Vonko luottaa Mondeon laatuun: esimerkkinä ovenkahvat?

Olen katsellut vm. 01-02 Mondeota ja vaikuttaa aika sopivalta autolta minulle. Olisin itse asiassa jo ko. auton ostanutkin, mutta joka ikisessä yksilössä on ollut sama ärsyttävä pikkuvika: oven sisäpuolen kädensijat ovat kuluneet kaikissa todella karmean näköisiksi. On syvää naarmua ja muutenkin sen näköistä kuin niitä olisi käsitelty vähintään suolahapolla.

Vertailun vuoksi nykyisessä autossani (9 vuotta vanha Peugeot 406) kaikki samantyyppiset muoviosat ovat täysin uutta vastaavia, eikä esim. ovista huomaa käytön jälkiä lainkaan.

Kosmeettisen haitan lisäksi minua epäilyttää ostaa autoa firmalta joka on tehnyt autoja yli 100 vuotta eikä osaa vieläkään valita oikeaa materiaalia näin keskeiseen paikkaan. Jos ei osata tai välitetä pienistä asioista, niin tuskin sitten suuristakaan.

Saako noita kahvojen muoviosia muuten vaihdettua? Vai uskallanko luottaa Fordiin ollenkaan, lehdissä oln ollut juttua ruostumisista, vetoakseleista yms.?
195005
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

ihan itse!

Äänestä

Mondeoita saa edullisesti ja syyt löytyvät laadusta, tai paremmin sen puutteesta; ruostuu pahemmin kuin 90-luvun opelit ja vetareita saa vaihtaa 30 tkm:n välein plus muut viat.

Älä osta!

Äänestä

Pienestä on sullakin auton osto kii.
Eka kiveniskemä nokkapellissä ja auto vaihtoon?
Yöunethan siinä menee...

Eiköhän tältäkin palstalta, jos ei jaksa muualta tietoa etsiä, löydy ihan hyvin tietoa Mondeon laadusta ja mahdollisista vioista.

Eikä koko autoa varmaankaan oo sama suunnittelija suunnitellu, tekniikka puolella varmasti eri jannut kuin sisustusta suunnittelemassa. Ainakin toivottavasti.

Ja jos joku on sen siihen laittanut niin eiköhän sen poiskin saa, jos ei muuten niin oven verhoilun vaihtamalla.

Äänestä
  • Kiveniskemälle ei voi mitään, mutta kuten kerroin niin tällainenkin pikkuasia voi kertoa paljonkin firman laadunvalvonnasta.

    Asia ei tietenkään saa olla yksittäisestä suunnittelijasta kiinni, muuten yrityksessä on asiat pahasti vialla. Jos firmassa on toimiva laatupolitiikka (kuten japanilaisissa autofirmoissa), niin tottakai esim. uusien materiaalien kulutuskestävyys testataan ja varmistetaan moneen kertaan. Tämä pätee koko autoon: tekniikkaan, sisustukseen, maalipintaan ym.

    Ja tutustuttuani lisää tämänkin palstan kirjoituksiin, taidan olla oikeassa. Tämä pikkuasia varoitti aivan oikein Fordin yleisestä laadusta. Taidan jättää Mondeon työsuhdeautoilijoille, joiden ei tarvitse itse maksaa huollosta ja jotka voivat vaihtaa auton uudempaan heti kun sormien hiki on alkanut syövyttää 30000 euron autoa.

    Äänestä

Kaveri on laittanut tiivistetysti johtopäätökset frodon laatupolitiikasta. Itse olen havainnut samanlaisia ilmiöitä ystävällisissä frodotuotteissa.

Ja tämä palsta näyttää surulliselta, olkoonkin että puolet tästä on provokaatiota. Lisäksi frodot tuntuvat aika hinnakkailta laatuun nähden. Ja koeajot eivät tosiaankaan vakuuttaneet. Lähinnä tuli mieleen että nämä paljon mainostetut ajo-ominaisuudet ovat tosiaan paljon mainostettuja.

T: olen koeajanut.

Äänestä

ruoste ja vetonivel helvettiin!!!

Äänestä

Itsellä 70 tkm ajettu Mondeo 1.8 -02. Auto on palvellut erinomaisesti ilman mitään vikoja, on ollut hyvä ja halpa ajaa sekä huollattaa. Yksi ovi on ruosteessa ja toinen ruostunee ensi talven aikana. Kaksi ovea vielä ainakin ulkoisesti OK. Tästä ovien korjauksesta ei tosin tule kustannuksia omistajalle ainakaan ennen vuotta 2014.

Mainitsemasi ovien sisäkahvojen materiaalin kuluminen oli minullekin yllätys. Katselin sukulaismiehen Seat Corbodaa peri vuotta sitten ja siinä oli sama ominaisuus. Sisäkahvat voine vaihtaa tai sitten pinnoittaa vaikka alumiinilla, mutta lisätyötä ja rahanmenoa se teettää. Ford on tilava käyttöauto, jossa on hyvät tekniset ominaisuudet, mutta ei ripaustakaan ylellisyyttä ja materiaalit ovat samoja kuin luokkaa pienemmissä ja halvemmissa autoissa.

Harva Foordia ostaisi, jos olisi enemmän rahaa käytettävissä, mutta niinhän se on lähes kaikkien autojen kanssa. Jos suomalaiset saisivat valita autonsa vapaasti, uskoisin nelivetoaudeja myytävän hyvin. Itse tosin oman autoni maksavana tyytyisin ehkä kuitenkin nelivetoSkodaan audin sijasta ;)

Äänestä
  • Mondeo on kyllä hyvä ajaa. On se vaan kumma, että tehdas ei ota mitään palautetta vakavasti. Itse ostaisin Mondeon, jos osoitettaisiin, että tämä ovien ruostumis/natina/tiivisteiden irtoamiskuvio olisi ratkaistu. Mutta ...kele, ei ole paljon Fordia kiinnostanut ratkaista 10v sisällä.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Mondeo on kyllä hyvä ajaa. On se vaan kumma, että tehdas ei ota mitään palautetta vakavasti. Itse ostaisin Mondeon, jos osoitettaisiin, että tämä ovien ruostumis/natina/tiivisteiden irtoamiskuvio olisi ratkaistu. Mutta ...kele, ei ole paljon Fordia kiinnostanut ratkaista 10v sisällä.

    Työpaikallani on kaksi -02 Audi A4 1.8t leasing- autoa. Toinen on toiminut ogelmitta ja toinen on ollut useita kertoja korjaamolla mitä erikoisempien vikojen johdosta. Vitsi kuuluukin että toiseen tehdään määräaikaishuollot ja toiseen viikkohuollot. Tuurillakin lienee siis jotain tekemistä asian kanssa. Korroosionestossa Audi taitaa kuitenkin olla markkinoiden paras, mikä osaltaan selittää niiden hyvää jälleenmyyntiarvoa.

    Rehellisyyden nimissä on sanottava että, en olisi Fordia ostanut, jos olisin etukäteen tiennyt tästä oviongelmasta. Passat 2.0 (115hv) oli hyvä (kalliimpi) vaihtoehto pitkään, mutta mm. Fordin lupaama 12 vuoden koritakuu helpotti valinnan tekoa Fordiin. En todellakaan ostohetkellä ajatellut, että joutuisin koskaan kyseistä koritakuuta todellisuudessa käyttämään. Ensimmäinen ovi ruostui 2,5 vuoden kuluttua auton käyttöönotosta, maali lähtee lastuina oven alareunasta...korjaus joskus vuonna 2006. Katselen miten Ford-organisaatio homman hoitaa, ja jos en ole saamaani palveluun tyytyväinen, merkki vaihtuu ensi kesänä. Muutenhan tällä voisi ajella pitkäänkin, kun muut viat loistavat poissaolollaan...

    Olen tarkkaillut Mondeoiden ruostumista, kun itselläni on -03 mallin Centennial Fordin satavuotisjuhlamalli ja siinä pukkasi ruosteen jo muutaman kuukauden sisällä. Yllätyksekseni olen huomannut etteivät aivan kaikki tuonikäiset Mondeot ruostukaan, vaan sen verran laatueroja näyttää olevan, että toisissa on kitti pysynyt kiinni kuin takiainen vaatteissa.

    Tuo ruostuminen näyttäisi loppuvan tuohon 2003 malliin ja sen jälkeen on tehdas muuttanut kittikerroksen asentamista ja seoslaatua. Vihdoinkin! Ymmärrän oikein hyvin, ettei se mukavalta tunnu viikkoa seisottaa ovien vaihdossa/ korjauksessa tehtaan huolimattomuuden jäljiltä, mutta itse olen ollut reilun 60 tkm ajetun kilometrin jälkeen autooni sataprosentin tyytyväinen. Onhan tämä auto isolla Aalla, verrattuna entiseen japanilaiseen autooni. Mondeon ajo-ominaisuuksia ei millään voi olla kehumatta ja mitään ylimääräisiä vikoja eikä nitinöitä ole noihin kilometreihin vielä tullut. Moottori ei syö sitten tippaakaan öljyä ja kaikki toimii kuin unelma. Mitäpä muuta meikäläinen voi autolta vaatia.

    Oman Mondeoni ruostuminen nättäisi loppuneen, koska ei ole pienintäkään merkkiä uusista ruosteista, vaikka olen suurennuslasin kanssa niitä etsiskellyt ovien saumoista. Siihenkin korjaukseen pitää olla erittäin tyytyväinen. Ainakin ensimmäisen Fordin omistajana voin suositella Mondeon ostamista, ette tule pettymään muuhun kuin korkeintaan ovien sisäsaumojen ruostumiseen ja nehän tehdas korjaa ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Onkohan Detroitissa joku heppu punakynällä yrittänyt laske Euroopan Fordin kustannuksia 2000-luvun alussa ja tulos on näkyvissä.Sama tilannehan oli Opelilla 90-luvun puolivälissä kun
    jenkit yrittivät karsia Opelin kustannuksia laatuvalvonnan kustannuksella. Kyllä Euroopan Fordilla olisi varmaan halua tehdä kunnon autoja mutta jenkit asettavat kovat kustannusvaatimukset,jotka sitten väistämättä näkyvät laadussa.

    Äänestä

  • Moti kirjoitti:

    Työpaikallani on kaksi -02 Audi A4 1.8t leasing- autoa. Toinen on toiminut ogelmitta ja toinen on ollut useita kertoja korjaamolla mitä erikoisempien vikojen johdosta. Vitsi kuuluukin että toiseen tehdään määräaikaishuollot ja toiseen viikkohuollot. Tuurillakin lienee siis jotain tekemistä asian kanssa. Korroosionestossa Audi taitaa kuitenkin olla markkinoiden paras, mikä osaltaan selittää niiden hyvää jälleenmyyntiarvoa.

    Rehellisyyden nimissä on sanottava että, en olisi Fordia ostanut, jos olisin etukäteen tiennyt tästä oviongelmasta. Passat 2.0 (115hv) oli hyvä (kalliimpi) vaihtoehto pitkään, mutta mm. Fordin lupaama 12 vuoden koritakuu helpotti valinnan tekoa Fordiin. En todellakaan ostohetkellä ajatellut, että joutuisin koskaan kyseistä koritakuuta todellisuudessa käyttämään. Ensimmäinen ovi ruostui 2,5 vuoden kuluttua auton käyttöönotosta, maali lähtee lastuina oven alareunasta...korjaus joskus vuonna 2006. Katselen miten Ford-organisaatio homman hoitaa, ja jos en ole saamaani palveluun tyytyväinen, merkki vaihtuu ensi kesänä. Muutenhan tällä voisi ajella pitkäänkin, kun muut viat loistavat poissaolollaan...

    viat on toisenlaisia. Mondeo ruostuu ovista -03 malliin asti. Ei enää.

    Toisaalta VW-konsernin tuotteissa (sis.Audi, Passat) etuakselissa on edelleen ne 21 kpl niveliä, jotka väljenevät ajossa.
    Katso vaikka, kuinka paljon on 2-3 vuotiaita myynnissä. Remontti maksaa...

    Äänestä

  • että toisissa autoissa kirjoitti:

    viat on toisenlaisia. Mondeo ruostuu ovista -03 malliin asti. Ei enää.

    Toisaalta VW-konsernin tuotteissa (sis.Audi, Passat) etuakselissa on edelleen ne 21 kpl niveliä, jotka väljenevät ajossa.
    Katso vaikka, kuinka paljon on 2-3 vuotiaita myynnissä. Remontti maksaa...

    Huollollisesta tilastosta katsottuna väljeneminen on tyypillistä 150 tkm-200 tkm välillä. Alatukivarret vaihdetaan kampanjassa, ei maksa mitään. Ylätukivarsi vaihtotöineen luokkaa 90 euroa (ei merkkiliike, alkuperäinen varaosa)

    Mondeon ruosteongelma ei ole ratkaistu ainakaan 2005 mallissa. Takaisin on otettu ja TV-uutisissa puitu.

    Tästä huolimatta Mondeossa on hyviä ominaisuuksia kuten ajo-ominaisuudet ja tilat. Kun joku muu korjaa niin ei se haittaa...

    Äänestä

Tuli eilen hankittua -01 Mondeo (aj. 114tkm), etuovien sisäkahvat kuluneet juuri kuten alkuperäisessä viestissä oli kirjoitettu (ehkei ihan niin pahasti mutta kuitenkin), ovia ei ole korjattu ruoste-ongelmien takia (kävin näyttämässä maalaamossa ja ihmettelivät suuresti 8-). Auto oli tosi hyvä ajaa ja muutenkin ehjä joten tein kaupat. Aiemmin tänä vuonna omistamassani Seat Leon -01 TDi:ssä oli samalla lailla ovenkahvat kuluneet joten "osaavat" ne muutkin.

Äänestä
  • Eiköhän tuo voi olla ihan hyvä ostos jos vain tiedostaa olemassa olevat viat.

    www.tuulilasi.fi:n vikatietopankista löytyy paljon vihaisia Fordin ostajia ja käsittämättömiä vikoja.

    Esimerkiksi (Tuulilasin toimittajien neuvoja): Mondeon takajarrut pitää avata, puhdistaa ja herkistää kaksi kertaa vuodessa, muuten takajarrut laahaavat. Käsijarruvivusto pitää voidella kerran vuodessa, muuten jämähtää kiinni.

    Ihmettelen kyllä miten tällaisen auton voi päästää markkinoille?

    Äänestä

  • Make kirjoitti:

    Eiköhän tuo voi olla ihan hyvä ostos jos vain tiedostaa olemassa olevat viat.

    www.tuulilasi.fi:n vikatietopankista löytyy paljon vihaisia Fordin ostajia ja käsittämättömiä vikoja.

    Esimerkiksi (Tuulilasin toimittajien neuvoja): Mondeon takajarrut pitää avata, puhdistaa ja herkistää kaksi kertaa vuodessa, muuten takajarrut laahaavat. Käsijarruvivusto pitää voidella kerran vuodessa, muuten jämähtää kiinni.

    Ihmettelen kyllä miten tällaisen auton voi päästää markkinoille?

    Ruostuuhan Mondeo, jos on ennen 03 valmistettu, sen jälkeen ei. Onhan se vähän meluisa renkailtaan, mikä nykyauto ei. Mullakin viime talvena ruiskasi tehostajasta öljyä kahvikupillisen kovalla pakkasella mutta sen jälkeen ei. Mutta

    Kulutus 6l/100 (tdi), mahtuu mukaan 5 henkeä ja pirusti tavaraa. Hienoin ohjaus mitä on autossa vastaan tullut. Melutaso kohtuullinen. Ford audio todella helppokäyttöinen ja riittävän laadukas.
    Hyvä huolto-organisaatio, eivät kiellä ongelmia ja hoitavat pois. Uusikin auto todennäköisesti on Mondeo, tosin vähän enemmän paukkuja pellin alle...

    Äänestä

  • Al-kemisti kirjoitti:

    ...saa pykälää sivystyneemmälle tasolle laittamalla renkaiksi 205/50/16 H-nopeusluokan renkaat. Ainakin Nokian NRHi:t ovat kohtuullinen valinta Mondeoon.

    Äänestä

  • Moti kirjoitti:

    ...saa pykälää sivystyneemmälle tasolle laittamalla renkaiksi 205/50/16 H-nopeusluokan renkaat. Ainakin Nokian NRHi:t ovat kohtuullinen valinta Mondeoon.

    Renkaat ratkaisevat auton meluisuuden. Esim. Nokia hakkapeliita neloset kannatta heti vaihtaa UG500:siin, niin pysähtyypä auto paremmin ja ei tartte kuulosuojaimia.

    Äänestä

Ostin ekan Mondeon uutena vm 2000, ihan viimeisimpiä. Muutama pikkujuttu oli mutta muuten tosi hyvä ja toimiva auto. Vaihdoin 2003/12 uuteen facelift Mondeoon ja on kyllä toiminut hyvin, turhan meluisat renkaat on kyllä alla mutta muuten ei edes näitä pikkujuttuja kuten edellisen kanssa. Yksi asia joka kummastuttaa on tehot verrattuna japseihin. Japsille luvataan myös esim 140hv ja vaikka on pienempi auto niin kiihtyvyys on ihan eri luokkaa Mondeoon verrattuna (Mondeo alle 10s, japsi yli 11s) ja kyllä Mondeon vauhti on ihan oikein ilmoitettu(kellotettu on). Huonompia kokemuksia on esim Nissan Primerasta. Ainut ongelma Mondeon suhteen on mielestäni sen aika kovat penkit, mutta se taitaa olla aika yleistä nykyään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Make kirjoitti:

Olen katsellut vm. 01-02 Mondeota ja vaikuttaa aika sopivalta autolta minulle. Olisin itse asiassa jo ko. auton ostanutkin, mutta joka ikisessä yksilössä on ollut sama ärsyttävä pikkuvika: oven sisäpuolen kädensijat ovat kuluneet kaikissa todella karmean näköisiksi. On syvää naarmua ja muutenkin sen näköistä kuin niitä olisi käsitelty vähintään suolahapolla.

Vertailun vuoksi nykyisessä autossani (9 vuotta vanha Peugeot 406) kaikki samantyyppiset muoviosat ovat täysin uutta vastaavia, eikä esim. ovista huomaa käytön jälkiä lainkaan.

Kosmeettisen haitan lisäksi minua epäilyttää ostaa autoa firmalta joka on tehnyt autoja yli 100 vuotta eikä osaa vieläkään valita oikeaa materiaalia näin keskeiseen paikkaan. Jos ei osata tai välitetä pienistä asioista, niin tuskin sitten suuristakaan.

Saako noita kahvojen muoviosia muuten vaihdettua? Vai uskallanko luottaa Fordiin ollenkaan, lehdissä oln ollut juttua ruostumisista, vetoakseleista yms.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu