himosmökki

Kyllä on mukavata olla himoksella mökillä. Mukavan lämmin talvi-ilta eikä lumitykit käy. Eikä näy laskettelijoita kirkumassa rinteessä.
Hotelli nyt pilaa paikan. Tuskin se montaa asiakasta saa , kun ei ole paikkakunnalla muita tapahtumia.
271127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Pelkäät siis hotellin pilaavan Himoksen tarjoamat mahdollisuudet seksibilettäjille?

Mökin lemahtaessa vuokralaisten jäljiltä kuin sillilaivan paskahuussin on aika asettaa kysymys onko vuokralle annettu mökki seksibilettäjien sikailun myötä vuokraamon käytettävissä tulevaisuudessa?

Lieveilmiöiden nousu pääliiketoimeksi vaikutelmaksi jää että nykyinen liiketoiminta keskittyy toisten omaisuuden tuhoamiseen vailla muuta vastuuta kuin seksimatkailijoiden miellyttäminen?

Vuokramökinkin omistaa aina joku.

Nyt seksibilettäjistä saatu vaikeasti poistettava hajuhaitta.

Seksisikailijoiden jäljiltä mökki on tehopesetetty ulkopuolisen siivousliikkeen toimesta .
Tehopesun jälkeen jouduttu myös otsonoimaan.

Pilatuista tekstiileistä paskaiseksi nussitusta sohvasta jätemaksuineen kovien pintojen pesu ja puhdistuskuluista on kertynyt tuhansien Eurojen lasku .
Se on lähetetty vuokraamon kautta eteenpäin .

Eritteiden ja liukkarin kyllästämät selkeästi paskatahraiset patjat on myös uusittu..
Nerokas idea kääntää patjat ja sohvatyynyt väärin päin seksisikailun ajaksi ei poistanut sitä eritteiden tuomaa haju ja tahrahaittaa .
Yhtä vähän kuin panotasona toimineen yläkerran wc-tilan allastason tilapäiskiinnityskorjaus kahvinsekoitustikuin ja kertakäyttöaterimien avituksella.
Ihme ettei aiheutunut vesivahinkoa!!!!

Niin Himosmökeillä on yllätyksiä edessä ja kakkapajoja paljussa..

Äänestä
  • Hyvin kommentoitu 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hyvin kommentoitu 🤣

    Tyypillinen tynnyrissä elävä erakko kommentoi

    Äänestä

  • Rottia vilisee. Ei kannata Jätää evästä kuistille.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tyypillinen tynnyrissä elävä erakko kommentoi

    Ei ollut mikään Kiramin sisäkaminalla lämmitettävä kylpytynnyri vaan kunnollinen kotimaassa valmistettu ulkoporeallas.

    Kannen kun avasi niin kuivettunut mutta selkeä paskaraita kiersi allasta . Tuoksahtava vesi oli alarajamerkin alapuolella, mutta tuo paskaraita ylärajamerkin tasoilla.
    Suodattimesta löytyi kakkakokkareita, häpykarvoja ja limaista mujua.

    Syyspimeässä illassa saunasta olisi voinut kuvitella pulahtavansa sinne lämpöiseen veteen ja lapset olisivat saatu ajoissa nukkumaan sitä varten allas ostettu.

    Viikonloppu meni syyskylmässä allasta pesten ja desinfioiden,mutta vasta keväällä ilmojen lämmettyä näkee onko uuden hankinta edessä.
    Suodatinpanoksesta tehtyjen löydösten myötä kakkapajotusta poreissa harrastaneet voivat saada messevän laskun.

    Poreammeessa harrastetulle ryhmäseksiperseilylle sheivauksineen tahi perseseksille kakkapaloineen kun tulee hintalapuksi yli vain porealtaan osalta yli2000 €/ mökin virallinen majoituskapasiteetti.

    Saa huomata löytyykö mökin seksibilealustaksi vuokranneelta päävuokralaiselta rahaa kun loppulasku kaikesta seksisikailusotkemisesta kuluineen on lopulta valmis.

    Keväällä mökki lähtee myyntiin. Vaimo ja lapset eivät halua tulla haisevaan mökkiin.

    Nyt talven aikana tutkitaan muut pintaremontointitarpeet.

    p.s.
    mökissä majoittunut sähköautoilija voisi palauttaa myös sen latauskaapelin..

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eli mökinvuokraus ei ollut mielestäsi hyvää bisnestä?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eli mökinvuokraus ei ollut mielestäsi hyvää bisnestä?

    Kulujen ylittäessä tuotot ei ole.
    Kyseessä ei ole mikään halpismökki.

    Vuokrauspalvelun kanssa on keskustelut kesken miten korvaavat vahingot.

    Luovutustarkastus lienee laiminlyöty mökki on nyt vuokrauskelvoton ja poissa vuokramarkkinoilta..

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei ollut mikään Kiramin sisäkaminalla lämmitettävä kylpytynnyri vaan kunnollinen kotimaassa valmistettu ulkoporeallas.

    Kannen kun avasi niin kuivettunut mutta selkeä paskaraita kiersi allasta . Tuoksahtava vesi oli alarajamerkin alapuolella, mutta tuo paskaraita ylärajamerkin tasoilla.
    Suodattimesta löytyi kakkakokkareita, häpykarvoja ja limaista mujua.

    Syyspimeässä illassa saunasta olisi voinut kuvitella pulahtavansa sinne lämpöiseen veteen ja lapset olisivat saatu ajoissa nukkumaan sitä varten allas ostettu.

    Viikonloppu meni syyskylmässä allasta pesten ja desinfioiden,mutta vasta keväällä ilmojen lämmettyä näkee onko uuden hankinta edessä.
    Suodatinpanoksesta tehtyjen löydösten myötä kakkapajotusta poreissa harrastaneet voivat saada messevän laskun.

    Poreammeessa harrastetulle ryhmäseksiperseilylle sheivauksineen tahi perseseksille kakkapaloineen kun tulee hintalapuksi yli vain porealtaan osalta yli2000 €/ mökin virallinen majoituskapasiteetti.

    Saa huomata löytyykö mökin seksibilealustaksi vuokranneelta päävuokralaiselta rahaa kun loppulasku kaikesta seksisikailusotkemisesta kuluineen on lopulta valmis.

    Keväällä mökki lähtee myyntiin. Vaimo ja lapset eivät halua tulla haisevaan mökkiin.

    Nyt talven aikana tutkitaan muut pintaremontointitarpeet.

    p.s.
    mökissä majoittunut sähköautoilija voisi palauttaa myös sen latauskaapelin..

    Ei ne palauta.

    Äänestä

  • Kiitos tästäkin tärkeästä tiedosta.

    Äänestä

Sitä saa, mitä tilaa!

Äänestä

Ei rotista tarvii maksaa....

Äänestä

Onko Katri entisen naisnyrkkeilijän entinen Daami?

Äänestä

Vuokralaisten sikailu tuhoaa täysin mökkikulttuurin. Möly ja jatkuva musiikin jumputus kantaa kauas ja sisälle muihin mökkeihin. Vuokrasiat on ajan ilmiö.

Äänestä
  • Parimökin toinen puolisko piti yli yön kestäneet reivibileet.
    Uhmakas käytös jatkui kun vaadimme yörauhaa.

    Nyt aamulla keskusvaraamoon tehty valitus aamuöisine ääninäytteineen ei kuulemma johda toimenpiteisiin.
    Pihamaan sotkuja emme siivoa, biletyksen jäljet on kuvattu ja siivousvaade lähetetty mökin omistajalle.

    Äänestä

Himoksen lumikissan kuski oli kyllä patrialla töissä mutta lentokoneista ei tiedä mitään kun ei koskaan tehnyt mitään.

Äänestä

Tämä himoksen yliarvostettu touhuaminen kunnan siivellä ja mökkeilijöiden sikamainen käytös on johtanut siihen , että en enään yrittäjänä osta kausikorttia työntekijöille. Vaan huomioin ne jouluna muuten.
Himos ei ole lapsiperheen paikka.

1Äänestä

Mökkisiat saa rellestää, niillä ei ole mitään sääntöjä. Koska eihän siat silloin tule tunkiolle tonkimaan. Ja raha ei liiku.

Äänestä
  • Joulusesonki saa jäädä näille mökkisikailijoiden rellestämisille.
    Himoksella ei ole mitään tarjottavaa lapsiperheille.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Joulusesonki saa jäädä näille mökkisikailijoiden rellestämisille.
    Himoksella ei ole mitään tarjottavaa lapsiperheille.

    Oikein hyvä että on paikkoja joihin ei lapsiperheet tunge rauhaa vaatimaan, Himos nyt on ainoa syy edes asua täällä. Hyvät bileet joka kerta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Oikein hyvä että on paikkoja joihin ei lapsiperheet tunge rauhaa vaatimaan, Himos nyt on ainoa syy edes asua täällä. Hyvät bileet joka kerta.

    Samaa mieltä räkänokat voi pysyä kotona.
    Himos on aikuisia varten.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Samaa mieltä räkänokat voi pysyä kotona.
    Himos on aikuisia varten.

    Ahaa nyt myös "paikkakuntalaiset" todistelevat somessa että Himos on ensisijaisesti aikuisviihdekeskus?
    Matkapojatko näitä aikuisviihdematkoja myy?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ahaa nyt myös "paikkakuntalaiset" todistelevat somessa että Himos on ensisijaisesti aikuisviihdekeskus?
    Matkapojatko näitä aikuisviihdematkoja myy?

    Vaan sulle ei edes rahasta onneton

    Äänestä

Meteli on hirveä. Kannattaa ottaa yhteys ympäristösihteeriin. Ja poliisit kun huuto, musiikki ja häiriköinti jatkuu yöhön.

Äänestä
  • Poliisi on täystyöllistetty Jyväskylän huumehörhöjen paimentamisessa.
    Ei he tule paikalle keskellä yötä muutaman rave bilettäjän vuoksi..

    1Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Poliisi on täystyöllistetty Jyväskylän huumehörhöjen paimentamisessa.
    Ei he tule paikalle keskellä yötä muutaman rave bilettäjän vuoksi..

    Pysy sinä siellä tynnyrissäs erakko vikisemässä

    Äänestä

Onneksi vielä on laki. Kotirauhan rikkoutuminen. Ja nyt jo fiksut turistit menee muualle jossa ei häiriköitä yön yli.

Äänestä

Tulevaisuudessa tärkeintä matkailulle on rauha, luonto, hiljaisuus. Himos ei näitä tarjoa.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllä on mukavata olla himoksella mökillä. Mukavan lämmin talvi-ilta eikä lumitykit käy. Eikä näy laskettelijoita kirkumassa rinteessä.
Hotelli nyt pilaa paikan. Tuskin se montaa asiakasta saa , kun ei ole paikkakunnalla muita tapahtumia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu