Irti melatoniinihelvetistä

Vuosi sitten aloin viattomasti käyttämään melatoniinia, 1 mg illalla ennen kuin menin nukkumaan. Ajattelin, että “tämähän on vain luonnollinen hormoni, mitä pahaa tästä voi olla, kunhan saan unet kuntoon”.

Viikkojen ajan doosi kasvoi niin, että aloin käyttämään 1,9 mg. Ensin silloin tällöin, sitten “varmuuden vuoksi joka ilta”.

Lopulta aloin ottamaan kaksi 1,9 mg tablettia. Nyt en pysty lopettamaan, ja pelkään, että annos nousee, kunnes joku ilta otan “varmuuden vuoksi” taas vähän enemmän ja enemmän, kunnes käy huonosti. En edes tiedä, mikä olisi tappava annos, mutta mieli maalaa kauhukuvia: sydän hakkaa, hengitys ei kulje, heräänkö enää ollenkaan.

Arki on muuttunut oudoksi kierroksi tämän ympärillä. Jo iltapäivällä alan miettiä, että “mitenköhän tänään uni tulee, riittääkö yksi, tarviinko kaksi, entä jos kolme”. Pilleripurkki ei ole enää apu, vaan ahdistuksen symboli. Pelkkä ajatus siitä, että tablettiputki olisi tyhjä, saa kylmän hien pintaan.

Ja pahinta on se, että ilman melatoniinia en tunnu enää saavan unta ollenkaan. Heti kun yritän olla ottamatta, alan kuunnella kehoa: sydän, hengitys, pieninkin tuntemus. Mieli huutaa: “Et tule nukahtamaan koskaan, ota nyt se tabletti, muuten koko yö menee pilalle.” Lopulta annan periksi, otan tabletin, ja samalla vihaan itseäni siitä, että en pystynytkään olemaan ilman.

Olen yrittänyt “olla järkevä” ja puolittaa annosta. Yhtenä iltana otin vain 1 mg, oli ihan kuin koko keho olisi protestoinut. Makasin sängyssä, silmät ammollaan, sängyn vieressä tihkuu pimeä ja kello tikittää eteenpäin. Jokainen tunti ilman unta kasvattaa paniikkia: “Huomenna olen zombina töissä… mokaan kaiken… menetän työni… kaikki näkevät että en pärjää.” Lopulta noukin taas toisen palan melatoniinia ja nielen sen vihaisena ja häpeissäni.

Olen myös yrittänyt pitää taukopäivän. Se päättyi siihen, että kello oli jo yli kolme yöllä, eikä uni tullut. Olin täysin ylivirittynyt, melkein itkin. Lopulta menin keittiöön, käsi tärisi kun avasin purkin, ja nielin tabletin melkein kyynelten läpi. Se hetki tuntui niin nöyryyttävältä: olenko minä oikeasti näin riippuvainen jostain hiton “miedosta unilääkkeestä”?

Läheisille on vaikea selittää tätä. Ulospäin se varmaan näyttää mitättömältä ongelmalta: “Ai, sä syöt vähän melatoniinia, so what? Kaikkihan syö.” Mutta pääni sisällä tämä on täysi helvetti. Joka ilta sama rituaali: pelko, ahdistus, pilleripurkin rämähdys, itseinho. En nuku rauhassa, vaikka nukahdankin, koska jo nukkumaan mennessä pelkään seuraavaa yötä.

Kroppa on koko ajan outo. Aamuisin sumuinen olo, välillä päänsärkyä, välillä outoa kolkkouden tunnetta, kuin en kuuluisi ihan tähän hetkeen. Sitten alan ajatella, että tämä johtuu melatoniinista, ja ahdistus kasvaa. Samalla en uskalla lopettaa, koska ilman sitä pelkään menettäväni yöunet kokonaan. Se on kuin olisin vangittuna kahden oven väliin, joista kumpikin pelottaa.

Siksi kirjoitan tänne: en tiedä, onko kukaan muu ollut vastaavassa tilanteessa. Haluaisin vain olla normaali ihminen, joka voi mennä nukkumaan ilman pilleriä, ilman paniikkia siitä, tuleeko uni vai ei. Haluaisin iltoja, joissa ei tarvitse laskea milligrammoja ja tuijottaa pientä valkoista tablettia kuin se olisi kysymys elämästä ja kuolemasta.