Audio Pron humputtimet

Morjenttes vaan kaikille!

Olen hankkimassa subbaria, Audio Pro:n nimen omaan. Ja haluaisinkin hieman kuulla kokemuksia noista malleista, kun en oikein ole päässyt livenä kokemaan. Kaupassa niitä ei voi oikein kokeilla ja kotiinkin on vaikeampi lainata.

Olen ajatellut jotain Evidencen ja Focuksen väliltä (tai jompi kumpi noista). Budjettikin on vielä auki.

Käyttötarkoitus oli leffat ja musiikki, ja toisinaan aika kovallakin. Huone on 12 neliötä.

Riittääkö 150W tai onko 400W jo aivan liikaa?

Soiko pienessä huoneessa pienempi basso paremmin kuin iso ja tehokas?

Onko esim. Focus kömpelö, hidas ja seiniä jylistävä läskibasso, jossa on vieläpä aivan liikaa tehoakin, vai rupsahtaako 150W:n Evidence jo "tyhjäkäynnillä" pienen 8" elementin takia joka rätisee minkä ehtii?

Tarkoitus ei ole soittaa naapuri kerrostalon asukkaille musiikkia, vaikka kovalla tykkäänkin kuunnella. Tarkoitus on olla samassa kuuntelutilassa ku subbari.

Vastatkaahan asiallisesti. Ja kiitos oikke palijo..
71520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kerrostalossa riittää vähempikin teho, kun matalat äänet heijastuvat tehokkaasti betoniseinistä. Arvelisin, että 150 W riittää mainiosti. Jos joltain kaveriltasi löytyy subbari niin kannattaa kokeilla ylipäätään toimivuutta. Aika monella laitos on pelkästään pölyä keräämässä.

Jos et ole käynyt Paavonkoneen (.fi)nettisivuilla, niin sieltä löytyy asiallinen valikoima AP:n subbareita. Minä seilailen 1.36:n ja SubImpactin välillä.

Äänestä
  • No joo, olenhan minä Paavon koneella piipahtanut ja samoin Kertun koneella. Sieltä varmaan subin hankinkin.

    Mulla ei subbari tule kyllä keräämään pölyä. Luulen, että pölyä löytyy kaikkialta muualta paitsi juuri subbarin luota. Niin kauan olen sen hankintaa miettinyt...

    Se 1.36b taitaa olla testimenestyjä, kuten jo vanhempi 1.35:kin. Mahtaako se 1.36:sen räikeä ulkomuoto ja joku ihmeen bassonkorostus-nappi vaikuttaa mihinkään? Se 1.36:nen ja 1.35 taitavat olla molemmat lähellä Focuksen hintaa, joten eikö kannattais ottaa Focus?

    Äänestä

  • Basisti_ kirjoitti:

    No joo, olenhan minä Paavon koneella piipahtanut ja samoin Kertun koneella. Sieltä varmaan subin hankinkin.

    Mulla ei subbari tule kyllä keräämään pölyä. Luulen, että pölyä löytyy kaikkialta muualta paitsi juuri subbarin luota. Niin kauan olen sen hankintaa miettinyt...

    Se 1.36b taitaa olla testimenestyjä, kuten jo vanhempi 1.35:kin. Mahtaako se 1.36:sen räikeä ulkomuoto ja joku ihmeen bassonkorostus-nappi vaikuttaa mihinkään? Se 1.36:nen ja 1.35 taitavat olla molemmat lähellä Focuksen hintaa, joten eikö kannattais ottaa Focus?

    Ostin pari kuukautta sitten B 1.36:n ja en ole kertaakaan katunut. Bassoa riittää vaikka asunkin puurunkoisessa rivitalossa ja tykkään kuunnella rokkia aika lujallakin. Itse asiassa vahvistintehosta ei ole käytössä varmaan puoliakaan.

    Tuo elokuvanappi on itse asiassa hyvä keksintö, olen itse säätänyt bassotason musiikille, jolloin bassoa tarvitaan vähemmän ja tuolla nappulalla saa nopeasti lisää jytinää leffoihin. Leffoissahan yleensä bassoa voi ja pitää olla enemmän kuin musiikissa.

    Äänestä

  • Omistaja kirjoitti:

    Olen kuullut että 1.36:n olis hyvä, ainakin testeissä pärjännyt, mutta mikäpä mahtaa olla sen tämän hetkinen hinta? Tai paljonko siitä maksoit?

    Muistaakseni hinta on lähellä Focusta, muutamaa kymppiä vaille. Onko niissä muuten koko tai paino eroa? Ja se "pianolakkaus" hieman pelottaa, ku kaikkinaarmut ja pölyt näkyy..

    Paavon Kone myy tuota hintaan 259 euroa, itse tinkaisin muistaakseni vielä vähän pois tuosta (ostin koko sarjan kerralla). Eli sanotaan 250 Teknisiltä Espoosta.

    Itsekin katselin tuota pianolakkausta ja päädyinkin ostamaan kirsikan värisen, kun kerran muissakin kaiuttimissani on tuo sama väri. Ei kerää pölyä yms. ja näyttää ihan sivistyneeltä.

    Voin suositella ainakin omasta puolestani, pärjää oikein hyvin hieman kalliimmillekin, testituloksetkin tämän vahvistavat. Äänenlaatukin on hyvä, basso on napakkaa, menee itselleni riittävän alas eikä kumise tai jumputa.

    Tietty valintaan vaikuttaa myös kuinka subbarin saa sovitettua muihin kaiuttimiin, mutta tässä näidenkin säätöjen luulisi riittävän.

    Äänestä

  • Omistaja kirjoitti:

    Ostin pari kuukautta sitten B 1.36:n ja en ole kertaakaan katunut. Bassoa riittää vaikka asunkin puurunkoisessa rivitalossa ja tykkään kuunnella rokkia aika lujallakin. Itse asiassa vahvistintehosta ei ole käytössä varmaan puoliakaan.

    Tuo elokuvanappi on itse asiassa hyvä keksintö, olen itse säätänyt bassotason musiikille, jolloin bassoa tarvitaan vähemmän ja tuolla nappulalla saa nopeasti lisää jytinää leffoihin. Leffoissahan yleensä bassoa voi ja pitää olla enemmän kuin musiikissa.

    Tässä pian vuoden ollet ko pelin onnellinen omistaja ja ei ole mitään pahaa sanottavaa laitteesta.

    Sanotaan sen olevan saundiltaan hieman pehmeä eikä joidenkin kilpailijoittensa tavoin viritetty mahd. napakaksi.
    Omasta mielestä hyvä näin. Ääni on pehmeä ja syvä ja kyllä ihan kunnolla pysyy kontrollissa kovimmissakin rytinöissä. Sekä musiikilla, että elokuvissa. Ja elokuvakäytössähän Focusta on kehuttu ihan enemmänkin.

    Ja B1.36:n megabassonappulasta en osaa sanoa mitiä, mutta ei ainakaan omalla kohdalla juurikaan koskaan (ainakaan selvin päin) ole tullut tarpeen säätää subiin lisää potkua leffoja katsellessa. Ehkä siksi että leffat katson hiukan korkeammalla volalla kuin mitä käytän musiikin kanssa. Ja voin sanoa että kyllä ne 400W saavat jykevämmätkin lasit heläjämään vaikka taso on säädetty alle puoleen.

    Omasta puolestani suosittelen. Ja ei se livenä edes ole niin suuri mötikkä kuin mitä mittanauhan kanssa kuvittelisi. Ei ainakaan tämä kirsikkaviilutettu malli.

    Äänestä

  • Omistaja kirjoitti:

    Paavon Kone myy tuota hintaan 259 euroa, itse tinkaisin muistaakseni vielä vähän pois tuosta (ostin koko sarjan kerralla). Eli sanotaan 250 Teknisiltä Espoosta.

    Itsekin katselin tuota pianolakkausta ja päädyinkin ostamaan kirsikan värisen, kun kerran muissakin kaiuttimissani on tuo sama väri. Ei kerää pölyä yms. ja näyttää ihan sivistyneeltä.

    Voin suositella ainakin omasta puolestani, pärjää oikein hyvin hieman kalliimmillekin, testituloksetkin tämän vahvistavat. Äänenlaatukin on hyvä, basso on napakkaa, menee itselleni riittävän alas eikä kumise tai jumputa.

    Tietty valintaan vaikuttaa myös kuinka subbarin saa sovitettua muihin kaiuttimiin, mutta tässä näidenkin säätöjen luulisi riittävän.

    ehkäpä alan kyselemään tuon 1.36:sen perään, tai sitten jonku muun vastaan koko luokan Audio Pron perään (esim. 1.35). Hintaahan tuolla laitteella sais ehkä olla noin 250€, koska Focus taitaa olla vajaa 300€ ja Evidence 200€.

    Kiitti vaan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Basisti_ kirjoitti:

Morjenttes vaan kaikille!

Olen hankkimassa subbaria, Audio Pro:n nimen omaan. Ja haluaisinkin hieman kuulla kokemuksia noista malleista, kun en oikein ole päässyt livenä kokemaan. Kaupassa niitä ei voi oikein kokeilla ja kotiinkin on vaikeampi lainata.

Olen ajatellut jotain Evidencen ja Focuksen väliltä (tai jompi kumpi noista). Budjettikin on vielä auki.

Käyttötarkoitus oli leffat ja musiikki, ja toisinaan aika kovallakin. Huone on 12 neliötä.

Riittääkö 150W tai onko 400W jo aivan liikaa?

Soiko pienessä huoneessa pienempi basso paremmin kuin iso ja tehokas?

Onko esim. Focus kömpelö, hidas ja seiniä jylistävä läskibasso, jossa on vieläpä aivan liikaa tehoakin, vai rupsahtaako 150W:n Evidence jo "tyhjäkäynnillä" pienen 8" elementin takia joka rätisee minkä ehtii?

Tarkoitus ei ole soittaa naapuri kerrostalon asukkaille musiikkia, vaikka kovalla tykkäänkin kuunnella. Tarkoitus on olla samassa kuuntelutilassa ku subbari.

Vastatkaahan asiallisesti. Ja kiitos oikke palijo..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu