Kodittomuuden päästettävä stigmasta eroon.
Samalla tavoin huumeiden käyttäjää halutaan poistaa koko ajan, mutta ne jatkavat olemistaan.
Vielä yksi Amnesty on koko kodittomuuden lopettaminen.
Uhkarohkea ei kannata olla, jos ei tunne kuvioita.
Eikä ole yksiselittäistä olemisen muotoa.
Kodittomuus voi olla esimerkiksi vuokra-asumisen toinen muoto.
Asua voi asunnossa ja asua voi ilman asuntoa.
Joka tapauksessa elämisestä on kyse molemmissa.
Sitten suhteuttaa historian, evoluution suhteessa asuntomattomuuteen ja ulkoilmaan, kumpaa oli enemmän ja mikä on ihmisen normi.
Enemmistönä menneisyys on voiton puolella ja siksi nykyisyyden itkeminen ei kuulosta oikealta.
VVA vaikka on kodittomien ammattijärjestö, eivät hekään hyväksy kodittomia yhteiskunnassa. He lopettavat niitä ohjelmissaan, mikä ei kuulosta puoltavalta politiikalta, mutta syrjivältä.
Mitä ammattilaisilta voi odottaa kodittomuuden parantamiseksi?
Heiltä pitää odottaa lisää peruspalveluja kodittomille.
Mitä palvelut olisivat?
Se on helposti saatavissa olevat ruoka-pesu-pyykki-liikenne-lääkäri palvelut.
Enimmäkseen koditon 2000 luvulla eroaa kivikauden kodittomasta, että ihan perustarpeet hoituvat pahimmillaan ilmaisella aamupuurolla.
Kuitenkin ihmisarvoiseen elämään kuuluu paljon muutakin kuin perus jutut.
Kyse on elämän perusehtojen arvoasteikoista.
Itse kunniahimoisena kodittomana kaipaan seksiä, parisuhdetta, lasten tekoa, perhettä, jotta sosiaalipalvelut eivät diskriminoisi kodittomien lapsia, jotta kodittomien vaimot eivät häpeäisi miehiään ja eroaisi vain koska mies on koditon. Arvostuksen nousun takia on tehtävä paljon enemmän töitä kodittomuuden eteen yhteiskunnassa.
Todettu, että kodittomuus on perustavanlaatuinen ilmiö teknologian aikana, jonna molemmat ovat vuorovaikutuksessa toisiinsa.
Kodittomuus on terapia älyä, tietoa täynnä olevassa maailmassa.
Kodittomuudella voi olla puhdasta kysyntää kun kyse on palautumisesta, ihmisarvonsa löytämisestä, paluusta perus ihmiseen.
Sen takia pitäisi olla kodittomilla muutenkin lokeroituneessa maailmassa oma kodittomien paikka, missä olla ilman, että heitä ajettaisiin pois.
Heillä olisi pysyvä leiripaikka, nuotiopaikka, pesupaikka kuten sauna ja pyykkipaikka, olkoon se pesukonehuone, jos käsin on vaikeampi pestä.
Kodittomilla pitäisi olla lain suoja takana.
Englantilaiset valkoiset gypsie caravaanarit ovat mielenkiintoinen aloite.
Kodittomuuteen tottuu ja siksi on suvaitsevaisesti osattava hyväksyä koditon takaisin asunto yhteiskuntaan.
Koditonkin voi haluta tehdä työtä. Hän tarvitsisi helpotettua työntekoa asemansa tähden. Ei liikaa vaatimuksia, mutta löystettyjä.
Tänään kodittomat kärsivät suuresti liikenteen mahdottomuudesta, oleskelutilan puutteesta, pysyvyyden puutteesta ja henkilökohtaisesti pesun ja pyykin pesun puutteesta. Ja seksi ennen kaikkea ja suvun jatkaminen.
Lisäksi teknisten laitteiden kokeilu ja ulkomaan matkat, eikä mitään rasismia enää.
Muuten asunnossa nukkujat joutuvat salaisesti harjoittamaan kodittomuutta nukkumalla parvekkeilla, mikä aitouden kannalta on vähäistä.
Kodittomuus on elämän tapa ja sen saatavuutta pitää parantaa.
Samassa hengessä kun jokamiesoikeudella tekniikan ihmelapset omatekoisesti lentävät avaruuteen ja asuvat siellä, missä selviytyvät ikinä huolimatta maapallon laeista, että avaruuteen ilman viisumia matkustaminen on rangaistuksen uhalla kiellettyä.
Koditon vaatii oikeudenmukaisuutta, että vartijoiden ja virkakuntien syrjinnästä olisi saatava rangaistuksia.
Koukuttavassa kodittomuudessa on palveluiden puutetta
Anonyymi-ap
1
82
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2652764Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka182210Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391944- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1001615Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081323- 541239
- 681223
- 521129
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751093