Ekhva joutuu valtion saattohoitoon

Anonyymi-ap

Ehkva on kolmen vuoden aikana 2023-2025 tehnyt tahallaan tappiota 80 miljoonaa. Marinin hallituksen säätämän lain mukaan tuo tappio pitää kattaa 2026 loppuun mennessä, Ekhva on budjetoimassa ensi vuodelle nollatuloksen, mikä tarkoittaa, että tappiota ei tule katettua yhtään. Orpon hallitus on myöntänyt tappion kattamisen jatkoajan vuoteen 2028 asti, niile hyvinvointialueille, jotka tekevät positiivisen tuloksen vuodelle 2025. Ekhva tekee tappiota. Yritys tekisi nuijamiehet ja toimitusjohtaja olisi saanut potkut aikoja sitten, mutta sote-kolhoosi vain porskuttaa. Ekhva joutuu valtion holhoukseen. Demarijohdolla ei oikein pelitä.

Estarit:
"Marina Erhola osui raportissaan hv-alueiden tilasta oikeaan. Harvalla johtajalla on kokemusta hv-alueiden kokoisten organisaatioiden johtamisesta. Poliittinen päätöksenteko ei ole ollut niin nopeaa kuin muutos edellyttäisi. Ekhvakin on juuttunut poteroihin huutelemaan. Jatkoaika tappioiden kattamiselle on luvattu alueille, joiden tulos on tänä vuonna positiivinen. Ekhva jatkaa tappion tekemistä ja pääsee valtion saattohoitoon, mikä on hyvä asia."

5

463

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sally sanoi, tappiot katettu 2032. Samanlaista skeidaa kuin Marinin hallituksen tulevaisuuspanostukset, jotka piti realisoitua kymmenen vuoden päästä 2030-luvun alussa. Ja tämä tilanteessa, jossa pitää säästää tässä ja nyt. Se on sitä demareiden talouspolitiikkaa. Olematonta.

    • Anonyymi

      Mihin rahat oikein menee? Potilaiden hoitoon eivät ainakaan, koska hoitoa ei enää saa.

      • Anonyymi00007

        Eivät todellakaan mene potilaiden hoitoon! Lääkäriaikaa ei välttämättä saa ollenkaan!


    • Anonyymi

      Nyt Ekhvan yt-neuvottelut on päätöksessä, ja irtisanomisia tulee ensi vuonna. Tässä kopio ylen sivulta.

      Etelä-Karjalan hyvinvointialueen (Ekhva) koko organisaatiota koskeneet yt-neuvottelut ovat päättyneet. Niiden tuloksena hyvinvointialue irtisanoo 317 vakituista työntekijää.

      Sen lisäksi tehtäviä jätetään täyttämättä 81 kappaletta. Arviolta 140:tä määräaikaista työsuhdetta ei enää ensi vuonna jatketa.

      Ekhvan säästötarve ensi vuodelle on yhteensä noin 37 miljoonaa euroa. Hyvinvointialueen johtaja Sally Leskisen mukaan yli puolet säästettävästä summasta eli 19,3 miljoonaa euroa on etsitty henkilöstökuluista.

      Kokonaisuudessaan hyvinvointialueen vakituinen henkilöstömäärä vähenee noin 7 prosenttia vuoden 2026 loppuun mennessä.


      https://yle.fi/a/74-20196190

    • Anonyymi

      Vois alottaa karsimisen tuolta kalliista johtoportaasta eikä sieltä pienimmistä palkansaajista, jotka tekevät tärkeää kovaa työtä kentällä. Sama koskee rahan kiilto silmissä kikkailevia ja järjestelmää hyväksikäyttäviä kalleimpia lääkäreitä - ulos ja kohtuutta tilalle.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      13
      2286
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1118
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      1102
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      897
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      833
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      808
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      725
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      701
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      681
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      681
    11. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      134
      660
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      660
    13. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      604
    14. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      53
      604
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    16. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      563
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      41
      532
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      518
    Aihe