Vaimo nautti ja minäkin sain osani

Anonyymi-ap

Vaimoni Minna oli jälleen tuttuun tapaansa vierailulla ystävänsä Tuijan luona ja minä kuskina kuten yleensä. Kuten aikaisemminkin sain odotella itsekseni vierashuoneessa ja katsella telkkaria, josta yleensä näin videota siitä, mitä sisällä tapahtui. Tällä kertaa kului varmaankin lähes tunti, kunnes näin kuvaa sisältä.
Kuvassa vaimoni nojaili posket punoittaen alastomana pöytään. Hänellä oli – kuten aina tuolla vieraillessaan – maski silmillään. Kuulin Tuijan kysyvän vaimoltani: Tuntuiko hyvältä ja saitko? Sain ja tuntui ihan hyvältä mutta haluaisin lisää, Minna vastasi. No, keksitään jotain mukavaa, Tuija jatkoi.
Sitten hän laittoi musiikkia soimaan ja asettui kameran eteen. Hän laittoi etusormen suunsa eteen ja vinkkasi sitten minulle, jotta tulisin hiljaa sisälle. En kauaa aikaillut vaan siirryin asuntoon sisälle ja taas Tuija näytti, että olisin hiljaa, jotta Minna ei tiedä minun olevan paikalla. Sitten Tuija kuiskasi minulle: lupasin vaimollesi jotain kivaa. Sinä saat nyt vähän kiusoitella ja kiihottaa häntä ja jos lopuksi haluat, saat ottaa minut takaapäin. Eikö se olisi ihan reilua, sillä onhan vaimosikin antanut vieraalle monta kertaa.
Nyökkäsin hyväksyvästi. Tuija ojensi minulle pitkän fasaanin sulan ja pyysi minua sillä kiusoittelemaan Minnaa. Minna nojasi edelleen pöytään ja Tuija pyysi häntä seisomaan leveässä haara-asennossa ja kumartumaan eteenpäin kyynärpäät pöytää vasten. Sitten hän ohjasi minut tuon sulan kanssa koskettelemaan vaimoni alastonta vartaloa. Kutittelin sulalla aluksi Minnan selkää ja sitten hänen rintojaan ja nännejään. Pidätkö tästä, Tuija kysyi antaen ymmärtää, että hän kutitteli Minnaa. Haluatko, että kutittelen myös pilluasi, hän jatkoi. Minna nyökkäsi ja minä aloin sivellä sulalla vaimoni kiihottunutta pillua. Aikani siveltyäni huomasin, miten kostunut Minna oli. Sitten Tuija tarttui Minnan pakaroihin ja levitti niitä voimakkaasti niin, että häpyhuulet erkanivat ja kiimasta kiiltelevä pillun aukko avautui. Tuija antoi merkin, että työntäisin sulkaa vaimoni avoimeen pilluun. Liikuttelin sulan kärkeä pillun aukolla ja aloin sitten työntää sitä sisälle. Pyörittelin sulkaa samalla, kun se vähitellen alkoi tunkeutua Minnan halukkaaseen ja limaa tihkuvaan pilluun. Pyörittelin sulkaa pillussa jonkin aikaa ja Minna tuntui pitävän siitä. Sitten vedin sen hitaasti ulos ja se oli aivan limainen ja kiiltävä. Nyt saat jotain muuta pilluusi, Tuija sanoi Minnalle.
Huoneeseen astui nuori mies, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Hän asettui vaimoni taakse, riisui bokserinsa ja tarttui Minnaa lantiosta. Hän ei sen enempää aikaillut vaan painoi peniksensä varsin rajusti edessään odottavaan kuumaan pilluun. Minna voihkaisi voimakkaasti, kun pitkä ja paksu elin painui ilmeisesti pohjaan asti.
JATKUU...

2

3936

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      JATKOA...
      Samanaikaisesti Tuija kävi Minnan eteen polvilleen ja vinkkasi minut luokseen. Ota minut nyt takaapäin, jos haluat mutta älä tee loppuun asti. Sitten Tuija vielä kysyi, että olemmeko Minnan kanssa harrastaneet oraaliseksiä. Kun vastasin, että emme ole niin Tuija sanoi, että nyt sitten on hyvä tilaisuus. Ota ensin minut ja säästä lastisi sitten vaimollesi. Mikäs siinä, minä kuiskasin ja siirryin Tuijan taakse ja painoin penikseni hänen pilluunsa. Tuija oli todella tiukka ja minun piti olla varovainen, etten tulisi.
      Siinä samalla Tuijan kanssa katselimme aivan läheltä, miten vaimoni nautti saadessaan nuorta penistä pilluunsa. Mies pani vaimoani rajusti ja tämä näytti todellakin nauttivan. Jonkin ajan kuluttua kaveri karjaisi ja näytti tulevan ja laskevan satsinsa Minnan pilluun. Niin tuli Minnakin samaan aikaan voihkien voimakkaasti posket punoittaen ja vartalo täristen. Hän ei tiennyt, että katselin vierestä, miten hän antoi pillua vieraalle miehelle.
      Tuija pyysi minua lopettamaan ja siirtymään vaimoni viereen. Hän siirsi Minnaa hiukan pöydän reunaa kohti ja käänsi tämän pään sivulle minun suuntaani ja sanoin Minnalle: Nyt saat vielä vähän maistiaisia, kun avaat suusi. Minä siirryin aivan Minnan pään viereen ja laitoin penikseni vaimoni suuhun. Hän osasi selvästi tuon suuhun otan ja se tuntui hyvältä. Ota se oikein syvälle suuhusi ja ime sitä, Tuija sanoi Minnalle. Minna antoi minun työntää penikseni syvälle suuhun ja alkoi imeä sitä voimakkaasti. Tuija ohjeisti taas Minnaa: Saat kohta herkut suuhusi ja nielet sitten kaiken mahdollisen.
      Pakko sanoa, että tuntui tosi hyvältä enkä kestänyt kuin hetken, kun oli pakko laskea satsini vaimoni suuhun – ensimmäistä kertaa ja vielä hänen tietämättään. Hän nieli suurimman osan ja osa valui hänen suupielistään lattialle. Hän tuntui niin ammattilaiselta, että mietin itsekseni, miten monta penistä hänen suussaan on mahtanut käydä.
      Tuija kysyi Minnalta, että maistuiko hyvältä ja tämä nyökkäsi. Minä poistuin huoneesta, jotta salaisuus ei paljastuisi – ainakaan vielä. Kokemus oli sen verran hyvä, että ajattelin lähiaikoina koettaa samaa kotona Minnan kanssa. Saa nähdä suostuuko hän.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      630
      2408
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1187
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1138
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      10
      1036
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      935
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      885
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      93
      795
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      673
    Aihe