Kävipähän niin, että postiluukusta tipahti kirje, jonka koosta jo pystyi arvaamaan, että tälläkään kertaa ei olla sisälle päästy sinne kouluun, minne niin kovasti haluaisin. En tiedä onko muilla samanlaista tilannetta, mutta tunnen nyt olevani aika loukussa nykyisen kouluni kanssa, koska tiedän että motivaatiota opiskeluun ei ole, koska koko homma ei kerta kaikkiaan kiinnosta pätkääkään. Toivoin vuoden opiskelun jälkeen, että minun ei enää tarvitsisi sinne jalallani astua, mutta toisin kävi. Muita vaihtoehtoja ei ole kuin jatkaa, koska rahaa ei tule sitten mistään asumiseen ja elämiseen, jos lyön hanskat tiskiin. Ahdistaa jo nyt ajatella kaikkia niitä kursseja, jotka tuntuvat yhdentekeviltä ja ylitsepääsemättömän vaikeilta.Olen kauan jo ihmetellyt, että kuinka olen nykyisen opiskelupaikkani saanut, koska pääsykokeissa tuli varmasti heti selville, että minulla ei ole matemaattisia ym. taitoja, joita alalla tarvitaan.
Sellainen ihminen joka ei ole päässyt vielä mihinkään kouluun hakemisista huolimatta, voi ajatella että tämä teksti on turhanpäiväistä valitusta, mutta minun mieltäni se kaivelee joka hetki. Tietääkö joku muukin mahdollisesti sen tunteen, kun joka ikinen aamu pakottaa itsensä sängystä ja raahautuu opiskelemaan sellaista alaa, josta tietää että se ei ole sitä, mitä oikeasti haluaa? (Tai mahdollisesti alkaa keksiä paljon hyviä tekosyitä, että ei tarvitsisi nousta olleenkaan ylös sängystä..) Minä tiedän mitä haluan, mutta miksi ihmeessä en saa toteuttaa haavettani?! Voisin vannoa, että antaisin kaikkeni, jos vaan pääsisin haluamalleni alalle. Nyt alkaa nimittäin huumori jo loppua.
Olen kuitenkin vilpittömästi onnellinen sellaisten ihmisten puolesta, jotka ovat päässeet opiskelemaan sellaista alaa, joka on ollut ensimmäisenä vaihtoehtona listalla. Tsemppiä opiskeluun!
Sellainen ihminen joka ei ole päässyt vielä mihinkään kouluun hakemisista huolimatta, voi ajatella että tämä teksti on turhanpäiväistä valitusta, mutta minun mieltäni se kaivelee joka hetki. Tietääkö joku muukin mahdollisesti sen tunteen, kun joka ikinen aamu pakottaa itsensä sängystä ja raahautuu opiskelemaan sellaista alaa, josta tietää että se ei ole sitä, mitä oikeasti haluaa? (Tai mahdollisesti alkaa keksiä paljon hyviä tekosyitä, että ei tarvitsisi nousta olleenkaan ylös sängystä..) Minä tiedän mitä haluan, mutta miksi ihmeessä en saa toteuttaa haavettani?! Voisin vannoa, että antaisin kaikkeni, jos vaan pääsisin haluamalleni alalle. Nyt alkaa nimittäin huumori jo loppua.
Olen kuitenkin vilpittömästi onnellinen sellaisten ihmisten puolesta, jotka ovat päässeet opiskelemaan sellaista alaa, joka on ollut ensimmäisenä vaihtoehtona listalla. Tsemppiä opiskeluun!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tiedän täsmälleen miltä tuntuu, itellä ihan sama tilanne! Vielä hieman toivo elää, että jos ei sittenkään tarvitsisi syksyllä palata sinne mikä ei kiinnosta vähääkään...mutta heikolta näyttää. Ja vituttaa, kun kerrankin elämässään tietäisi mitä haluaa, mutta ei näytä riittävän. Mikäli joudun entiseen kouluuni palaamaan, on edessä jälleen talvi jolloin joutuu joka ikinen aamu (ja iltapäivä) taistelemaan saadakseen itsensä ylös sängystä. Motivaatio pahasti pakkasen puolella!
Oletko ajatellut, että koittaisit etsiä jotain töitä tuon koulussa roikkumisen sijasta?
Niin sanotusti mukava tietää, että meitä on enemmänkin...
Täällä missä minä asun, on erittäin huono työtilanne, niin kuin varmaan muuallakin maassa. Luulen että tässä vaiheessa elämää tärkeintä olisi vaan saada se ammatti, jonka avulla pääsisi tekemäänn mieluisia hommia. Ja olisihan sitä intoa opiskella jos saisi opiskella sitä mitä parhaiten osaa, mutta kun ei...
Jotenkin tuntuu, että tämä ahdistus vaan kasvaa päivä päivältä enemmän, kun pyörittelee päässään näitä asioita, eikä kuitenkaan tule yhtään sen viisaammaksi. Osaisipa olla välittämättä siitä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan ja katsoisi sitten kevään yhteishaussa, että jos neljännellä kerralla tärppäisi.Välillä tuntuu vaan, että sitä on tuhlannut aikaa ja rahaa ihan turhaan, että jos sinne kouluun ei sitten kuitenkaan pääse. No, pitää vaan jaksaa sinnikkäästi yrittää, niin ehkä sitten joskus onnistaa.
(Huomaa helvetin positiivinen asenteeni asiaan..)
Nyt nukkumaan.
Mitä alaa luette (te molemmat) ja mihin haluaisitte?
Eikö se kuitenkin vähän niin mene, että jos oot todella kiinnostunut ja motivoitunut johonkin, niin kyllä muutkin sen huomaa ja pääset toteuttamaan sitä. Tarkoitan, että jos et yrityksistä huolimatta tule hyväksytyksi hakemaasi koulukseen, niin pärjäisitkö edes siellä vaikka pääsisitkin? Itsekin tuli pari vuotta sitten haettua aloille, joita luulin pitäväni itselleni sopivaksi, mutta nyt kun miettii, niin ihan hyvä kun en niihin päässyt. Eihän minulla ollut edes tarvittavia kykyjä asioihin, joita pääsykokeissakin jo vaadittiin. Pääsykokeet ovat kuitenkin vain pieni ja helppo osa koko prosessia, jonka oikeastaan pitäisi olla läpihuutojuttu niille, jotka alalle todella haluavat.
Tarkoitukseni ei ole masentaa, mutta jos et kunnolla valmistaudu opiskeluun (ja niihin pääsykokeisiin), niin tuskin pääset ikinä siihen kouluun.
Anteeksi, meni hieman ohi silmien tuo Januksen viesti viime kerralla, kun kirjoitin. Eli olen hakenut kolme kertaa graafiseen suunnitteluun ja harrastanut kakieknlaista taiteisiin liittyvää jo ala-asteelta asti. Eli kuvataidekoulut ja kuvataidepainotteinen yläaste takana ja lukiassa suoritin kuviksesta 8 kurssia yhdeksästä ja lukiodiplomin arvosanalla 5. Työharjoittelussa olin myös muutaman kuukauden. Tällä hetkellä valmistaudun henkisesti ensi vuotta varten..ja ympäristöön liittyvää alaa opiskelen.
Luulenpa, että meillä pääsykokeissa melkeinpä kaikki halusivat sinne kouluun yhtä paljon kuin minäkin..eli periaatteessa motivaation määrällä siellä oli vaikea erottua joukosta. Sen verran tiedän, että ikä vaikuttaa jonkun verran ja minulle ei sitä kuitenkaan ole vielä kovinkaan paljon. Ärsyttää vaan, kun sain kaikki pääsykoetehtävät tehtyä ja tuntui, että ne meni aika hyvin. Vaikka ainahan on parantamisen varaa...
Mutta kannattaako noita opintotukikuukausia tuhlata sellaisiin opintoihin jotka ei kiinnosta ollenkaan? Minäkin olisin töihin menon kannalla. Muuta vaikka vuodeksi tänne pk-seudulle - kyllä täältä aina jotain hommia löytyy. Samalla saisit tulevaan hakuun työkokemuspisteitä(jos siis olet hakemassa AMK:hon). Asioita oppii myös työelämässä eikä ne koulut sillä aikaa mihinkään katoa. Olet varmasti vielä nuori ja ehdit vaikka mitä - tsemiä!
Kiitoksia kannanotostasi, mutta tällä hetkellä olen kesätöissä eri paikkakunnalla missä asun ja ns. oikea kotini (mukaan lukien poikaystävä) on juuri siinä kaupungissa, jossa tämä 'himoitsemani' koulukin on. Luulenpa, että muutto toiselle paikkakunnalle ei siis kannata, koska jos sitten ensi vuonna tärppää, niin sitten pitäisi taas muuttaa takaisin.
Olen mietiskellyt tuota opintotuki-asiaa ja päätynyt siihen, että jos hyvin käy, niin opiskeluja kertyisi nyt yhteensä kuusi vuotta ja tukeahan saa vain vuoden ajan. Nyt siis pitää yrittää ottaa tuki vain sellaisina kuukausina, jolloin sitä todella tarvitsee. Olen erittäin kiitollinen, että molemmat olemme kuitenkin saaneet töitä kesäksi ja saa sitten jotain laitettua sukanvarteenkin.
Sellainen etu tuossa nykyisessä koulussani on, että siellä on muutama melkein sama kurssi, joita siinä toisessakin koulussa on. Saan myös ilmeisesti jonkinlaista alennusta avoimen amk:n kursseista, joihin ajattelin osallistua.
No mutta katsellaan.
Tutut on tuntemukset sulla! Ite olin aivan samassa tilanteessa muutama vuosi takaperin, opiskelin hoitoalalla ja ei kiinnostanut sitten niin ollenkaan mutta työttömäksi en uskaltanut jäädä kun ei tosiaan sitä rahaa olis mistään sit tullu vuokraan ja ruokaan. Mulla kävi aivan uskomattoman hyvä tuuri,pääsin kesäksi töihin ja kesän jälkeen työsuhdetta jatkettiin ja pystyin eroamaan vihdoinkin koulusta. Nyt on kaks vuotta takana näitä samoja hommia ja syksyllä alkaa sitte koulu joka kiinnostaa ihan oikeesti. Mut onhan tää ollu aika tuskasta aikaa kahtena keväänä odottaa tuloksia ja aina saada se ei kiitos kirje. Kyllä se aurinko joskus sinne risukasaankin vielä paistaa, uskokaa pois vaan =)!!!