Lajitteletko muovin ? Vaikka materiaali on muovia, se ei silti välttämättä kuulu muovinkeräykseen

Anonyymi-ap

Muovin lajittelu on hankalaa. Keittiön jätteiden lajittelu on periaatteessa yksinkertaista, mutta muovijätteen kanssa saattaa tulla kysymyksiä. Esimerkiksi tuorekelmun voisi luulla kuuluvan nimenomaan muovinkeräykseen, mutta se kuuluu sekajätteeseen.

Onko se pakkaus? Onko se muovia? Se kelpaa muovinkierrätykseen!
Syy on se, että tuorekelmu ei ole pakkaus.

Helpoin muistisääntö voisi olla tämä: Onko se pakkaus? Onko se muovia? Se kelpaa muovinkierrätykseen!

Näin asiaa yksinkertaistaa Suomen Uusiomuovi sivuillaan. Vaikka esimerkiksi tuorekelmu on siis täyttä muovia, se ei ole pakkaus, eikä siis kuulu muovinkeräykseen.

Edelleen myös yksi kysytyimmistä lajitteluun liittyvistä kysymyksistä liittyy pakasterasioihin, HSY:n ympäristöasiantuntija Minna Partti kertoo Ilta-Sanomille.

Loogisesti ajateltuna muoviset pakasterasiat kuuluvat muovinkeräykseen, mutta tässä pätee sama kuin tuorekelmussa: ne eivät ole minkään tuotteen pakkauksia. Pakasterasiat kuuluvat sekajätteeseen.

Sen sijaan muovikääre, johon pakasterasiat pakataan kaupassa, on pakkaus ja kuuluu muovinkeräykseen, Partti kertoo.
Hän avaa syitä asialle.
Pakasterasiat tai niiden kannet eivät kuulu muovinkeräykseen, sillä ne eivät ole minkään tuotteen pakkauksia.

– Tässä on taustalla se, että kotitalouksien muovinkeräys on siis pakkausmuovin keräystä. Pakattujen tuotteiden valmistajat ja maahantuojat kustantavat muovipakkauksen kierrättämisen ja ottavat siksi vain tuotepakkauksista syntyvää muovijätettä, Partti kertoo.


Muovipussit katsotaan kuitenkin pakkauksiksi.

Sipsipussin rypistystesti:
Sipsipussit ja kahvipussit kuuluvat yleensä muovinkeräykseen, vaikka niissä voi olla pieni alumiinikerros. Jos on epäselvä siitä, kuuluko vastaava pakkaus metalli-, muovi-, vai sekajätteeseen, asian voi testata helposti:

1. Rypistä pakkausta kädessäsi.

2. Jos se palautuu suurin piirtein entiselleen, pakkaus kelpaa muovinkeräykseen.

3. Jos pakkaus jää ryppyiseksi eikä palaudu entiseen muotoonsa, pakkaus on todennäköisesti metallia.

Epäselvässä tapauksessa pakkaus on viisainta laittaa sekajätteeseen.

Ohje on julkaistu eri yritysten sivuilla. Se on Minna Partin mukaan yleinen keino opettaa materiaalien tunnistamista.

Älä tiskaa jätteitä. Putipuhtaita roskien ei tarvitse olla. Niissä voi olla pientä kuivunutta likaa.

Muovinkeräyksen ohjeissa kerrotaan, että likaiset pakkausmuovit eivät sinne sovellu, mutta roskia ei silti pitäisi tiskata.

– Putipuhtaita roskien ei tarvitse olla. Niissä voi olla pientä kuivunutta likaa. Tärkeintä on se, että ne eivät löyhkää ja että niistä ei valu mitään, Minna Partti sanoo.

Jos lika ei irtoa pienellä pyyhkäisyllä tai hyvin pienellä määrällä kylmää vettä, se kannattaa laittaa sekajätteeseen. Partti ei suosittele lämpimän veden käyttämistä jätteiden huuhteluun.

– Yksi helppo tapa on se, että pakkauksen laittaa tiskialtaaseen, kun vettä käyttää johonkin muuhun. Siinä samassa puhdistuu myös lajitteluun menevä pakkaus.

Sama ohje koskee myös kartonkipakkauksia, kuten vaikka maitopurkkeja. Niitä ei tarvitse pesemällä pestä, vaan hyvin kevyt huuhtaisu pitää riittää.

Jos tyhjät purkit ovat jääneet seisomaan likaisina pidemmäksi aikaa ja kenties jo haiskahtavat, ne on parempi laittaa suoraan sekajätteeseen.

Muovinkeräykseen sopivat:
Muovinen pakkaus, jota on käytetty myytävän tuotteen pakkaamiseen, kuten

muovikassit, -pussit ja -kääreet

tyhjät muoviset pesuaine-, shampoo- ja saippuapullot

tyhjät muovipullot, -kanisterit ja -purkit, korkit ja kannet erikseen

Muovinkeräykseen ei saa laittaa:
vaarallisen aineen jäämiä sisältävät pakkaukset, esimerkiksi moottoriöljypullot vaaralliseen jätteeseen tai lääkepakkaukset sekajätteeseen

muut kuin pakkausmuovit

esimerkiksi keittiövälineet, lelut, pakastusrasiat, pesuvadit

Lähde: HSY







https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000009145753.html

48

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En ole tiennyt, että "kotitalouksien muovinkeräys on pakkausmuovin keräystä. Pakattujen tuotteiden valmistajat ja maahantuojat kustantavat muovipakkauksen kierrättämisen ja ottavat siksi vain tuotepakkauksista syntyvää muovijätettä"

      Olen saattanut heittää muutakin muovijätteeseen tietämättömyyttäni.

      • Anonyymi

        Sitä sattu kaikille, takuulla.


      • Anonyymi

        Yrittää vaan uudestaan, ja paremmin.


    • Anonyymi

      Jätteiden lajittelu on niin vaikeaa, että useimmat ihmiset eivät edes viitsi yrittää. Naapurin poikakin, joka on rasvanäppi, ja tuunailee autoaan, työntää tyhjät bensa- ja öljypänikät muovijätteisiin. Ne pitäisi viedä sorttiasemalle vaarallisten aineiden keräykseen.

      • Anonyymi

        Muusta vielä itse selviän, mutta muovijäte on suoranainen riesa.

        Kinkun rasva ei ole enää ongelma, koska emme syö enää lihaa.
        Ennen säästin sitä, laitoin pakkaseen ja käytin kastikkeisiin.
        Myöhemmin se alkoi tuntua liian suolaiselta ja mietin mihin sen tungen
        kunnes löysin tiedon, että sen voi maitotölkeissä laittaa sekajätteeseen.

        Joululahjapaperit eivät muistini mukaan kuulu paperinkeräykseen vaan
        sekajätteeseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muusta vielä itse selviän, mutta muovijäte on suoranainen riesa.

        Kinkun rasva ei ole enää ongelma, koska emme syö enää lihaa.
        Ennen säästin sitä, laitoin pakkaseen ja käytin kastikkeisiin.
        Myöhemmin se alkoi tuntua liian suolaiselta ja mietin mihin sen tungen
        kunnes löysin tiedon, että sen voi maitotölkeissä laittaa sekajätteeseen.

        Joululahjapaperit eivät muistini mukaan kuulu paperinkeräykseen vaan
        sekajätteeseen.

        Poltettaviin lahjapaperit.


    • Anonyymi

      Aloituksen ohjeet kuulostavat siltä, että asialla ja ohjeistajana on ollut insinööri. Ei järjen häivää. Muovi, missä muodossa tahansa, on m u o v i a . Piste ja pamaus. Ja prkl.

      • Anonyymi

        "Kotitalouksien muovinkeräys on pakkausmuovin keräystä.
        Pakattujen tuotteiden valmistajat ja maahantuojat kustantavat muovipakkauksen kierrättämisen ja ottavat siksi vain tuotepakkauksista syntyvää muovijätettä"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kotitalouksien muovinkeräys on pakkausmuovin keräystä.
        Pakattujen tuotteiden valmistajat ja maahantuojat kustantavat muovipakkauksen kierrättämisen ja ottavat siksi vain tuotepakkauksista syntyvää muovijätettä"

        No niiin-niiin, muoviinhan kaikki aineet(kin) on pakattu, mutta kaikkia muoveja ei silti saa muovikeräykseen panna. Shampoopullo? Auton lasinpesunestekanisteri? Ihovoiteet? ...


    • Anonyymi

      Epävarmat muovijutut ja osa sekapakkauksesta laitan sekajätteisiin hyvillä mielin, sillä Vantaan voimala tarvihtee poltettavaa energiaksi talven tullen. Sitäpaitsi muovia myös menee poltettavaksi, ja isosti roudataan ulkomaille.

      • Anonyymi

        Onko noin. Minulla on käsitys että pari vuotta sitten jätteenpoltoon tarvittavaa jätettä tuotettiin mm. Italiasta. Sitä vatvottiin siskon kanssa puhelimessa. Ilmeisesti sitten toinen meistä luki asiasta jostakin tiedotusvälineestä. En ala enää miettimään aiheemme alkuperää, mutta sellainen muistissa on.


    • Anonyymi

      Multialla ei ymmärretä mikä mihinkin pussiin kuuluu,kirpparilta lykätään kaikki saasta samaan nyssäkkään.

    • Anonyymi

      Muovisten kukkapurkkien laitto muovinkeräykseen oli ed. taloyhtiön aikaan väärin, mutta nykyisin sallittua. Joten on ne ohjeetkin muuttuneet vuosien myötä. Itse mietin aina tarkkaan minne laitan, joten uskon lajittelevani kaikki jätteet jokseenkin oikein. Pidän sitä myönteisenä aivovoimisteluna, en vaivana.

      • Anonyymi

        Sekajätteeseen voi mullat pistää myös.


    • Anonyymi

      Sekajätteeseen menee. Meidän sekajäte menee jätteenpolttolaitokseen, joka lämmittää sillä kaukolämpöä. Sekajätteestä on kuitenkin kerätty lähes kaikki muovit pois, joten laitos tarvitsee tukipoltoksi ÖLJYÄ! Aloitan muovin lajittelun, kun laitos lopettaa öljyn käytön.

    • Anonyymi

      Lajittelen muovin kuten muutkin kierrätykseen menevät, muuten jätelaskuni kasvaisi kovasti kun kaikki jäteastiaan. Ei ole niitä elämän vaikeimpia asioita.

      • Anonyymi

        Omakotiasujalla on kovaa.


    • Anonyymi

      Kaikki muovit samaan astiaan.

      • Anonyymi

        Osa kuuluu sekajätteeseen.


    • Anonyymi

      Onkohan tulevaisuus niin viisas että kaikki muovit kerätään yhteen ja samaan astiaan. Kun ne sitten kuljetetaan keräyspaikalle niin siellä AI-ohjelmoidut robotit lajittelevat ne oikeisiin läjiin. joko poltettavaksi tai uusiokäyttöön. Onkohan tämä utopia kovin kaukana?

      • Anonyymi

        Se on kai kaukana...


    • Anonyymi

      Sellainen kovamuovi ei sovi kierrätykseen, siksi on sääntö että vain pakkaukset sopivat. Kyllä energijätteeseen tarvitaan myös paljon hyvin palavaa muovia, joten hyvällä omalla tunnolla voi laittaa kaiken kovanmuovin sekajätteeseen.

      • Anonyymi

        Onkohan sitten niin että ne pehmeät joustavat muovikukkapurkit sopivat ja kovat eivät? Siksi kai kahdessa taloyhtiössä eri säännöt, entisen taloyhtiön muoviroskiin sai laittaa kukkapurkit ja nykyiseen ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan sitten niin että ne pehmeät joustavat muovikukkapurkit sopivat ja kovat eivät? Siksi kai kahdessa taloyhtiössä eri säännöt, entisen taloyhtiön muoviroskiin sai laittaa kukkapurkit ja nykyiseen ei.

        No ni, tuosta näkee ja ymmärtää heti, ettei kukaan osaa eikä tiedä, eli homma kushee.


    • Anonyymi

      Jos vaikka olisi helppo lajitella niin jotkut ei välitä tuon taivaallista.
      Jätepaperin seassa voi olla pulloja ja lasiroskiksessa kaljatölkkejä.
      Miksi muuten lasijätteseen ei saa laittaa esim. rikkinäistä juomalasia
      kuten ohjeessa kerrottiin ? Rikkihän ne menee kuitenkin, kun ne kipataan
      roska-autoon.

      • Anonyymi

        Biojätteessäkin näkyy vaikka mitä!


      • Anonyymi

        Tosiaan kummallista. Lasi menee rikki jo kun sen pudottaa keräyssäiliöön, kilinä vaan kuuluu.


      • Anonyymi

        Kieltoa en olekaan huomannut.


      • Anonyymi

        Kierrätykseen kelpaa vain pakkauslasi, juomalasi ei ole pakkaus. Lasiastioiden lasin koostumus on erilainen, eikä sovi pakkauslasin sulatusprosessiin.


    • Anonyymi

      Juomalasi on puristettua, eikä kelpaa lasin joukkoon.
      Aiemmin kehotettiin kananmunankuoret lajittelee bioskaan, muuttivat kuoret sekajätteisiin.
      Loppujen lopuksi, en viitsi vaivata mieltäni , heittääkö tuote bioskaan vai sekalaisiin, kuten käytetty leivinpaperi. Leivinpaperia on kahta eri sorttia, jotka kuuluvat eri astioihin. Huokaus.

      • Anonyymi

        Joskus menee vaikeaksi, näin on...


      • Anonyymi

        Leivinpaperin lisäksi se toinen on nimeltään voipaperi. Ne ovat kaksi eri asiaa ja niillä on eri käyttötarkoitukset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Leivinpaperin lisäksi se toinen on nimeltään voipaperi. Ne ovat kaksi eri asiaa ja niillä on eri käyttötarkoitukset.

        Ne käy samaan .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne käy samaan .

        Ehei, eivät käykään. Tutki tarkemmin.


    • Anonyymi

      en lajittele mitään

      • Anonyymi

        Laiska vai tyhmä? Vai molempia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laiska vai tyhmä? Vai molempia.

        Molempia...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Molempia...

        Toivottavasti sulla ei ole sitten lapsia, jotka jäävät siivoamaan ja korjaamaan jälkesi.


    • Anonyymi

      Voipaperi ei ole leivinpaperi, se ei sovellu leivontaan eikä uuniin, koska ei kestä kuumuutta!

      • Anonyymi

        Miksi et kirjoittanut tuohon ylemmäs ns. ketjun ketjuun, joka käsittelee ko. asiaa. "Kommentoi"-nappula hukassa(ko?).


      • Anonyymi

        Pakkauksen ohjeet on hyvä lukea aina.


    • Anonyymi

      Suomessa lajitellaan, jokainen omansa..teoriassa ainakin. Tuolla muualla, suuressa maailmassa tavallinen kansalainen laittaa kaikki samaa astiaan, auto kippaa ne samaan paikkaan autoon ja kuljettaan valtavan kokoiseen lajittelulaitokseen, jossa kerätyt jätteet laitetaan hihnalle joka etenee nopeaa vauhtia. Siitä hihnalta sitten jajittelukoneisto tunnistaa erilaiset jätteet ja pudottaa ne hihnalta lajiteltuina omiin säiliöihinsä.
      Kumpi tapa on parempi? Ja kenen kannalta?

      • Anonyymi

        Meidän tietysti.


      • Anonyymi

        Jotensakin tuohon tapaan se tässäkin maassa toimii. Tai niin annoin itseni ymmärtää joskus muinoin, kun kuuntelin työmatkalla autoradiota. Aiheesta kerrottiin tuohon tapaan, mutta silti jotkut ihmiset mättävät kaikki jätteensä samaan pussiin syystä, että "samaan paikkaanhan ne kaikki menevät kuitenkin".


    • Anonyymi

      Mikä siinä on hankalaa? Hyvin yksinkertaista, kaikki muovi, mikä on ollut jonkin kaupasta ostamasi asian pakkauksena/kääreenä, on muovin kierrätykseen kelpaavaa muovia.

      • Anonyymi

        Jos on astia muoville, niin siiihen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on astia muoville, niin siiihen.

        Jos asuu yli 5 asunnon kiinteistössä, niin muovin keräys on pakollista eli siitä vaan astiaa hankkimaan, jos ei ilman onnistu. Helppoahan se on, kun jätekatoksessa on muovin keräyssäiliö. Täällä maaseudulla sen sijaan viedään muovit kauppareissulla keräyspisteeseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on astia muoville, niin siiihen.

        ohjeet onkin tehty älykäpiöille ja määräykset
        älykkäästä ohjeet tekevät älykäpiön

        älykäpiö tarvitsee ohjeen ja määräyksen ja astian
        muuten se ei osaa

        kahvinkeittin ei aukea ennen kuin älykäpiö on lukenut ohjeet

        lääkkeitä se ei uskalla syödä kun ohjeissa on luetteloitu että voi aiheuttaa
        sitä sun tätä sydämeen ja suoleen

        punaliputetuista älykäpiö saa listerian tai pilhart sian
        jne


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      28
      5651
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3613
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3522
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3417
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3006
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2727
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2419
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      121
      2392
    9. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2390
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2205
    Aihe