kerrottiin uutisissa. Hallitushan on pyrkinyt kasvattamaan työttömyyttä.
Kaikista hallituksen estämisyrityksistä huolimatta työllisyys alkaisi nousta jo tänä vuonna
16
84
Vastaukset
- Anonyymi
Miten hallitukselta pääsi lipsahtamaan .... ? Purrakin totesi, että Suomessa
on liian vähän köyhiä ja hallitus päätöksillään tekee uupumatta töitä, että
köyhien määrä lisääntyisi. Työttömiä se tehtailee likuhihnalta ja näinä
aikoina, kun työn saaminen kestää keskimäärin 1,5 vuotta työttömyys usein
johtaa köyhyyteen.- Anonyymi
".... ja näinä aikoina, kun työn saaminen kestää keskimäärin 1,5 vuotta työttömyys usein
johtaa köyhyyteen."
eli Purran toive toteutuu.
- Anonyymi
Kaksi ja puoli vuotta mennyt hakemiseen nyt se sitten tapahtuu., Satonen oli oikeassa.
- Anonyymi
Se on ennuste.
- Anonyymi
Pakkohan työllisyyden joskus on alkaa nousta hallituksesta riippumatta.
- Anonyymi
Talouskin alkaa joskus kasvaa, vaikka Orpon hallitus on pahin kasvun este.
- Anonyymi
Orpon hallitus ei kasvata kuin rikkaitten tilejä.
En ymmärrä miksi kokoomus on alunperin lähtenyt lupaamaan että kaikki paremmaksi muuttuu, on esitetty lukuja jotka ovat muuttuneet päinvastaisiksi.
On epäonnistuttu on pakko selitellä syitä, ei kansa usko selityksiin, tämä vuosi on kohta lopussa sen jälkeen on yksi kokonainen vuosi jäljellä, liian vähän aikaa toteuttaa lupauksia.
Edes sen saisi että mitä on tullut työttömiä sen verran työllistettyä saisi.
Luottamusta on seuraavan hallituksen lähdettävä hakemaan ihan uudelta pohjalta.- AnonyymiUUSI
Orpon ja Purran oli valehdeltava saadakseen ääniä.
- Anonyymi
Eikö Kokoomuksen tavoite ole ollut saada maahan köyhiä, jotka sitten palvelevat heitä pienellä palkalla?
Niinkuin oli 1800 luvulla, kunnes joku neropatti keksi Ay-liikkeen?
Maa on täynnä yrityksiä, jotka elävät ostamisella, mutta nyt kun Kokoomus leikkaa niiltä, jotka kuluttavat kaikki rahansa, niin...... eikö se ole leikkaus myös näihin yrityksiin.
Ja juuri nämä yritykset työllistävät eniten?
Mutta nyt vähemmän!
Eli potkivat työvoimaa pois.
Tämä on paradoksi Kokoomuksen "lihassa". Palveluyhteiskunta työllistää yli 70% työvoimasta. Ja se perustuu kuluttamiseen.
Markkinatalous yhteiskuntaa ei voi leikata, koska sen kustannukset tulevat maksamaan enemmän. Kuten nyt massatyöttömyys. Pitkäaikaistyöttömyys?
Karkeasti laskien 100 euroa pois miljoonalta köyhältä, on 100 miljoonaa euroa pois näiltä yrityksiltä joka kuukausi.
Köyhä on paras kuluttaja koska kuluttaa kaikki rahansa. Mutta rikas ei ehdi kuluttamaan joka kahvilaan, kauppaan tai elokuvateatteriin.
Hankala dilemma?
Markkinatalous maa tarvitsee jokaisen kuluttajan. Ja mitä enemmän heitä on, sitä parempi se on. Se on pääluku. Ovi käy. Kassa kilisee.- AnonyymiUUSI
Yritykset joutuvat potkimaan työvoimaa pois, koska kuluttajalla ei ole rahaa ostaa.
Yrityasten pitää maksaa palkka työntekijöille, mutta palkkarahaa ei kerry.
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoa työntekijöitä ja lopuksi voi tulla
konkurssi. KIITOS PERSUHALLITUS. - AnonyymiUUSI
Olet ihan oikeassa, mutta hallituksella on ahneus ja valta sumentanut aivot.
Sille on pääasia massiivinen rahansiirto rahaeliitille veronmaksajien yhteisestä
omaisuudesta. Ei hallitus hallitse valtiontaloutta eikä siitä välitäkään.
Syy-seuraussuhteet on ihan selvää pässinlihaa, miksi Orpon hallituksen aikana
Suomessa on tehty myös konkurssiennätys.
- AnonyymiUUSI
Noin kolmenkymmenen punninnan kohteena olleen asian joukosta ei löydy yhtäkään, jossa suomalaisten enemmistö odottaisi kehityksen kulkevan parempaan suuntaan.
- AnonyymiUUSI
Samalla kuitenkin työttömyys tulee kasvamaan ennustettiin myös.
Esim. puolustusteollisuus voi nostaa työllisyyttä, mutta monilta muilta
aloilta tulee lisää työttömiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä16211510- 288132
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565984Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1664967- 204737
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai394384Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1014275- 953605
- 803280
- 481781