Markkinatalouden romutus alkanut

Tavaraa ostetaan ulkomailta koska onhan vielä tuo kysynnän ja tarjonnan periaate.
Nyt kuitenkin ihmetellään suurta idän pakettien määrää ja tuskastellaan ja valitetaan
jne jne. Suomen markkinat ovat olleet todella surkean pienen valikoiman ja suurten ketjujen ja suurten erien kyllästämä. Halutaan myydä paljon. Samalla valikoimat supistuvat ja tavarat joiden menekki on pieni, putoavat vähitellen pois. Syntyy tyhjiö kun kysyntää on muttei tavaraa. Tämä tilanne on ollut jo pitkään. Sen seurauksena kun kauppa siirtyi netin puolelle, avautui isommat markkinat jotka pystyvät täyttämään tämän tyhjiön. Itse en ostaisi suoraan ulkomailta mitään vaatetta.
Vaatetta on voitava tutkia tarkkaan ja voitava sovittaa. Kaikki tavara ei ole ns. krääsää. Tilanne on aiheutettu ihan itse tämän kuppikuntaisen suomalaisen sisäsiittoisen kauppaketju monopolien taholta. On aivan turha syyllistää yksityistä
kaupan käyntiä. Kartellimaiset ketjut ja maailman markkina hinnoista irtoaminen on huono asia. Esimerkkinä nytkin suklaan hinta on korkealla vaikka kaakaon hinta on vuodessa pudonnut alle puoleen. Ja syypää on suuret maahantuojat ja heidän halu myydä koko vuoden määrä yhdellä sopimuksella.
Nyt sitten aiotaan oikein hallinnon toimesta ryhtyä rajoittamaan tilannetta sanoisinko tekopyhällä perustelulla. Koko ajan unohdetaan verrata kuinka paljon rahallisesti tuovat suuret ketjut vs muu kauppa. Sähkökin on valjastettu pörssikeinottelun välineeksi. Ai niin eihän se mikään pörssi ole, sieltä ei saa ostettua osakkeita. Koko touhu on maskeerattu monopoli ja sisäpiirikauppojen temmellyskenttä.
0137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tavaraa ostetaan ulkomailta koska onhan vielä tuo kysynnän ja tarjonnan periaate.
Nyt kuitenkin ihmetellään suurta idän pakettien määrää ja tuskastellaan ja valitetaan
jne jne. Suomen markkinat ovat olleet todella surkean pienen valikoiman ja suurten ketjujen ja suurten erien kyllästämä. Halutaan myydä paljon. Samalla valikoimat supistuvat ja tavarat joiden menekki on pieni, putoavat vähitellen pois. Syntyy tyhjiö kun kysyntää on muttei tavaraa. Tämä tilanne on ollut jo pitkään. Sen seurauksena kun kauppa siirtyi netin puolelle, avautui isommat markkinat jotka pystyvät täyttämään tämän tyhjiön. Itse en ostaisi suoraan ulkomailta mitään vaatetta.
Vaatetta on voitava tutkia tarkkaan ja voitava sovittaa. Kaikki tavara ei ole ns. krääsää. Tilanne on aiheutettu ihan itse tämän kuppikuntaisen suomalaisen sisäsiittoisen kauppaketju monopolien taholta. On aivan turha syyllistää yksityistä
kaupan käyntiä. Kartellimaiset ketjut ja maailman markkina hinnoista irtoaminen on huono asia. Esimerkkinä nytkin suklaan hinta on korkealla vaikka kaakaon hinta on vuodessa pudonnut alle puoleen. Ja syypää on suuret maahantuojat ja heidän halu myydä koko vuoden määrä yhdellä sopimuksella.
Nyt sitten aiotaan oikein hallinnon toimesta ryhtyä rajoittamaan tilannetta sanoisinko tekopyhällä perustelulla. Koko ajan unohdetaan verrata kuinka paljon rahallisesti tuovat suuret ketjut vs muu kauppa. Sähkökin on valjastettu pörssikeinottelun välineeksi. Ai niin eihän se mikään pörssi ole, sieltä ei saa ostettua osakkeita. Koko touhu on maskeerattu monopoli ja sisäpiirikauppojen temmellyskenttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu