Miksi et ottanut

vaan sijaislapsen?
1084726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 108

Vanhimmat

Siksi, että halusin auttaa sekä lasta että vanhempia uuden elämän alkuun. Adoptiolapsi olisi ollut koko elämän mittainen juttu enkä sitä kaivannut. Tämä sijaisvanhemmuus sopi minulle paremmin, kun olen tavoitteeni saavuttanut, tuntuu hyvälle.

Äänestä
  • en usko että olisimme adoptiolasta saaneet koska meillä olisi ollut myös mahdollisuus saada lisää biologisia lapsia.
    Mietinkin asiaa niinpäin että miksi emme tehneet lisää biolapsia vaan otimme sijaislapsen.
    Siksi koska halusimme antaa kodin sellaiselle lapselle jolla ei muuten olisi turvallista kotia ja mahdollisuutta sellaiseen elämään johon kaikilla lapsilla on mielestäni oikeus.

    Äänestä

  • sijaisäiti minäkin kirjoitti:

    en usko että olisimme adoptiolasta saaneet koska meillä olisi ollut myös mahdollisuus saada lisää biologisia lapsia.
    Mietinkin asiaa niinpäin että miksi emme tehneet lisää biolapsia vaan otimme sijaislapsen.
    Siksi koska halusimme antaa kodin sellaiselle lapselle jolla ei muuten olisi turvallista kotia ja mahdollisuutta sellaiseen elämään johon kaikilla lapsilla on mielestäni oikeus.

    alussahan ei ole tietoa kauanko sijoitus kestää?Siis ette olisi adoptiolasta saaneet,onko sijaislapsi huonompi,että hänet voidaan antaa sellaiseenkin perheeseen,joka adoptiolasta ei saisi?Lastensuojelu laissahan sanotaan,että lapsi palaa biokotiin,jollei huostaanoton kriteerit enään täyty,samoin kun että lapsi palaa kotiinsa,kun olosuhteet ovat parantuneet.Eli silloin joudut luopumaan lapsesta.

    Äänestä

  • sijoituksen kirjoitti:

    kun alkaa sijaisvanhemmaksi, tekee itselleen selväksi eräitä asioita. kuten:

    1. lapsi voi tulla jo alunperin määräajaksi
    2. lapsi voi tulla toistaiseksi, mutta matkan varrella voi sattua mitä tahansa.
    a. kotiutus
    b. laitoshoitoon joutuminen
    c. sijoituksen purku ja toiseen kotiin vaihto.

    3. biovanhempien ja sos.virkailijoiden kanssa on tultava juttuun
    4.perheessä pyörii väkeä, jota ei yksityisperheessä näy. käy sen seitsemän sortin virkailijaa ja on paleveria ja kokousta ja kaikkea ylimääräistä
    5. ym.. ym

    siis näihin on siis henkisesti varauduttu ennen sijoitusta. ja on katsottu, että rahkeet ja voimavarat riittää tämän kuvion pyörittämiseen.

    ja usko tai älä. pitkälle rahkeet riittääkin.

    vain silloin tällöin tulee uskon puute ja epäilys.usein silloin kun ei rautalangallakaan vääntäen saa toista osapuolta näkemään muuta kuin hänen oman kantansa.

    ymmärrän, että on vaikeaa asettua vastapuolena kokemansa henkilön kenkiin, mutta voisitko oikeasti ajatella ja koettaa ymmärtää, että meille sijaisille on tärkeintä taata huostaanotetulle lapselle rauha kasvaa turvallisesti kohti aikuisuutta. että haluamme vain antaa lapselle tilaisuuden olla lapsi ilman huolia ja vastuuta aikuisten asioista.

    kotiutetaan hänet sitten kahdeksantoista, kahdenkymmenenyhden tai yhden vuoden jälkeen. niin me uskomme, että lapsen on oltava lapsi ja kasvettava turvassa.

    Äänestä

  • sijaisäitikin kirjoitti:

    mielipiteitä ihmisillä.Pidä sinä omasi,minä omani.

    Äänestä

  • on vain eri kirjoitti:

    mielipiteitä ihmisillä.Pidä sinä omasi,minä omani.

    pitää omana tietonasi, niin kaikki on hyvin.
    Ei sinua täällä kukaan kaipaa jankuttamassa päivästä toiseen samaa *piip*

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    pitää omana tietonasi, niin kaikki on hyvin.
    Ei sinua täällä kukaan kaipaa jankuttamassa päivästä toiseen samaa *piip*

    päivästä toiseen jankuttamassa samaa......

    Äänestä

  • sijaisäitikin kirjoitti:

    kun alkaa sijaisvanhemmaksi, tekee itselleen selväksi eräitä asioita. kuten:

    1. lapsi voi tulla jo alunperin määräajaksi
    2. lapsi voi tulla toistaiseksi, mutta matkan varrella voi sattua mitä tahansa.
    a. kotiutus
    b. laitoshoitoon joutuminen
    c. sijoituksen purku ja toiseen kotiin vaihto.

    3. biovanhempien ja sos.virkailijoiden kanssa on tultava juttuun
    4.perheessä pyörii väkeä, jota ei yksityisperheessä näy. käy sen seitsemän sortin virkailijaa ja on paleveria ja kokousta ja kaikkea ylimääräistä
    5. ym.. ym

    siis näihin on siis henkisesti varauduttu ennen sijoitusta. ja on katsottu, että rahkeet ja voimavarat riittää tämän kuvion pyörittämiseen.

    ja usko tai älä. pitkälle rahkeet riittääkin.

    vain silloin tällöin tulee uskon puute ja epäilys.usein silloin kun ei rautalangallakaan vääntäen saa toista osapuolta näkemään muuta kuin hänen oman kantansa.

    ymmärrän, että on vaikeaa asettua vastapuolena kokemansa henkilön kenkiin, mutta voisitko oikeasti ajatella ja koettaa ymmärtää, että meille sijaisille on tärkeintä taata huostaanotetulle lapselle rauha kasvaa turvallisesti kohti aikuisuutta. että haluamme vain antaa lapselle tilaisuuden olla lapsi ilman huolia ja vastuuta aikuisten asioista.

    kotiutetaan hänet sitten kahdeksantoista, kahdenkymmenenyhden tai yhden vuoden jälkeen. niin me uskomme, että lapsen on oltava lapsi ja kasvettava turvassa.

    Minä allekirjoitan tämän. Olen täysin samaa mieltä. Ja tavoitteemme sijaisvanhemmuudessa samat.

    Äänestä

  • sijoituksen kirjoitti:

    alussahan ei ole tietoa kauanko sijoitus kestää?Siis ette olisi adoptiolasta saaneet,onko sijaislapsi huonompi,että hänet voidaan antaa sellaiseenkin perheeseen,joka adoptiolasta ei saisi?Lastensuojelu laissahan sanotaan,että lapsi palaa biokotiin,jollei huostaanoton kriteerit enään täyty,samoin kun että lapsi palaa kotiinsa,kun olosuhteet ovat parantuneet.Eli silloin joudut luopumaan lapsesta.

    sijaislapsen kotiinpalaaminen on erittäin epätodennäköistä.Biot kun eivät ole halunneet lastansa edes tavata ja eivät hallitse edes omaa elämäänsä vaan juominen jatkuu edelleenkin.
    Olemme kyllä sijoituksen alussa varautuneet ja henkisesti valmistautuneet ajatukseen että lapsi mahdollisesti palaisi joskus takaisin biojensa luo,se olisi rankka paikka mutta jos se olisi lapselle hyväksi ja tietäisin hänen voivan siellä hyvin niin kyllä me se kestettäisi.
    Sijaislapsi ei ole mitenkään huonompi kuin adoptio tai kukaan muukaan lapsi vaan hän on lapsi joka on joutunut kokemaan elämässään liikaakin sellaista mitä kenenkään lapsen ei tarvitsisi joutua kokemaan/näkemään.
    Miksi meidän pitäisi adoptoida lapsi koska Suomessa on paljon huostaanotettuja lapsia jotka ovat vaille turvallista ja huolehtivaa perhettä,haluamme osaltamme auttaa näitä lapsia.Meille sijoitetun tytön voisimme kyllä adoptoidakin ja ehkä se vielä joskus onkin ajankohtaista jos vain biot antavat siihen luvan,niin omalta tyttö tuntuu ja on kiintynyt vuosien mittaan osaksi meidän perhettä.

    sijaisvanhemmat ottavat sijaislapsen ja poikkeuksetta alkavat omimaan ja kuvittelemaan,että adoptoisivat lapsen.Se ei liene tarkoitus sijaislapsen huostaanotossa.

    Äänestä

  • pointti on, kirjoitti:

    paskahousu!

    "poikkeuksetta alkavat omimaan ja kuvittelemaan,että adoptoisivat lapsen."

    Oletko tehnyt tutkimuksen jossa haastattelit kaikkia sijaisperheitä?
    Jos et, pidä turpasi kiinni.

    Muuten, jopa jp roos on sitä mieltä, että sijoituksen kestettyä vuosia, ei välttämättä tarkoituksenmukaista ja lapsen paras, että palaa biokotiinsa.

    Revi siitä, pöljö.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Sijoituksen kestettyä vuosia on kuitenkin paras, että lapsi palaa biokotiinsa. Ihan jo senkin takia, että sinä olet ilmeisesti sijari. Huh huh.

    kuitenkin se että biovanhemmat eivät omasta tahdostaan pidä yhteyttä lapseensa,me emme ole heitä kieltäneet päinvastoin.
    Lapsen äiti sanoi jo sijoitusvaiheessa että koska hän lapsestaan luopuu eikä pysty häntä hoitamaan ei hänellä olisi koskaan enää sydäntä lähteä häntä enää pois meiltä vaatimaan/repimään,siinä oli kyllä äidillä silloin sydän paikallaan..toki toivon että äiti vielä joskus tapaisi tytön koska se olisi lapselle tärkeää.
    Meillä ei ole tarvetta omia kenenkään lapsia biologisia kun on jo kolme mutta tästä tytöstä on vaan tullut vuosien aikana biolasten sisar ja meidän lapsi enkä sitä miksikään aio väkisin muuttaa.
    Kaikki meidän perheessä tietää ettei hän ole meidän biologinen lapsemme mutta arjessa sitä ei edes muista koska hän on niin kiintynyt ja "kasvanut sisään"meidän porukkaan.
    Kun hän puhuu meistä äitinä ja isänä pitäisikö kieltää ja sanoa että emme me ole sun oikea äiti tai isä,hänellä kun ei ole muuta äitiä ja isää jotka hän muistaisi,saati tuntisi.Siinä olisi lapsi kyllä aika hukassa.
    Toki hänelle on kerrottu että hänellä on toinen äiti joka on hänet synnyttänyt ja että mieheni ei ole biologisesti hänen isänsä jne.Olemme kertoneet sen verran kun hän on halunnut asioista tietää.
    Jos adoptoisimme tämän tytön niin miksi hän ei voisi senkin jälkeen tavata biovanhempiaan jos niin vanhemmat tai lapsi haluavat?Ei kai adoptoiminen sitä voi estää?

    Äänestä

  • Kuinka sinua voisi auttaa kirjoitti:

    Jos sijoitus on kestänyt vuosia eikä lapsi ole koskaan asunut biovanhempiensa kanssa, niin miksi olisi parempi että hän palaa "kotiin"? Lapsi on kiintynyt sijaisperheeseen ja pitää heitä perheenään. Siitäkin huolimatta että hän tietää biovanhempien olemassaolon ja on tavannut heitä silloin tällöin.

    sinulle samallamitalla takaisin;Vitun kusipää idiootti runkku.Tuntuiko hyvälle saada samallamitalla takaisin?Sinä sen aloitit.Pidä sinä vaan turpas kiinni,ja lue kirja uudelleen.Revi mitä revit,vaikka pelihousus,niin kuin näytit jo repinees kyr.ä.

    Äänestä

  • Kuinka sinua voisi auttaa kirjoitti:

    Sijoituksen kestettyä vuosia on kuitenkin paras, että lapsi palaa biokotiinsa. Ihan jo senkin takia, että sinä olet ilmeisesti sijari. Huh huh.

    biokotiinsa puliporukkaan saastaiseen sikolättiin.

    Äänestä

  • lapsi kirjoitti:

    saastainen puliämmä.Joka asut sikolätissä.

    Äänestä

  • sijoituksen kirjoitti:

    alussahan ei ole tietoa kauanko sijoitus kestää?Siis ette olisi adoptiolasta saaneet,onko sijaislapsi huonompi,että hänet voidaan antaa sellaiseenkin perheeseen,joka adoptiolasta ei saisi?Lastensuojelu laissahan sanotaan,että lapsi palaa biokotiin,jollei huostaanoton kriteerit enään täyty,samoin kun että lapsi palaa kotiinsa,kun olosuhteet ovat parantuneet.Eli silloin joudut luopumaan lapsesta.

    Käsittääkseni adoptiolasta ei saa jos on mahdollisuus lapsia biologisesti saada itsekin. Mielestäni se on oikein hyvä systeemi ottaen huomioon, ettei niitä adoptiolapsia kovinkaan paljoa ole ainakaan Suomen kaltaisessa pienessä maassa.
    Adoptiolapsille on ottajia, muttei aina sijoitetuille.
    Eihän lapset ole sen huonompia vaikka olisivatkin huostaanotettuja, mutta kaikista ei ole sijaisvanhemmiksi. Tässä kun tulee se lapsen biosuku kaupan päälle..
    Yleensä myös adoptiolasta haluavat tahtovat saada vauvan. Huostaanottoprosessi taas on niin pitkä, että lapsi ehtii kasvaa leikki-ikäiseksi vaikka olisi melko pienenä otettu huostaan.
    Onhan näissä eroja, vaikka täällä tuntuu olevan tätä turha selittää.

    Äänestä

  • sijaisäiti minäkin kirjoitti:

    kuitenkin se että biovanhemmat eivät omasta tahdostaan pidä yhteyttä lapseensa,me emme ole heitä kieltäneet päinvastoin.
    Lapsen äiti sanoi jo sijoitusvaiheessa että koska hän lapsestaan luopuu eikä pysty häntä hoitamaan ei hänellä olisi koskaan enää sydäntä lähteä häntä enää pois meiltä vaatimaan/repimään,siinä oli kyllä äidillä silloin sydän paikallaan..toki toivon että äiti vielä joskus tapaisi tytön koska se olisi lapselle tärkeää.
    Meillä ei ole tarvetta omia kenenkään lapsia biologisia kun on jo kolme mutta tästä tytöstä on vaan tullut vuosien aikana biolasten sisar ja meidän lapsi enkä sitä miksikään aio väkisin muuttaa.
    Kaikki meidän perheessä tietää ettei hän ole meidän biologinen lapsemme mutta arjessa sitä ei edes muista koska hän on niin kiintynyt ja "kasvanut sisään"meidän porukkaan.
    Kun hän puhuu meistä äitinä ja isänä pitäisikö kieltää ja sanoa että emme me ole sun oikea äiti tai isä,hänellä kun ei ole muuta äitiä ja isää jotka hän muistaisi,saati tuntisi.Siinä olisi lapsi kyllä aika hukassa.
    Toki hänelle on kerrottu että hänellä on toinen äiti joka on hänet synnyttänyt ja että mieheni ei ole biologisesti hänen isänsä jne.Olemme kertoneet sen verran kun hän on halunnut asioista tietää.
    Jos adoptoisimme tämän tytön niin miksi hän ei voisi senkin jälkeen tavata biovanhempiaan jos niin vanhemmat tai lapsi haluavat?Ei kai adoptoiminen sitä voi estää?

    sijaisäiti yrittää kaikkensa etten saisi nähdä lasta,onneksi sossu ei siihen suostu.

    adoptioon,niin silloin hän menettäisi kaikki tapaamis ym,oikeudet lapseensa.Näkisi lapsensa aikaisintaan 18vuotiaana,jos lapsi itse haluaisi nähdä.

    Äänestä

  • sijaisäitikin kirjoitti:

    kun alkaa sijaisvanhemmaksi, tekee itselleen selväksi eräitä asioita. kuten:

    1. lapsi voi tulla jo alunperin määräajaksi
    2. lapsi voi tulla toistaiseksi, mutta matkan varrella voi sattua mitä tahansa.
    a. kotiutus
    b. laitoshoitoon joutuminen
    c. sijoituksen purku ja toiseen kotiin vaihto.

    3. biovanhempien ja sos.virkailijoiden kanssa on tultava juttuun
    4.perheessä pyörii väkeä, jota ei yksityisperheessä näy. käy sen seitsemän sortin virkailijaa ja on paleveria ja kokousta ja kaikkea ylimääräistä
    5. ym.. ym

    siis näihin on siis henkisesti varauduttu ennen sijoitusta. ja on katsottu, että rahkeet ja voimavarat riittää tämän kuvion pyörittämiseen.

    ja usko tai älä. pitkälle rahkeet riittääkin.

    vain silloin tällöin tulee uskon puute ja epäilys.usein silloin kun ei rautalangallakaan vääntäen saa toista osapuolta näkemään muuta kuin hänen oman kantansa.

    ymmärrän, että on vaikeaa asettua vastapuolena kokemansa henkilön kenkiin, mutta voisitko oikeasti ajatella ja koettaa ymmärtää, että meille sijaisille on tärkeintä taata huostaanotetulle lapselle rauha kasvaa turvallisesti kohti aikuisuutta. että haluamme vain antaa lapselle tilaisuuden olla lapsi ilman huolia ja vastuuta aikuisten asioista.

    kotiutetaan hänet sitten kahdeksantoista, kahdenkymmenenyhden tai yhden vuoden jälkeen. niin me uskomme, että lapsen on oltava lapsi ja kasvettava turvassa.

    Miten ajattelet lapsen voivan kasvaa sijaisperheessä vailla huolia ja murheita, jos lapsi on vasten omaa ja vanhempiensa tahtoa viety kodistaan.

    Älä selitä alkoholi, mielenterveys yms ongelmia. Niitä ei ole. Lapsi ei todella voi olla huoleton lapsi tässä pyörityksessä, mutta sijaisten rahanansaitsemisväline kyllä.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Jos sijoitus on kestänyt vuosia eikä lapsi ole koskaan asunut biovanhempiensa kanssa, niin miksi olisi parempi että hän palaa "kotiin"? Lapsi on kiintynyt sijaisperheeseen ja pitää heitä perheenään. Siitäkin huolimatta että hän tietää biovanhempien olemassaolon ja on tavannut heitä silloin tällöin.

    Lapselle kotiin palaaminen on hyvä ratkaisu, jos se on mahdollista. Sijaisethan heittävät hänet kuitenkin pihalle viimeistään 18-vuotiaana. Silloin nuoret ovat täysin tuuliajolla. Sossu "tukee" paperilla.

    Pääkaupunkiseudulla asuu ties kuinka paljon eri puolella Suomea sijoitettuina olleita nuoria. Nyt pitäisi osata järjestää elämänsä. Metsän mummot eivät valitettavasti osaa tähän valmentaa eikä se heitä sen enempää kuin sossujakaan kiinnosta.

    Äänestä

  • lapsi kirjoitti:

    biokotiinsa puliporukkaan saastaiseen sikolättiin.

    Onhan sijaispaikoissakin tehty nuorille huoneita paskanhajuiseen navettaan. Sossujen mielestä sopii hyvin!

    Äänestä

  • toisin päin kirjoitti:

    sijaisäiti yrittää kaikkensa etten saisi nähdä lasta,onneksi sossu ei siihen suostu.

    Sijaisvanhemmat eivät voi millään tavalla estää lasta tapaamasta biovannhempiaan. Vaikka joskus olisi jopa syytäkin olla tapaamatta. Huoltosuunnitelmassa on aina tarkat päivämäärät, jolloin on tapaaminen ja ei sijaisvanhemmat voi niitä estää. Siihen ei pysty edes perheneuvolan psykologi, jonka mielestä olisi lapsen edun mukaista olla tapaamatta biovanhempiaan. Biovanhemmat haluavat lapsen tavata ja tavattattava on, vaikka siitä olisi mitä seuraamuksia.

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    Lapselle kotiin palaaminen on hyvä ratkaisu, jos se on mahdollista. Sijaisethan heittävät hänet kuitenkin pihalle viimeistään 18-vuotiaana. Silloin nuoret ovat täysin tuuliajolla. Sossu "tukee" paperilla.

    Pääkaupunkiseudulla asuu ties kuinka paljon eri puolella Suomea sijoitettuina olleita nuoria. Nyt pitäisi osata järjestää elämänsä. Metsän mummot eivät valitettavasti osaa tähän valmentaa eikä se heitä sen enempää kuin sossujakaan kiinnosta.

    Meille sijoitetut lapset saavat asua ja elää meidän perheessä niin pitkään kuin haluavat. Heille on avattu tilit, johon kerätään rahaa tulevaisuutta varten ja vaikka sossut eivät heitä avustaisikaan, niin tulevaisuus on turvattu. Lisäksi heidät on merkitty testamenttiimme ja toivomme, että siihen mennessä perintöverotus muuttuu eikä heidän tarvitse maksaa korkeaa perintöäveroa.

    on vieraita lapselle,myöskään hänellä ei ole yhtään ystävää kotipaikkakunnalla,jos hän sinne haluaa palata,On tosiaan tuuliajolla.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    miksi ihmiset tekevät lapsia jos lapset joutuvat "kärsimään" siitä että omat vanhemmat jotka ovat vastuussa lapsensa olemassa olosta eivät voi heistä huolehtia. sitten kun lapset pääsevät sijaiskotiin ja kotiutuvat ovat vanhemmat yhtäkkiä parantaneetkin tapansa. hyi että kuinka joku voi tehdä lapselleen tuollaista varsinkin kun suomessa on varsin hyvin saatavilla kaiken näköisiä ehkäisy muotoja ja ilaminen abortti.

    lapsistaan huolehtiva.

    adoptiolapsella,eikä sijaislapsella ole edes lainmukaan oikeutta siihen.Montako vastaavaa,edes olet kuullut.

    etukäteen tapaamispäivät ennen huoltokokousta,ja sossu toimii kumileimaisina,niinpä menee joka kerta läpi,sanoinpa mitä tahansa.Myös kun heitetään syytteitä sijaisperheen puolelta menee tapaamiset pioleksi vuodeksi tutkimuksen ajaksi.Kyllähän niitä syitä voi keksiä vaikka mitä.Soskut vaihtuvat vähän väliä,ja kukaan ei oikein hoida koko sijoitusta.

    Äänestä

  • lapsen suku kirjoitti:

    on vieraita lapselle,myöskään hänellä ei ole yhtään ystävää kotipaikkakunnalla,jos hän sinne haluaa palata,On tosiaan tuuliajolla.

    Jos lapsi on asunut koko ikänsä sijaisperheessä, eli vähintään 18 vuotta, niin eiköhän lapsen kotipaikkakunta ole se, missä hän on ikänsä asunut. Siellä hänellä on ystäviä, jotka ovat eläneet hänen kanssaan koko iän. Toki biovanhemmat ja sukulaiseet ovat tapaamisen myötä tulleet tutuiksi, mutta väkisinkin ystävyyssuhteet ovat syntyneet siellä, missä hän asuu.

    Äänestä

  • ole kuin, kirjoitti:

    adoptiolapsella,eikä sijaislapsella ole edes lainmukaan oikeutta siihen.Montako vastaavaa,edes olet kuullut.

    Sijaislapsille ei todellakaan ole lain suomaa oikeutta sijaisperheen omaisuuteen, mutta meidän sijaislapset ovat täysin tasavertaisessa asemassa biolapsiemme kanssa. Kaikki lapset ovat asuneet meillä syntymästään saakka, niin biot kuin sijoitetutkin ja emme voi asettaa heitä eri arvoiseen asemaan siinä vaiheessa, kun "rahaa" jaetaan. Valitettavasti vain sijoitetut lapset joutuvat maksamaan perinnöstään suuremman veron kuin biolapset. Tarkoituksena onkin, että lapset adoptoidaan täysi-ikäisinä juuri tuon perintöveron takia.

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    miksi ihmiset tekevät lapsia jos lapset joutuvat "kärsimään" siitä että omat vanhemmat jotka ovat vastuussa lapsensa olemassa olosta eivät voi heistä huolehtia. sitten kun lapset pääsevät sijaiskotiin ja kotiutuvat ovat vanhemmat yhtäkkiä parantaneetkin tapansa. hyi että kuinka joku voi tehdä lapselleen tuollaista varsinkin kun suomessa on varsin hyvin saatavilla kaiken näköisiä ehkäisy muotoja ja ilaminen abortti.

    lapsistaan huolehtiva.

    voi tapahtua sellaista,ettet voi huolehtia lapsestasi.Elämässä mikään ei ole varmaa.Voit vaikka tänään kuolla,niin etpä ole huolehtimassa lapsestasi.Olisiko silloin sinun kannattanut tehdä abortti?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Jos lapsi on asunut koko ikänsä sijaisperheessä, eli vähintään 18 vuotta, niin eiköhän lapsen kotipaikkakunta ole se, missä hän on ikänsä asunut. Siellä hänellä on ystäviä, jotka ovat eläneet hänen kanssaan koko iän. Toki biovanhemmat ja sukulaiseet ovat tapaamisen myötä tulleet tutuiksi, mutta väkisinkin ystävyyssuhteet ovat syntyneet siellä, missä hän asuu.

    asuu sijaiskodissa,on tietty poikkeuksia.Sellaiset lapset jotka vanhempina sijoitetaan jopa toiselle puolelle maata,menettävät myös ystävänsä.Moni varmasti nuorista haluavat pikku paikkakunnista,muuttaa omille kotikulmilleen.

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    Lapselle kotiin palaaminen on hyvä ratkaisu, jos se on mahdollista. Sijaisethan heittävät hänet kuitenkin pihalle viimeistään 18-vuotiaana. Silloin nuoret ovat täysin tuuliajolla. Sossu "tukee" paperilla.

    Pääkaupunkiseudulla asuu ties kuinka paljon eri puolella Suomea sijoitettuina olleita nuoria. Nyt pitäisi osata järjestää elämänsä. Metsän mummot eivät valitettavasti osaa tähän valmentaa eikä se heitä sen enempää kuin sossujakaan kiinnosta.

    Mahtaakohan se olla sitten tämä sama pääkaupunkiseutu missä minä ja veljeni olemme asuneet ja aikuisuuteen kasvaneet? Kun oma sossumme auttoi ihan kaikessa ja viellä enemmänkin. Olemme todellakin olleet hänelle sydämenasia tai siltä se on tuntunut, että hän tosissaan välittää mitä meille tapahtuu (hän myös tuli mukaamme jättämään viimeiset hyvästit veljelleni ruumishuoneelle ja itki siellä kansamme, että näin piti käydä, sekä tuli myös hautajaisiin ja muistotilaisuuteen, vaikka veljeni ei enään huostaanoton piiriin kuulunut).

    Toinen veljeni asuu tukiasunnossa ja sijaisperhe tukee häntä niin rahallisesti kuin henkisestikkin. Olisi saanut asua pidempään sijaisperheessä, mutta halusi muuttaa omilleen, koska kuvitteli sen tarkoittavan helppoa elämää ;) niinkuin suurin osa nuorista.

    Ei tosiaan kaikki perheet ja soosut ole paskoja, joita ei kiinnosta muu kuin tehdä ihmisten elämästä täyttä helvettiä.

    Ja ihan oikeati, nyt kädet sydämelle ja kuvitelkaa lapsi joka on asunut 2-vuotiaasta 10-vuotiaaksi sijaisperheessä, näkemättä vanhempiaan kuin ehkä yhden kerran, vieraantunut vanhemmistaan ja kasvanut kiinni perheeseen jossa asuu ja pitäen vanhempia omina vanhempinaan, vaikkakaan ei biologisena (itse tunsin tytön, joka asui sos kylässä ja hänelle ne sijarit olivat vanhempia, omia vanhempia ja omia tuskin tunsikaan eikä sinne bio-kotiin edes tahtonut takaisin, koska ei sitä tuntenut) niin sitä tuskan määrää kun yhtä'äkkiä revitään pois omasta perheestä (kyllä, siitä tulee ihan oma perhe, jos vanhemmat eivät pidä yhteyttä ja se yhteys katoaa omiin vanhempiin tai siihen bio-perheeseen) ja laitetaan ventovieraiden luokse asumaan. Se on yhtä idioottia ja yhtä paljon lapsen rääkkäämistä kuin lapsen huostaanotto perheestä, jossa ei huostaanoton perusteet täyty!

    Äänestä

  • kuvittelet kirjoitti:

    Miten ajattelet lapsen voivan kasvaa sijaisperheessä vailla huolia ja murheita, jos lapsi on vasten omaa ja vanhempiensa tahtoa viety kodistaan.

    Älä selitä alkoholi, mielenterveys yms ongelmia. Niitä ei ole. Lapsi ei todella voi olla huoleton lapsi tässä pyörityksessä, mutta sijaisten rahanansaitsemisväline kyllä.

    Aina nuo samat litaniat jaksavat selittää,aivan kun pakollinen mantra.

    Äänestä

  • koko ikäänsä kirjoitti:

    asuu sijaiskodissa,on tietty poikkeuksia.Sellaiset lapset jotka vanhempina sijoitetaan jopa toiselle puolelle maata,menettävät myös ystävänsä.Moni varmasti nuorista haluavat pikku paikkakunnista,muuttaa omille kotikulmilleen.

    Meille on sijoitettu näitä "poikkeuksia" ja he todella asuvat meidän perheessämme täysi-ikäiseksi saakka. Huostaanoton perusteet eivät tule koskaan poistumaan mutta vanhempia ei pystytä estämään saamasta lapsia. Väkisin ei voi ehkäistä eikä tehdä sterilisaatiota. Tiedä vaikka perheemme vielä kasvaisi.

    Äänestä

  • kuvittelet kirjoitti:

    Miten ajattelet lapsen voivan kasvaa sijaisperheessä vailla huolia ja murheita, jos lapsi on vasten omaa ja vanhempiensa tahtoa viety kodistaan.

    Älä selitä alkoholi, mielenterveys yms ongelmia. Niitä ei ole. Lapsi ei todella voi olla huoleton lapsi tässä pyörityksessä, mutta sijaisten rahanansaitsemisväline kyllä.

    ja miten voit ajatella lapsen kasvavan biologisen äidin kanssa jossa elämä on täynnä uskomattomia asioita. Eikä lapsella ole edes mitään mihin verrata omaa elämäänsä. Lapsi harvoin osaa valittaa vaikeuksistaan kodissaan. Lapselle on oma äiti se maailman paras äiti. Eihän lapsi tiedä että on olemassa parempiakin äitejä jotka antavat lapselle niin paljon oikeaa rakkautta sillä luotettavalla ja äidillisellä tavalla jossa ei paljon sanoja tarvita. On vain se tunne että on niin turvallinen ja hyvä olla perheessä jossa on äiti, isä, ja toivonmukaan myös "sisaria" joita on lupa rakastaa koska hekin rakastavat tätä sijoitettualasta. Lapsella on kyky olla huoleton turvallisessa ympäristössä ja turvallisten aikuisten kanssa. Ei tarvis yrittää olla aikuinen kuten monella lapsella on hengissä selviämisen ehtona huolehtia itsestään ja siin pakko huolehtia myös vanhemmistaankin. Mie tykkään et sinä olet sen huolien ja murheiden perus ongelma. Anna lapsellesi lupa rakastaa myös muita ihmisiä. Älä tukehduta lapsesi rakkauden tunteita. Aina on vakava ja vahva syy miksi lapsi huostaan otetaan. Sitä sinun on turha ruveta edes inttämään. On ehkä niin että ette ymmärrä mitä on kasvattaa ja huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja turvasta.
    Itsenäisen- ja heitteille jätetyn lapsen ero on vain hiuksen ohut.

    Äänestä

  • Kuvittelisit kirjoitti:

    on noin,ei kannata yleistää.Jos lapsi itse,ja vanhemmat sijoituksesta ovat eri mieltä,on luonnotonta rikkoa heidän välejään, ja puhua sijaisvanhempien rakkaudesta.Sinun tapauksesi on noin,meidän erilainen,ja niistä ei kannata väitellä.

    sijaisvanhempaa,vaan vihaa,ja haluaa pois sieltä.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Meille on sijoitettu näitä "poikkeuksia" ja he todella asuvat meidän perheessämme täysi-ikäiseksi saakka. Huostaanoton perusteet eivät tule koskaan poistumaan mutta vanhempia ei pystytä estämään saamasta lapsia. Väkisin ei voi ehkäistä eikä tehdä sterilisaatiota. Tiedä vaikka perheemme vielä kasvaisi.

    varmaankin maho.

    Äänestä

  • halua rakastaa kirjoitti:

    sijaisvanhempaa,vaan vihaa,ja haluaa pois sieltä.

    on lapsella aivan muuta kuin aikuisilla. Tiedämme että lapsi on sopeutuvainen eri tilanteisiin. Tiedämme myös että esim. bioäiti voi turmella kaiken koska itse ei voi hyväksyä tekemiään virheitä ja kokee itsensä kelvottimaksi äitinä. Miksi vielä turmella lapsen tunteet. Ei lapsi ymmärrä mikä äitiä/isää vaivaa. Ymmärrätkö edes sinä itse mikä meni pieleen.
    Mielestäni siun pittäis yrittää hyväksyä tilanne sellaisena kuin se nyt on ja rakentaa elämäsi uudelle jalustalle jossa lapsikin on mahdollista saaha oma paikkansa vaikka ois sijoitettuna. Ei laps ole mikään lelu sinun omien tunteittes hoitaja. Mites vanha siun/teijän laps on.

    Äänestä

  • Rakkaus kirjoitti:

    koululainen.En todellakaan hyväksy,eikä hyväksy lapsenikaan.En tunne itseäni kelvottomaksi äidiksi päinvastoin.Olen kaksi lastani kasvattanut aikuisiksi,jotka jo työelämässä.Lapseni ei sopeudu vieraiden joukkoon,eikä edes tarvii sopeutua.Hänellä on kotona sisarukset,jotka odottavat.Haen huostaanoton purkua.Enkä milloinkaan luovuttaisi.

    Äänestä

  • on jo kirjoitti:

    mitkä ovat olleet niin vakavia jotta huostaanotto on tehty. En pyydä tarkkaa selitystä mutta jos ei ole kanttia avata keskustewlua oikealla tavalla niin ei ole myöskään enään syytä näitä kommentoida ja antaa edes sinulle tukea taistelussasi. Huostaanoton syitä kun voi olla niin paljon erilaisia ja mitään huostaan ottoa ei tehdä ilman painavia syitä. Jos lasta kaikista ilmoituksista huolimatta ei huostaan oteta niin kenen luulet siitä saavan rapsut.
    Ensinnäkin lapsi kärsii siitä eniten ja sitten se kantelu kohdistuu lastensuojelu viranomaisia kohtaan. Onko elämäsi kaikinpuolin kohdallaan lapsen parasta ajatellen. Ei se ole mikään mittapuu että lapsi ei sovellu sijaisperheeseen. Eipä tietenkään sovellu jos esim, lapsi kokee joutuneensa ahtaalle kun on selvät säännöt joita tulee noudattaa. Sitten vielä jos vanhemmat sitä eivät hyväksy lapsensa kohdalla. Mutta sinun täytyy ymmärtää että lapsen turvan ja vastuun sekä sanattomaan rakkauteen kuuluu perus asiat juuri siksi että lapsi oppii oman vastuun ym. ym.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Sijaisvanhemmat eivät voi millään tavalla estää lasta tapaamasta biovannhempiaan. Vaikka joskus olisi jopa syytäkin olla tapaamatta. Huoltosuunnitelmassa on aina tarkat päivämäärät, jolloin on tapaaminen ja ei sijaisvanhemmat voi niitä estää. Siihen ei pysty edes perheneuvolan psykologi, jonka mielestä olisi lapsen edun mukaista olla tapaamatta biovanhempiaan. Biovanhemmat haluavat lapsen tavata ja tavattattava on, vaikka siitä olisi mitä seuraamuksia.

    tekstiä.

    Äänestä

  • kaksi eri asiaa. kirjoitti:

    Käsittääkseni adoptiolasta ei saa jos on mahdollisuus lapsia biologisesti saada itsekin. Mielestäni se on oikein hyvä systeemi ottaen huomioon, ettei niitä adoptiolapsia kovinkaan paljoa ole ainakaan Suomen kaltaisessa pienessä maassa.
    Adoptiolapsille on ottajia, muttei aina sijoitetuille.
    Eihän lapset ole sen huonompia vaikka olisivatkin huostaanotettuja, mutta kaikista ei ole sijaisvanhemmiksi. Tässä kun tulee se lapsen biosuku kaupan päälle..
    Yleensä myös adoptiolasta haluavat tahtovat saada vauvan. Huostaanottoprosessi taas on niin pitkä, että lapsi ehtii kasvaa leikki-ikäiseksi vaikka olisi melko pienenä otettu huostaan.
    Onhan näissä eroja, vaikka täällä tuntuu olevan tätä turha selittää.

    Kyllä kansainvälinen adoptio sopii myös perheille, joilla olisi myös mahdollius saada biologinen lapsi. Monet perheet jopa valitsevat adoption ensisijaiseksi vaihtoehdoksi kasvattaa perhettä. Ja osalla adoptioperheistä on useitakin biologisia lapsia ennen adoptiota.

    Sijaisvanhemmuus on sitten toinen juttu. Onhan turvallista perhettä tarvitsevia lapsia Suomessakin.

    Äänestä

  • mitään syistä kirjoitti:

    mitkä ovat olleet niin vakavia jotta huostaanotto on tehty. En pyydä tarkkaa selitystä mutta jos ei ole kanttia avata keskustewlua oikealla tavalla niin ei ole myöskään enään syytä näitä kommentoida ja antaa edes sinulle tukea taistelussasi. Huostaanoton syitä kun voi olla niin paljon erilaisia ja mitään huostaan ottoa ei tehdä ilman painavia syitä. Jos lasta kaikista ilmoituksista huolimatta ei huostaan oteta niin kenen luulet siitä saavan rapsut.
    Ensinnäkin lapsi kärsii siitä eniten ja sitten se kantelu kohdistuu lastensuojelu viranomaisia kohtaan. Onko elämäsi kaikinpuolin kohdallaan lapsen parasta ajatellen. Ei se ole mikään mittapuu että lapsi ei sovellu sijaisperheeseen. Eipä tietenkään sovellu jos esim, lapsi kokee joutuneensa ahtaalle kun on selvät säännöt joita tulee noudattaa. Sitten vielä jos vanhemmat sitä eivät hyväksy lapsensa kohdalla. Mutta sinun täytyy ymmärtää että lapsen turvan ja vastuun sekä sanattomaan rakkauteen kuuluu perus asiat juuri siksi että lapsi oppii oman vastuun ym. ym.

    selittelemään.Mieheni kuoleman jälkeen masennuin,nyt jo toipunut.Elämäni on kunnossa.Opiskelen,en käytä alkoholia lainkaan,vietän normaalia rauhallista elämää.Minulla on lasteni kanssa erittäin lämpöiset välit olleet aina.Aikuiset lapsenikin käyvät luonani syömässä pari kertaa viikossa,ja muutenkin yhteistä touhua.Rakastan lapsiani,he ovat minulle maailman tärkeimmät ihmiset.

    Äänestä

  • bioäiti suostuisi kirjoitti:

    adoptioon,niin silloin hän menettäisi kaikki tapaamis ym,oikeudet lapseensa.Näkisi lapsensa aikaisintaan 18vuotiaana,jos lapsi itse haluaisi nähdä.

    lapsi tavata silti bioäitiänsä vaikka äidillä ei siihen lain sanelemaa oikeutta olisikaan.Me ei aiottaisi sitä estää vaikka meitä ei pakotettaisikaan suostumaan tapaamisiin.Tietysti jos äiti haluaisi lapsensa tavata hänen täytyisi olla selvinpäin tapaamishetkellä mutta sama vaatimus mielestäni on perusteltu nytkin kun toimimme sijaisvanhemmuuspohjalta.

    Äänestä

  • jopa sinullekin kirjoitti:

    voi tapahtua sellaista,ettet voi huolehtia lapsestasi.Elämässä mikään ei ole varmaa.Voit vaikka tänään kuolla,niin etpä ole huolehtimassa lapsestasi.Olisiko silloin sinun kannattanut tehdä abortti?

    ei tietenkään. tarkoitin aborttia vain siinä vaiheessa jos vanhemmilla on esim. päihde ongelma tai muuten elämä vaan ei sovi lapselle niin silloin ei kannata lasta tähän maailmaan saattaa muiden hoidettavaksi

    Äänestä

  • sijaisäiti minäkin kirjoitti:

    lapsi tavata silti bioäitiänsä vaikka äidillä ei siihen lain sanelemaa oikeutta olisikaan.Me ei aiottaisi sitä estää vaikka meitä ei pakotettaisikaan suostumaan tapaamisiin.Tietysti jos äiti haluaisi lapsensa tavata hänen täytyisi olla selvinpäin tapaamishetkellä mutta sama vaatimus mielestäni on perusteltu nytkin kun toimimme sijaisvanhemmuuspohjalta.

    suostuu adoptioon,niin sitten se on teidän välinen asia.Itse en suostuisi ikinä,kammottava edes ajatuksena.

    Äänestä

  • Kuvittelisit kirjoitti:

    ja miten voit ajatella lapsen kasvavan biologisen äidin kanssa jossa elämä on täynnä uskomattomia asioita. Eikä lapsella ole edes mitään mihin verrata omaa elämäänsä. Lapsi harvoin osaa valittaa vaikeuksistaan kodissaan. Lapselle on oma äiti se maailman paras äiti. Eihän lapsi tiedä että on olemassa parempiakin äitejä jotka antavat lapselle niin paljon oikeaa rakkautta sillä luotettavalla ja äidillisellä tavalla jossa ei paljon sanoja tarvita. On vain se tunne että on niin turvallinen ja hyvä olla perheessä jossa on äiti, isä, ja toivonmukaan myös "sisaria" joita on lupa rakastaa koska hekin rakastavat tätä sijoitettualasta. Lapsella on kyky olla huoleton turvallisessa ympäristössä ja turvallisten aikuisten kanssa. Ei tarvis yrittää olla aikuinen kuten monella lapsella on hengissä selviämisen ehtona huolehtia itsestään ja siin pakko huolehtia myös vanhemmistaankin. Mie tykkään et sinä olet sen huolien ja murheiden perus ongelma. Anna lapsellesi lupa rakastaa myös muita ihmisiä. Älä tukehduta lapsesi rakkauden tunteita. Aina on vakava ja vahva syy miksi lapsi huostaan otetaan. Sitä sinun on turha ruveta edes inttämään. On ehkä niin että ette ymmärrä mitä on kasvattaa ja huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja turvasta.
    Itsenäisen- ja heitteille jätetyn lapsen ero on vain hiuksen ohut.

    On myös tapauksia, joissa huostaanoton perusteista voidaan olla montaa mieltä. Esimerkiksi lapsen opettaja, joka tuntee lapsen ja perheen monen vuoden ajalta ja huostaanotosta päättänyt sossu, joka ei lasta eikä perhettä ollut koskaan tavannutkaan, olivat tapauksesta aivan eri mieltä.

    En estä lastani rakastamasta muita ihmisiä. Läheiset ihmiset ovat tuki ja turva lapselle. Näihin ihmisiin kuuluvaksi en lue sossun määräämiä sijaishoitajia ja heidän läheisiään. Heillä ei ole ollut lapseni elämään minkäänlaista positiivista vaikutusta. Onneksi pahimmista on jo päästy eroon.

    Äänestä

  • halua rakastaa kirjoitti:

    sijaisvanhempaa,vaan vihaa,ja haluaa pois sieltä.

    Ota yhteyttä lääninhallituksen sosiaalitarkastajaan. Minulla asiasta hyviä kokemuksia. He eivät ole klikkiytyneitä kuten sossut ja sijaiset, jotka monesti ovat kavereita keskenään myös työn ulkopuolella.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Jos lapsi on asunut koko ikänsä sijaisperheessä, eli vähintään 18 vuotta, niin eiköhän lapsen kotipaikkakunta ole se, missä hän on ikänsä asunut. Siellä hänellä on ystäviä, jotka ovat eläneet hänen kanssaan koko iän. Toki biovanhemmat ja sukulaiseet ovat tapaamisen myötä tulleet tutuiksi, mutta väkisinkin ystävyyssuhteet ovat syntyneet siellä, missä hän asuu.

    Ongelma on se, että monet sijaisperheet asuvat hyvin syrjäisillä seuduilla ja pienillä paikkakunnilla. Näillä kunnilla ei ole tarjota sen enempää opiskelu- kuin työmahdollisuuksiakaan 18 vuotta täyttäneille nuorille.

    Useimmat sijoitetut nuoret vaihtavat paikkakuntaa täytettyään 18 vuotta. Samoin monet heidän sijoituspaikkakunnalla asuvat nuoret lähtevät muualle opiskelemaan. Siinä missä muut nuoret käyvät viikonloppuisin tapaamassa vanhempiaan ja ystäviään kotiseudella, entinen sijaisnuori jää omaan asuntoonsa opiskelu/työpaikkakunnalle. Välimatka saattaa olla satoja kilometrejä. Tässä vaiheessa entiset sijoitetut nuoret vieraantuvat lapsuudenystävistään, koska kaverukset eivät suinkaan aina pääse opiskelemaan samalle paikkakunnalle. Omista sukulaisistaan he ovat vieraantuneet jo sijoituksen aikana.

    Mitä jää jäljelle?

    Äänestä

  • tapauksessanne kirjoitti:

    on noin,ei kannata yleistää.Jos lapsi itse,ja vanhemmat sijoituksesta ovat eri mieltä,on luonnotonta rikkoa heidän välejään, ja puhua sijaisvanhempien rakkaudesta.Sinun tapauksesi on noin,meidän erilainen,ja niistä ei kannata väitellä.

    miksi tämä samainen bio äiti kaiken aikaa täällä yleistää:

    että koska hän on täydellinen, joskin täydellisen viranomais-ajojahdin uhri ja hänen lapsensa on täydellinen pakkosijoituksen uhriksi joutunut kohde,

    niin kaikki muutkin sijoitukset ovat samanlaisia?

    tämä kirjoittaja ei koskaan vastaa mitä pitäisi tehdä niille kymmenille lapsille, jotka todella hyötyvät sijoituksesta.
    joiden kotioloissa ei ole edes siedettävän heikkoa vaan jossa on kovaa väkivaltaa, lapseen kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä, laiminlyöntiä, hylkäämistä, totaalista lapsen väärin ymmärtämistä.

    näidenkin on hänen mielestään paras olla biokotona, vaikka henki menisi väkivallan uhrina. SILLÄ HÄNELLÄ ei ole ongelmia ja jänen lapsensaKIN vastustaa sijoitusta.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    ei tietenkään. tarkoitin aborttia vain siinä vaiheessa jos vanhemmilla on esim. päihde ongelma tai muuten elämä vaan ei sovi lapselle niin silloin ei kannata lasta tähän maailmaan saattaa muiden hoidettavaksi

    Kuinka tämä maailma tulisi toimeen, jollei meillä olisi sinun kaltaisia virheettömiä ihmisiä mallinamme.

    Sinä varmaan olet kotona, koska niinhän kaikki mallikelpoiset äidit ovat. Sinulla on kuitenkin paljon rahaa käytössä, koska niinhän kaikilla hyvillä vanhemmilla on.

    Sinä valmistat lapsille terveellistä kotiruokaa. Keräät marjat ja sienet metsästä ja kasvatat luomuruokaa kasvimaalla. Sehän on terveellistä. Mutta aikaa siihen ei sinulta kulu, koska haluat olla lasten kanssa.

    Sinä opetat lapsille kunnon perusarvot(omasi) koska muillahan ei sinun mielestäsi ole mitään arvoja.

    Sinä opetat sijaislapsillesi, että alkoholismi, köyhyys, tyhmyys, kouluttamattomuus, työttömyys, masentuneisuus, sairaudet yms ovat itse aiheutettuja. Samalla opetat myös ettei elämässä voi olla mitään hallitsemattomia yllätyksiä. sinähän olet fiksu kaikkivoiva.

    Näin sijaislapsesi taas tietävät, miksi heidän täytyy olla kiitollisia ja kuuliaisia, että ovat päässeet näin erinomaiseen perheeseen. Samalla he ovat oppineet myös, mitä ajattelet heistä, koska hehän ovat vanhempiensa lapsia.

    Äänestä

  • kaupunkiin kirjoitti:

    Ongelma on se, että monet sijaisperheet asuvat hyvin syrjäisillä seuduilla ja pienillä paikkakunnilla. Näillä kunnilla ei ole tarjota sen enempää opiskelu- kuin työmahdollisuuksiakaan 18 vuotta täyttäneille nuorille.

    Useimmat sijoitetut nuoret vaihtavat paikkakuntaa täytettyään 18 vuotta. Samoin monet heidän sijoituspaikkakunnalla asuvat nuoret lähtevät muualle opiskelemaan. Siinä missä muut nuoret käyvät viikonloppuisin tapaamassa vanhempiaan ja ystäviään kotiseudella, entinen sijaisnuori jää omaan asuntoonsa opiskelu/työpaikkakunnalle. Välimatka saattaa olla satoja kilometrejä. Tässä vaiheessa entiset sijoitetut nuoret vieraantuvat lapsuudenystävistään, koska kaverukset eivät suinkaan aina pääse opiskelemaan samalle paikkakunnalle. Omista sukulaisistaan he ovat vieraantuneet jo sijoituksen aikana.

    Mitä jää jäljelle?

    Eihän sijaisperhe mihinkään katoa nuoren lähtiessä opiskelemaan. Koti on edelleen siellä missä se on aina ollut. Meillä on pidetty myös yhteys bioperheeseen ja lapsella on mahdollisuus tulevaisuudessa lähteä opiskelemaan kaupunkiin, jossa asuu biosukua. Meille saa aina tulla ja olemmekin jo ruvenneet säästämään rahaa autokoulua ja omaa autoa varten. Julkinen liikenne täällä maaseudulla on kovin vähäistä ja omalla autolla nuoren on helppo liikkua paikasta toiseen.

    maksaa bensat,auton vakuutusmaksut,auton korjauskulut?Opiskelijalla ei varaa sellaiseen.

    Äänestä

  • auton, kirjoitti:

    yl-lä o-le-vas-sa vies-tis-sä lu-kee: o-lem-me al-ka-neet sääs-tää au-to-a ja a-jo-kort-tia var-ten.

    se siis tarkoittaa, että sijaisperhe kustantaa sekä ajokortin, että auton.

    kuka muuten maksaa biolapsen auton vakuutukset ja polttoaineet?

    yllätys yllätys, me vanhemmat.

    ja lapsi on lapsi on lapsi.

    jos voisit sen tajuta.

    Äänestä

  • luepa vielä kerran kirjoitti:

    Pi-tää-kö noin yli-mie-li-ses-ti vas-ta-ta?Pu-hut-ko tuol-la ta-val-la si-jais-lap-sel-lek-kin?Si-nä-kin voi-sit ope-tel-la a-si-al-li-ses-ti vas-taa-maan.Voi-sit sen ta-ju-ta.

    Me maksamme, sillä kun haimme pienit nyytit sairaalasta päätimme, että heistä huolehditaan aivan kuin omista biolapsistammekin. Jokaisella lapsella on oma tili, johon säästetään rahaa tulevaisuutta varten. Emme erottele onko lapsi meidän tekemä vai taimena meidän perheeseen haettu. Ovat täysin samanarvoisia.

    ex-sijoitettu.Kyllä minulle minun omat biovanhemmat auton osti ja maksavat kulut.Sijaisvanhemmat jäivät maalle.Heihin onneksi minun ole pakko pitää yhteyttä.Luojan kiitos kun sieltä pois pääsin.

    Äänestä

  • tai älä kirjoitti:

    On myös tapauksia, joissa huostaanoton perusteista voidaan olla montaa mieltä. Esimerkiksi lapsen opettaja, joka tuntee lapsen ja perheen monen vuoden ajalta ja huostaanotosta päättänyt sossu, joka ei lasta eikä perhettä ollut koskaan tavannutkaan, olivat tapauksesta aivan eri mieltä.

    En estä lastani rakastamasta muita ihmisiä. Läheiset ihmiset ovat tuki ja turva lapselle. Näihin ihmisiin kuuluvaksi en lue sossun määräämiä sijaishoitajia ja heidän läheisiään. Heillä ei ole ollut lapseni elämään minkäänlaista positiivista vaikutusta. Onneksi pahimmista on jo päästy eroon.

    ja perhettäsi tunteakkaan vaan ilmoitukset sossuun on tullut muilta tahoilta. Mutta kuten tiedät että näitä ilmoituksen tekijöitä ei sinulle kerrota.
    Luuletko että kanssaihmisillä ei ole silmiä ja korvia. Ei opettajan tarvitse tietää mit neljän seinän sisällä tapahtuu ja yleensäkkin koulun ulkopuolella lapsen elämä voi olla miten arvaamatonta tahansa. Kokoa paloja teoitanne ja jos et näe aihetta tähän huostaanottoon niin kyllä siihen pitää tulla päätös aika helposti.
    Mutta sinun on ensin näytettävä se toteen mistä sinua ja perhettäsi syytetään että se ilmianto ei on totta.
    Onko lapsesi ollut kauankin huostaanotettu?

    Äänestä

  • tarvitse sinua kirjoitti:

    Taidanpa alkaa kuttumaisista naapureista,ja duunikavereista soittelemaan sossuille ja kusettaa mitä kieroimpia asioita,saavat sitten yrittää todistaa että asiat eivät pidä paikkaansa.Soittelenkin jo huomenissa.Tuleepa paljon huostaanottoja ja selviteltävää kuttumaisille tyypeille.

    Äänestä

  • lukija, kirjoitti:

    lastensuojeluilmoitus johtaa aina tilanteen tarkastukseen ja kartoitukseen.

    mutta jos useasti teet perättömän ilmiannon, niin voi olla ettei nimettömyys suoja pidä asian muuttuessa herjaukseksi ja sossu tuleekin oikeuteen todistamaan sen "kuttumaisen työkaverin puolesta".

    sinua vastaan

    Äänestä

  • kysyin. kirjoitti:

    Pi-tää-kö noin yli-mie-li-ses-ti vas-ta-ta?Pu-hut-ko tuol-la ta-val-la si-jais-lap-sel-lek-kin?Si-nä-kin voi-sit ope-tel-la a-si-al-li-ses-ti vas-taa-maan.Voi-sit sen ta-ju-ta.

    siis, jos kerran ymmärsit alkuperäisen teksitin, niin miksi sitten kysyt tyhmiä?

    jos alkuperäisessä lukee, että säästämme auton ostoon, niin eikö se ole vastaus kysymukseen:kuka ostaa?

    mitä ilkeää siinä vastauksen rautalanka toistossa on?

    ja jos kerran ostaa auton, niin kyllä siinä silloin sitoutuu myös alkuvuosien kulujakin maksamaan.

    on se sitten ilkeilyä tai ei.

    Äänestä

  • laajemmin ala kirjoitti:

    selittelemään.Mieheni kuoleman jälkeen masennuin,nyt jo toipunut.Elämäni on kunnossa.Opiskelen,en käytä alkoholia lainkaan,vietän normaalia rauhallista elämää.Minulla on lasteni kanssa erittäin lämpöiset välit olleet aina.Aikuiset lapsenikin käyvät luonani syömässä pari kertaa viikossa,ja muutenkin yhteistä touhua.Rakastan lapsiani,he ovat minulle maailman tärkeimmät ihmiset.

    pelkkä masennus muka veisi sossun asiakkaaksi vaikka ympärillä on rakastava suku isoäiteineen päivineen. on miehen suku johon ei sijaisperheestä lapsi saa pitää yhteyttä, mutta kotoa sitten saa...

    kuulehan nyt, sinä ja kaikki muut tavikset, jotka ette näitä kirjoituksia kummemmin sijoitus systeemejä tunne:

    normaali tavisperhe saa kokea aika lailla kauhua ja järkytystä, puolison kuolemaa, konkurssia, varattomuutta ja mielenterveysongelmia, masennusta, maanis-depressiivistä mielisairautta ja sitsofreniaakin ilman, että sossu ovelle koputtaa tai perään kyselee.

    normaali tavis, jolla on noinkin vahvat tukiverkot kuin tällä vali-valilla, joutuu pyytämään avun sairaalajaksoileen sukulaisista tai puolisolta tai puolison suvulta. vinkumaan suvuista takaajia, avustajia. myymään talousvaikeuksissa omistamansa ja silti sossusta sanotaan, ettei ole tarvetta apuun.

    kyllä huostaanotettavat lapset perheineen ovat olleet tavalla tai toisella jo pitkään sossun huolenpidon kohteena. ei siihen huostaanottoon normaali masennus johda, kun muu tausta on kunnossa.

    Äänestä

  • sinua ei uskota kirjoitti:

    lastensuojeluilmoitus johtaa aina tilanteen tarkastukseen ja kartoitukseen.

    mutta jos useasti teet perättömän ilmiannon, niin voi olla ettei nimettömyys suoja pidä asian muuttuessa herjaukseksi ja sossu tuleekin oikeuteen todistamaan sen "kuttumaisen työkaverin puolesta".

    sinua vastaan

    kuttumaisimmille niin en joudu oikeuteen.

    Äänestä

  • lukija, kirjoitti:

    Taidanpa alkaa kuttumaisista naapureista,ja duunikavereista soittelemaan sossuille ja kusettaa mitä kieroimpia asioita,saavat sitten yrittää todistaa että asiat eivät pidä paikkaansa.Soittelenkin jo huomenissa.Tuleepa paljon huostaanottoja ja selviteltävää kuttumaisille tyypeille.

    jos jollekkin aijot olla noin ilkeä vaikka kuinka on kuttumaiset naapurit tai työkaverit.

    Ilmoitus tietenkin täytyy olla paikkansapitävä ja aiheellinen.
    Minä tiedän että äiti ilmoitti oman tyttärensä ja se johti välittömään huostaanottoon muutama naapuri oli myös tehnyt ilmoituksen samaisesta naisesta jolla silloin kaksi lasta. Eikä siinä paljon tutkimuksia tarvittu asian paikkansapitävyyteen.

    Tytär nyt syyttää äitiään ja kertoo lapselleen että jos äiti (lapsen mummu) ei olisi ilmoittanut niin saisit asua äidin luona. Onneksi lapsi on saanut kuulla ja nähdä sen karmean totuuden jonka nyt ymmärtää kun on mihin voi verrata. Silloin pienenä lapset roikkuivat äidin mukana ryyppy reissuilla ja olivat mukana jos minkälaisessa touhussa vanhempaa tyttöä hyväksikäytettiin että onko jonkun mielestä tällaisissa tapauksissa ilmoituksen teko väärin vaikka sen tekee oma äiti. Se olisi vain pitänyt tehdä heti kun lapsi syntyi, koska tilanne oli jo silloin riistäytynyt liian vakavaksi holtittomuudeksi.
    Toinen tapaus jossa oma sisko ilmoitti siskonsa ja tunnusti tyhmyytensä eli katui että ei ollut tehnyt ilmoitusta aikaisemmin vaan edesauttoi asian pahenemisessa josta lapsi kärsi ja sai kokoelämän kestäviä traumoja. Tämä lapsi on jo aikuinen mutta hyvin sirpaleina mutta kokoaa tietoisesti itseään eheyteen.
    Meinaan että miksi joku voi katsoa vierestä lapsen surkeaa kärsimystä jonka voisi katkaista ja turvata lapselle lapsen elämän. Eikä ole kysymys lasten RYÖSTÖSTÄ ja yhteistyöstä sossun kanssa.

    Äänestä

  • lukija, kirjoitti:

    Taidanpa alkaa kuttumaisista naapureista,ja duunikavereista soittelemaan sossuille ja kusettaa mitä kieroimpia asioita,saavat sitten yrittää todistaa että asiat eivät pidä paikkaansa.Soittelenkin jo huomenissa.Tuleepa paljon huostaanottoja ja selviteltävää kuttumaisille tyypeille.

    Yksi kaltaisesi tyyppi teki ilmoituksen eräästä äidistä. Väitti olevan insestiä. Äiti nukkunut siskonpetissä poikansa kanssa osallistuessaan suuriin sukujuhliin.

    Lapsi vietiin koulusta. Ei saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan. Tutkimukset ja valitusprosessit kestivät toista vuotta.

    Väite todettiin perättömäksi. Äiti tuli myöhemmin julkisuuteen tapauksen tiimoilta. Kuka korvaa perheelle ja erityisesti lapselle tulleet vahingot.

    Äänestä

  • kaltaisesi tyyppi kirjoitti:

    korvata.Ikuiset traumat heidän elämässään.Heidän perhe häväisty.

    Äänestä

  • kaltaisesi tyyppi kirjoitti:

    Yksi kaltaisesi tyyppi teki ilmoituksen eräästä äidistä. Väitti olevan insestiä. Äiti nukkunut siskonpetissä poikansa kanssa osallistuessaan suuriin sukujuhliin.

    Lapsi vietiin koulusta. Ei saanut tavata vanhempiaan eikä sisaruksiaan. Tutkimukset ja valitusprosessit kestivät toista vuotta.

    Väite todettiin perättömäksi. Äiti tuli myöhemmin julkisuuteen tapauksen tiimoilta. Kuka korvaa perheelle ja erityisesti lapselle tulleet vahingot.

    miestään kohtaan ja mies joutui taistelemaan kaksi vuotta perättömyyksiä vastaan. Juttuun sekaantui myös "paha" anoppikin. Miten kävi äiti menetti huoltajuuden lapset hyvän isän huostassa. Äiti myös kiltisti maksaa lapsen elatusmaksut. Anoppi sai maksaa herjaus ja häpäisy syytteistä korkean summan lasten isälle. Kyllä näitä juttuja löytyy ja usein hyvinkin läheltä. Juttu myös ollut julkisuudessa.
    Että jotkut ihmiset voivat olla niin ilkeitä ja ajattelemattomia puolin ja toisin.

    Se korvaa joka syyttä nostaa kanteen.

    Äänestä

  • vaimo kirjoitti:

    Näitä asioita ei mikään raha korvaa. Eniten kärsii syytön lapsi.

    Äänestä

  • vaimo kirjoitti:

    miestään kohtaan ja mies joutui taistelemaan kaksi vuotta perättömyyksiä vastaan. Juttuun sekaantui myös "paha" anoppikin. Miten kävi äiti menetti huoltajuuden lapset hyvän isän huostassa. Äiti myös kiltisti maksaa lapsen elatusmaksut. Anoppi sai maksaa herjaus ja häpäisy syytteistä korkean summan lasten isälle. Kyllä näitä juttuja löytyy ja usein hyvinkin läheltä. Juttu myös ollut julkisuudessa.
    Että jotkut ihmiset voivat olla niin ilkeitä ja ajattelemattomia puolin ja toisin.

    Se korvaa joka syyttä nostaa kanteen.

    laittaa tutkimukset käyntiin korvauksista.

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    pelkkä masennus muka veisi sossun asiakkaaksi vaikka ympärillä on rakastava suku isoäiteineen päivineen. on miehen suku johon ei sijaisperheestä lapsi saa pitää yhteyttä, mutta kotoa sitten saa...

    kuulehan nyt, sinä ja kaikki muut tavikset, jotka ette näitä kirjoituksia kummemmin sijoitus systeemejä tunne:

    normaali tavisperhe saa kokea aika lailla kauhua ja järkytystä, puolison kuolemaa, konkurssia, varattomuutta ja mielenterveysongelmia, masennusta, maanis-depressiivistä mielisairautta ja sitsofreniaakin ilman, että sossu ovelle koputtaa tai perään kyselee.

    normaali tavis, jolla on noinkin vahvat tukiverkot kuin tällä vali-valilla, joutuu pyytämään avun sairaalajaksoileen sukulaisista tai puolisolta tai puolison suvulta. vinkumaan suvuista takaajia, avustajia. myymään talousvaikeuksissa omistamansa ja silti sossusta sanotaan, ettei ole tarvetta apuun.

    kyllä huostaanotettavat lapset perheineen ovat olleet tavalla tai toisella jo pitkään sossun huolenpidon kohteena. ei siihen huostaanottoon normaali masennus johda, kun muu tausta on kunnossa.

    avaisi huulensa sinua vastaan ja ilmaisisi sinulle viisauden salaisuudet,että hänellä on ymmärrystä monin verroin!Silloin huomaisit,että Jumala on painanut unhoon montakin pahaa tekoasi.Sinäkö käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille?Se on korkeampi kuin taivas-mitä voit tehdä,syvempi kuin tuonela-mitä voit ymmärtää.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Meille sijoitetut lapset saavat asua ja elää meidän perheessä niin pitkään kuin haluavat. Heille on avattu tilit, johon kerätään rahaa tulevaisuutta varten ja vaikka sossut eivät heitä avustaisikaan, niin tulevaisuus on turvattu. Lisäksi heidät on merkitty testamenttiimme ja toivomme, että siihen mennessä perintöverotus muuttuu eikä heidän tarvitse maksaa korkeaa perintöäveroa.

    Lapsen biovanhemmat ovat varmasti onnellisia, huoltajinahan heillä on oikeus lapsensa tileihin ymym.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Me maksamme, sillä kun haimme pienit nyytit sairaalasta päätimme, että heistä huolehditaan aivan kuin omista biolapsistammekin. Jokaisella lapsella on oma tili, johon säästetään rahaa tulevaisuutta varten. Emme erottele onko lapsi meidän tekemä vai taimena meidän perheeseen haettu. Ovat täysin samanarvoisia.

    Voi helvetti mitä prideaivopesupaskaa....

    Äänestä

  • sijaisäiti myös kirjoitti:

    Me olemme tulleet sijaisvanhemmiksi ilman Pride-koulutusta ja tuo "taimi" ajatus on lähtöisin omasta päästäni. Biolapset ovat saaneet alkunsa siemenestä ja sijoitetut lapset ovat olleet pieniä "taimia" kun heidät synnytyksen jälkeen olemme sairaalasta hakeneet.

    Äänestä

  • sijaisbioemo kirjoitti:

    Toivottavasti kuolemme vasta sitten, kun sijoitetut lapset ovat täysi-ikäisiä ja voivat huolehtia rahoistaan itse. Tulevaisuutta varten säästettävät rahat menevät tileille, joihin ei ole ulkopuolisilla pääsyä.

    alkaa selittelemään.Ihan hyvä vertauskuvauksesi minusta oli..tais taas olla joku provo tuo sinulle kauniin ja rakentavan kommentin laittanut kirjoittaja:)

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Me maksamme, sillä kun haimme pienit nyytit sairaalasta päätimme, että heistä huolehditaan aivan kuin omista biolapsistammekin. Jokaisella lapsella on oma tili, johon säästetään rahaa tulevaisuutta varten. Emme erottele onko lapsi meidän tekemä vai taimena meidän perheeseen haettu. Ovat täysin samanarvoisia.

    kiintymystä.Sitä paitsi Jumalan lapsia he ovat,eivät sinun.Jumala päättää miten käy tulevaisuudessa,et sinä.

    Äänestä

  • sijaisbioemo kirjoitti:

    Lapsen biovanhemmat ovat varmasti onnellisia, huoltajinahan heillä on oikeus lapsensa tileihin ymym.

    rauhassa rahojanne.Jumala voi temmata ne teiltä pois,ennen kuin huomaattekaan.

    Äänestä

  • Jumala puhuisi ja kirjoitti:

    avaisi huulensa sinua vastaan ja ilmaisisi sinulle viisauden salaisuudet,että hänellä on ymmärrystä monin verroin!Silloin huomaisit,että Jumala on painanut unhoon montakin pahaa tekoasi.Sinäkö käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille?Se on korkeampi kuin taivas-mitä voit tehdä,syvempi kuin tuonela-mitä voit ymmärtää.

    armosi julistus ei tietenkään koske sijaisvanhempien syntejä? vain biojen?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Toivottavasti kuolemme vasta sitten, kun sijoitetut lapset ovat täysi-ikäisiä ja voivat huolehtia rahoistaan itse. Tulevaisuutta varten säästettävät rahat menevät tileille, joihin ei ole ulkopuolisilla pääsyä.

    Aika hataralla pohjalla on testamentti, jos se on toivottavasti-pohjalla. Laittakaa herranen aika ehto testamenttiinne, ettei sijaislastenne osuudet mene vääriin käsiin!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • te vaan, kirjoitti:

    rauhassa rahojanne.Jumala voi temmata ne teiltä pois,ennen kuin huomaattekaan.

    No, enpä ole ennen moista kuullut. Ihme jumala sinullakin on kun noin rahoja tempailee...

    Äänestä

  • ei omia lapsia saatu, joten sijaislasten "saaminen" oli hyvä vaihtoehto.

    Kai tästäkin joku häirikkö saa nälvimisen aihetta... :(

    Äänestä

  • wwwww kirjoitti:

    ei omia lapsia saatu, joten sijaislasten "saaminen" oli hyvä vaihtoehto.

    Kai tästäkin joku häirikkö saa nälvimisen aihetta... :(

    hakeneet adoptiolasta?

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    hakeneet adoptiolasta?

    mutta emme kelvanneet ikiemme takia.

    Äänestä

  • sijaisäiti myös kirjoitti:

    Voi helvetti mitä prideaivopesupaskaa....

    Viljellään kyllä aika tavalla pridessä. Jos et ole prideä käynyt on se kyllä aika hyvä keksintö! Itseäni jo ällöttää myös koko taimi ja siemen juttu!

    Äänestä

  • Eija2 kirjoitti:

    Viljellään kyllä aika tavalla pridessä. Jos et ole prideä käynyt on se kyllä aika hyvä keksintö! Itseäni jo ällöttää myös koko taimi ja siemen juttu!

    paskaa.

    Äänestä

  • ostaa lasten kirjoitti:

    kiintymystä.Sitä paitsi Jumalan lapsia he ovat,eivät sinun.Jumala päättää miten käy tulevaisuudessa,et sinä.

    oletko sitä mieltä, että lapset kadulle vaan....
    kyllä Jumala huoltaa!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    paskahousu!

    "poikkeuksetta alkavat omimaan ja kuvittelemaan,että adoptoisivat lapsen."

    Oletko tehnyt tutkimuksen jossa haastattelit kaikkia sijaisperheitä?
    Jos et, pidä turpasi kiinni.

    Muuten, jopa jp roos on sitä mieltä, että sijoituksen kestettyä vuosia, ei välttämättä tarkoituksenmukaista ja lapsen paras, että palaa biokotiinsa.

    Revi siitä, pöljö.

    sijaisvanhempi.

    Äänestä

Läheinen sukulaiseni pyysi ottamaan lapsensa sijoitukseen. Huostaanotto oli tapahtunut ja sijaiskotia etsittiin.

Molemmat biologiset vanhemmat hyväksyivät meidät. Yhteistyö on sujunut hyvin, ei kitkattomasti, mutta hyvin (olemme kaikki kasvaneet "metrin").

Toivomme, että lastemme serkku saa turvallisuuden tunteen ja silti säilyttää suhteen biologisiin vanhempiinsa ja kenties joskus palaa omaan kotiin (epätodennnäköstä, mutta mahdollista).

Meillä on neljä omaa biologista lasta, lisää emme olisi "tehneet".

Äänestä

Ei minun mielestäni ketään "oteta", varsinkaan adoptiolapsia. Sijaislapsia saa helpommin ja nopeammin, se nyt vaan on tosiasia.

Äänestä

koska en enää lisää omia halunnut.
Sijoitetuista vielä pääsee joskus eroonkin, varsinkin jos ovat kovin sairaita tai vanhempansa sekopäitä, hah.

Äänestä
  • Senkin sika. Otit sijoitettuja lapsia hyväksikäyttö mielessäsi. Hyväksikäyttöä on myös se, että tienaat heillä rahaa. Lapsiahan et kertomasi mukaan halunnut enää lasten vuoksi, vaan muihin tarkoituksiin. Vielä kehtaat sanoa, että kun olet heidät sairastuttanut, heistä pääset eroon kun haluat, eikä Halli perääsi hauku. Vaan minä pidän tiukasti silmällä sijareita jotka hoitavat lastani. Kirjaan kaiken ylös ja viimeistään silloin, kun lapsi täyttää 18-vee, lähtee ilmoitukset lääninhallitukseen, vaatimus on että sijaritoiminta on lopettettava. Kunhan vahtaan ajan kulumista, että pääsen toimeen.

    Äänestä

  • ottanut kirjoitti:

    Senkin sika. Otit sijoitettuja lapsia hyväksikäyttö mielessäsi. Hyväksikäyttöä on myös se, että tienaat heillä rahaa. Lapsiahan et kertomasi mukaan halunnut enää lasten vuoksi, vaan muihin tarkoituksiin. Vielä kehtaat sanoa, että kun olet heidät sairastuttanut, heistä pääset eroon kun haluat, eikä Halli perääsi hauku. Vaan minä pidän tiukasti silmällä sijareita jotka hoitavat lastani. Kirjaan kaiken ylös ja viimeistään silloin, kun lapsi täyttää 18-vee, lähtee ilmoitukset lääninhallitukseen, vaatimus on että sijaritoiminta on lopettettava. Kunhan vahtaan ajan kulumista, että pääsen toimeen.

    hihihihahahahhhhhohohohhihihihaahhhhhhaaaaa...hik...tsih...vai vahtaat....hohhooohaahahhhaaaaahihiii!!!!

    Ei ole minun syyni jos yhteiskunta mahdollistaa tällaisen "hyväksikäytön", mielestäni siitä kuitenkin hyötyy jokainen osapuoli. Ja onhan meillä kuitenkin ollut se pieni pyyteetön halu auttaa kun kerran siihen on ollut mahdollisuus. Mutta minun mielestäni sijaisperhetoiminta ainakin meidän perheen kohdalla liittyy tiettyyn elämäntilanteeseen, ei me tätä koko elämäämme aiota tehdä.
    Vahtaa sinä vaan sijareitasi. Sinulla on siihen omat syysi. Silti en aio noin alas vajota kuin sinä ja haukkua sinua siaksi, ymmärrän että elämän kolhimalle voi tuollaisia mokia sattua...

    Äänestä

  • ottanut kirjoitti:

    Senkin sika. Otit sijoitettuja lapsia hyväksikäyttö mielessäsi. Hyväksikäyttöä on myös se, että tienaat heillä rahaa. Lapsiahan et kertomasi mukaan halunnut enää lasten vuoksi, vaan muihin tarkoituksiin. Vielä kehtaat sanoa, että kun olet heidät sairastuttanut, heistä pääset eroon kun haluat, eikä Halli perääsi hauku. Vaan minä pidän tiukasti silmällä sijareita jotka hoitavat lastani. Kirjaan kaiken ylös ja viimeistään silloin, kun lapsi täyttää 18-vee, lähtee ilmoitukset lääninhallitukseen, vaatimus on että sijaritoiminta on lopettettava. Kunhan vahtaan ajan kulumista, että pääsen toimeen.

    jonkin sortin pahanasteinen harha sinulla. Eihän tuo xxx kertonut ollenkaan tuollaista kuin mitä väität...

    Äänestä

  • Kaisuli kirjoitti:

    Sinulla on mielenvika. Kirjoituksestasi se hyökkää silmille. Mukava, että nimimerkilläsi kirjoitit, toivottavasti käytät sitä jatkossakin.

    Äänestä

  • tarkkasilmä kirjoitti:

    Luitko edes kirjoitustani?
    Jos luit, et tainnut paljoa ymmärtää sen sisältöä, vai? Harmi...
    Luulin, että tämä olisi "keskustelukanava", mutta loka tuntuu lentävän....
    Voin sen kertoa, jos et tiedä, että ei-rekisteröimättömiä nimimerkkejä voi käyttää kuka tahansa. Ja minä kirjoitan AINA tällä nimimerkillä...muiden lisäksi :)

    Jäänkin seuraamaan "Kaisulin" kannanottoja keskusteluissa.
    Ja selvittelit itsellesi mitä selvittelit.

    Äänestä

  • tarkkasilmä kirjoitti:

    Jäänkin seuraamaan "Kaisulin" kannanottoja keskusteluissa.
    Ja selvittelit itsellesi mitä selvittelit.

    Ihan sama kuule!Tarkkailisit omia kirjoituksias samalla...ei o kovinkaan tervettä!

    Ehkä vähän huvittavaa toisaalta :D

    Äänestä

  • pööpelihööpeli kirjoitti:

    Ihan sama kuule!Tarkkailisit omia kirjoituksias samalla...ei o kovinkaan tervettä!

    Ehkä vähän huvittavaa toisaalta :D

    olen pidemmän aikaa seurannut sijaisäitien kirjoituksia,eipä tasapainoisille monikaan tunnu.Seuraan jatkossakin mielenkiinnolla heidän kirjoituksiaan.Ylimielisiltä vaikuttavat.

    Äänestä

  • hohottaja kirjoitti:

    hihihihahahahhhhhohohohhihihihaahhhhhhaaaaa...hik...tsih...vai vahtaat....hohhooohaahahhhaaaaahihiii!!!!

    sijaisvanhemmalta kertakaikkiaan?

    Äänestä

  • sivullinen tarkkailija, kirjoitti:

    olen pidemmän aikaa seurannut sijaisäitien kirjoituksia,eipä tasapainoisille monikaan tunnu.Seuraan jatkossakin mielenkiinnolla heidän kirjoituksiaan.Ylimielisiltä vaikuttavat.

    Sama tyyppi. Ihan samanlaisia juttuja kirjoitat, vaihda jo levyä. Kyllästyttää!

    Muka sivullinen tarkkailija...hih...

    Äänestä

  • hööpelipööpeli kirjoitti:

    Sama tyyppi. Ihan samanlaisia juttuja kirjoitat, vaihda jo levyä. Kyllästyttää!

    Muka sivullinen tarkkailija...hih...

    Joka asiassa hihitteleviä ihmisiähän pöpilöissä on. Ja nimimerkilläsikin tuot asiaasi esille.

    Äänestä

  • asiaan kirjoitti:

    Joka asiassa hihitteleviä ihmisiähän pöpilöissä on. Ja nimimerkilläsikin tuot asiaasi esille.

    Ai onko pöpilöissä netit? Sinähän se kai tiedät..hihihii

    Äänestä

  • hohoo kirjoitti:

    Ai onko pöpilöissä netit? Sinähän se kai tiedät..hihihii

    Se kaisuli voisi tietää.

    Äänestä

  • kaverilta kirjoitti:

    Se kaisuli voisi tietää.

    miettiä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

adoptio lasta, kirjoitti:

vaan sijaislapsen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu