ELLEN WHITE OLI JUMALAN LOPUNAJAN SANANSAATTAJA

Anonyymi-ap

Ellen White oli Jumalan lopunajan sanansaattaja ja profeetta. Jumala kutsui hänet palvelukseensa 17 vuotiaana nuorena neitosena. Jumala oli tätä aiemmin kutsunut myös kahta miestä, mutta nämä kieltäytyivät tehtävästä. Ellenkin oli vähällä kieltäytyä arkuuttaan, mutta lopulta suostui. Ellen White(ent.Harmon) toimi Jumalan sanansaattajan ja profeetan tehtävässä 70 vuotta aivan kuolemaansa asti. Ellenistä täytyy sanoa, että hän on koko maailmanhistorian yksi voimakkaimmista Herran palvelijoista. Hänen työuransa on aivan uskomaton. Jumala antoi hänelle n.2400 ilmestystä ja näkyä elämänsä aikana, jotka hän kirjoitti ylös,. Ellen kirjoitti elämänsä aikana monta kymmentä kirjaa, joihin sisällyttti näkyjään ja ilmestyksiään, Jumalalta saamaansa valoa ja tietoa. Ellen piti suuria kokouksia, joissa hän saarnasi suurelle määrälle ihmisiä. Ellenin kautta Jumala antoi 70 vuoden ajan tärkeitä ohjeita eri tilanteisiin ja seurakunnan toimintaan. Ellen on tällähetkellä yksi maailman luetuimmista kristillisistä naiskirjailijoista. Hänen kirjojaan kannattaa lukea, ne ovat tosi hyviä ja täynnä vahvaa sanaa. Hänen parhaan kirjansa Suuri Taistelu voi kuunnella 10-osaisena äänikirjana myös Youtubesta. Kirjoita vain Youtubeen: Suuri Taistelu. Ellenin kirjojen kautta on valtava määrä ihmisiä löytänyt Jeesuksen ja vahvistunut uskossaan.

25

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No nyt tänne tuli adventisti eksyttämään.
      Tämäkin hyökkäys tulee ymmärtää oikein.

      • Anonyymi

        Eksyttäjiä riittää. Monet julistavat salaista tempausoppia.
        Monet julistavat, että sapatti ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille. Jumalan jaottelemat saastaiset eläimet, kuten sika käy monille ruuaksi, vaikka Raamatusta luemme: Jotka syövät sianlihaa, ja muuta inhottavaa, sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu sanoo HERRA.
        Monet julistavat ikuista piinaa tulijärvessä. Jumala ei ole mikään sadisti, ikuisesti piinaava tulijärvessä.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille:
        »Sanokaa israelilaisille: Maaeläimistä saatte syödä kaikkia nelijalkaisia, joilla on kaksijakoiset sorkat ja jotka märehtivät ruokansa. Sitä vastoin eläimiä, jotka märehtivät mutta joilla ei ole sorkkia tai joilla on sorkat mutta jotka eivät märehdi, te ette saa syödä. Sellaisia ovat kameli, tamaani ja jänis, jotka tosin märehtivät mutta joilla ei ole sorkkia; ne ovat saastaisia. Saastainen on myös sika, jolla tosin on kaksijakoiset sorkat mutta joka ei märehdi. Näiden eläinten lihaa älkää syökö älkääkä koskeko niiden raatoihin, sillä ne ovat saastaisia.

    • Anonyymi

      E. White oli noita ja valheprofeetta, eli huijari.

      • Anonyymi

        Valheprofeetat tunnistaa siitäkin, kun he julistavat: Sapatti ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille. Näin julistavat valheprofeetat.

        1234567---

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valheprofeetat tunnistaa siitäkin, kun he julistavat: Sapatti ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille. Näin julistavat valheprofeetat.

        1234567---

        Raamattu kertoo asian toisin! Mutta E.G Whiten opetuksista varoitan. Kirjoituksissa on paljon totuuttakin, mutta salakavalasti valheen myrkky on upotettuna niihin. Vl-eksytys on alkeellisen helppoa tunnistaa Whiten kirjoituksiin verrattuna.

        Mutta sapattikäsky on Ellenistä huolimatta voimassa yhä!

        2Moos31:13 "Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät.
        31:14 Siis pitäkää sapatti, sillä se on teille pyhä. Joka sen rikkoo, rangaistakoon kuolemalla; sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa.
        31:15 Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, Herralle pyhitetty. Kuka ikinä tekee työtä sapatinpäivänä, rangaistakoon kuolemalla.
        31:16 Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona.
        31:17 Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Valheprofeetat tunnistaa siitäkin, kun he julistavat: Sapatti ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille. Näin julistavat valheprofeetat.

        1234567---

        ###Valheprofeetat tunnistaa siitäkin, kun he julistavat: Sapatti ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille. Näin julistavat valheprofeetat.###

        Ymmärrätkö mitä sana "ikuinen"merkitsee!?

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        Raamattu kertoo asian toisin! Mutta E.G Whiten opetuksista varoitan. Kirjoituksissa on paljon totuuttakin, mutta salakavalasti valheen myrkky on upotettuna niihin. Vl-eksytys on alkeellisen helppoa tunnistaa Whiten kirjoituksiin verrattuna.

        Mutta sapattikäsky on Ellenistä huolimatta voimassa yhä!

        2Moos31:13 "Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät.
        31:14 Siis pitäkää sapatti, sillä se on teille pyhä. Joka sen rikkoo, rangaistakoon kuolemalla; sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa.
        31:15 Kuusi päivää tehtäköön työtä, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti, levon päivä, Herralle pyhitetty. Kuka ikinä tekee työtä sapatinpäivänä, rangaistakoon kuolemalla.
        31:16 Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona.
        31:17 Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti."

        Varoitan väärennetystä kalenterista, jossa sunnuntai viikon ensimmäinenpäivä on muutettu seitsemänneksi päiväksi 1973. Tätä valheen myrkkyä syötetään Suomessakin.

        Antisemitismi nostaa nykyään päätään sapattia kohtaan.

        1234567---

      • Anonyymi
        SaaleminPastori-ko kirjoitti:

        ###Valheprofeetat tunnistaa siitäkin, kun he julistavat: Sapatti ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille. Näin julistavat valheprofeetat.###

        Ymmärrätkö mitä sana "ikuinen"merkitsee!?

        Ikuinen elämä uskovalla tulee olemaan uudessa maassa. Ilm.21. LUKU Johannes näkee uuden taivaan ja uuden maan ynnä uuden Jerusalemin, jossa Jumala asuu niiden kanssa, jotka ovat voittaneet.

        1234567---

    • Anonyymi

      Ohessa muutamia väärän profetian ja proofeetan tuntomerkeistä, jotka löytyvät Ellen G. Whiten omasta kirjallisuudesta:

      Seitsemännen päivän adventistit kehuvat, että Ellen Whitella oli enemmän kuin 2000 profeetallista unta ja näkyä (vaikka kenelläkään Raamatun profeetoista ei ollut enempää kuin 7, elinaikanansa).

      Seitsemännen päivän adventistit eivät kerro sinulle, että useimmat EGW:n profetiat eivät täyttyneet.

      Esimerkiksi, EGW sanoi Turkin kansakunnan loppuvan elokuun 11. päivänä, vuonna 1840 (Great Controversy, s. 334-335, katso myös: Suuri Taistelu sivut 318-319, Arvo W. Arasolan kirja: Maailman kohtalon tie, sivut 233-234 ja Alfa ja Omega, osa 7, sivut 290-292 ).

      Hän myöskin ennusti, ettei kukaan voinut pelastua lokakuun 22. päivän jälkeen, 1844 (1SM, s. 63).

      Ellen White ennusti, että seitsemän viimeistä vitsausta vuodatettaisiin vuonna 1850 (Early Writings, pp. 58,64). Hän väitti että ihmiset, jotka osallistuivat toukokuun 27. päivän leirikokoukseen vuonna 1856, olisivat yhä elossa Jeesuksen tullessa maan päälle (1T, pp. 131-132).

      Ellen White valheellisesti ennusti Englannin valloittavan Yhdysvallat sisällissodan aikana, 1860-luvulla (1T, pp. 258-259).

      Ellen White epäonnistui uudelleen, kun hän ennusti, ettei vanhaa Jerusalemia koskaan rakennettaisi (Early Writings, s. 75).

      Vielä eräs hänen vääristä profetioista oli, että enkelit tulisivat tuhoamaan San Franciscon (9T, p. 93). Ja vuonna 1851, Ellen White ennusti olevansa yksi niistä 144 000, ja näkevänsä vielä elossa ollessaan Jeesuksen tulon (Early Writings, pp.19, 40; Great Controversy, p. 649).
      Ellen White oli taas väärässä - hän kuoli vuonna 1915!

      • Anonyymi

        Adventisti ylifariseus_1:nen
        Oikaisi "Maailman kohtalon tie" kirjasta.
        ylifariseuksen näkemys: Veden jakajana Turkin asema säilyttänee kriittisen aseman loppuun asti Idässä. Tuleminen loppuunsa voi myös tarkoittaa palaamista lähtökohtaansa, eli sinne mistä valloitukset alkoivat.

        1234567---

    • EGW 666 🔥👹🔥☠️⚰️🪦💩🖕

      • Anonyymi

        Saksalainen professori Andreas Helwig (1572-1643) selvitti pedon luvun viisaasti. Hänen mukaansa se tulee sanasta VICARIVS FILII DEI=666

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksalainen professori Andreas Helwig (1572-1643) selvitti pedon luvun viisaasti. Hänen mukaansa se tulee sanasta VICARIVS FILII DEI=666

        1234567---

        no niin sapattina ei sitten tietokonetta käytetä eikä valoja sytytellä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no niin sapattina ei sitten tietokonetta käytetä eikä valoja sytytellä !

        Näin luemme Raamatusta: Astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, ja julista sanaa. Nyt laittoivat tämän aiheen aloitus, niin onhan siihen vastattava, kun tulee niin monenmoista sepustusta.

        1234567---

      • Anonyymi kirjoitti:

        Saksalainen professori Andreas Helwig (1572-1643) selvitti pedon luvun viisaasti. Hänen mukaansa se tulee sanasta VICARIVS FILII DEI=666

        1234567---

        Paavin demonisointi on asiatonta. ⛪️🏛🇻🇦

      • Anonyymi
        Demokrates kirjoitti:

        Paavin demonisointi on asiatonta. ⛪️🏛🇻🇦

        1700-luvun Luterilaiset virret kertovat.
        VIRSI 240. 11. Syntymät' on se ihminen wiel', Kuin juonet kaikk' kirjoittaa taitaa, joit' joukkons' kans' Paawi on ajatell', Pettääksens' joka maan paikkaa, Monell' muodoll', Säätyins' seuroill', Kandinalein kavalill' neuvoill', Munkkein menoill', Nunnain eloill', Jesuittain jumalattomain juonill'.
        12. Me rukoilem' sua, Jesu Christ', Pääst' meit' pahan Paawin orjuust', Kuin on se Antichristus wissist', Meit' kerit' sen kowast' koiruust: O Herra Christ'! Sinä olet wissist', Kuin yksinäs woit meit' auttaa ! Synnist' estä, hädäst' päästä, Piinas ja kuolemas kautta!

        Säkeistö 6. Nuori, wanha, waimo ja mies, Sen tietämän pitää sangen, Ett' lesabel' ja Babylon myös, On maahan langenn', Kuin oli kunnias', tek' itsens wiisaaks', Wallits' ylpeytens' wallas', JUMALAN KÄSKYI WASTAAN RÄYSKYI', , Rauwenn' on jo ite se altans'.

        Paavi muistuttaa aina välillä. Kotimaa24.3.2014. Paavin kymmenen ohjetta onneen. 5:des ohje: Pyhitä lepopäivä, sunnuntai on perheen aikaa.

        UUTINEN COP27-ilmastokonfferenssista, jossa maailman johtavat tahot pyrkivät löytämään ratkaisuja ilmaston lämpenemisen estämiseen. Paavi Franciscus lähetti terveisensä kokoukseen ja muistutti osallistujia ajatuksestaan sunnuntain asettamisesta koko maailman lepopäiväksi maailman pelastamiseksi, kuten hän esitti jo vuonna 2015.

        Ei sanaakaan maininnut Jumalan antamasta sapatista, joka on lauantai viikon seitsemäspäivä.

        1234567---

    • Anonyymi

      Tämä White oli samanlainen uskonnollinen höperehtijä kuin muutkin kaltaisensa.

      • Anonyymi

        Elleni on saanut paljon tietoa Lutherin kirjoituksista.

      • Anonyymi

        Löytyykö Lestadiolaisista höperehtijöitä ?

    • Anonyymi

      eksyttäjä kuten muutkin helarit

    • Anonyymi

      Kyllähän näitä ’profeettoja’ ilmaantuu kuin sieniä sateella!

      • Anonyymi

        Vääriä profeettoja on ilmaantunut kuin sieniä sateella, jotka julistavat, että sapatti ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille.

        1234567---

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vääriä profeettoja on ilmaantunut kuin sieniä sateella, jotka julistavat, että sapatti ei kuulu enää Uuden Liiton kristityille.

        1234567---

        Antisemitismi nostaa vahvasti päätään Jumalan antamaa sapattia kohtaan.

        1234567---

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4433
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3098
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2864
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2635
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2509
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      42
      2279
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2255
    8. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2194
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2015
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe