Tarkka niuho varmaankin olen, mutta kävi silmään pahasti nuo puolitankoon vedetyt Suomen liput.Lippu on kaunis, ja hienoa liputuksella ottaa osaa milloin iloon, milloin suruun, mutta olisi asiallista perehtyä liputussääntöihin, ja etenkin siihen miten lippu lasketaan suruliputukseen. Siitä on ihan tarkka sääntö,http://www.suomalaisuudenliitto.fi/liputus.htm
eikä mielestäni ole mitään niuhottamista jos siitä pidettäisiin kiinni, onhan kuitenkin kyse sekä lipun,että vainajan kunniottamisesta.
"Suruliputuksessa lippu nostetaan ensin aivan ylös, minkä jälkeen se lasketaan 1/3 salon mittaa alas. Lipun alareuna jää tällöin salon puoliväliin. Katto- ja seinäsalossa lippu lasketaan keskelle tankoa. Myös pois otettaessa lippu nostetaan ensin ylös ja vasta sitten alas. Tämä arvokkaasti tehtävä ele on ikään kuin viimeinen tervehdys vainajalle".
Monessa salossa lippu roikkui liian alhaalla.Seurasin äsken lipunlaskua, joka oli kaikkea muuta kuin kunnioittava. Lippu yksikertaisesti riuhtaistiin alas, yksi kiireinen mies keräsi sitä kainaloonsa, työtähän se vaan on. Ikävin tunne on tullut siitä kun vastaavat vikaliikkeet on tehnyt joku mustaihoinen. Rasisti? jos tästä tulee rasistiksi, niin vielä sitäkin.
Lipun nostoa en nähnyt, mutta hyvintodennäköisesti se oli tehty samalla tekniikalla. Hinattu lippu johonkin korkeuteen ilman oikeaoppista ylösvetoa, josta se sitten kuuluu laskea suruliputuskorkeuteen,joka on 1/3tangosta, eikä 1/2.
Omakotitaloissa liputusasiat yleensä hallitaan hyvin, mutta nämä vuokrakasarmit, joissa lipun nosto ja lasku on jonkun siitä palkkansa saavan duuni, mikä pitää vikkelästi hoitaa, tätä näkee yleisesti. Vähän turhaa ja teennäistä liputtaakaan, jos ei hommaa hoideta asiallisesti. Jotkut kuitenkin reagoivat Suomen lippuun kunnioituksella, kokevat jotain sisällään sen nähdessään. Jos se riippuu lähes maassa, rumasti jätettynä tunnelma kääntyy ärtymyksen puolelle. Lippua tervehtiessä ikäänkuin pyytää siltä anteeksi, vaikka ei voikaan vedota siihen, ettei lipun laittaja tiennyt mitä teki. Välinpitämättömyydestä on kyse.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Täysin samaa mieltä. Toinen mikä vituttaa on likaiset Suomen liput. Värin kuuluisi olla kuitenkin vissiin valkoinen eikä mikään harmaa.
Tälläset valtakunnalliset "suruliputukset" vois kokonaan jättää väliin.
Todellista länsimaitten huoraamista.
Jos joitain kuolee euroopassa tai jenkeissä ni jopas meillä on maansuru,suruliputus ja hiljainen hetki
Ruandan kansanmurha ja Tsetsenian julmuudet. Irakissa on tapettu nyt 3vuoden aikana yli 20000 ihmistä!!!
Missäs on liput heille?
Vai onko päättäjien mielestä ihmisen elämä edelleen arvokkaampi länsimaissa?
..mietitäänpäs hetki sitä..
http://www.iraqbodycount.net/
sanoo et länsimaalaisen henki on tärkeempi ku jonkun m.......!!!
on hyviä,näistä kun voi laskuttaa 2h/taloyhtiö liksaa
sen sitten tehdä kunnolla.