siksi on työttömyyttä. Suomi on ylihinnoitellut itsensä. Tuo on varmin tapa tuhota hyväkin työpaikka.
Vastaukset 6
- Anonyymi
Vassut tahtoo pilata loputkin.
- Anonyymi
Semmoista se on kun maata johdetaan idioottiporukoiden toimesta päin prinkkalaa noin 20 vuotta.
Tietenkin on päivänselvää, että toimiva talous edellyttää, että Suomen on kyettävä myymään suomalaisten oma työ riittävän hyvällä hinnalla JA volyymillä rajojen ylitse, jotta taloudellinen tasapaino voisi olla sellainen että varallisuus karttuisi koko maalle.
Tämän sijasta on poliittisten broilereiden päätöksillä tehty tilanne jossa ajetaan kaikki suomalaisten työn kysynnät ja niihin liittyvät investoinnit syöksykierteellä alas vuosikymmenien aikana, ja tilalle otetaan miljarditolkulla velkaa että saadaan poliittisille broilereille rock-tähtien tasoiset palkat, ja samalla he rakentelevat Suomeen systeemejä jolla tuhotaan suomalaisilta työpaikat ja niiden kannattavuus lopullisesti vaikkapa tekemällä täydellisen typeriä "työvoimapalveluita" joiden tarkoitus ei ole alun alkaenkaan turvata kysyntää suomalaisten työlle. - Anonyymi
Ei tahkoa rahaa enää edes murrin perseen kelalakiosasto tai perähikiän banaaitoota kooyy.
- Anonyymi
Riittää kun nysä kohtaa naapurin penan sakkaröörin
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251145
- 671035
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun93823- 77753
- 45716
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la38686- 67624
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22582Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37508Luule ja ajattele minusta
mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅44467