapilleni ja otin samalla bikineitä pois. Tiputin bikinit lattialle ja kaivoin nallepikkareitani laatikosta.

Säpsähdin kun tunsin kosketuksen selässäni. Jani oli tullut taakseni ja kosketteli hellästi alaselkääni ja niskaani. Tulin aina villiksi kun mieheni suukotti niskaani.

Käsi siirsi hiukseni niskastani sivuun ja tunsin kuumat huulet niskassani. Parahdin ja painoin peppuani vaistomaisesti miestä vasten.

Huokaisin äänekkäästi kun tunsin kovan elimen paljaalla pepullani. Kulli liukui näkyviin liukkaan pimpsani ohitse etupuolelle näkyviin.
Terska oli paisunut ja kiilteli nesteistä.

Koskettelin terskaa hennoin sormin ja pidin kaapista tukea. Miehen kädet tulivat rinnoilleni saaden mut haukkomaan henkeäni. Sormet koskettelivat nännejäni ja hieroivat innokkaasti isoja tissejäni.

Kuin puolivahingossa terska upposi tiukkaan vaaleaan pilluuni. Jani pysyi paikallaan kuin lupaa odottaen. Tarrasin miehen pakaroihin ja painoin itseäni miestä lähemmäs.

En kestänyt Janin ihanaa kullia, joka kiusasi hitain liikkein sisälläni. Olin ollut liian kauan ilman tuota ihanaa elintä.

Kaadoin miehen sängylleni ja katselin hetken lihaksikasta vartaloa ja kullia joka sojotti odottaen.

Lipaisin terskaa asettuessani miehen päälle istumaan. Jani puristeli reisiäni ja pakaroitani kalun liukuessa sisääni. Mies nousi puoli-istuvaan asentoon ja nuoli ahnaasti tissejäni.
Hiplasin miehen kiveksiä ja pidin päästä kiinni miehen imiessä nänniäni.

Purkauduin täristen Janin suihkuttaessa spermansa sisääni.

1

17886

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiimaa

      Kiihottava, tulee huuma ja kiima!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      5
      1139
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      693
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      682
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe