FreeUse wife

Anonyymi-ap

Vaimo oli pukeutunut riisuuntumista varten. Hän pudotti hameen pois ja riisui pikkarit. Loput vaatteet jäivät vielä päälle. Pojat katselivai ihmeissään. Haluuks joku tussua ? Oli vaimon kysymys. Hiljaisuus oli myöntymisen merkki.

Rohkein kaveruksista otti kalun esiin ja työnsi sen vaimooni. Vaimon ilmekkään ei värähtänyt, eikä voihketta kuulunut. Kassit tyhjenivät vaimooni. Täysin välinpitämättömän näköisenä hän vilkaisi seuraavaa kaveria, joka tumputti kaluaan juhlakuntoon.

Vaimo nojasi soffan selkämylseen käsillään ja seisoi korkkareissa ja sukissa. Ilmekkään ei vaimon kasvoilla muuttunut, kuin toinen lemmenseiväs litisi märässä pillussa. Ja sinne se sitten roiskaisi satsin.

Kolmas kaveri oli kahden vaiheilla. Seisoi kyllä hyvin, mutta oli jostakin syystä pelko mitä pitäisi tehdä, vai pitäisikö tehdä mitään. Lopulta luonto ajoi tikanpojan puuhun, ja muutaman työnnön jälkeen se oli sitten siinä.

Vaimo kipitteli laittamaan kahvinkeittimen päälle ja nosti pikkuleipiä pöytään. Muutama spermalöntti putosi lattialle, eikä hän välittänyt niistä. Kutsu kahville tuli ja asetuimme kaikki pöydän ääreen. Hiljaista oli, kuin hautajaisissa,

Hei, teitähän oli neljä, missäs se pikkukundi on. Taitaa olla vessassa runkkaamassa, tokaisi vanhin. Vaimo nousi pöydästä ja meni avaamaan vessan oven. Ja siellähän tuo oli kalu kädessä.

Poika tuli vaimon kanssa kahvipöytään. Ja taas tuo sama kysymys, haluaaks joku tussukkaa tai muuta ? Kaikki katsoivat vessapoikaa kysyvästi. Vaimo koetti kädellä pojan etumusta ja totesi, toimintakunnossa.

Vaimo meni pöydälle selälleen ja levitti säärensä. Siinä sitä sitten katseltiin, kun poitsu polki keskellä kahvipöytää nuoruuden innolla.

Haluuks joku vielä tussua ?

17

8022

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuota fetissiä ollaan joskus leikitty. Seksikkäästi pukeutuneena vapaasti käytettävissä. Parasta siinä on pidätellä omaa orgasmia, vaikka kuinka kutaa tekisi.

      • Anonyymi

        Mun isän avovaimo Ruotsissa on jokseenkin tuota FreeUse sorttia. Oltiin syyslomalla käymässä mun kavereiden kanssa siellä. Nainen keikisteli humalassa ja kyllä joku meistä sitä panikin.


      • Anonyymi00010
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun isän avovaimo Ruotsissa on jokseenkin tuota FreeUse sorttia. Oltiin syyslomalla käymässä mun kavereiden kanssa siellä. Nainen keikisteli humalassa ja kyllä joku meistä sitä panikin.

        Vain unelmissas eunukki


    • Anonyymi

      Vaimollani on tuollainen riisuuntumisfetissi tai itsensäpaljastamis fetissi. Hän harrastaa sitä ulkona, istumalla esim. puiston penkillä. Kun sopiva mies kävelee läheltä, hän avaa poplarinsa ja siinä hän sitten on, alastomana tai ainakin mielkein. Vilautus ei johda sen pidempään, vanhemmat miehet nostavat peukkua ylös ja nuoret huutelevat jotakin hävytöntä.

    • Anonyymi00006

      Tuo on kiihottavinta kimppaseksiä. Vaimollani on tuollainen fetissi myös.

      • Anonyymi00011

        Pieru on perseestä


    • Anonyymi00009

      Eipä tuollainen kylmä nainen juuri kiihottaisi.
      Minä haluan nussia naista joka ulisee ja huutaa kiimaisena ,suorastaan ulisee nautinnosta.
      Tuohan olis kuin panis pumpaattavaa Barbaraa.

      kurt56

      • Anonyymi00012

        Sehän sulla onkin silikoni sanni nimittäin ei kukaan muija tuollasta trolli hönöä halua


      • Anonyymi00016

        Juuri niin tai huoraa joka jauhaa purkkaa ja katselee kelloa

        Ennemmin vaikka omaa kättä


      • Anonyymi00023
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Juuri niin tai huoraa joka jauhaa purkkaa ja katselee kelloa

        Ennemmin vaikka omaa kättä

        Ja lukee Aku Ankkaa


    • Anonyymi00013

      Tuossa FreeUseMilf on se jokin juju, siis fetissihän tuon. Oikeastaan useamman fetissin sekoitus. Itsensä paljastelua, alistumista, jne. Toimii tuollaisissa kimppajutuissa. Mutta ei kovinkaan kiihottavaa parisuhteessa.

    • Anonyymi00017

      FreeUse wife, miksi ei ? Olen 45 v. nainen, treenattu, hiukan tuunattu ja hyvin pidetty. Miksi en suostuisi parittelemaan useamman kundin kanssa... niin ja mieheni lupa on. Kaikki saa tussua, mutta komeimmat ensin. En toki huuda kiimasta koko ajan, höh, mulle riittää, kun tuntuu kivalta. Ja vaikka aina ei tuntuisikaan, niin suostun seksiin silti.

      • Anonyymi00019

        Teillä uskiksilla on oma palstansa, mene sinne.


      • Anonyymi00020

        Vaimollani on myös tuollainen fetissi. Ikää kohta 50 v., mutta treenattu vartalo ja kauniit pitkät hiykset. Pienet rinnat ja pieni peppu... 165 pitkä ja 50 kg lihasta. Pukeutuminen on osa tuota fetissiä, ohutta ja läpinäkyvää alle ja pitkä poplari tai muu puoleen reiteen ylettyvä vaatekappale. Kimppaseksistä hän innostui n. 40 vuotiaana. Minä saan katsella tai osallistua, kaikki käy. Mutta todellakaan hän ei huuda kiimasta, vaikka saa orgasmin. Partnerit ovat alle 20 v. nuoria miehiä. Ja kimppa, se siis tarkoittaa 3-5 jantteria saman iltana tai yönä.


    • Anonyymi00021

      Onhan noita kaikenlaisia, sanoi entinen kätilö. Mutta tosiaan tuollainen vähissä vaateissa esiintyminen poikaporukan seurassa kyllä laittaa hormoonit hyrräämään. On mieltä ylentävää nähdä livenä, kun useampi kalu seisoo pelkästään mun katsomisesta. Ei kukaan tumputa, vaan pelkkä näkeminen saa paisuvaisen turpoamaan. Mua saa panna aivan miten ketäkin haluttaa. Girl won freeuse.

      • Anonyymi00022

        22/6 valmiina.


      • Anonyymi00024

        Vaimoni luki kirjoituksesi ja ehdotti minulle olisiko mahdollista...hmmm ? Minä hyväksyin ajatuksen. Ja loppu onkin sitten historiaa.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      395
      1572
    2. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      86
      1014
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1006
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      134
      989
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      711
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    8. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      127
      679
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      649
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      634
    Aihe