Orpon hallitus: missä ne työpaikat ovat joihin työttömät voivat mennä töihin?

Anonyymi-ap

Miten hallitus voi olla näin tyhmä?

https://stm.fi/-/toimeentulotuen-kokonaisuudistus-etenee-eduskuntaan

Kauanko näillä aivokääpiöillä kestää tajuta, etteivät työttömät ole työttömiä omasta halustaan, vaan siksi koska palkkatöitä ei ole tarjolla? Tämä tuntuu olevan jotenkin ylivoimaisen vaikeaa uskoa vai?

Kaikista köyhimpiin kohdistuvalla taloudellisella väkivallalla ei tuoteta eroakaan säästöjä valtion kassaan. Näillä keinoilla aiheutetaan massiivisia köyhyyden aiheuttamia lisäongelmia ihmisille joilla on koko ajan vaikeuksia selviytyä taloudellisesti tälläkin hetkellä. Heikentämällänheidän asemaansa "vähennetään syrjäytymisriskiä" mitä helvettiä?

Sosiaaliturvaorjien viimesijaisimmalla toimeentulotuella leikkiminen ja venkoilu ei tuota AINUTTAKAAN UUTTA TYÖPAIKKAAA EIKÄ AINUTTAKAAN UUTTA OIKEAA TYÖLLISTÄ.

Orpo hallituksella on aivojen tilalla musta aukko.

Mitä toimenpiteitä orpon hallitus on kohdistunut työnantajiin työllisyyden kohentamiseksi? Nämä stnan poliitikot eivät muuta toimenpidettä keksi kuin työttömien nylkytystä.

129

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      - SDP:n VELKA-Marin -otti Velkaa yli 40Miljardia kansalle ja samalla myös tuhosi työllisyyden . Siinä on -SYYLLINEN- !

      - Tuommonen SDP:läinen - pitäs Pyöritellä -TERVASSA ja HÖYHENISSÄ - !

    • Anonyymi

      Mietippä aloittaja miten paljon sakoo tuo Putinin ylitsevuotavan rakas Suomessa tuhonnut työpaikkoja. On se vuan metkaa kun punatattia syyttelee hallitusta. Mutta ei vahinkossakaan syytä oikeita syyllisiä eli Putinia ja sakoon tauno ja. Mutta eihän punanokka koskaan parhaita tovereitaan syyllistä.

      • Anonyymi

        Opettele Suomen kieli ole hyvä.

      • Nii. 😇

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettele Suomen kieli ole hyvä.

        Samoin.

    • Anonyymi

      Töitä löytyy, jos niitä oikeasti haluaa.

      • Anonyymi

        Hyvä.

        Pistä yhteystiedot mihin työttömät jotka oikeasti haluavat töitä, voivat mennä töihin.

        Muistutukseksi mainittakoon että töihin meno tarkoittaa sitten sitä, että työstä maksetaan palkka jolla tulee toimeen.

        Odotamme vähintään tuhannen avoimen työpaikan tiedot tähän ranskalaisilla viivoilla joihin työttömät voivat heti huomenaamuna marssia jonossa tienaamaan.

      • Anonyymi

        Debiili tietää ilmoittaa että töitä löytyy jos niitä oikeasti haluaa, mutta ainuttakaan yhteystietoa ei osaa antaa työpaikasta johon työtön voisi mennä töihin.

        Sinun kannattaa kysellä vanhemmiltasi tuosta asiasta, et selvästikään vielä ymmärrä maailman menoa.

        Kysyä vanhemmilta töitä? Mitä ihmettä sinäkin selität?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä.

        Pistä yhteystiedot mihin työttömät jotka oikeasti haluavat töitä, voivat mennä töihin.

        Muistutukseksi mainittakoon että töihin meno tarkoittaa sitten sitä, että työstä maksetaan palkka jolla tulee toimeen.

        Odotamme vähintään tuhannen avoimen työpaikan tiedot tähän ranskalaisilla viivoilla joihin työttömät voivat heti huomenaamuna marssia jonossa tienaamaan.

        Eipä näy tietoja. Olipa yllätys ettei tule

        Oli, mutta ylläpito poisti. Mutta töitä löytyy, ja jos joku ei todellakaan löydä työpaikkaa, niin sitten yrittäjäksi.

        Olipa huono satu taas koita skarpata valehtelija noissa tarinoissasi.

        Mitä itse teet työksesi? Olet ilmeisesti mielestäsi yrittäjä kun yrität tehdä kaikkien elämästä vaikeaa.

        Ei ollut satu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä itse teet työksesi? Olet ilmeisesti mielestäsi yrittäjä kun yrität tehdä kaikkien elämästä vaikeaa.

        En ole yrittäjä, vaan palkkatöissä. Miten olen vaikeuttanut elämääsi (saati kaikkien muiden) neuvomalla menemään töihin tai alkamalla yrittäjäksi?

        En pysty työllistymään ja siksi neuvot ärsyttävät.

        Sitten yrittäjäksi. Ei kun anteeksi, et pysty sitäkään tekemään., koska <lisää tekosyy>.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En pysty työllistymään ja siksi neuvot ärsyttävät.

        Ei ole työttömän "pystymisestä" kiinni jos työnantajat eivät pysty työllistämään työttömiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Debiili tietää ilmoittaa että töitä löytyy jos niitä oikeasti haluaa, mutta ainuttakaan yhteystietoa ei osaa antaa työpaikasta johon työtön voisi mennä töihin.

        Ei ikinä "mennä" töihin vaan avoimiin pitää tehdä hakemus.

        Kirjoitappas ny sinne netin hakukenttään "avoimet työpaikat".. valkkaa sieltä mieleisiäsi. Soita, tee hakemuksia.
        Jos sun äippä ei makaa.krapuloissaan, niin pyydä siltä apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä itse teet työksesi? Olet ilmeisesti mielestäsi yrittäjä kun yrität tehdä kaikkien elämästä vaikeaa.

        Mitä tarkoitat tuolla? Oli todella omituinen esitys. Miten joku tuntematon voi vaikfuttaa "kaikkien elämää".
        Tässä aamulla luin yrittäjästä, joka ei saa.työntekijää tai onhan siellä jokunen käynyt yrittämässä, mutta kun ei tule mitään, niin ei tule. Samassa jutussa oli kyselty joltain asiantuntijalta, miksi nuoret (ei kaikki) on niin surkeita, onnettomia, osaamattomia, laiskoja, suorastaan tyhmiä (nämä on mun omia mielipiteitä, rehellisesti sanottuna, jutussa oli nätimmin). Paas lukien se. Oli niin totta joka sana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ikinä "mennä" töihin vaan avoimiin pitää tehdä hakemus.

        Kirjoitappas ny sinne netin hakukenttään "avoimet työpaikat".. valkkaa sieltä mieleisiäsi. Soita, tee hakemuksia.
        Jos sun äippä ei makaa.krapuloissaan, niin pyydä siltä apua.

        Työ valitaan, kuten perustuslaissa sanotaan.

        Netin hakukenttåån voi kirjoittaa myös "avoin työhakemus".

      • Anonyymi

        Sekin on totta, töitä löytyy, mutta vain Tessin mukaisella palkalla. Mutta hölmöhän se on, joka lähtee töihin , kun kotonakin saa saman verran rahaa tekemättä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä.

        Pistä yhteystiedot mihin työttömät jotka oikeasti haluavat töitä, voivat mennä töihin.

        Muistutukseksi mainittakoon että töihin meno tarkoittaa sitten sitä, että työstä maksetaan palkka jolla tulee toimeen.

        Odotamme vähintään tuhannen avoimen työpaikan tiedot tähän ranskalaisilla viivoilla joihin työttömät voivat heti huomenaamuna marssia jonossa tienaamaan.

        Työpaikat löytyvät Työvoimatoimistosta, sinne vain valitsemaan.

    • Anonyymi

      onhan jo vuosikymmeniä Suomessa mainostettu suurta työvoimapulaa.
      Mutta Suomi on todellisuudessa eu alueen johtava - työttömyys maa.
      Suomessa jo noin, 1990 -2025 on ollut massa-työttömyys,
      aina noin 1 / 2 milj. työtöntä ! jatkuvasti.
      Mutta valheena, media juttuna on puhuttu vain työvoimapulasta.
      Melko epärehellistä politiikkaa.
      Siksi Suomi on taantuva, kehitysmaaksi muuttuva yli-velka maa.

      • Anonyymi

        Velkaantuminen hoidetaan siis sosiaaliturvaorjia kurittamalla taloudellisesti siitä ettei työmarkkinoilla ole heille muuta tarjolla kuin paskaa?

        Kaikista köyhimpiin kohdistuvalla taloudellisella väkivallalla ei luoda ainuttakaan oikeaa työpaikkaa eikä yksikään sosiaaliturvaorja pääse sosiaaliturvariippuvuudesta irti näillä loputtomilla sadistisilla kostotoimilla.

        50% leikkaus toimeentulotuen perusosaan on jo todellista sadismia.

        Mikäli ajatuksena on kostaa niille jotka oletusarvoisesti käyttävät sosiaaliturvajärjestelmää hyväkseen, tiedoksi hallitukselle etteivät tällaiset kostotoimet vaikuta heihin millään tavoin. Jos joku ryhmä lypsää perusteettomia sosiaalitukia vaikka pärjäisi ilmankin, he tosiaan pärjäävät mainiosti myös silloin kun joutuvat tukileikkausten kohteeksi.

        Tällaisesta taloudellisesta väkivallasta kärsivät ne jotka oikeasti tarvitsevat sosiaaliturvaa selviytyäkseen hengissä.

        Töihin ei voi mennä jos töihin ei pääse. Palkkaa ei voi nostaa jos työnantajat kieltäytyvät palkanmaksusta. Ja miksipä maksaisivat kun te siellä hallituksessa takaatte työnantajille palkatonta verorahakustanteista työvoimaa vuodesta toiseen?

        Koska sillä lailla Suomen talous pistetään kuntoon.

        Milloin te ajattelitte siellä eduskunnassa taas nostaa omia verorahakustanteisia korvauksianne muuten? Seuraavaksi nostatte omia "palkkojanne" 100%. Seuraavaksi pistätte nykyisten korvauksienne perään vaan nollan ja yhteistuumin toteatte että tämä on oikein. Te siellä eduskunnassa olette työtä tekeväisiltä ja raskautetulilta varastamanne rahat ansainneet.

        Ja sitten syytätte sosiaaliturvaorjia työttömiä verorahoilla siipeilystä ja kela- lomailusta.

        "Töihin ei voi mennä jos töihin ei pääse. Palkkaa ei voi nostaa jos työnantajat kieltäytyvät palkanmaksusta."

        Valitse mieluinen työ ja palkat saat Palkkaturvasta.

    • Anonyymi

      Miten sdp- on niin tyhmä, että VIHAA ihmisiä, jotka haluavat ryhtyä

      YRITTÄJIKSI.

      Sdp- Sannan Yel uudistus toi Suomeen 100.000 kpl uusia työttömiä
      ( Luku Ei sisällä kerrannaisvaikutuksia ).

      • Anonyymi

        Sannako nyt on vielä puikoissa?

        Eikö tauno ole vielä huomannut ettei ole mitään merkitystä sillä minkälainen hallituskokoonpano puikoissa perseilee. Kato ku koko poliittinen järjestelmä on vain poliitikkojen oman suolaisen toimeentulon lähde, ja poliittinen oikeisto- vasemmisto- taistelulinja kaltaisillesi debiileille äänestäjille luotu harhautus. Hajota ja hallitse. Kun ihmiset lietsotaan tappelemaan keskenään mitä typerimmistä asioista poliittinen eliitti pääsee rauhassa nautiskelemaan ihmisiltä varastamillaan verovaroilla elämisestään. Kun sinä imbesilli äänestäjä keskityt keinotekoiseen oikeisto- vasemmisto- taisteluun voivat verorahoillasi porsastelevat poliitikot olla rauhassa.

        Oikea taistelulinja menee ylhäältä alas, ei oikealta vasemmalle.

    • Anonyymi

      Mitäs yllättävää tuossa on?

      Hallituksen päätöksethän näissä työllisyysasioissa perustuu lähestulkoon jatkuvasti pelkkään valheeseen:

      Jos olet työtön, sinä olet elämänhallintongelmainen ja sinut pakotetaan korjaamaan elämänhallintaongelmaasi pakkotyössä jota nimitetään kuntouttavaksi työtoiminnaksi

      Jos olet työtön, syy ei ole koskaan se, että työpaikkoja ei ole saatavissa, kuten ei palkkarahoja ylipäätään.

      Koko systeemi on niin täynnä valhetta kuin olla ja voi, ja pelkästään se, että viranomainen perustaa toimensa valehteluun, on jo sellaisenaan selkeä peruste tehdä asiasta hallintokantelu ja viranomaiselle kannattaa myös vaatia rankaisutoimia koska viranomainen ei voi valehdella teidän asioistanne, eikä voi yleensäkään väittää teistä mitään valheen perusteella.

      Asian ohesta:

      Kuntouttavan työtoiminnan loppu häämöttää jo, lukekaapa uutisia. Jos joku epäilee, että laillisuusvalvojille kantelemalla ei ole mitään vaikutusta, kyllä tästä voi jo sen tulkita niin että viesti on jotain kautta mennyt perille.

      • Anonyymi

        Totta. Ainoa epätotuus tuossa on että hallintokanteluita kannattaa tehdä. Hallintokanteluilla ei ole mitään vaikutusta mihinkään kun kantelijana on yhteiskunnan ö- luokan henkilö, virallinen dehumanisoitu syntipukki.

        Ja mikäli hallintokantelu tuottaisi tuloksen, se tarkoittaa viranomaiselle vain soosoo huomautusta. Toisaalta miten hallintokantelu voisikaan tuottaa tulosta kun viranomaiset vain toteuttavat lainsäätäjän viranomaisille laatimia lakeja? Eihän viranomainen silloin lainvalvojan näkökulmasta tee mitään laitonta.

        Aloitus koskee hallituksen, eli LAINSÄÄTÄJÄN OMAA mielisairasta sosiaaliturvauudistusta. Millä tavalla sä luulet hallintokanteluiden vaikuttavan asiaan?

        Hallintokantelusta voi tulla vain siinä tapauksessa huomautus viranomaiselle jos viranomainen ei toteuta lainsäätäjän luomia lakeja. Lainvalvoja valvoo viranomaisten toimintaa voimassaolevien lakien puitteissa. Jos lait itsessään ovat mielivaltaisia, lainvalvoja valvoo siinä tapauksessa mielivaltaisen lakien toteutumista.

        Jos sosiaaliturvaorja tekee hallintokantelun 50% toimeentulotuen perusosan leikkauksesta, siitä ei kuule seuraa yhtään mitään viranomaiselle joka on toiminut voimassaolevan lainsäädännön mukaan.

        Kun lainsäätäjä itse kusee ja paskoo ihmisten perusoikeuksien päälle tilanne on se,,että valtio on laittamassa tilassa, ja lainsäätäjä itse korruptoitunut ytimiään myöten. eikä se ole hallintokanteluilla korjattavissa.

      • Anonyymi

        "Jos olet työtön, sinä olet elämänhallintongelmainen ja sinut pakotetaan korjaamaan elämänhallintaongelmaasi pakkotyössä jota nimitetään kuntouttavaksi työtoiminnaksi"

        Jos olet pitkäaikaistyötön, sinä olet mahdollisesti elämänhallintongelmainen ja sinun oikeutesi kuntouttavaan työtoimintaan selvitetään yhteistyössä sosiaalityöntekijän kanssa.

        Pitkäaikaiatyötön on henkilö joka on ollut työttömänä vuoden päivät. Kerrotko miten tämä yhden vuoden työttömyys aiheuttaa elämänhallinta ongelman, ja ovatko myös Beverly Hillsin rikkaat kotirouvat elämänhallintaongelmia siksi koska eivät ole koskaan käyneet kodin ulkopuolella töissä?

        Et ole vieläkään paljastanut mistä ongelmasta orjatyön tai jossain pajalla tyhjän toimittamisen oletetaan kuntouttavan ihmistä oli hän sitten terve tai sairas. Kerro ole hyvä.

        Ruttoinen järjestelmä prässää tavallisista ihmisistä älyllisesti kehareita jotka eivät ilmeisesti jossa enää täysi- ikäisinä aikuisina edes kyseenalaistaa vallitsevia olosuhteita.

        Pitkä itku hallintokantelun tehottomuudesta, mutta sitten tuli tämä:

        "Hallintokantelusta voi tulla vain siinä tapauksessa huomautus viranomaiselle jos viranomainen ei toteuta lainsäätäjän luomia lakeja."

        Siinähän se asia on, miksi se hallintokantelu on tehtävä, ydinsyitä hallintokantelulle on juuri ne syyt, jotka johtaa siihen, että esim. perustuslakia tai kv-sopimuksia ei suostuta noudattamaan, kun niiden ohittamiseksi on tehty jokin PL:lle alisteinen laki, ja viranomaiset oikein urakalla alkaa poliittisen johtamisen seurauksena toimimaan lainvastaisesti.

        Varmasti kannattaisi sinunkin nuo omat puuta-heinää-tekstisi lukea ja ymmärtää paremmin, ennenkuin moista sontaa kirjoittelet julkisesti mihinkään.

        Hallintokantelu saattaa VAIKUTTAA tehottomalta, mutta asia ei ole niin, kanteluiden käsittelyssä vain menee paljon aikaa jos niissä on oikeat perusteet, koska oikeusjärjestelmän tehtävä on käydä läpi tarvittaessa jokaikinen yksityiskohta joka asiaan liittyy silloin kun epäillään että systeemiä on muutettu lainvastaiseksi.

        Pälä pälä urku auki.

        Millä tavalla huomautuksen antaminen viranomaiselle on tehokasta? Mihin se tehoaa?

        Yleensähän ei mitään huomautusta edes tule.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkäaikaiatyötön on henkilö joka on ollut työttömänä vuoden päivät. Kerrotko miten tämä yhden vuoden työttömyys aiheuttaa elämänhallinta ongelman, ja ovatko myös Beverly Hillsin rikkaat kotirouvat elämänhallintaongelmia siksi koska eivät ole koskaan käyneet kodin ulkopuolella töissä?

        Et ole vieläkään paljastanut mistä ongelmasta orjatyön tai jossain pajalla tyhjän toimittamisen oletetaan kuntouttavan ihmistä oli hän sitten terve tai sairas. Kerro ole hyvä.

        Ruttoinen järjestelmä prässää tavallisista ihmisistä älyllisesti kehareita jotka eivät ilmeisesti jossa enää täysi- ikäisinä aikuisina edes kyseenalaistaa vallitsevia olosuhteita.

        "Pitkäaikaiatyötön on henkilö joka on ollut työttömänä vuoden päivät. Kerrotko miten tämä yhden vuoden työttömyys aiheuttaa elämänhallinta ongelman, ja ovatko myös Beverly Hillsin rikkaat kotirouvat elämänhallintaongelmia siksi koska eivät ole koskaan käyneet kodin ulkopuolella töissä?"

        Jengi saa pelkällä viikonlopun ryyppäämisellä päänsä niin kipeiksi, että maanantaina vietetään rokulipäivää. Kuukauden kesäloman jälkeen saakin jo saikkua kun maksa viheltää. BH:n rouvista ei mihinkään tuottavaan työhön ole.

        "Et ole vieläkään paljastanut mistä ongelmasta orjatyön tai jossain pajalla tyhjän toimittamisen oletetaan kuntouttavan ihmistä oli hän sitten terve tai sairas. Kerro ole hyvä."

        Kuntouttavassa työtoiminnassa saa vertaistukea toisilta samassa elämäntilanteessa olevilta. Tarkempi määrittely löytyy jokaisen aktivointisuunnitelmasta.

        "Ruttoinen järjestelmä prässää tavallisista ihmisistä älyllisesti kehareita jotka eivät ilmeisesti jossa enää täysi- ikäisinä aikuisina edes kyseenalaistaa vallitsevia olosuhteita."

        Sen välttääkseen kannattaakin välillä päivittää osaamistaan ja hankkia monipuolista työkokekemusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos olet työtön, sinä olet elämänhallintongelmainen ja sinut pakotetaan korjaamaan elämänhallintaongelmaasi pakkotyössä jota nimitetään kuntouttavaksi työtoiminnaksi"

        Jos olet pitkäaikaistyötön, sinä olet mahdollisesti elämänhallintongelmainen ja sinun oikeutesi kuntouttavaan työtoimintaan selvitetään yhteistyössä sosiaalityöntekijän kanssa.

        'Oikeus kuntouttavaan työtoimintaan'... No olipa paras vitsi aikoihin! Toivotaan, että joudut kokemaan sen, että tuota 'oikeutta' nöyryytykseen pakotetaan sinulle tukien leikkauksella tai katkaisulla uhkailulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkäaikaiatyötön on henkilö joka on ollut työttömänä vuoden päivät. Kerrotko miten tämä yhden vuoden työttömyys aiheuttaa elämänhallinta ongelman, ja ovatko myös Beverly Hillsin rikkaat kotirouvat elämänhallintaongelmia siksi koska eivät ole koskaan käyneet kodin ulkopuolella töissä?

        Et ole vieläkään paljastanut mistä ongelmasta orjatyön tai jossain pajalla tyhjän toimittamisen oletetaan kuntouttavan ihmistä oli hän sitten terve tai sairas. Kerro ole hyvä.

        Ruttoinen järjestelmä prässää tavallisista ihmisistä älyllisesti kehareita jotka eivät ilmeisesti jossa enää täysi- ikäisinä aikuisina edes kyseenalaistaa vallitsevia olosuhteita.

        Kuussatasella kuussa pärjääminen edellyttää harkittua taloudenpitoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Oikeus kuntouttavaan työtoimintaan'... No olipa paras vitsi aikoihin! Toivotaan, että joudut kokemaan sen, että tuota 'oikeutta' nöyryytykseen pakotetaan sinulle tukien leikkauksella tai katkaisulla uhkailulla.

        Enpä ole yhdenkään pitkä- tai lyhyempiaikaisen työttömän kuullut puhuttavan "nöyryyttävästä" työkokeilusta. Kaikki, keiden kanssa olen jutellut, on tykänneet, tekivät sitten mitä tahansa, ovat vain harmitelleet, että se loppui. Sinulla taitaa olla vakava asenneongelma.

        Koko ajan on enemmän ihmisiä, jotka tarvitsevat tällaista palvelua. Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy ja se tuo mukanaan terveydellisiä ja sosiaalisia haasteita. Silloin on vaikea saada töitä ilman tukea

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä ole yhdenkään pitkä- tai lyhyempiaikaisen työttömän kuullut puhuttavan "nöyryyttävästä" työkokeilusta. Kaikki, keiden kanssa olen jutellut, on tykänneet, tekivät sitten mitä tahansa, ovat vain harmitelleet, että se loppui. Sinulla taitaa olla vakava asenneongelma.

        Käänsit keskustelun työtoiminnasta työkokeiluun. No onhan niissä monta samaa kirjainta.

    • Punaliput liehuu menkää töihin. 🇦🇱🇨🇳🇭🇰🇮🇲🇰🇬🇲🇦🇹🇳🇹🇴🇹🇷🇻🇳👷‍♂️

    • Anonyymi

      Lapsille tiedoksi että niitä työpaikkoja pitää hakea. Ei minnekään mennä vain töihin. Ja sinulla pitää olla sellaisia tietoja/taitoja, joista joku haluaa maksaa.

      • Anonyymi

        Pitääkö minun siis hakea valitsemiani työpaikkoja vai mennä valitsemaani työpaikkaan?

        Ja mitä tapahtuu, jos en käytä perustuslaillista oikeuttani valita haluamaani työpaikkaa? Onko minulla sen jälkeen oikeus valita kuntouttava työtoiminta?

      • Anonyymi

        Useimpiin duunaritöihin ei tarvita minkäänlaista kokemusta. Työn oppii työtä tekemällä kunhan vain joku viitsii vaivautua vähän opastamaan.

        Ammattitaito katoaa jos sitä ei pääse käyttämään. Jos esim koskaan pääse töihin työkokemuksen puutteen vuoksi, työkokemusta ei voi vaatia.

        Onko sulle vieläkin epäselvää miten asennevammaisia suomalaiset työnantajat ovat valikoidessaan työntekijöitä rekryprosesseissa?

        Entä työyhteisöt? Millaisia ovat suomalaiset työyhteisöt kokemukseksi mukaan? Kaikki sujuu loistavasti ja kaikilla hyvä mieli. 🤣

        "Onko sulle vieläkin epäselvää miten asennevammaisia suomalaiset työnantajat ovat valikoidessaan työntekijöitä rekryprosesseissa?"

        Työnhakijoilla on oikeus valita mieleinen työpaikka. Aivan kuten työnantajillakin on perustuslaillinen oikeus valita omat työntekijänsä.

        Ihanko totta? Ja toi liittyi mihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useimpiin duunaritöihin ei tarvita minkäänlaista kokemusta. Työn oppii työtä tekemällä kunhan vain joku viitsii vaivautua vähän opastamaan.

        Ammattitaito katoaa jos sitä ei pääse käyttämään. Jos esim koskaan pääse töihin työkokemuksen puutteen vuoksi, työkokemusta ei voi vaatia.

        Onko sulle vieläkin epäselvää miten asennevammaisia suomalaiset työnantajat ovat valikoidessaan työntekijöitä rekryprosesseissa?

        Entä työyhteisöt? Millaisia ovat suomalaiset työyhteisöt kokemukseksi mukaan? Kaikki sujuu loistavasti ja kaikilla hyvä mieli. 🤣

        Onkohan missään muussa maassa näin älytöntä peliä; siivoojaksikaan ei moneen paikkaan pääse ilman 'tutkintoja'! Kärrypoikia tai konttoristeja tai kaupan kassoja ei tarvita, kun kansalaiset tekee nuokin työt itse ilmaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö minun siis hakea valitsemiani työpaikkoja vai mennä valitsemaani työpaikkaan?

        Ja mitä tapahtuu, jos en käytä perustuslaillista oikeuttani valita haluamaani työpaikkaa? Onko minulla sen jälkeen oikeus valita kuntouttava työtoiminta?

        Tuota, tuskinpa sinä saisitkaan mitään työtä. Valitettavasti kirjoituksistasi käy selkeästi ilmi, ettet ole penaalin terävin kynä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota, tuskinpa sinä saisitkaan mitään työtä. Valitettavasti kirjoituksistasi käy selkeästi ilmi, ettet ole penaalin terävin kynä.

        Saan minkä tahansa työn kunhan vaan valitsen.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus

      • Anonyymi

        Sama ruikutus on kuultu ennenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama ruikutus on kuultu ennenkin.

        Sanopas muuta! Voisit tosiaan lopettaa tuon ruikuttamisen jo viimein kukaan ei jaksa enää.

    • Anonyymi

      pitåå olla korkeasti kolutettu, tai uus avuton, mutta perus työläisille löydy työtä jolla pärjää,

      • Anonyymi

        Suomessa on massiivinen akateemisesti koulutettujenkin työttömyysongelma. Tohtoreita on joukoittain työttöminä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on massiivinen akateemisesti koulutettujenkin työttömyysongelma. Tohtoreita on joukoittain työttöminä.

        Lettutieteen vihtorille on aina röitä.😇

      • Anonyymi
        Demokrates kirjoitti:

        Lettutieteen vihtorille on aina röitä.😇

        Demokrates on varmasti itse huippuosaaja? Ja kaikin puolin muutenkin mukava yhteistyökykyinen työkaveri kenelle tahansa.

      • Anonyymi
        Demokrates kirjoitti:

        Lettutieteen vihtorille on aina röitä.😇

        tai sukupuolen tutkijalle

    • Anonyymi

      orpon,kokoomuksen, purran,tupun mielestä
      sata-300e on riittävä summa ihmisarvoiseen elämään.
      eiköö tasa-arvon ja taloustilanteen valossa kansanedustajien tuhansien eurojen7
      sopeutus eläke pidä pudottaa samalle tasolle?
      orpo,kokoomus,purra,tupu
      voitteko vastata.
      turhien edustajien palkka tulis myös olla sama kuin siivoojalla tai marjanpoimijalla,

    • Anonyymi

      Hallituksella on vankkumaton käsitys siitä, että sosiaaliturvaorjat pääsääntöisesti käyttävät työttömyys- ja sosiaaliturvaa väärin vaikka eivät sitä oikeasti tarvitse.

      Rantasen, Purran ja Orpon ajatuksena on ilmiselvästi se, että varsinkin maahanmuuttajataustaisten, joiden uskotaan kusettavan sosiaaliturvajärjestelmää erityisellä volyymilla, järjestelmälle aiheuttama rasite vähenee näillä mielipuolisilla sosiaaliturvan leikkauksilla ja työttömille kohdistetuilla kuritustoimilla ja mielivaltaisia velvoitteilla.

      He eivät tajua edes sitä etteivät nämä leikkaukset ja rangaistukset vaikuta sosiaaliturvan väärinkäyttäjiin millään tavoin. Ihminen joka käyttää sosiaaliturvaa väärin vaikka ei sitä tarvitse pärjää ilmankin. Mitään katastrofia ei sellaisille ihmisille koidu kun tukia leikataan. Aivan tehotonta rankaisemista.

      Näistä leikkauksista ja rangaistuksista kärsivät ne jotka oikeasti tarvitsevat sosiaaliturvaa ja joutuvat elämään sen armoilla.

      • Anonyymi

        Pitäisikö hallituksen keskittyä niiden työpaikkojen luomiseen ja oikean työllisyyden - eli toimeentulon parantamisen - edistämiseen sosiaaliturvan varassa elävien työttömien rääkkäämisen sijasta?

    • Anonyymi

      "Perusosan alentaminen voitaisiin tehdä edellä mainituissa tilanteissa vain, jos se ei vaarantaisi ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voitaisi pitää muutenkaan kohtuuttomana."

      Kohtuuttomat leikkaukset ja rangaistukset on suoritettava siten etteivät ne ole kohtuuttomia? Stnan ääliöt.

      Oikein kaksi eri kertaa ovat alleviivanneet tätä "ihmisarvoisuutta" ja "kohtuullisuutta" sosiaaliturvanuudistamiskokoelmassaan ikäänkuin se jotenkin lievittäisi uudistusten ilmeistä kohtuuttomuutta.

      • Anonyymi

        Kuka sen kohtuullisuuden arvioi?

        Ihmisiä on joutunut koko ajan jopa asunnottomiksi hallituksen kiilusilmäisen sosiaaliturvalla perseilyn takia. Ei ole kukaan arvioinut että on kohtuutonta leikata tuen perusosaa niin ettei tulot riitä enää edes vuokraan koska vuokranantajat voivat valuttaa köyhille kuuluvat tuet omiin taskuihinsa ylisuurilla vuokrillaan kelan alhaisten asuminormien perusteella.

        Nyt kun tukiriippuvaisten silmukkaa kiristetään entisestään niin edelleen olettavat että jotain kohtullisuuksia on olemassa tässä kuviossa jota arvioidaan. Ihmisarvokin muistetaan tunteisiin vetoavasti mainita. 😇

    • Anonyymi

      Miten ihminen voi olla näin tyhmä?Kauanko näillä aivokääpiöillä kestää tajuta, että työllistää itse itsensä, miksi muiden kuuluu tarjota se työpaikka sinulle.

      • Anonyymi

        Varmempaa on perustaa oma yksityinen kuntouttavan työtoiminnan toimipiste, jossa leikkii ihan itsekseen pupuleikkejä kahvia juoden ja sätkiä käärien.

    • Anonyymi

      Työpaikkoja ei ole eikä tule.

      Ministerit ja edustajat lorvii lomillaan 4 ja 1/2 kuukautta rekemättä mitään!

      Paikallista edustajaa näen useammin citymarketin kassa jonossa kuin eduskunnan kyselytunnilla tai täysistuntolähetyksissä suorana eduskunnasta webissä!

      9 kymmenestä edustajasta poissa etänä?

      Usein vain parikymmentä paikalla lähetyksen alussa painamassa nappia läsnäolosta.

      Sitten katoavat kuin pieru saharaan salista.

      Talvitie kokoomuksesta selitti ilmiötä jo 80 luvun lopulla että muka muut seuraavat radion välityksellä omista työhuoneistaan.

      Ei mene läpi!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Ainoa edustaja koko salissa vaikka piti olla täysistunto oli Sulo Suti Aittoniemi joka perehtyi paksuun pinoon papereita paikallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa edustaja koko salissa vaikka piti olla täysistunto oli Sulo Suti Aittoniemi joka perehtyi paksuun pinoon papereita paikallaan.

        Kuollut mies kummittelee🫣

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      "Kauanko näillä aivokääpiöillä kestää tajuta, etteivät työttömät ole työttömiä omasta halustaan, vaan siksi koska palkkatöitä ei ole tarjolla?"

      Hopeatarjottimellako niitä palkkatöitä arvon herralle tulisi mielestäsi tarjota?

      Mitäpä jos lähestyisit oma-aloitteiseti työnantajia ja kertoisit millaista osaamista sinä voisit palkkasi eteen tarjota.

      Miksi juuri sunä pidät itseäsi niin erikoislaatuisena, ettet koe työhaun kuuluvan sinulle. Ei täällä muutkaan odota ilmoitusta sopivasta avoimesta työpaikasta, vaan työnhakijat lähettävät kuukausittain avoimia työhakemuksia, joissa kertovat millaista osaamista voisivat tarjota ja miten työnantajaosapuoli siitä hyötyisi. Tämä tuntuu olevan jotenkin ylivoimaisen vaikeaa uskoa vai?

      • Anonyymi

        Totta turiset ainakin osittain..

        Eräs entinen teräsprinssi jonka perheen metalli yritys kaatui lamaan.

        Kertoi miten toimittiin nousukauden aikana kun yhtä vapaata paikkaa kohden tuli satoja tuöpaikkahakemuksia.

        Siinä syynättiin kirjekuori postimerkit leimat vesileima paperista kun oli monta yhtä hyvin ja korkeastikoulutettua ja pätevää ja valokuvienkin perusteella fotogeenistä hakijaa.

        Lopulta hakijat jaettiin pinoihin joista vedettiin arvalla yksi nimi kustakin pinosta.

        Sitten nämä arvalla vedetyt kutsuttiin haastatteluihin ja Vain yksi monista pätevistä sai sen himotun työpaikan.

        Itse lähetin säpön HS kokosivun ilmoitukseen myyntipäällikön paikasta MB edustukseen.ihmettelin kun ei kuulunut mitään.

        Soitin ja kysyin että on tapana vastata sähköposteihin kun se lähetetään?

        Kävi ilmi ettei Veholla kukaan pomo osannut edes avata tai käyttää sähköpostiaan!

        Pätevä johdon sihteerikkö hoiti homman!

        Tämä vuonna 2002.

        Enkä usko vielä tänäkään päivänä minkään paremmaksi muuttuneen.

        Olette hyvin älykäs.

    • Anonyymi

      Jäykät työmarkkinat . Joustoja lisää aluksi .

    • Anonyymi

      Töitä ei voi löytyä, hyvin yksinkertaisesta syystä.

      Työpaikat vaatii rahoituksen.

      Sen samaisen rahan, joka on jo vuosikausia jaettu pois työpaikkojen rahoituksesta, päättäjien omiin taskuihin.

      Kun työpaikalla ei ole rahoitus kunnossa, on mahdotonta tehdä työtä ilman palkkaakaan. Myöskin liian alhainen palkka johtaa lainvastaiseen tilanteeseen, kyse on silloin syrjinnästä (valtion mahdollisesti taustalla tapahtuvien pakottamistoimenpiteiden (* lisäksi)

      *) pakottamistoimenpiteet, eli nykyisellä kielellä niitä sanotaan "palveluiksi".

      • Anonyymi

        seliseliseli

      • Anonyymi

        Miksi useimmat suomalaiset ovat sitten saaneet töitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi useimmat suomalaiset ovat sitten saaneet töitä?

        Tätä konkurssi ja irtisanomistahtia se on työttömyys kohta itse kullakin edessä. Onnea työnhakuun.

        Koska valtaosa suomalaisista on sosiopastteja, autisteja ja kehitysvammaisia.

        Vain sosiopaatit ja kehitysvammaiset saavat Suomessa töitä. Valtaosa suomalaisista kuuluu heihin. Tämän voi helposti huomata jos käyt pyörähtämässä suomalaisella työpaikalla, alalla ei väliä.

        Sirpa Laamanen, Petri Pirinen, Katariina Pantila.... Jne jne jne pääsivät kaikki läpi rekryprosesseista. Ei haitannut edes Pantilan rikosrekisteri jossa uhrina oli entinen työnantaja. Näidenkin kolmen esimerkin kohdalla oli selvästi havaittavissa että päköpäitä ovat. Persoonallisuushäiriöt olivat selvästi nähtävillä. Siis oikeasti miten joku Sirpa Laamanen voi tulla valituksi työhaastattelussa vieläpä soster alalle???

        Psykopaateille ja autisteille ovet aukeavat joka paikkaan helposti.

        Sen sijaan normaalit terveet ja tasapainoiset eivät kelpaa työelämään. 5v sitten lähihoitajaksi valmistunut sukulaistyttö edelleen työtön vaikka on harvinaisen terve normaali älykäs urheilullinen savuton velaton ahkera sosiaalinen äärimmäisen tunnollinen lähes päihteetön kunnon kansalainen. Hänen pitäisi varmaankin naamioitua elämänhallintaongelmaiseksi kehariksi työhaastatteluun niin sitten TÄRPPÄISI. Tosin terveitä ja normaaleita työnhakijoita syrjivät rekrytoijat ovat jo aiheuttaneet hänelle sen että CV: stä puuttuu työhistoria kokonaan joten tällä tavoin varmistetaan se, että työkokemuksen puute tulee jatkossakin olemaan tekosyy miksi häntä ei voi työllistää.

        Viidessä vuodessa ammattitaitokin ehtii rapistua kun sitä ei pääse käyttämään.

        Sairaanhoitajaopintoihinkaan ei päässyt kun yritti hakea juurikin työkokemuksen puutteen vuoksi.

        Kaikki tiet nostetaan pystyyn normaali ne nuorelle terveelle työhaluiselle ja - nykyiselle.

        Onko teillä siellä rekrytoinnissa kaikki hyvin, Suomen työnantajat? Kaikki on kuten olla pitää?

        Jos noin ajattelu oloasi parantaa, niin siitä vaan. Mutta anyhow: jokainen töitä oikeasti haluava saa töitä.

        Lopeta jo valehtelu, provosoiminen, kiusaaminen ja vittuilu ole hyvä. Jos joku erikoinen pieni marginaalinen joukko työttömiä jättää hyvän toimeentulon hyödyntämättä vaikka sellainen olisi tarjolla ja mieluummin valitsee köyhänä kerjäläisenä kitumisen elinkautisena tuomiona, syy löytyy omasta peilistäsi kaltaisistasi kusipäistä jotka saastutatte suomalaiset työpaikat sosiaalivammoillanne.

        Sellaisia työttömiä on sadoista tuhansista noin promille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos noin ajattelu oloasi parantaa, niin siitä vaan. Mutta anyhow: jokainen töitä oikeasti haluava saa töitä.

        Paskan marjat saa Suomessa on satoja tuhansia työtä vailla olevia ja joitain urpoja, jotka eivät halua myöntää kusipäisyyttään tilannetta vaan peitellä sitä ja sälyttää siitä vastuun työttömille jotta ei tarvitsisi kantaa vastuuta .

        Vai saa jokainen joka oikeasti haluaa töitä. Olen laittanut yli tuhat hakemusta tämän vuoden aikana. Pääsin kahteen haastatteluun, jotka menivät molemmat talon sisäisesti jakoon. Ei niitä töitä kyllä taida olla.

        Valinnan vapauttajan mukaan suomessa on perustuslaillinen oikeus valita ammattinsa ja työpaikkansa.

        Juu, saman olen huomannut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska valtaosa suomalaisista on sosiopastteja, autisteja ja kehitysvammaisia.

        Vain sosiopaatit ja kehitysvammaiset saavat Suomessa töitä. Valtaosa suomalaisista kuuluu heihin. Tämän voi helposti huomata jos käyt pyörähtämässä suomalaisella työpaikalla, alalla ei väliä.

        Sirpa Laamanen, Petri Pirinen, Katariina Pantila.... Jne jne jne pääsivät kaikki läpi rekryprosesseista. Ei haitannut edes Pantilan rikosrekisteri jossa uhrina oli entinen työnantaja. Näidenkin kolmen esimerkin kohdalla oli selvästi havaittavissa että päköpäitä ovat. Persoonallisuushäiriöt olivat selvästi nähtävillä. Siis oikeasti miten joku Sirpa Laamanen voi tulla valituksi työhaastattelussa vieläpä soster alalle???

        Psykopaateille ja autisteille ovet aukeavat joka paikkaan helposti.

        Sen sijaan normaalit terveet ja tasapainoiset eivät kelpaa työelämään. 5v sitten lähihoitajaksi valmistunut sukulaistyttö edelleen työtön vaikka on harvinaisen terve normaali älykäs urheilullinen savuton velaton ahkera sosiaalinen äärimmäisen tunnollinen lähes päihteetön kunnon kansalainen. Hänen pitäisi varmaankin naamioitua elämänhallintaongelmaiseksi kehariksi työhaastatteluun niin sitten TÄRPPÄISI. Tosin terveitä ja normaaleita työnhakijoita syrjivät rekrytoijat ovat jo aiheuttaneet hänelle sen että CV: stä puuttuu työhistoria kokonaan joten tällä tavoin varmistetaan se, että työkokemuksen puute tulee jatkossakin olemaan tekosyy miksi häntä ei voi työllistää.

        Viidessä vuodessa ammattitaitokin ehtii rapistua kun sitä ei pääse käyttämään.

        Sairaanhoitajaopintoihinkaan ei päässyt kun yritti hakea juurikin työkokemuksen puutteen vuoksi.

        Kaikki tiet nostetaan pystyyn normaali ne nuorelle terveelle työhaluiselle ja - nykyiselle.

        Onko teillä siellä rekrytoinnissa kaikki hyvin, Suomen työnantajat? Kaikki on kuten olla pitää?

        "Sen sijaan normaalit terveet ja tasapainoiset eivät kelpaa työelämään. 5v sitten lähihoitajaksi valmistunut sukulaistyttö edelleen työtön vaikka on harvinaisen terve normaali älykäs urheilullinen savuton velaton ahkera sosiaalinen äärimmäisen tunnollinen lähes päihteetön kunnon kansalainen."

        lähes päihteetön = pirinarkki

        Juu, pirihuora.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai saa jokainen joka oikeasti haluaa töitä. Olen laittanut yli tuhat hakemusta tämän vuoden aikana. Pääsin kahteen haastatteluun, jotka menivät molemmat talon sisäisesti jakoon. Ei niitä töitä kyllä taida olla.

        Laita pari hakemusta näytille niin voidaan yhdessä nauraa niille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paskan marjat saa Suomessa on satoja tuhansia työtä vailla olevia ja joitain urpoja, jotka eivät halua myöntää kusipäisyyttään tilannetta vaan peitellä sitä ja sälyttää siitä vastuun työttömille jotta ei tarvitsisi kantaa vastuuta .

        Ja työttömien itsensäkö ei sitten kuulu kantaa vastuuta mistään? Mutta johan se kuultiin, että työttömien mielestä töitä saavat vain autistit ja kehitysvammaiset ja sosiopaatit, ja jos noihin ryhmiin ei kuulu, niin eihän se työttömyys sillon tietenkään oma vika ole, eikä asiaan voi mitenkään vaikuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska valtaosa suomalaisista on sosiopastteja, autisteja ja kehitysvammaisia.

        Vain sosiopaatit ja kehitysvammaiset saavat Suomessa töitä. Valtaosa suomalaisista kuuluu heihin. Tämän voi helposti huomata jos käyt pyörähtämässä suomalaisella työpaikalla, alalla ei väliä.

        Sirpa Laamanen, Petri Pirinen, Katariina Pantila.... Jne jne jne pääsivät kaikki läpi rekryprosesseista. Ei haitannut edes Pantilan rikosrekisteri jossa uhrina oli entinen työnantaja. Näidenkin kolmen esimerkin kohdalla oli selvästi havaittavissa että päköpäitä ovat. Persoonallisuushäiriöt olivat selvästi nähtävillä. Siis oikeasti miten joku Sirpa Laamanen voi tulla valituksi työhaastattelussa vieläpä soster alalle???

        Psykopaateille ja autisteille ovet aukeavat joka paikkaan helposti.

        Sen sijaan normaalit terveet ja tasapainoiset eivät kelpaa työelämään. 5v sitten lähihoitajaksi valmistunut sukulaistyttö edelleen työtön vaikka on harvinaisen terve normaali älykäs urheilullinen savuton velaton ahkera sosiaalinen äärimmäisen tunnollinen lähes päihteetön kunnon kansalainen. Hänen pitäisi varmaankin naamioitua elämänhallintaongelmaiseksi kehariksi työhaastatteluun niin sitten TÄRPPÄISI. Tosin terveitä ja normaaleita työnhakijoita syrjivät rekrytoijat ovat jo aiheuttaneet hänelle sen että CV: stä puuttuu työhistoria kokonaan joten tällä tavoin varmistetaan se, että työkokemuksen puute tulee jatkossakin olemaan tekosyy miksi häntä ei voi työllistää.

        Viidessä vuodessa ammattitaitokin ehtii rapistua kun sitä ei pääse käyttämään.

        Sairaanhoitajaopintoihinkaan ei päässyt kun yritti hakea juurikin työkokemuksen puutteen vuoksi.

        Kaikki tiet nostetaan pystyyn normaali ne nuorelle terveelle työhaluiselle ja - nykyiselle.

        Onko teillä siellä rekrytoinnissa kaikki hyvin, Suomen työnantajat? Kaikki on kuten olla pitää?

        Varmaan työhönottohaastattelussakin muistat sanoa haastattelijalle, että hän on autistinen ja sosiopaattinen kehitysvammainen ja sitten tulla tänne valittamaan, että töitä ei ole tarjolla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä konkurssi ja irtisanomistahtia se on työttömyys kohta itse kullakin edessä. Onnea työnhakuun.

        Konkursseja, yritysten yhdistymisiä ja potkuja on jaeltu ansiokkaasti jo niiltä ajoilta, kun Suomeen iski pörssikiima. Tulos tai ulos!! Tätä sä et tajua, mutta ihan kokemuksesta minä tämän asian tunnen. En enää muista, kuinka monet, mutta ainakin 15 yt:tä, mitä pääsin katselemaan, kunnes osui omalle kohdalle. Työkkäri "et sä töitä saa", kun olin vanha. No en mä sieltä töitä saanutkaan, en päässy edes työkkäriin sisälle. Mut "hoideltiin" puhelimitse😄.
        Enhän mää jäänyt ihmetteleen vaan "kahlasin" netissä, hakemuksia satoja ja sitten tärppäsi! Täysin eri ala, missä työosaamiseni oli. Myönnän, jännitti "osaanko/onko minusta tähän"?
        Oli, todella kiva työ, ihanat ihmiset. Palkka ei aluksi hyvä, mutta nousi sitten, ei tonneja kuussa, mutta parempu kuin luukulta. Viihdyin todella hyvin, mutta tuli se aika, että nuoremmille tilaa vaan ikävä huomio, ei nuoria kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita pari hakemusta näytille niin voidaan yhdessä nauraa niille

        Miksi niille pitäisi nauraa? Töihin niillä pitäisi teidän mukaan päästä, koska Suomessa pääsee töihin kuka haluaa teidän mukaan. Vanhukset nyt tappakaa itsenne niin nuoret saa töitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valinnan vapauttajan mukaan suomessa on perustuslaillinen oikeus valita ammattinsa ja työpaikkansa.

        Suomessa on jokaisella perustuslaillinen valinnan vapaus siihen ettei ulkopuolelta kukaan voi velvoittaa ketään työhön tai ammattiin johon henkilö ei itse halua.

        Sitä työpaikan ja ammatin vapaavalinta tarkoittaa.

        Valinnan vapaus ei tarkoita että sinä betaalast tupauunoilija peruuutuslakkitautologiaasi jatkuvasti ripuloiva aivoton debiili voit valita hammaslääkärin työn ja sitten vain toimia hammaslääkärinä valitsemassasi työpaikassa ilman ammattitaitoa.

        Valinnan vapaus ei tarkoita että voit valita mennä heti huomen aamuna töihin valitsemaasi firmaan tekemään valitsemaasi työtä firmalta itseltään mitään kysymättä.

        Savolainen peruutuslakki tupauunottelija betaalastmulkku ei ole vielä tätäkään tajunnut vaikka rautalankaa on väännetty jo ainakin kakskyt vuotta putkeen ellei jopa enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan työhönottohaastattelussakin muistat sanoa haastattelijalle, että hän on autistinen ja sosiopaattinen kehitysvammainen ja sitten tulla tänne valittamaan, että töitä ei ole tarjolla?

        Työhaistattelijat usein itse vittuilevat avoimesti ja vielä useammin piilotetusti työnhakijoille.

        Tämän näemme myös median säännöllisistä uutisista kuinka rekrytoinneissa työskentelevät elämäntapavalittajat ulisevat ja vaikeroivat pateettista itkuaan työnhakijoiden naurettaville työhakemuksille kun ne ovat aina vääränlaisia. Uutisia saamme harva se päivä lukea työnantajista jotka marttyroivat työntekijöidensä huonoutta joka mediassa. Työnantajat kokevat olevansa paskan työvoimansa uhreja. Näin se menee Suomessa.

        Suomalainen asennevammainen uhriutunut työnantaja ei totisesti totisesti ole tehnyt itsestään houkuttelevaa yhteistyökumppania ja työnostajaehdokasta työttömille työnhakijoille edes näin hirvittävääkin hirvittävämmän HUUTAVAN työvoimapulan traagisina aikoina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi niille pitäisi nauraa? Töihin niillä pitäisi teidän mukaan päästä, koska Suomessa pääsee töihin kuka haluaa teidän mukaan. Vanhukset nyt tappakaa itsenne niin nuoret saa töitä.

        Ei mun tarvi itseeni tappaa, jään eläkkeelle. Paikka on vapaana tai ei enää. Hassya, eipä tulkut nuorilta hakemuksia ja valinta melkein eläkeikäinen tuli tilalle. Eikö ole outoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan työhönottohaastattelussakin muistat sanoa haastattelijalle, että hän on autistinen ja sosiopaattinen kehitysvammainen ja sitten tulla tänne valittamaan, että töitä ei ole tarjolla?

        Työhaistattelijat usein ovatkin Suomessa kiusaamismentaliteetilla varustettuja autisteja ja sosiopaatteja joilla on kivikautiset suuruuskuvitelmat omasta auktoriteetistaan.

        Useimmat rekrytoinneissa työskentelevät sankarit elävät vieläkin autoritaarista aikakautta, jolloin työnhakijan tuli osoittaa nöyryyttä, mennä hattu kourassa kerjäämään töitä, ja suostua siihen että haastattelijalla on kyllä oikeus udella työnhakijalta kaikenlaista asiatonta joka ei kuulu työnhaastettelutilanteeseen lainkaan mutta ei häneltä itseltään saa mitään tiedustella.

        Yleensä siellä istua pönöttää joku itsetunto- ongelmainen silmiään pyörittelevä ressukka joka tekee heti kättelyssä selväksi mistä kuuluu ja kuka käskee. Sinä työnhakija olet täällä vain kriittisen analyysin kohteena preparoitavana. Kouluttamattomalle työnhakijalle jolta puuttuu työkokemus haastattelutilanteet ovat tietenkin vain nöyryytystilanteita joista rekrytoija nauttii täysin siemauksin. Ei kai kukaan nyt kuvittele että tyhjällä CV:llä tulee valituksi? 😂

        Auta armias jos työnhakijana erehdyt kysymään pari kysymystä sellaisista ihmeellistä asioista kuin esimerkiksi työnkuva ja palkkaus koska työpaikkailmoituksissahan ei tällaisia asioita VIITSITÄ ilmoittaa.

        Suomalainen työnantaja vaatii ylimielinen narsistinnenä pystyssä että sen pellen työnhakijan pitää mennä sokkona täysin tietämättömänä uuteen työpaikkaan. Mitään ei haastattelutilanteessa saa kysyä - varsinkaan sitä että mitä työnantajalla itsellään on tarjolla työpanoksen vastikkeeksi - koska se on heti ylimielisyyden ja vaativaisen, hankalan luonteen merkki.

        Työhaistattelijan piilovittuilu ja pilkanteko työnhakijaa kohtaan on aivan normaalia työhaistatteluissa suomessa varsinkin matalapalkka- aloilla ja varsinkin tilanteissa joissa työnhakijalla ei ole esimerkiksi työkokemusta ja alhainen koulutus. Katokku eihän sellaisia tarvitse kunnioittaa.

        Jos matalasti koulutettu työkoematon työtön työnhakija tämän tosiasian lausuu ääneen on hänellä vaan itsellään huono itsetunto, alemmudentunto ja asennevamma kun vaatii kunnioitusta itselleen. Ennenkuulumatonta!

        Itte oot.

        Suomalaisesta rahvaasta sosiaalisesta kulttuurista katsos kunnioituksen konsepti puuttuu kokonaan. Suomalainen normaali rahvas oli hän missä roolissa tahansa, ei hahmota sellaista peruskunnioituksen käsitettä lainkaan joka muualla maailmassa usein on ainakin jollain tasolla yleisessä tietoisuudessa kun toisten ihmisten kanssa ollaan sosiaalisessa kanssakäymisessä.

        Suomalainen on perusasenteiltaan, persoonallisuudeltaan ja koko vitun olemukseltaan Nelson Muntz oli hän missä roolissa tahansa. Mutta varsinkin ollessaan jonkinlaisessa pienessä tai isommassa valta- asemassa tulee Nelson Muntz esiin oikein läpitunkevasti.

        Ja seuraavaksi tuleekin sitten ittekkin oot suomalainen niin itsekkin oot tautologiaa.

        Katsokaa nyt, ihmekös kun on työtön! Ihmekös tuo! Syykin on selvästi nähtävillä eitarvikkaukaaetsiässyytä.

        Asennevikahan sillä ja siksi työtön.

        Rekryissa ja työnantajissa ei vikaa ole. Piste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Konkursseja, yritysten yhdistymisiä ja potkuja on jaeltu ansiokkaasti jo niiltä ajoilta, kun Suomeen iski pörssikiima. Tulos tai ulos!! Tätä sä et tajua, mutta ihan kokemuksesta minä tämän asian tunnen. En enää muista, kuinka monet, mutta ainakin 15 yt:tä, mitä pääsin katselemaan, kunnes osui omalle kohdalle. Työkkäri "et sä töitä saa", kun olin vanha. No en mä sieltä töitä saanutkaan, en päässy edes työkkäriin sisälle. Mut "hoideltiin" puhelimitse😄.
        Enhän mää jäänyt ihmetteleen vaan "kahlasin" netissä, hakemuksia satoja ja sitten tärppäsi! Täysin eri ala, missä työosaamiseni oli. Myönnän, jännitti "osaanko/onko minusta tähän"?
        Oli, todella kiva työ, ihanat ihmiset. Palkka ei aluksi hyvä, mutta nousi sitten, ei tonneja kuussa, mutta parempu kuin luukulta. Viihdyin todella hyvin, mutta tuli se aika, että nuoremmille tilaa vaan ikävä huomio, ei nuoria kiinnosta.

        Siellä taas TÄRPPÄSI! Ku olin sitä OSAAMISTA.

        Yhtä ja samaa dementoitunutta satua vuosikymmen toisensa jälkeen suoltavia satusetiä ja tätejä riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työhaistattelijat usein itse vittuilevat avoimesti ja vielä useammin piilotetusti työnhakijoille.

        Tämän näemme myös median säännöllisistä uutisista kuinka rekrytoinneissa työskentelevät elämäntapavalittajat ulisevat ja vaikeroivat pateettista itkuaan työnhakijoiden naurettaville työhakemuksille kun ne ovat aina vääränlaisia. Uutisia saamme harva se päivä lukea työnantajista jotka marttyroivat työntekijöidensä huonoutta joka mediassa. Työnantajat kokevat olevansa paskan työvoimansa uhreja. Näin se menee Suomessa.

        Suomalainen asennevammainen uhriutunut työnantaja ei totisesti totisesti ole tehnyt itsestään houkuttelevaa yhteistyökumppania ja työnostajaehdokasta työttömille työnhakijoille edes näin hirvittävääkin hirvittävämmän HUUTAVAN työvoimapulan traagisina aikoina.

        Enemmän mediassa näkee kyllä työttömien itkemistä, jota itsekin harrastat. Mene töihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on jokaisella perustuslaillinen valinnan vapaus siihen ettei ulkopuolelta kukaan voi velvoittaa ketään työhön tai ammattiin johon henkilö ei itse halua.

        Sitä työpaikan ja ammatin vapaavalinta tarkoittaa.

        Valinnan vapaus ei tarkoita että sinä betaalast tupauunoilija peruuutuslakkitautologiaasi jatkuvasti ripuloiva aivoton debiili voit valita hammaslääkärin työn ja sitten vain toimia hammaslääkärinä valitsemassasi työpaikassa ilman ammattitaitoa.

        Valinnan vapaus ei tarkoita että voit valita mennä heti huomen aamuna töihin valitsemaasi firmaan tekemään valitsemaasi työtä firmalta itseltään mitään kysymättä.

        Savolainen peruutuslakki tupauunottelija betaalastmulkku ei ole vielä tätäkään tajunnut vaikka rautalankaa on väännetty jo ainakin kakskyt vuotta putkeen ellei jopa enemmän.

        Etkö muka pidempään ole ollut työtön? Ai niin kirjoitit ainakin...

        Aivan varmasti kun sun persesilmällä uutisia katselee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö muka pidempään ole ollut työtön? Ai niin kirjoitit ainakin...

        En puhunut itsestäni taas sanaakaan.

        Ihmiset voivat ja myös saavat ottaa kantaa sellaisiin yhteiskunnallisiin asioihin jotka eivät suoraan kosketa itseä. Onko tämäkin uusi ja ihmeellinen asia?

        Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa?

        Käytkö sinä aina keskustelua kuvitellen että kaikki puhuvat itsestään ja jostakin juuri nyt akuutisti päällä olevasta tilanteestaan?

        Tuossa ylhäällä sinä sanoit vääntäneesi rautalankaa työttömänä ainankin 20 vuotta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on jokaisella perustuslaillinen valinnan vapaus siihen ettei ulkopuolelta kukaan voi velvoittaa ketään työhön tai ammattiin johon henkilö ei itse halua.

        Sitä työpaikan ja ammatin vapaavalinta tarkoittaa.

        Valinnan vapaus ei tarkoita että sinä betaalast tupauunoilija peruuutuslakkitautologiaasi jatkuvasti ripuloiva aivoton debiili voit valita hammaslääkärin työn ja sitten vain toimia hammaslääkärinä valitsemassasi työpaikassa ilman ammattitaitoa.

        Valinnan vapaus ei tarkoita että voit valita mennä heti huomen aamuna töihin valitsemaasi firmaan tekemään valitsemaasi työtä firmalta itseltään mitään kysymättä.

        Savolainen peruutuslakki tupauunottelija betaalastmulkku ei ole vielä tätäkään tajunnut vaikka rautalankaa on väännetty jo ainakin kakskyt vuotta putkeen ellei jopa enemmän.

        Siinä jäi kokonaan se olennaisin asia mainitsematta.

        Valinnan vapaus tarkoittaa myös sitä, että itselle sopimattomia ja huonoja valintoja ei tarvitse tehdä.

        Eli, vaikka sinä aivopöhöpesäke toisteletkin kaikenlaisia vaatimuksia mitä työttömät eivät saisi valita, on kuitenkin sekä perustuslaissa että kv-sopimuksissa varmistettu myös se, että niitä huonojakaan vaihtoehtoja ei ole mikään pakko valinta.

        Siksi on lakiin perustuva oikeus vapaaseen valintaan tai vapaaseen hyväksyntään. Ketään et voi pakottaa, ilman että toimit samalla lainvastaisesti.

        Huomatkaa tässä asiassa se, että em. mekanismi toteuttaa ihan KÄYTÄNNÖN tasolla KANSANVALTAA.

        Kansa on se jolla on kaikki toimivalta näihin asioihin, hallituksella puolestaan ei ole toimivaltaa kansalaisten valintoihin lainkaan. Valtiota vieläpä velvoitetaan lailla toteuttamaan KAIKKI toimensa työttömille siten, että nimenomaan työttömien oikeus vapaaseen valintaan toteutuu TÄYDELLISESTI.

        Fasismiksi tämä muuttuu tasan sillä hetkellä, kun em. valintoja alkaa tekemään työttömien päätösvallan ohittaen esim. elinkeinoelämä tai maan hallitus, eikä ay-liikkeelläkän ole asiaan yhtään sen enempää sananvaltaa kun kyse ei ole heidän omista jäsenistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa ylhäällä sinä sanoit vääntäneesi rautalankaa työttömänä ainankin 20 vuotta

        Kuka siinä taas valehtelee.

        S24.fi foorumit kaikkinensa ovat saaneet nauttia savolaisen betaalast tupauunottelija peruutuslakkivittuilijan samansisältöistä ripulipaskaa jo ainakin 20 vuotta putkeen. Perstakiaiselle maailman ärsyttävimmälle elämäntapatrollille on rautalankaa väännetty asiasta ku asiasta vaan muuta ei matoaivo osaa kuin hokea samaa savolaista peruutuslakkia tuoauunoa ja betaalastia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä jäi kokonaan se olennaisin asia mainitsematta.

        Valinnan vapaus tarkoittaa myös sitä, että itselle sopimattomia ja huonoja valintoja ei tarvitse tehdä.

        Eli, vaikka sinä aivopöhöpesäke toisteletkin kaikenlaisia vaatimuksia mitä työttömät eivät saisi valita, on kuitenkin sekä perustuslaissa että kv-sopimuksissa varmistettu myös se, että niitä huonojakaan vaihtoehtoja ei ole mikään pakko valinta.

        Siksi on lakiin perustuva oikeus vapaaseen valintaan tai vapaaseen hyväksyntään. Ketään et voi pakottaa, ilman että toimit samalla lainvastaisesti.

        Opettele lukemaan.

    • Anonyymi

      Jestas sentään mikä vale. Juuri lehdet ovat kirkuneet kuinka nuoret työntekijät jäävät omalle vapaalle, kun on tärkeämpiä tehtäviä kuin työ. Työtä on tarjolla ja varmasti halukkaille riittää, mutta kun on rahaa tatjottu pienestä pitäen kotona roskien viennistä, niin miten sitä jaksaa vanhempana lähteä rasittamaan itseään, kun kela maksaa niin paljon, että toimeen tulee. Laiskaa porukkaa kautta linjan, että häpeän näitä ongen onkijoita, jotka naama punaisena huutavat somessa omaa kurjuuttaan syyttäen muita, vaikka itsellä olisi peiliin katsomisen paikka. Menkää makoilemaan muihin maihin, miksi olette meidän työtätekevien ja veronmaksajien tien tukkeena!

      • Anonyymi

        Aivan, luin tämän jutun ja niin totta joka sana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, luin tämän jutun ja niin totta joka sana.

        Uuuuuuuu mitä provomylvintää taas. Trollaamisen huippuosaaja vauhdissa.

    • Anonyymi

      Säkö odotat, että Orpo tulee tuomaan sulle työpaikan? Laitappa sille meiliä, josko se kerkeis käymään sun luonas
      Just nyt tulee uutusissa, että maatiloilla on työvoimapula. Paas hakien, eiku pyydä Orpoo.

      • Anonyymi

        Mutta jos ns. paskatyöt eivät kiinnosta. Jonkun pitäisi tarjota hyväpalkkaista helppoa työtä.

      • Anonyymi

        Kuka se siinä vittuilee kuka?

        Onko kiusaaminen nautinnollista ajanvietettä?

      • Anonyymi

        ei noin saa sanoa, vie pohjan aloitukselta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka se siinä vittuilee kuka?

        Onko kiusaaminen nautinnollista ajanvietettä?

        Sinähän se lyhytpinnainen vatipää tietänet.

    • Anonyymi

      Tupauuno voi mennä töihin murrin persuukseen perutuslakimieheksi. Töitä ja palkanmaksukykyä.piisaa

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Työpaikkoja ei ole koska kokoomuslaiset ovat varastaneet työpaikkojen rahoitukseen tarkoitetut rahat perusteellisesti perutuslain porsaanreikiä käyttäen.

      T:Perutusturhamies, savo.

      • Anonyymi

        Perutusturhamulkulla urku auki. Ja selvästi korkkikin.

        Alkoholidementiaa ja sen mukaista älyllistä samansisältöistä toistoa pukkaa siellä Savon perukoilla meidän kaikkien iloksi.

    • Anonyymi

      Ne työpaikat on viety pois Suomesta korkean veroasteen vuoksi.

    • Anonyymi

      Työtön voi myös valita vapaasti asuinpaikkansa ja jopa asuntonsa. Kela ei saa tätä perutuslaillista oikeutta rajoittaa

    • Anonyymi

      Ihmetyttää kyllä tämä maa jossa päättäjät eivät joudu vastuuseen teoistaan kuin vaaleissa vasta , piti tulla 100k lisätyöllistä joilla perusteltiin tehtyjä leikkauksia ja etujen jakoa rikkaille puolestaan , ja mitkä ovatkaan tulokset ? varmasti köyhien ostovoiman tukeminen olisi antanut paremmat työllisyys tulokset yms . olisi talouden rattaat pyörineet vinhammin .

    • Anonyymi

      Ei ole banaanilaatikon kasaajaa tai pesukoneen asentajan vakanssia 3300€ viikkopalkalla.

      T:Lawetorder

      • Anonyymi

        Ai joo toi banaanilaatikko ihan jo unohtui. Herranjestas mikä tonokki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai joo toi banaanilaatikko ihan jo unohtui. Herranjestas mikä tonokki.

        Unohtui myöskin työttömäksi leimaavat, tasa-arvoa loukkaavat maksusitoumukset.

        T:Lawetorder

    • Anonyymi

      Orpon hallitus on riistohallitus.. ilkuvat työttömille, kun puolet Suomen yrityksistä on konkassa. Riikan sakset on tehnyt tehtävänsä. Miten Riikka meni noin omasta mielestä.

      • Anonyymi

        Jos jokin yritys erehtyisi palkkaamaan perutusuunon (mikä ei käytännössä ole mahdollista) niin se paskiainen myrkyttäisi työyhteisön ilmapiirin välittömästi.

        T:Lawetorder

    • Anonyymi

      Betaalastmiehille liruu kusi sukkaan kun leikkurit iskevät voimalla työmarkkinatukiin yms.

    • Anonyymi

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/516f8753-a4c3-4719-b81b-e6f54e729bb5

      Jumalauta ne on sekaisin.

      "Hallituksen tarkoituksena on myös toimeentulotukea leikkaamalla lisätä työn tarjontaa, eli työntää ihmisiä työmarkkinoiden käytettäväksi."

      Hallitus voi työntää työmarkkinoille väkisin vielä miljoonia ihmisiä lisääkin, ja niinhän se tekeekin hoardaamalla ulkomailta ihmisiä Suomeen työttömyyskortistoon huutavaa tekotyövoimapulaa tilkitsemään. Valitettavasti siitä ei seuraa työllisyyden kasvua koska Suomen työmarkkinoilla ei ole töitä tarjolla. Työttömät työnhakijat eivät kelpaa töihin, tai heille tarjoillaan työmarkkinoilla sellaista paskaa että raadanta ei vapauta sosiaaliturvaorjuudesta eikä tuo tarvittavaa toimeentuloa.

      Kymmenenkään koulutusta ei takaa mitään. Korkea koulutus ei takaa mitään. Suomessa on akateemisten työttömien armeija ihmettelemässä kortistossa ku piti koulutuksesta seurata uraputki.

      Mikä tässä ei mene jakeluun? Realiteetit ei aukea?

      Hallitus ilmeisesti ei myöskään tiedä että kokonaan toimeentulotuen varassa elävät ovat yleensä työttömiä työnhakijoita. Täysimääräisen toimeentulotuen saaminen edellyttää työnhakijana olemista ja työttömän velvoitteiden suorittamista. Jos henkilö ei ole työtön työnhakija, hän elää jo nyt 40% perusosalla. Mikä on asumiskustannukset huomioon ottaen katastrofaalinen tilanne. Jos otat siitä 300 eurosta joka toimeentulo-, asumis-, ja työmarkkinatuesta jää vain vuokran jälkeen käteen, puolet pois ja elät näin sitten loppuelämäsi koska muuta laillista toimeentulon mahdollisuutta ei ole tarjolla eikä mitään toivoa päästä oikeisiin töihin niin kuka tästä hyötyy?

      "Perustuslain mukaan oikeus välttämättömään toimeentuloon on ”jokaisella, joka ei kykene hankkimaan” ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa."

      Kykenemättömyys johtuu työmarkkinatilanteesta joka on läpikotaisin sairas. Siellä ei ole työttömille mitään tarjolla.

      Jälleen keskitytään työttömien työkykyisyyden ihmettelyyn. Että jos olet terve ja työkykyinen siitä seuraa että kykenet menemään töihin vaikka töitä ei ole ja töihin ei oteta.

      Hallitus on ilmeisesti sillä linjalla että ihmisarvoisen elämän edellyttämä turva on hankittava sitten vaikka rikollisin keinoin kunhan ei eletä toimeentulotuen varassa. Hallitus ohjaa työttömiä kohti rikollista elämäntapaa. Ja sitten kun hallitusten itse masinoimasta tilanteesta seuraa että paska lentää tuulettimeen ja Suomi on rikollisliigojen hallinnoima kokonaan, osoitellaan sormea että katsokaa nyt tuollaisia ne työnvieroksujat ovat.

      Kaikista viimesijaisimpien tukien täysin järjettömät ja myös hyödyttömät leikkaukset ja työttömien kilusilmäinen kiusaaminen ei työllistä yhtään ainutta työtöntä eikä vapauta ainuttakaan tukien varassa elävää ulos tukiriippuvuudesta. Näin ei myöskään pelasteta valtion taloutta.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      282
      4751
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      50
      2959
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      961
    Aihe