Yhteishaku häämöttää ja kovasti pohdinnassa lukiovalinta.
Tulevaisuuden haaveissa siintää lääketieteellinen. Todistus sen verran hyvä, että jokaiseen Tampereen lukioon halutessani pääsen sisään.
Vaihtoehtona on jäädä oman kunnan pieneen lukioon. Jossa tietenkin tuttuus ja pienuus plussaa.
Mutta olen miettinyt onko opetus laadukkaampaa Tampereen lukioissa. Lääketieteelliseen kuitenkin todella vaikea päästä, vaikka olisi hyvä koulussakin.
Tampereen lukioista mietinnässä lähinnä Clasun luonnontieteen linja tai sitten Norssi.
Vaikea kuitenkin tehdä päätöstä, kun kristallipalloa ei ole.
Onko kokemuksia Clasun ja Norssin opetuksen tasosta?
Tampereen lukiot
Anonyymi-ap
3
444
Vastaukset
- Anonyymi
Opetusministeri on sanonut, että Suomessa kaikki lukiot ovat hyviä.
Lisään tähän, että tulokset riippuvat enemmän oppilaasta itsestään kuin lukiosta. - Anonyymi00002
Clasu ja ehdottomasti yleislinjalle - ei luonnontiedelinjalle.
Lisäksi komppaan edellistä, suurin työ on tehtävä itse lukiosta riippumatta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621208- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574