Pelot
Pelättiin että isä tappaa äidin tai koko perheen. Pelättiin ukkosenilmalla, että Jumala ajelee taivaankantta pitkin meidän talon kohdalle ja lähettää salaman tuhoamaan kodin. Jos tappoi hämähäkin, siitä tuli pelko, että Jumala pudottaa tulisia kiviä niskaan taivaasta. Koulupelkoakin oli, erityisesti kiusaajien vuoksi, mutta olisi ollut suuremman luokan skandaali, jos sen olisi sanonut äidille, tai varsinkin isälle. Ei olisi tullut kuuloonkaan kertoa kiusaamisista opettajille tai vanhemmille, niin kuin nykyisessä koulussa opetetaan. Se oli jotenkin epänormaalia ja liittyi siihen, että vanhempien kanssa ei saanut puhua ongelmistaan, henkiset vaikeudet olivat tabuja. Kaiken piti sujua normaalisti, ei saanut olla mitään esteitä normaalille elämänmenolle. Isän piti saada melskata ja äidin piti saada järkyttää nokkelasti isän henkistä tasapainoa.
Pelon ydin oli se, että meidän perheessä ei sallita tunteita ja läheisyyttä. Sellaiset asiat olisivat Kalle Päätalon kieltä käyttäen olleet ns. ”höpöasioita”. Pelko juurtui minuun sisälle, tullakseen esille henkisinä vaikeuksina myöhemmällä iällä. Pelkäsin myös äidin sukua. Isän sukulaiset, siis sedät, olivat reiluja tarinaniskijöitä, juomareita, mutta äidin suku oli kieroa, sellaista pelättävää ainesta.
Koulussa ei peloista saanut kertoa opettajalle. Myös opettaja oli niitä miehiä, joille koulukiusaamista ei ollut. Oli vain isompien valta. Isommat oppilaat käyttivät mielivaltaa miten tahtoivat ja se oli opettajista oikein, koska he eivät viitsineet tulla välitunnille katsomaan, mikä on todellinen tilanne. Niinpä minäkin suljin kaikki kiusaamiset tarkoin sisälleni, en puhunut niistä koulussa enkä kotona. Isälle olisi ollut liian kova pala selvitellä meidän kiusaamisasioita ja opettaja taas nöyristeli kylän johtomiesten lapsia ja suosikkijärjestelmä rehotti. Meidän perhe oli opettajan arvoasteikon alapäässä vaikka emme köyhiäkään olleet.
Pelättiin että isä tappaa äidin tai koko perheen. Pelättiin ukkosenilmalla, että Jumala ajelee taivaankantta pitkin meidän talon kohdalle ja lähettää salaman tuhoamaan kodin. Jos tappoi hämähäkin, siitä tuli pelko, että Jumala pudottaa tulisia kiviä niskaan taivaasta. Koulupelkoakin oli, erityisesti kiusaajien vuoksi, mutta olisi ollut suuremman luokan skandaali, jos sen olisi sanonut äidille, tai varsinkin isälle. Ei olisi tullut kuuloonkaan kertoa kiusaamisista opettajille tai vanhemmille, niin kuin nykyisessä koulussa opetetaan. Se oli jotenkin epänormaalia ja liittyi siihen, että vanhempien kanssa ei saanut puhua ongelmistaan, henkiset vaikeudet olivat tabuja. Kaiken piti sujua normaalisti, ei saanut olla mitään esteitä normaalille elämänmenolle. Isän piti saada melskata ja äidin piti saada järkyttää nokkelasti isän henkistä tasapainoa.
Pelon ydin oli se, että meidän perheessä ei sallita tunteita ja läheisyyttä. Sellaiset asiat olisivat Kalle Päätalon kieltä käyttäen olleet ns. ”höpöasioita”. Pelko juurtui minuun sisälle, tullakseen esille henkisinä vaikeuksina myöhemmällä iällä. Pelkäsin myös äidin sukua. Isän sukulaiset, siis sedät, olivat reiluja tarinaniskijöitä, juomareita, mutta äidin suku oli kieroa, sellaista pelättävää ainesta.
Koulussa ei peloista saanut kertoa opettajalle. Myös opettaja oli niitä miehiä, joille koulukiusaamista ei ollut. Oli vain isompien valta. Isommat oppilaat käyttivät mielivaltaa miten tahtoivat ja se oli opettajista oikein, koska he eivät viitsineet tulla välitunnille katsomaan, mikä on todellinen tilanne. Niinpä minäkin suljin kaikki kiusaamiset tarkoin sisälleni, en puhunut niistä koulussa enkä kotona. Isälle olisi ollut liian kova pala selvitellä meidän kiusaamisasioita ja opettaja taas nöyristeli kylän johtomiesten lapsia ja suosikkijärjestelmä rehotti. Meidän perhe oli opettajan arvoasteikon alapäässä vaikka emme köyhiäkään olleet.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se oli varmaan vaikeaa aikaa sinulle! Mutta eikö ole hyvä,että kiusaamisiin puututaan paremmin? Ja että asioista, vaikeistakin, voi puhua! Minä ainakin olen opettanut lapseni siihen, ettei sellaista asiaa ole, josta ei voi minulle puhua!! Ja hyvin on mennyt ainakin tähän asti! Opeta sinäkin lapsillesi avoimuutta ja puhumisentaitoa,ettei aikuisena heille tule samoja vaikeuksia, kuin itsellesi valitettavasti tuli! Kaikkea hyvää toivon elämääsi, ja että pääset ikävistä lapsuudenkokemuksista ylitse!
Että itsetunto oli matalalla.
Isä aina uhkasi tappaa koko perheen.
Niitä riitoja kun kuunteli, se pelko meni luihin.
Kerran ukko uhkaili minua taskuaseella.
Oli kiva että otit kantaa.
Kiitos.
Mitenkäs sun lapsuus meni?
11-v:ksi elämäni oli onnellista,turvallista ja mukavaa! Elin isoäidin kanssa, ja sukulaiset veivät minua joka paikkaan, mökille, teatteriin, kylään ym.ym.! Sitten sain pikkuveljen ja muutin äidin ja isäpuolen luo, molemmat alkoholisteja. Parin v:n kuluttua syntyi toinen pikkuveli.Elämä oli vaikeaa ja riitaisaa,mutta hoidin poikia, kun vanhemmat ei aina pystyneet! 14-v:na isäpuoli yritti raiskata minut,hän joutui vankilaan, minä lastenkotiin, joka ei ollut paha paikka, äiti sairaalaan ja pojat sijaiskotiin! Se oli kamala paikka, kun ne eivät päässeet lastenkotiin, olivat sinne liian pieniä! Vähän yli vuoden kuluttua isoäiti sai minut pois sieltä ja asuin taas hänen luona turvallisesti.Ihan siihen asti, kunnes perustin oman kodin.Minusta on tullut kuitenkin aivan ok ihminen,ehkä juuri siksi, kun näin millaista elämän ei pidä olla, ja suuri kiitos elämäni järjestymisestä kuuluu tietysti isoäidilleni!!
kunnioitan sinun tapaasi ottaa vastaan vaikeudet ja menneet "luurangot" kaapissa
minä kirjoitin sata sivua, josta pätkä oli tässä keskustelussa
jotakin selvisi, ainakin suosittelen kaikille
ns. "omaa psykoanalyysia" eli kirjoittamalla
asioiden puntaroimista, siinä saa ns. lintuperspektiivin, josta on apua omia lapsuuden traumoja purkaessa
kiitos kirjoituksestasi, se auttoi asettamaan asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen
Joskus kaikista varmaan tuntuu,että on yksin huolineen ja suruineen.On hyvä tietää,(vaikkei pahaa tietenkään toisille toivo) että jossakin on kohtalotoveri! Minuakin helpotti, kun sai "puhua" jonkun kanssa,jolla on itselläkin ollut vaikeaa lapsena. Olen omastakin mielestäni selviytynyt aika hyvin lapsuuden painajaisista,(kerroin sinulle vain osan) tosin kuitenkin suuri apu ollut hyvistä läheisistä ihmisistä! Toivon sydämestäni,että sinäkin onnistut lapsuuden loppuunkäsittelyssäsi, ja olen iloinen, jos kertomastani oli edes pientä apua sinulle! Aurinkoista,lämmintä ja valoisaa kesää ja koko elämää!