Ei se ruoka, vaan ne lisut!
Laitan ihan kelvollisia ruokia, mutta lisujen puutteesta saan moitetta. Kertokaa millä lisuilla saatte ruokapöydän muut tyytyväisiksi ja pienet kehutkin olis mukava joskus saada tarjoomuksista.
Laitan ihan kelvollisia ruokia, mutta lisujen puutteesta saan moitetta. Kertokaa millä lisuilla saatte ruokapöydän muut tyytyväisiksi ja pienet kehutkin olis mukava joskus saada tarjoomuksista.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kun kävelee ruokakaupan läpi siellä niitä on tarjolla sadoittain
sellaisenaan syötäväksi ja valmistettavaksi.
Ei voi olla, että 80+ ei osaa ruuan lisuketta laittaa.
Yli kahdeksankymppisen ei tarvitse enää passata muita.
Tehkööt muut ruokaa hänelle niin saavat sellaista mistä
itsekin pitävät tai menkööt a la carte ravintolaan.
Omat ruuanlisukkeeni ovat yleensä valmissalaatit:
- Suvisalaatti, kaalisalaatti, sienisalaatti tai jokin valmis salaattisekoitus.
- Tilkka sitruunanmehua. Kananmuna.
- Suolakurkku, tomaatti, pepperoni (pizzalle).
- Nyt joulukuussa rosolli ja nokare kermavaahtoa.
- Sillit tai anjovis. Jokin salaattikastike.
Ja vielä lisänä puolukat.
Aurinkosalaatti, salaattisekoitukset, sipuli, kurkku ja kirsikkatomaatit. Joskus vähän keitettyä linssi/riisisekoitusta. Nam
Voi kuinka lapselliseksi sivusto on mennyt ;(((
Aloituksia tehdään mitättömistä asioista, kuin vainottaisiin jotain henkilöä. ???
Ei kiinnosta puhua lisuista, ne on perunakuoria.
Lisut laitan aina BIOJÄTTEESEEN
Sinne ne kuuluvat, ellet syö perunoitasi kuorineen,
silloin ei tule lisuja!
Olen kanssasi samaa mieltä.
Ei vain tämä aloitus vaan monet muutkin.
Tyhjänpäiväisiä kyselyjä joilla ei mitään merkitystä. Niistä ei edes voi kehittää mitään keskusteluja.
Lapsellisia on myös eräät vastaukset kommentteihin.
Näyttää kuin vastaaja pitäisi itseään nokkelana ja yrittää olla vitsikäs.
Ei myöskään nuo opetusmaiset pitkät tyhjentävät kirjoitukset kuin ala-asteikäisille suunnatut ole 80+ palstalaisille.
Tulee vanhasta tottumuksesta vilkaistua palstaa josko kuitenkin joku helmi löytyisi.
Lapsenmielisyys ja keikkimieli pitää säilyttää. Kyllä ruoka on elinehto, siitä saa keskustelun aihetta eikä sen pitäisi loukata ketään. Minun tärkein lisu on porkkanaraaste, hyvää, hslpaa ja terveellistä.
Oletteko te itse tehneet yhtään aloitusta ?
Ovatko ne olleet älykkäitä ?
Vai oletteko juuri te niitä, jotka mollaavat muitten aloituksia ja vainoavat
kirjoittajia lähes joka ketjussa ?
Teidän omat kommenttinne jäivät aloituksia alemmalle tasolle.
Olen tehnyt aloituksia.
Lopetin, kun noin 5-6 asiallisen kommentin jälkeen alkoi jonkun anon ja rekatun välinen nokittelu, joka ei liittynyt millään lailla aloituksen aiheeseen. Nokitteluun liittyi sitten molempia osapuolia tukeva joukko tai joukkoa esittävät. Sama toistui oli aloituksen aihe mikä tahansa, luovutin.
Sama kaava täällä on näköjään valtaosassa aloituksia. Suurin osako kirjoittajista sitä haluaa?
Erimieltä saa olla, mutta eihän kinaaminen turhanpäiväisestä vie keskustelua eteenpäin.
Itse syön perunat kuorineen, en nyt välttämättä vanhojen perunoiden paksuja kuoria, mutta niitäkin kyllä joskus menee perunoiden seassa. Ovat kuulemma terveellisiä, sisältävät vitamiineja?
Valmisruokiin toivoisi niitä lisuja, kun ne ovat usein aika onnettomia jo näkönsä puolesta. Kalliimmat toki vähän parempia, ja hintahan sen tietysti määrää lopulta.
Kuorijäte keittiössä, se on Lisu ja menee roskiin.
Jos ette osaa käyttää oikeita sanoja, jättäkää kirjoittamatta.
Lisäke: hiuslisäke
Lisu; Perunan tai muun vihanneksen taio hedelmän kuori, keittiösanoja
Perkeet: kalanruodot
Annetaan Kainuuseen kunnia tuon LISU -sanan tuomisesta palstalle.
P:llä oli antipastofati ja hänellä lisut :))
Ei tiedä selvisikö koskaan mitä ne lisut sisälsivät.
Lisu voi olla myös lisuke.
Nälkä on hyvä lisuke.
Perunankuoresta taitaa olla yleisin nimitys hitu.
Eikä lisu.
Niin mutta se hitu on hyvä lisu.
Aloittaja tarkoittanee ruuan lisukkeita, voisiko niitä kevennöksiksi myös kutsua. Salaatteja, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, pähkinöitä, sienemiä ... ja ties vaikka mitä, millä ruokaa voi piristää ja / tai runsauttaa.